Friday, January 1, 2016

Lapinkävijän sanakirja

L A P I N K Ä V I J Ä N  S A N A K I R J A

AAPA1 (‘Aapa on semmonej josa ei ole puun syntyäkhää.’ (SKES); ‘.. suuret aavat ja vuomat leviävät alastomina.’ ; ‘Suurten jänkien, aapojen ja vuomien ylitse kapsuteltiin portaita pitkin ja saatiin väliin astella samaa porrasten juontoa virstamäärin.’ ; ‘hetteinen Ahma-aapa ja aavan takana kolme.. komeaa tunturia..’ (SP 1929); ‘Mutta kun tunturien valta loppuu Karapuljun mailla, alkaa suuri aapojen valta. On vain aapaa, rannatonta iankaikkista aapaa kahta puolta [Luiroa] peninkulmamäärin – matalaa, vettä pursuavaa, luomisen aikaista alkumaailmaa.’ ; ‘Monin paikoin koko erämaa on kohta samaa ääretöntä aapaa.’ ;
‘Suuri Luiro.., yksinäinen korpien ja aapojen vaeltaja.. – kiertelee erämaita kuin muutkin vanhat erämiehet.’ ; ‘On Sompiossa aapaa ja jänkää.’ (SP 1939); Aapasuoluonto on tyypillisimmillään Peräpohjolassa. Aapa- eli Etelä-Lapin suo- ja jokimaan pinta-alasta yli puolet on suota. Aapasoita on Keski-Suomessakin, noin 63. leveysasteesta ylöspäin. Maamme aapasuot jaetaan Pohjanmaan, Perä- pohjolan ja Metsä-Lapin vastaaviin. (OE 9, 1981, OE 5, 1978)
AAPAII 1aava [merenselkä], ulappa, 2vuonon suulta avautuva meri ¶ AAVA
AAPA-LAPPI ks ETELÄ-LAPPI ¶ ‘Aapalappi oli melkein järvilappina.’ (SP 1939)
AAPALINTU myrskylintu (Fulmarus glacialis) ¶ :: aapaII; HAAVHESTA
AAPATON voimaton, heikko :|: AAPPA (AAVA (L?) laaja, aukea [1 suo; 2(meren)selkä, ulappa] ¶ vrt aavikko ; AAPAI, II | VUOMA; ‘Kun Jäämereltä hiipivä syksyn jäätävä tuuli ensi kertaa puhaltelee halki aavojen, hulmahtavat maisemat liekehtiviin väreihin.’ (L&P)
AHKIO pulkkamainen tai venemäinen poron tai miehen vetämä jalakseton kuljetusneuvo, veturi :|:
AJOAHKIO pulkka :|: KUORMA-AHKIO, ajoahkiota laajempi ja leveämpi ¶ ura- lilaisia sanoja; LOIJAKKA
AIHKI, AIKKI (Järeitä kilpikaarnaisia aihkeja on tasaisin välein koko lakialue täynnä (T.Mainio, HS 14 xi 2004); Metsä-Lapin valtapuu on mänty, mutta Salla-Saariselän
tunturimaan rinteillä Metsä-Lapissa huojuu ja humisee vielä kuusikoita.
Peräpohjolan paksusammaltyypin metsissä tapaa vielä siellä täällä pylväsmäisiä kuusia. Etelän pylväskuusen oksat ovat silmiinpistävän lyhyet, mutta tuuheat.
Pohjoinen kynttiläkuusi on itse asiassa siperiankuusi (Picea abies obovata), (metsä)kuusen alalaji sekin. Kynttiläkuusia löytää Tankavaarasta, UKK:n puistosta
(OE 5, 1978; Hämet-Ahti & al., 1989; S.Vuokko, HS 20.12. 1995); ‘Vanha mänty, oikein ikäpetäjä, monta sataa vuotta elänyt aihki, erämaan valtapuu, jota ei raavaskaan mies sylellään ympäri käsittänyt, nosti ylpeänä lakkapäätään ja katseli korkealta yli kaikkien, kohta yli koko kairan.. Kohta petäjän korkuiselta katseli harmaa luppokuusi, mustien korpien synkkä, partainen äijä.. ja vanha kolvakuusi työnsi kuivan latvakeihäänsä oksaisena otana kohti taivasta.’ (SP 1939);
‘Enontekiössä nähdään yksinäinen kuusi vielä Peltovuoman lähimailla, ja männyt katoavat Näkkäläjärveä lähestyttäessä. Sitten on maassa vain koivun valta..’ (SP 1929); Peltovuoman yksinäisestä kuusesta löytyy oikein piirroskuva Paulaharjun Lapin muisteluksista, 1922; ‘Oli siellä Muteniassa vanhoja aihkeja, Kuntsa- Hannua, Mutenian Hannua, Vesman Ollia, Hussi- Pekkaa, Kössöäijää..’ (SP 1939)
AIROKAS, AIROLLINEN nuottaveneen soutaja
AITO (AJARASSI rentukka (Caltha palustris)
AJO (AJOHÄRKÄ täysin ajoon tottunut kuohittu tai purtu poro :|: AJOKAS ¶ vrt PAILAKKA; ‘Ajokas on aina purtu härkä. Kolmen tahi neljän vuoden vanhana otetaan poro ajokkaaksi.’ (Suomalainen 1922)
AKANTAKKU, -TUKKA eräs taipuisa jokirantojen heinä ¶ takku on yleensä kehno takkuinen karva tai villa, huono heinä ja koskessa kasvava levä, mutta se on myös (veneen ja ikkunan) tiiviste; vrt & tukko (:: tukka) ja tukkia ; muita ruohoja kohdassa HIRVENNURMI
AKKANEN holkeri, grönlannin-, jäämerenhai (Somniosus microcephalus) ¶ (< L) < sk, josta myös V akúla ; Yksi harvoja arktisia lajeja; valtamerten eri hailajit
jaetaan 17 heimoon ja 3 lahkoon. Akkasen vatsasta on löytynyt kokonainen poronruho, kerran toinen puoli miehen ruumiista.
AKKIMUS naistenmies
ALAKONTTI koparaan liittyvä alin kontti poron koivessa ¶ HIIRIKONTTI | KONTTI
ALANKOYÖ pimeä syysyö ennen kaamosaikaa ¶ vrt KAAMOS
ALKKA (ANKKA ankkuri (ARO 1entinen joenpohja (joka työntää heinää), luhta, 2rantaniitty ¶ AUHTO | AUTTO
ASENNOIDA pitää majaa, asustaa (tilapäisesti) :|: ASENTO oleskelu-, majapaikka :|: ASENTOKUUSI puu jonka juurella (nuotiolla tai rankisessa) erä-, moita- ja uurtomiehet ennen asennoivat ja yöpyivät, iso asentopaikan kuusi ¶ YÖPUU | AIHKI | SIHKI; ‘Siirsin asentoni alemmas ja asetuin tuuhean kuusen suojaan.’ (Järvinen 1949); ‘Ruokaveroilla ja yökunnissa levähdettiin aapasaaressa
asentokuusen alla, maattiin rankisessa sääskiltä suojassa.’ ; ‘Eikä saanut kysymättä yöpyä entiseen asentosijaan .. Lokan Olli köppelehti Petäjänmaan komean asentokuusen alle, laski laukkunsa maahan ja kysäisi : -Saapiko tässä yhen yön olla?’ ‘Kiitellen oli tenolainen ottanut hanhen ja oli heti akkoineen mennyt metsään. Muurahaispesämaan takana, kuusen alla, he olivat keittäneet ja syöneet saaliinsa. Luut vain olivat jääneet nuotiolle kuin riuttalinnuilta, riehta vielä luitten joukkoon.’ ; ‘Siellä.. oli vanha Asentokuru, jossa monet kerrat
oli majailtu.’ ‘Rieston Jaakot ja muut huonomukset pyssymiehet ja hiihtäjät heitettiin asentomiehiksi.’ ; ‘Kuutilosilmästäkin killisteli pieni metsäpiru, joka
oli päässyt asennoille ihmisen sieluun..’ (SP 1939)
ASKEL (norjansaamen has'kel ; KAIHTI
AUHTI, AUTTI (AUHTO (AUKIPÄÄ ¶ vrt KERO | PALJAKKA | PÄÄ
AUTSI (AUTTO 1tiheämetsäinen kostea notkelma, alanne; 2alava metsämaa (kuusta, koivua ja pajua) :|:
AUTTOKANGAS puuton kangas ¶ Vesiauttovaara ;
AUHTO; ‘Nyt soppii tehä heinää auttossa..’ (SP 1939)
AUVAKKO aukea paikka metsässä, metsäaukio :|: OUTA-AUVAKKO ¶ :: aukea, aukko, avata ; ‘Kohta oli kummulla pieni auvakko, ja siinä kylänalku.’ (SP 1939)
BIEGGA (L) tuuli :|: LULLEBIEGGA (Ruijassa:) etelätuuli, (mantereelta puhaltava) maatuuli ¶ norjansaamen lulle ‘etelä’, bieg'ga ‘tuuli’
BITJUUS ((L&P)
BUURIST BUURIST! BUÖRRE BÄIVI! (SP 1927) terve terve! hyvää päivää! ¶ norjansaamessa bu:rist ; buorre ‘hyvä’ (:: S paras ?), bæi've ‘päivä’, buorranit
‘parantua, parata’
ELO 1poroisännän omistama porokarja, 2tokkaakin suurempi porolauma käsittäen yli 500 päätä ¶ S = L, alkusukua; norjansaamen ællo on ‘poro-, peura-, lammas- lauma; omaisuus, varallisuus, varat’; TOKKA; ‘Vanhat suuret poromiehet, tuhantisten elojen omistajat, olivat aina ensimmäisiä tunturijumalien kumartajia.’ (SP 1927); ‘Koutokeinossa ennen asuivatkin kaikkein hartaimmat
vanhanuskon miehet, joilla oli tuhantiset porotokat, palvoselot.’ (SP 1922)
ENO iso joki, emäjoki, (valta)virta, kymi, valtaväylä :|: ENONTEKIÖ, saamen Eanodat ¶ S = L, alkusukua; vartalosta enä on johdettu enemmänkin sanoja: Enäjärvi; mordvan ineved’ ‘meri’ on oikeastaan ‘enävesi’, suuri vesi; vrt TENO
ERAKKO erämaa ¶ erämaa on ennen ollut ‘erillään (:: erä, eri) oleva maa, kaukainen, asumaton seutu, korpi’, ja erä on tarkoittanut ‘riistaa, saalista, pyyntimatkaa’ (SKES), joten erämaahan on tehty eräretkiä ja käyty pyydössä; vrt erämetsä, -polku, eränkäynti ; ks KAIRA2 | KIVELIÖ
ETELÄ-LAPPI AAPA-LAPPI ¶ Etelä-Lappi soineen ja jokineen on osa METSÄ-
LAPPIA. Aapasuot eli vuomat, loiva mäkimaa ja jotkut tunturit ovat Etelä-Lapin maisemalle leimaa-antavia. Pinta-alasta yli puolet on vetistä rimpinevaa ja
lettoa, jotka keväisin ovat lisäksi tulvan peitossa. Soiden ympärillä tai välissä on harveikkoa kasvavia rämiöitä, paikoin rääseikkökorpia. Siellä täällä Etelä-Lapin kangasmailla kasvaa paksusammalpohjalla jokunen pylväsmäinen kuusi. (OE 5, 1978); ks AIHKI; Kasvimaantieteellinen Etelä-Lappi ja Peräpohjola menevät suurelta osin päällekkäin; ks PERÄPOHJOLA, vrt ETU-LAPPI
ETU-LAPPI ¶ ‘Peräpohja ja Etu-Lappi on tämä maa, muinaisen Lapinkorven perämaa..’ ; ‘Avarat ovat Peräpohjan ja Etu-Lapin metsät. Vain pikkuruisina pälvinä ovat ihmisen raatamat viljelykset erämaiden pyörryttävässä kaikkeudessa, ja tunturit komottavat paljaina yli kaiken, samoin suuret aavat ja vuomat leviävät alastomina.’ (SP 1929); ks ETELÄ-LAPPI
FERSKOTTI (GAISSA, KAISSA (KEBNEKAISE
 (Ruotsin Lappi, 2117 m) ¶ norjansaamen gai'sa, gaisa, < S kaisa ?, < L (SKES); ks KAISSA; ‘Siellä Pohjan äärillä korkeat Rastegaissat ja monet muut gaissat ylpeinä ja lumisina komottavat...’ (SP 1929)
GALLES (GAMMI (viettää vaihtovuotensa pienessä turvegammissa..’ (SP 1927); ‘Vaatimattomat hirsitalot, toisinaan myös matalat turvekodat, ovat tenolaisen kotina..’ ; ‘Entiset inarilaiset kiertelivät vuodenaikoja seuraten metsäjärveltä toiselle kalaa pyydellen ja asuen savuisissa matalissa turvekodissa,..’ ; ‘Pienet hirsituvat on Inarin mies jo saanut suojakseen, mutta vielä usein näkee asuntokentällä tuvan
luona turvekodan, turpeisen navetan ja nelijalkaisen patsasaitan sekä vanhanlapin aikuisia arttukatoksia ja muita lapinlaitteita.’ (SP 1929)
GIELAS (L) matala tunturiharju ¶ KIELAS | KIELINEN; ‘Toisaalla juoksevat pitkät monijaksoiset tunturien juonnot, toisaalla kohoavat yksinäiset pyöreät oaivet ja tshohkat, skaidit, gielakset, vaddat ja varret.’ (SP 1927)
GIELLAVÄLGGU (L) sinirinta (Cyanosylvia svecica, Luscinia svecica) ¶ ‘Lapissa linnun nimi onkin «giellavälggu», suom. «kellolintu», Haukiputaalla «kattilansanganhelistäjä ».’ (Suomalainen 1922); ‘Lapin kansakin tuntee sinirinnan, giellavälggun. Se on ainoa lintu, jolla on sekä ihastuttavan aistikas
höyhenpuku että häikäisevä lauluääni. Tunturivyöhykkeessä sinirinta onkin kaikkein tyypillisimpiä siivekkäitä, joka pesii sekä jänkien pounikon kupeeseen että tunturikoivikon reunamille.’ (L&P); ‘Heräävien pikkulintujen hopeatiu’ut helisivät korvissani.’ (Järvinen 1949); Varsinkin kun useita sinirintakoiraita on yhtaikaa äänessä, muistuttaa niiden laulu tiu’un helinää ja kilinää.
GUFITTARET pl myt ¶ ks MAAHI(AI)SET; ‘Kaaren-akka oli.. saanut maanitelluksi hoitoihinsa gufittarien porotokan ja onnen sellaisella välipuheella, ettei koskaan anna vieraalle porojansa, ei pahaista kisuraakaan, ei rahasta eikä ilman.’ ; ‘Ovat Lapin nuoret miehet tunturissa joskus nähneet gufittarien tyttäriäkin, jotka ovat kaikkein kauneimmuksia, lihavia ja pyöreitä sekä koreasti puettuja.’ ; ‘Pieni nahkoihin puettu saamelaisäijä kepsutteli tunturien yläisillä puolilla yhtä tuttuna ja pehmeänä kuin pikkuinen ja karvainen gufitaräijä tunturien
alaisilla mailla.’ (SP 1927)
HAAVHESTA (HAAVRUUVA (HALEVA raita (Salix caprea) ¶ :: halava ; ‘Raitaa ne kuttuvat halevaksi.’ (SP 1922)
HALS(S)I (HANGAS 1peuranpyyntiaita (kahoineen, siuloineen); 2haka ¶ :: hanka ; VUOMEN | KAARRE; ‘Aikaisemmin pyydystettiin peuroja enimmäkseen «vuomeniin» ja pitkiin aitauksiin, joissa eläimet menivät ansaan. Tällaisen satimen nimi on «hangas», lapinkielellä «kaarte».. Myöskin keihäskuoppiin, jotka olivat asetetut suurien peurapolkujen poikki, pyydystettiin paljon peuroja.’ (Suomalainen 1922);
Hangas tehtiin niin, että puita kaadettiin peräkkäin jättäen tyvet pitkiin kantoihin kiinni. Aukkokohtiin tehtiin ansoja ja kuoppia peurain suureksi surmaksi. Peuranpyyntikuoppia olisi muka kaivettu vasta viikinkiajoista
lähtien (OE 8, 1980), vaan eiköhän kuoppapyynti, samoinkuin peurojen ajo hengoilta alas rotkoihin, liene alkuperäisimpiä ja jo esihistoriallisia pyyntimuotoja, sillä ns. peura-aikana, paleoliittisen kivikauden lopulla, on peura ollut ihmisen tärkein riistaeläin. (IT IX, 1935); Kuoppa- eli hautapyyntiä seurasi vuomenpyynti, vaan molemmat pyyntimuodot ovat edellyttäneet melkoista
yhteistoimintaa johtaen lopulta siidan ja kooperatiivisen paliskunnan kehittymiseen. (OE 8, 1980)
HANHO kaksikorvainen [hanhenmuotoinen] pahkamalja, puinen juoma-astia, haarikka ¶ dem. :: hanhi (< baltt.); R gås, paitsi hanhi, on myös puusta tehty
juoma-astia, haarikka; LINTUKKA
HANI hanhi (Anser) ¶ ‘-Jo on hani laittanut joukkonsa nuotanperälle. Jo on hani menossa pois, Sompio sanoi.’ ; ‘Rieston Mikko ajoi ja ampumatta nappaili hanhia
pensaista, elätteli ja lihotteli niitä ja kekrinä keitti.’ ; ‘Luminen Sompio jäi katsomaan viimeisten kesävieraitten komeaa menoa. Rieston Mikko heilutti heille lakkiaan ja huuteli : -Tulkaa takaisin!’ (SP 1939)
HANKELAS, -ILAS alli (Clangula hyemalis) ¶ onom., mutta sanassa on silti niin saamen kuin kansanetymologiankin (:: hanki) vaikutusta
(H)APRO (L) leveälehtinen tunturiruoho (Oxyria digyna)
HATTARA myt 1selkäpiitä karmivan ilkeästi metsässä naurava ja rääk(k)yvä naispuolinen olento, ajattara; 2ilkeä nainen; 3ilakoiva tytönheilakka :|:
HUORA HATTARA :|: KUJAHATTARA (Læst.) ¶ vrt ihtiriekko (Pohjanmaa) myt ‘paha kummitus, surmatun lapsen linnunhahmoinen sielu’; riekko (Juva)
‘lasta itkettävä paha’, :: riekkua, rääk(k)yä ; ks myös ÄPÄRÄ2; Læstadiuksen hattarat esiintyvät metsä- eli outaperkeleitten ja pissihaukkain [(hiiri)pöllöjen] seurassa: ‘Tämmöiset ovat net elävät, jotka rakastavat pimeyttä ja vihaavat valkeutta, nimittäin pissihaukat, hattarat ja mettän perkelheet..’ ; ‘nauravat niinkuin hattarat.., hattarat ja mettänperkelheet ovat aikaiset huorat.’ (Læst.) ; vrt seur. AJATTARA, -O 1jokin pahansuopa mutta väliin hyväkin naispuolinen metsänhaltia, joka viettelee metsä- ja moitamiehiä; 2rietas, peikko, painajainen;
AATTARA ja AATTA irstas nainen; ‘ja älkööt he enää uhratko uhrejansa ajattaroille joiden perässä he haureudessa kulkevat.’ (Læst.); AJAKKA metsässä asuva olento joka nauraa hyytävän karmealla äänellä; AJATTAJA paha hevosta tai lehmää kiusaava ja vauhkoonnuttava painajainen joka yöllä köröttelee niiden
selässä; SKES ei yhdistä ajattaraa hattaraan mutta yhdistää sen sijaan ajattaran, ajakan ja ajattajan keskenään, NS pitää hattaraa ja ajattaraa samana; Sanat ovat äänteellisesti ja merkitykseltäänkin niin lähellä toisiaan, että jotakin sekaantumista niiden kesken on ilman muuta tapahtunut. Sanasta aatta[ra]
on ilmeisesti vain j tippunut, kuten sanasta aatella, ajatella; SKES yhdistää myt hattaran siihen hattaraan joka merkitsee jalkarättiä, -riepua, -verhoa ja jotakin repaletta, riekaletta (kuten pilven hattara), mitä tukisi se että serbokroaatin drolja on paitsi ‘räsy, rätti, riepu, lumppu’, myös ‘lutka, lumppu, lunttu, letukka’; sättärä (Järvinen 1949, & Kainuu) ‘jalkarätti, hattara’ lienee syntynyt jonkin assosiaation ja kontaminaation kautta
HEINÄKENKÄ 1lapinkenkä jossa jalkarätin tai sukan asemesta käytettiin ennen kuivattua luhtaa, saraheinää ; 2(heinäkenkiä käyttävä) saamelainen ¶ Kenkäheinää tehtäessä ja kuivatellessa poistettiin sarojen joukosta kova ja karkea viiltosara (Carex acuta) ‘Heinäkengän pitää heilua ahkerasti siellä ja täällä,
sillä jänkäpounun perilliset tarvitsevat jokapäiväisen suupalansa..’ (SP 1935)
HENKA (HEVOSENPUOLA sianmarja, -puol(ukk)a, jauhopuola (Arctostaphylos uva-ursi) ¶ tunturikankaiden RIEKONMARJA on hevosenpuolan serkku
HEVOSSIRKKA (SP 1939) mahdollisesti kirvinen (Anthus) ¶ V konëk ‘kirvinen’ on sananmukaisesti ‘pikku hepo, hevonen’ (dem. :: V kon’ )
HIERU(V)A, FIER(U)VA (vrt HIINI | HIULU | HYLLI | HÄRI | HÖÖRI
HI(I)HTAA hiihtää
HIINI, FIINI (HIIRIKONTTI linnun reisi(kontti) (jonka hiiri syö linnusta ensimmäiseksi)
HILLA (kypsä) lakka, (suo)muurain, valokki (Rubus chamaëmorus) ¶ karjalan hilla, viron *ill ; LYÖMÄNÄ; ‘Kesällä taas kypsyi suuri lapintouko, aavat ja jängät
oli siunattu keltaisiksi hillamaiksi.. Hilloihin ja verenpunaisiin kurjenmarjoihin aapa puristi kaikkein parhaimman väkensä.’ (SP 1939)
HIMMELRIIKKI (HIRVAS täysikasvuinen (salvamaton, purematon) urosporo tai -peura ¶ hirvas & L sarves alkusukua, hirvas & hirvi, < baltt.; SARVAS | SERVAKKA
HIRVENNURMI matala heinä, kova ja karkea ¶ vrt PUKINPARTA, SIANHARJA kova karkea heinä; MANTOHEINÄÄ on useita lajeja, kuten siniheinä (Molinia) sekä eräät saralajit (Carex); MANTUHEINÄ matala mutta tiheä juurus-, tyviheinä
HIULU (HOOVA (HOTUSIINI lamppuöljy, valopetroli ¶ vrt R fotogen
HOUVI vouti ¶ risteytymää huovi ⊗ vouti
HUORNAINEN matalahko vaara isomman kainalossa, kupeessa tai seuralaisena erottuen edukseen ympäristöstään ja kestäen uhmakkaasti kulutusta,
rapistumista ja ajan hammasta ¶ vrt Turjanainen (Savukoski)
HYLLI(NKI) (HYYS(S)Ä (HÄMHÄKKI hämähäkki
HÄRI (HÄRKÄ kuohittu (salvettu) tai purtu urosporo :|: AJOHÄRKÄ :|: POROHÄRKÄ ¶ S > L, norjansaamessa hær'ge ; vrt TAKKAHÄRKÄ :|: PAILAKKA; ‘Ajokas on aina purtu härkä. Kolmen tahi neljän vuoden vanhana otetaan poro ajokkaaksi.’
(Suomalainen 1922)
HÄYTYÄ täytyä, olla pakko, pitää, olla tarpeen, tarvita ¶ kontaminaatiosta häätyä ⊗ täytyä
HÖRHÖLÄINEN herhiläinen (Vespa crabro) ¶ Maamme jotain 25 ampiaislajista on herhiläinen suurin; ORIVAAKSIAINEN
HÖVESMANNI, HÖÖSMANNI (< N?) kalastajaveneen, fiskarin, kippari ¶ vrt R (vanh.) hövitsman
HÖÖRI (< R) 1(hyvä) keli, ilma, sää; 2onni, *tuuri ¶ vrt HIERU(V)A | HIINI | HIULU | HYLLI | HÄRI
IBMEL, IMMEL (L) jumala ¶ ks SEITA
IHISTYSJÄNKÄ uhkujänkä (talvella) :|: IHISTÄÄ (jänkä talvella:) uhkua ¶ ehkä deskr., vrt tihkua ym; ks JÄNKÄ
INA (‘ja kaikenlaista hyvää kalaa kierretään pienellä nuotalla, inalla, järvistä ja jokien suvannoista..’ (SP 1929); ‘Oli Sompiolla.. pyytöhoitonsa, pikkuinen nuotta,
ina, vasiten Luiroa varten rakennettu.’ (SP 1939)
JAARA pässi, jäärä, poikalammas :|: TAIVAANJAARA taivaanvuohi (Gallinago gallinago)
JALO etevä, erinomainen, oiva(llinen), mainio, *mahtava, super
JARHO (JAURI, JÄYRI, JAVRI, JÄVRI ((J)IEKIÖ (

Armas Niemelä joihkaa Saksassa v.1930.
JOIATA, JOIKUA ‘laulaa lappalaiseen tapaan’ :|:
JOIKU ¶ L = S, alkusukua, luulajansaamen juoi'kat ; ‘Mutta inarilainen vain joikaa, kun sen pään ottaa. Tunturien Pikku-Hannuakin hän kuvailee: «Pikkuuuu
Hannuu-uu, niin niin niin niin, Pikkuu-uu Hannuu- uu, niin niin niin niin».’ (SP 1927)
JOKOS (JOKO
 ahkion jälki, ura ¶ vrt *jotos ; RUNKA | vrt RANNIO | AITO; 3 nähden
& TOKKA1 | ELO | vrt PARTTIO1 | SORRAKKA
JOLMA (JOLOS eläinten polku ¶ vrt *jotos ; JOKOS1 | AITO | RANNIO
JONKA merenkäynti myrskyn jälkeen, mainingit
JORMA, JORVA(S), JORVAPUOLI (JOUK(A)HAINEN, JOUKKAINEN, JOUTTEN joutsen (Cygnus)
JUHANNES juhannus
JUKSATA pyytää juksakoukulla turskaa, narrata ¶ < sk, :: lat. jocus ‘pila, *jekku’
JUKSU (JUOLIKKA juolukka ¶ JUOPUKKA
JUOMU(KAALI) (JUOMUS (JUONTO jono ¶ vrt juontaa & juoni, juonne ; RAITO;‘..Ounaan ja Muonion välisellä kairalla on kokonainen tunturien juonto..’ (SP 1929)
JUOPUKKA juolukka, juovukka, hevosen-, koiranmustikka (Vaccinium uliginosum) ¶ JUOLIKKA
JUOVATTAA, JUOVOA, JUOVUA (JUOVSATTAA (‘Siellä Karigasniemen lähimailla oli.. pitkä peuraaita, vuobman johon pyyntimiehet ajoivat tunturien villejä sarvipäitä, ja vanhat suuret tietäjätkin niitä sinne juovsattivat sekä sitten ampuivat jousilla.’ (SP 1927)
JUPUKKA pieni vaara, mäki ¶ deskr. vrt JYPPYRÄ; Ypykkä (Paljakka), korkea kivikkokumpu; ‘Ylitornion röyhyinen Karhujupukka’ (SP 1929)
JURMU (JYR(H)ÄMÄ | JÄRÄMÄ | VAALO; ‘Harmaa jäkälöitynyt rantapoukaman äijäkin on
monesti nähty – lahokannon kummitus, joka yöt päivät vain seisoo, katsoo ja irvistelee jurmun rannalta.’; ‘Sillä [inalla] oli hyvä ammentaa Luiron suvantoja,
jurmuja, jyrhämiä ja koneloita.’ (SP 1939)
JURO(TTA)A olla liikkumatta, pysyä paikallaan ¶ :: juro ; vrt NAA(N)TUA | PANTATA
JUTAA (‘Mutta pieni lapinukko, vähäväkinen kiveliöiden kulkuri, on.. kierrellyt.. koko Pohjan suuria erämaita.. sekä jutanut porolaumoineen pitkin jäkäläisiä kankaita
ja tuulisia tuntureita.’ ; ‘Mäntymetsien mailla Teno syntyy, koivuoutien valtamaata se jutaa enimmät aikansa ja viimein alastomien kalliopahtojen hoivissa se vaipuu laajaan Lapinmereen, työntäen tummat saivovetensä Jäämeren viheriäharjaisiin aaltoihin.’ (SP 1929); ‘Suuri päivä jutaa yhä pohjoisemmaksi.’ ; ‘Ken on lähtenyt aapaa jutamaan, jutakoon niinkuin
aapa antaa, upottava rimpinen vesiaukea, jota ei ruukalleta laukkoen eikä tolvaten.’ ; ‘Silloin oli suuri surma jutamassa lapinkorpea.’ (SP 1939)
JUTO (veto)juhta, vetäjä, ajokas ¶ vrt JUTAA; ‘Luiro.. jutona ja tiennäyttäjänä.’ (SP 1939)
JUURMUURI (JYLEÄ: SYYSJYLEÄ, JYLIKKI liukas keli syksyllä vähän lumen aikana
JYPPYRÄ jyrkkä kivikkokumpu tai pieni korkea vaara ¶ deskr. vrt JUPUKKA; NULKKI; ‘Mutta Ukonselän Ukolla oli akkakin. Järven rannalla, Galguvaarassa oli naisjumala, Akku, sellainen juppurakallio, jolle uhrattiin samoin kuin Ukollekin.’
(SP 1927)
JYR(H)ÄMÄ 1syvä leveä suvanto kosken alapuolella; 2pieni koski ¶ Jyrhämä, putous (Järvinen 1949); Jyrävä, koski Kuusamossa (:: jyrätä, jyristä), deskr. &
mahdollisesti kontaminaatio ⊗ JÄRÄMÄ; JURMU | POLA | LUSPA1 ; ‘Sillä [inalla] oli hyvä ammentaa Luiron suvantoja, jurmuja, jyrhämiä ja koneloita.’ (SP 1939)
JYRKYNÄINEN vankka miehenalku tai jäyhä omiin oloihinsa mielellään vetäytyvä mies ¶ deskr. vrt jyrkyläinen ‘pyöreä, halkaisematon (pölkky, tukki)’, :: jyrkeä ‘vankka, roteva’, & juro
JÄLLI ( kalankuivuuteline
JÄNK(K)Ä (aapaa tai vuomaa pienempi) suo, neva, räme (jolla voi kasvaa puitakin) ¶ S = L, alkusukua, norjansaamen jæg'ge ; RÄMIÄ; vrt AAPAI, AAVA | VUOMA; ‘Lappiset ovat Inarin maat: suuria jänkiä, aukeita vuomia ja alastomia aapoja on kaikkialla..’ ; Suurten jänkien, aapojen ja vuomien ylitse kapsuteltiin
portaita pitkin ja saatiin väliin astella samaa porrasten juontoa virstamäärin.’ (SP 1929); Soita Inarin järvialangolla on paljon vähemmän kuin Pohjois-Suomessa yleensä. Inarin järvialanko on vielä Metsä-Lappia. (OE 5, 1978)
JÄNKÄLINTU kahlaaja, kosteikkolintu ¶ ‘Jänkälinnut lähtivät salaa, jäähyväisittä... Julki ne [hanhet] lähtivät kirkkaana päivänä, eivät ne salaa
eivätkä jäähyväisittä eronneet, niinkuin jänkälinnut.’ (SP 1939)
JÄNKÄPUOLA (iso)karpalo, kurjenpuola (Vaccinium oxycoccos) ¶ POUNUPUOLA
JÄNNE aapasoilla samansuuntaiset veden juoksusuuntaa vastaan kohtisuorat mätäsmuodostumat (NS) ¶ KAARTO | vrt MAANSUORTUVA | SAAJO | SANKALE1 | VOSA; Tyypillisimmät aapasuot löytyvät Peräpohjolasta. Karuilla soilla on korkeita rahkajänteitä, jänteet ja rimmet vuorottelevat, mutta Metsä-Lapin aapasoilla
rahkajänteitä on enemmän kuin Peräpohjolassa. (OE 9, 1981)
JÄRNIÄINEN järripeippo (Fringilla montifringilla) ¶ deskr.-onom., vrt jurnuttaa ; muodostettu kuin PINNIÄINEN, VARPIAINEN ja urpiainen ; ‘Järripeipon vaatimaton ja rauhallinen hyrinä on Lapin linnuston tunnusomaisimpia ääniä.’ (L&P)
JÄRVENPII joenniska, järven laskukohta josta joki lähtee ¶ LUUSUA | LUSPA2
JÄRÄMÄ (JÄÄPANNE jäätynyt koho- ja rantavesi
KAALA (suopunki(nuora) ¶ SUOPUNKI | vrt PALKKUII
KAALO (KAAMOS(AIKA) (N skamtid); vrt ALANKOYÖ
KAARA (KAARISTAA (KAARK(K)O, (Kolari) KARKKO (KAARNE, KAARNIKKA variksenmarja (Empetrum nigrum) ¶ :: kaarne ‘korppi’, -ikka kuin esim. mustikka
KAARRE, KAARE (KAARTAA rakentaa kaarre, poroaita(us) ¶ esim. ruotsinsaamen garde ; N gard < *garδr, :: S kartano (< sk); VUOMEN | HANGAS | ks KAHA | SIULA; ‘Aikaisemmin pyydystettiin peuroja enimmäkseen «vuomeniin» ja pitkiin aitauksiin, joissa eläimet menivät ansaan. Tällaisen satimen nimi on «hangas», lapinkielellä «kaarte»..’ (Suomalainen 1922); ‘Siellä oli.. karhakoista ja oksista rakennettu kaarre ja kaarteen aukossa.. ansa,..’ (SP 1939); Poroja on pidetty kesien aikana jopa kymmenien kilometrien laajuisissa aitauksissa. Pisin aita, 100 km, lienee ollut Kuolajärvellä [luovutetun Sallan alueella], ja Peltovuoman aita Enontekiössä on ollut 83 km. (Suomalainen 1922). Kuolajärven aidan pituus vastaa ympyrää, jonka säde on 16 km.
KAARTO aapasoilla samansuuntaiset veden juoksusuuntaa vastaan kohtisuorat mätäsmuodostumat (NS); metsää kasvava kapea maansankale aapojen välissä,
paremmin rämettä kuin kangasmaata (SP 1939) ¶ JÄNNE | MAANSUORTUVA | SAAJO | SANKALE1 | VOSA
KAHA poroaidan, -kaarteen johde(aita), reisi ¶ SIULA | KAARRE1 | VUOMEN
KAIHTI (KAIRA (Kitisen välissä. (OE 5, 1978); Vaikeakulkuisia, asumattomia kiveliöitä sanotaan
täällä kairoiksi. (IT VII, 1934); ‘ja penikulmaiset kiveliökairat erottavat jokilaaksoja toisistaan.’ ‘Lännessä taas, Ounaan ja Muonion välisellä kairalla,
on kokonainen tunturien juonto,..’ (SP 1929)
KAISKONKAALI iso sananjalka, saniainen, kotkansiipi (Pteridium aquilinum) ¶ kaisko (harv.) on ‘niemi’
KAISSA (Nämä.. kaisit [!], oaivit, tshohkat ja vaarrit [!] ovat kivilajiltaan ja rakenteeltaan maallemme vieraita. (OE 5, 78)
KAITA, KAITI (KAITSA (KAITU(T)A (KAIVOSMAA jäkälämaa (josta poro on kaivanut jäkälää hangen alta, henkensä pitimiksi) ¶ VIESKA | KIEKERÖ
KALLAS (‘mies’ rinnakkaismuoto ja josta tulee myös miehennimi Kalle ; Juho-äiji-kallas, Metto-Hannu-kallas, Pulli-äijäkallas (SP 1939)
KALLO poron päänahka (merkitys KALLOKKAAT pl (KALOLEIPÄ olkileipä ¶ :: kaleet akanat; vrt kale[e]ton (Kainuu) yksinäinen lampi jonka rannassa ei kasva heinä eikä liioin kortekaan; ‘kittiläläiset syövät kaloleipää, rovaniemeläiset elävät olkileivällä’ (SP)
KALSU simpukka, näkinkenkä, (*k)raakku
KALTEIKKO hetteikkö, KALTIO (KALVE katve, siimes, varjo(paikka) ¶ vrt SIEKA; ‘Kosompi.. kalvheessa, kun päiväpaistheessa.’ (SP 1939)
KAPPA ((SP 1929)
KAREHTUA suuttua kovin, kiukustua, julmistua, raivostua
KARISTAA käydä päälle, hyökätä kimppuun ¶ vrt yl. karistaa kannoiltaan :: karistaa ‘tiputtaa, pudottaa, varistaa’; karata päälle ‘käydä päälle’, :: karata ‘paeta, livistää’
KARPPA (KASKAKKA (KAUTO kengänpäälliskappale, iltti
KEHPOSET pl ¶ KEPPOSET
KEINO 1tie, (erä-, ansa-) polku; 2suunta; 3jossakin käynti: MARJAKEINO :|: NIITTYKEINO :|: SADINKEINO :|: UURTO(KEINO) (ennen:) syksyinen peuranpyynti,
pyydössä käynti ¶ S = L, alkusukua, inarinsaamen kæinu, norjan- gæi'dno ;
‘Inarin kirkolle päättyy Lannanmaan tie, ja sitten ovat lapinkävijän edessä vain lapinkeinot..’ (SP 29); ‘Varsinkin ne lapinkeinot, jotka ajavat toisesta asutusta
maasta toiseen, kulkevat leveiden autiomaiden halki.’ (SP 1927); ‘Hiljalleen Luiro juovattelee vanhoja keinoja..’ ; ‘Rieston Eeva-Loviisa oli metsässä marjakeinossa, ja kontio oli myös marjakeinossa.’ (SP 1939)
KEITISTANKO keitinselkä (jonka varassa kattila tai pannu riippuu nuotiolla: keitistangon toinen pää on lyöty maahan, ja keitiskorvakot kannattavat sitä)
KEITURI (KEMPPA, KEMPPI kaunis, hyvännäköinen, komea ¶ S & L E champion ‘mestari, hist. (esi)taistelija, puolustaja; urho’; &
NÄÖKÄS; ‘Olipa sillä kemppi tyär.’ (SP 1939)
KENKÄHEINÄ(T pl ) kuivatut luhta- eli saraheinät joita saamelainen on käyttänyt kengissään ikimuistoiset ajat, siinä kuin joku jalkarättejä tai sukkia ¶ Kenkäheinien valmistaminen oli myös heinäntekoa ja täyttä työtä, jolloin välteltiin korjaamasta kovaa viiltosaraa (Carex acuta). Koltansaamessa viiltosaraa tarkoittava sana on suomen olki sanan vastine, lainattu (itämeren)suomesta;
olki nähden ks ulku ; ‘Kenkäheinät ja sättärät ovat tulen luona levällään
kuivumassa.’ (Järvinen 1949)
KENTTÄ vanhan lapin asuin- ja asentopaikka :|: KALAKENTTÄ kalamiehen asentopaikka rannalla :|: KESÄKENTTÄ (ennen:) porolappalaisen kesäpaikka, -residenssi ¶ vrt SILJO; ‘Siellä.. jonkin piiloisen lahden pohjukassa taikka
suojaisen niemen kainalossa on lappalaisen asuinkenttä’ ; ‘Saattaa jokilaakson emäntä myös muuttaa karjoineen kesäksi kiveliöön,.. korkeille kesäkentille..’
(SP 1929)
KEPPISET, KEPPOSET, KEHPOSET pl (KERMAKKA, KERMIKKÄ, KIERMIKKA, S(I)ERMUKKA (KERMAKKAPUUT pl kaksi kotapermannon puunrunkoa jotka ulottuvat ovenpielestä tulisijaan ¶ vrt kermakka ja yl. vasat (:: R, kansanetymologia) ja
poikaset, esim. katon poikittaiset välikannattimet
KERMU 1kylmettynyt maankamara syksyllä; 2routa, kirsi ¶ ROUSTALE2
KERO (norjansaamen tshærro ; vrt & OAIVI, OIVA | LAKI | PÄÄ; Yllästunturin.. seutu on aitoa Metsä-Lappia, jonka havumetsämerestä tunturikerojen puuttomat varpunummet ja kivirakat kohoavat saarekkeina. (OE 5, 1978); ‘ja.. Pallastunturin mahtava ryhmä, missä itse Taivaskero kohottaa ylhäisen lakensa yhdeksännelle
sadalle.’ (SP 1929)
KERTTÄMÄ naava puun kyljessä, sen pohjoispuolella :|: MAAKERTTÄMÄ
KESIÖKANTO kova kanto jossa mahdollisesti on vielä kuorta jäljellä (:: kesi) ¶ vrt tervaskanto ; ‘Äijä tosin oli jo vanha.., kuin kesiökanto, mihin ajan hammas ei pysty.’ (Järvinen 1949)
KESÄYT(Y)Ä (kala:) hapata, elttaantua, pilaantua ¶ vrt KOLJOONTUA | MYTÄYT(Y)Ä; ‘kesäynyt kala haisee, mytäynyt ei ole enää tuore’
KIEDGAM, KIETKAM (L) puusta koverrettu, nahalla päällystetty lapinlapsen kätkyt ¶ KOMSIO KIEHINEN (leu’ulla tai puukolla vuolaistu tervaksinen) sytykelastu, syttö, ottonen, otake ¶ :: kiehua ; kihistä
KIEKERÖ (KIELAIN (veri)hyytymä, kokkare, paakku ¶ ‘..pilattu veri rupesi kielaimina sinkumaan.’ (SP 39)
KIELAS (KIELINEN pitkä matala harju ¶ kenties sanan kieli vaikutusta; vrt KIELAS, GIELAS
KIELO (KIEPPI, KIEPPÄ (lämpötila puolen metrin lumivaipan alla nollan tuntumassa.’ (L&P)
KIERI (KIERREHEINÄ hiirenvirna (Vicia cracca) ¶ muita heiniä kohdassa HIRVENNURMI
KIERÄNAIKA roudan aika syksyllä ennen lumentuloa
KIEVANA kievanajärvi, -lampi ¶ Kittilän karbonaattikivialueella on monta kymmentä kievanaa joissa kasvaa runsaasti karjanrehunakin käytettyä
sahalehteä (Stratiotes) joka on säilynyt harvinaisena jäänteenä aina myöhäisjääkauden ajoista asti. (OE 5, 1978)
KIIRI (KIIRUNA (KIISA (KIISKI kovakuoriainen, *koppiainen; *ötökkä :|: KOPPAKIISKI :|: KULTAKIISKI :|: SINIKIISKI KIISKINEN kiiski (Acerina cernua)
KINNIPESKI karvattomaksi kulunut peski, peskiraja :|: PALTSA(PESKI) ¶
‘kinnipeskeissään käpsehtivä lappalaisriepu’ (SP)
KIRRO (KIRVATA kirota, kiroilla ¶ KORRATA
KISURAI (KITKO käärme ¶ PITKO
KITSI (KIVA kova, vahva, luja
KIVALO (& pn), KIVELIÖ suuri asumaton erämaa, kaira, selkonen, sydänmaa, salo :|: KIVELIÖKAIRA ¶ :: L?, kansanetymologisesti kuitenkin :: kivi, vrt kivikko, louhikko, rakka (tunturissa); kivalo nähden vrt & Ivalo ; vrt KAIRA2 | ERAKKO;
‘Saattaa jokilaakson emäntä myös muuttaa karjoineen kesäksi kiveliöön,.. korkeille kesäkentille,..’ ; ‘.. penikulmaiset kiveliökairat erottavat jokilaaksoja
toisistaan.’ (SP 1929)
KO 1kun; 2kuin ¶ etymologisesti = luulajan- ja ruotsinsaamen ko, norjan- go ; konjunktiota ko käytetään muuallakin Suomessa, mutta käytön yleisyys Lapissa selittynee osaltaan saamesta; muinaisten vartaloiden *ko- ja *ku- jatkajia on mahdoton erottaa toisistaan
KOHVA(JÄÄ) alta ontto jääkuori, uhkujää ¶ ‘Ohut kohvajää oli murtunut sen [koiran] alla.’ (Järvinen 1949)
KOIPIKINNAS, KOIVIKAS poron koipinahasta ommeltu karvakinnas | TIESKARI
KOITELAINEN (SP 1939),
KOITILAINEN (Järvinen 1949), tunturi Sompiossa, 406 m ¶ koi(te), koillinen ;
‘Hukka kulki.. Koitilaista kohti..; ‘Sinne näkyi Koitilaisen tunturi..’ (Järvinen 1949)
KOJAMA, -O (KOKIAINEN 1kokeminen; 2ansapolku, sadinkeino, kokumatka ¶ :: kokea ;
‘sadinkeino antoi samalla kokiaisella lintuja kymmenittäin.’ (SP 1939)
KOLJOONTUA ¶ KESÄYT(Y)Ä | MYTÄYT(Y)Ä
KOLLA (KOLLOS (KOLMILAITA vene jonka laidassa on kolme lautaa
KOLO kolkko, karmea, kaamea, kamala, ruma :|: KOLOSTI surkeasti, hullusti, hassusti, huonosti, onnettomasti, kalpaten, *köpelösti ¶ -sti, kuin nolosti
KOLSA (KOLSO (SP) metso (Tetrao urogallus) ¶ vrt KOLSA; ‘Saatiin vanhoja kolsoja,..’; ‘Kun oli oikein ikäkolso, sai sitä korventaa kohta kuin Jaako Pontteus1,
joka aikoinaan keitti pientä hiirtä seitsemän vuotta.’ (SP 1939); 1kysymyksessä sotapäällikkö Jaakko de la Gardie (k. 1652), joka empimisen ja vitkastelun johdosta sai joukoiltaan liikanimen Laiska Jaakko ; Pontus (k. 1585) oli Jaakon isä.
KOLVA: KOLVAKUUSI kuiva aarni(o)kuusi :|: KOLVAKOIVU vanha koivu :|: KOLVIPETÄJÄ ikihonka ¶ vrt KOTVA- | KOTVI-; ks AIHKI; ‘.. ja vanha kolvakuusi työnsi kuivan latvakeihäänsä oksaisena otana kohti taivasta.’ (SP 1939)
KOMSIO lapinlapsen kätkyt (joka ennen koverrettiin puusta ja verhoiltiin nahalla) ¶ :: komsa ‘koppa, vasu’; KIEDGAM
KONELO (jyrhämää leveämpi) joenmutka ¶ vrt konkelo, deskr.; LUIKKO | JURMU1 | JYR(H)ÄMÄ1 ; ‘Sillä [inalla] oli hyvä ammentaa Luiron suvantoja, jurmuja, jyrhämiä ja koneloita.’ (SP 1939)
KONIA raiskata ¶ vrt *koinia
KONKELONPÄRISTÄJÄ tikka ¶ vrt KORO
KONTO (KONTTI kinttu, koipi, sääri :|: ALAKONTTI | HIIRIKONTTI | JORVAKONTTI reisikontti ¶ vrt nelin kontin, kontallaan, kontata ja kontio
KOPARA, KOPARE (KORANTAA pilata, vahingoittaa, kirota :|: KORANUS (KORO käpytikka, ent. isotikka (Dendrocopos major) ¶ tikkojen pärrytystä (rummutusta) yleensä ja käpytikan ääntä (‘karra karra’) kuvaileva sana;
vrt kärki johon on kryptattu niin palokärjen (Dryocopus martius) kuuluva pärrytys kuin lentoäänikin (‘kry-kry-kry..’); vastaavia onom. nimityksiä muuallakin; vrt KONKELONPÄRISTÄJÄ; ‘..vaaran laidassa koro.. lyö.. hongan kylkeen.’
(Järvinen 1949)
KORPILAPPI ¶ ‘Peräpohja ja Etu-Lappi on tämä maa, muinaisen Lapinkorven perämaa..’ (SP 1929); ‘Mutta kun.. tuli ihmeellinen ruskanaika, silloin koko Korpilappi kohahti.’; ‘Suuri lapinkorpi, Korpilappi, oma maailmansa, jota kesäpäivä kiertää ylt’ympäri – kattona sininen kumu, korkeampi Nattasten suurta Pyhää.’ (SP 1939)
KORPPU (KORR|A, -I 1pilkkasiipi (Melanitta fusca); 2silkkiuikku (Podiceps cristatus) ¶ 1 nähden < L, norjansaamen skoarrâ (SKES); nimi (onom.) sopisi mainiosti
silkkiuikulle (joka ääntelee ‘korr karr’), mutta koska lajia ei tavata Perämeren pohjukkaa ylempänä, on korra silkkiuikun nimenä ilmeisesti eri alkuperää
KORRATA kirota ¶ KORTTAA | KORANTAA | KIRVATA
KORSA (KORSUHEINÄ aro- ja auttopaikkojen pitkä, mutta kova heinä joka ei kelpaa karjallekaan ¶ muita heiniä kohdassa HIRVENNURMI
KORTOLLINEN ‘henkilö joka on kärkäs panemaan korttoihin’ (SP 1939) ¶
ks KORTTO, KORTTAA; ‘Muutamat kademielet olivat niin kortollisia, että
panivat pahoja sekä kosketellen että katsoen, vieläpä kuuloltakin.’ (SP 1939)
KORTSI (‘suurissa kortseissa ryöppyävä Lemmetjoki’ (SP 29)
KORTTAA pilata (pahalla silmällä), kirota; panna korttoja, korttoihin :|: KORTT(AANT)UA mennä pilalle, tulla pilatuksi (kuten ase, kala- & metsästysonni,
jos vain sivullinen pääsee näkemään saaliin) ¶ KORANTAA | KORTTO; ‘-Piruissa sinä olet? Sinä olet kortettu! ; ‘Kun kuutilosilmä sai vain katsahtaa toisen omaa,
se heti korttui.’ (SP 1939)
KORTTO (eläin; 2peto ¶ KORTOLLINEN | KORTT|AA, -UA ‘Korpi pani korttoja, korpi osasi ajaa niitä poiskin. Kortolliset panivat, kortetut ajoivat takaisin, usein
vielä kahta kovempina.’ ‘Mutta jo oli kerran ajettu kortot itse Erkin Jaakon
pyssyyn. Ukko päivän paukkasi Karsinavuopajassa, ei saanut ainoatakaan. Silloin Jaako muisti, että oli viimeiset hanhet ampunut silloin ja silloin ja oli pyydöstä
palatessaan antanut tenolaiselle – akkoineen oli juuri sattunut tielle ja nähnyt suuret saaliit – lihavimman linnun, ajatellen : -Se on niin kortollinen. Anna, se ei korta kun saa hanin.. -Tuonko se rietas teki, kun minä raavhaan hanin annoin
? muisti Erkkiläinen ja kirosi: -Oota sie, perkele, kun miehen kortat, kyllä näet !’
(SP 1939)
KORTTUA tulla pilatuksi, korttoihin, mennä pilalle ¶ ks KORTTAA, KORANTAA | KORTTO; ‘Kun kuutilosilmä sai vain katsahtaa toisen omaa, se heti korttui.’ (SP 1939)
KORVALAKKI korvuslakki, karvalakki, reuhka
KOSIO (tuohi)rove, koppa, vakka :|: KALAKOSIO ¶ suomen ja vast. saamen sana alkusukua; PORTTA
KOSO viileä, vilpoinen ¶ KAALO; ‘Kosompi.. kalvheessa, kun päiväpaistheessa.’ SP
KOSOTUS (KOSSI (KOSTE tyyni suvantopaikka koskessa tai sen alapuolella (kiven, saaren tai niemen kainalossa) ¶ (muualla) & kosto‘niemeke joka kääntää reunavirtausta takaisinpäin tai viereiseen poukamaan, akanvirta’ (kostaa kääntää takaisin, palauttaa; Kostamo Kemijärvi, Kostonjärvi Kuusamo); ‘kosteitten pyörteitä’ (Järvinen 1949)
KOTA (yleensä ja vielä taannoin:) 1lapin-, lappalaiskota; 2(suomalaisilla:) keitto-, karjakota, eteinen ¶ S = L, alkusukua, esim. ruotsinsaamen kåte, norjangoatte
; S koti on j o k o kota sanan monikon sisäpaikallissijoista abstrahoitu uusi perusmuoto t a i jokin kota sanan johdos (koti < *kotej); monikkovartaloinen koti on saattanut viitata kotaryhmään, -kuntaan; alkusukulaisia ovat myös mordvan
kud(o) ja unk. ház ‘talo’; ‘Sydänlappia oli ennenmuinoin tämä seutu, kotalappi
täällä majaili..’ (SP 1929)
KOTVALAPPALAINEN (Lönnr.) (lappalainen) paimentolainen (pitänee olla kotalappalainen) :|: KOTVI-, KOLVIPETÄJÄ ikihonka ¶:: kotvan ‘pitkän aikaa, kauan’, johon vrt kotvipetäjä ja ‘[jokin on] pitkässä kuusessa’ ; KOLVAKUUSI
KOUDER, KOUTER(O), KOUVER(O) parin kolmen kilon lohi ¶ KOJAMA | KU(J)ERI | KUUJA | KÄRRY | KÄRRÄ; ‘.. ja keminkyläläisillä oli oma suuri Kemijokensa,
joka antoi lohta kouterosta kojamaan asti.’ (SP 39)
KOUTSA ((K)RAVIAISET pl hautajaiset, maahanpaniaiset, peijaiset, *peijaat ¶ :: R begravning, be- tippunut johon vrt valles-, *valtesmanni, :: R befallningsman ;
pääte -(j)aiset esiintyy analogisesti suunnilleen samaa tarkoittavissa ja lisäksi hyvin monissa muissakin sanoissa: avajaiset, kastajaiset, kihlajaiset, maistajaiset, maistiaiset, romiaiset, rääppiäiset, muistajaiset, muistiaiset,
ristiäiset, saviaiset, valvojaiset, vihkiäiset ; produktiivinen johdin; vastaavaa analogiaa muuallakin: E sanassa burial (: bury) on sama pääte kuin vastaavassa
latinalaisperäisessä sanassa funeral ; ks ROMIAISET
KROMU luiseva ¶ :: romuluinen
(K)ROUSKU rusto ¶ onom.
KRUNVALLI (KU(J)ERI (KUITEN kuitenkin ¶ vrt TIETEN
KUKSA (koivunpahkasta tai visasta koverrettu korvallinen) kuppi, juoma-astia ¶ NAAPPU
KULJO, KULJU, KURJA (KURJOA peitellä, suojata ¶ ‘Kontio nyljettiin ja raajottiin.., lyötiin.. lihat loijakkaan ja vedettiin.. talja kuljoksi päälle.’ (SP 1939)
KULLE poveton nuotta jota vedetään mm karsinapadossa, ajoverkko ¶ :: kultaa ‘vetää kulletta; lippoa’; ‘Lohta ja siikaa saadaan [Kemi- ja Torniojokien]
yläjuoksuillakin kulletta vetämällä,..’ (SP 1929)
KULPPU (metsiä ¶ metateesi, :: kluppu? (< R klubba); *kluppusota nuijasota
KUMPPI (KUNTSA (Pekkaa, Kössö-äijää..’ (SP 1939)
KUNTEUS, KUNTU(U)S (KUNTURA, KUNTURI, KYNTYRI (
KUOKSA (KUOLKUNA harva mäntymetsä, männikkö ¶ Sanaa voisi melkein käyttää koko Metsä-Lapin epiteettinä; vrt KUOLPUNA
KUOLMUS (KUOLPANA, KUOLPUNA (KUOPA, KUOVA lyhytvartinen sukka, nilkkasukka :|: KUOPARAJAT pl ‘varrettomat sukkarievut’ (SP 1939)
KUORINKI 1pahtaluola; 2louhikko vaarassa tai tunturissa ¶ 2 nähden & RAKKA | ROVA2
KUOSTE (KUOSTO (KUOTKO (KURENTO (KURJENKENKÄ, JÄNKÄ-, VITSAKENKÄ vitsasta väännetty suo- tai lumikenkä ¶ SOMPA
KURJENPUOLA karpalo (Vaccinium oxycoccos) ¶ JÄNKÄ-, POUNUPUOLA;
‘.. kurjenpuolat kimaltelivat kirkkaina helminä jo hankien vierillä.’ (SP 1939)
KURJOA peitellä, suojata ¶ KURJA | KULJU
KURK(K)IO jyrkkä louhikkoinen putous ¶ vrt kurkku ; KURU1 | KORTSI | ks KÖNGÄS | LINKKA; ‘Toisinaan vahva virta pitää yhtämittaista pauhua
virstamäärin, viisinkin virstoin, toisinaan taas se huutaen heittäytyy jyrkästä könkäästä taikka kivisestä kurkkiosta alas..’ (SP 1929)
KURMU (kurmuntekijä, ‘nottaposka’, poron ihosaivartaja ¶ ruotsinsaamen kurbma ; kurmu ja permu ovat ilmeisesti menneet sekaisin, yhteistä on -rmu ja suunnilleen
sama merkitys; vrt vielä URME; ‘Selkään syntyy.. ilkeitä paiseita, «kurmuja», joiden sisässä kehittyy suuri, yli tuuman pituinen «pattopuskan » (Ocstrus tarandi) toukka.’ (Suomalainen 1922)
KURPPA (norjansaamen gur'pe
KURRA (KURSU (KURTTA (AUTSI | KORSA | KURSU | ROKKI; Tunturi-Lapissa, kaukana outamaasta, on erillisiä mäntymetsiköitä Utsjoen ja Kevojoen suojaisissa kurulaaksoissa. (OE 5, 1978)
KUU rasva, tali :|: PORONKUU, KÄÄRMEENKUU :|: RISAKUU poronlapojen syötäväksikelpaamaton rasva ¶ vrt PÄKKI
KUUJA, KUUJO järvitaimen (Salmo trutta, rotu lacustris) ¶ KOJAMA | KOUTER | KU(J)ERI
KUUKK(A)HAINEN kuukkeli, kuusanka (Perisoreus infaustus, Cractes infaustus), pidetty Lapissa raiskalintuna ¶ Kuukkahaisen ääniä on hilpeä ‘kuuk, kuuk’, josta ilmeisesti myös lajin V nimi, kúksha ; muodostukseen nähden vrt JOUK(A)HAINEN; ks RAISKALINTU
KUUKUMANKIVI ukonkivi, kvartsi, tavallinen piidioksidi (SiO2, kiteet kuusikulmioita)
KUUTILOSILMÄ myt joka katsoo pahalla silmällä, paha silmä, kateensilmä ¶ kuusikulmiosilmä?; ‘Oli erämaassa vielä taikureita ja pikku velhoja, paruttajain
panijoita, korttojen lähettäjiä, katheita ja kuutilosilmiä ja kaikenkaltaisia pahansuopia, kademieliä, jotka tuottivat naapureilleen monta pahaa,..
Kuutilosilmästäkin killisteli pieni metsäpiru, joka oli päässyt asennoille ihmisen sieluun..’ (SP 1939)
KVEENI (Ruijan norjalaisilla) ruijansuomalainen
KYNSIPUU reunapuu ¶ vrt kynnys, :: kynsi
KÄRRY (KÄRRÄ parikiloinen lohi ¶ vrt KÄRRY (KÖNGÄS ([:: kynsi] kanssa; Köngäs on jossakin tekstissä alennettu pelkäksi vaahtoavaksi
koskeksi; Puolangan 24 m korkean putouksen nimi Hepoköngäs ei liene alkuperäinen; PUOKKI | LINKKA | KURK(K)IO | KORTSI; ‘Toisinaan vahva virta.. huutaen heittäytyy jyrkästä könkäästä taikka kivisestä kurkkiosta alas,..’ (SP 29)
KÖNNÖ pieni heinäkasa, nökkönen (SP 1939) ¶ vrt NOKKO2
KÖNTTYRI keripukki :|: KÖNTTYRIRUOHO (rohto)kuirimo (Cochlearia officinalis) jolla könttyriä on tohtoroitu
KÖSSÖ hassahtava ihminen (SP 1939) ¶ deskr.
KÖYRY, KÖYRI, paholainen, piru, rietas, *rumahinen, *sortta(hinen) (V), pahalainen, paha kurki, vanha kehno
LAAVO, LAAVU (
Poronlypsynaaput, isompi Karesuannosta ja pienemmät Inarista.
LAIKKO (LAITI(KA)S (LAKEINEN savuaukko katossa, räppänä LAKI paljas tasainen tunturin tai vaaran huippu (laajempi kuin kero, mutta pienempi kuin oaivi) ¶vrt KERO | OAIVI, OIVA | PÄÄ
LAMU laaja, laakea, avara, väljä ¶ vastine mordvassa: lamo ‘paljon, monta’; :: S laama ‘suuri määrä, runsaus, paljous’
LANNANMAA, LANTA (LANTALAINEN (:: L) 1viljelijä, talossa asuva, talokas, lannanmies, etelänmies; 2suomalainen, lappilainen (vaan ei saamelainen) ¶ luulajansaamen laddelatj
tarkoittaa vastaavasti ruotsalaista
LANTTO 1alava paikka; kostea notkelma; 2lampare, lammikko, lompolo ¶ jossakin talonnimenä, ≈ Alanne, Alanko; vrt KUOTKO
LAPAANTUA (eläin:) halvaantua
LAPINMAA, LAPPI Fennoskandian pohjoisin osa joka ulottuu Jäämereen asti ja johon Suomen Lapin lisäksi kuuluu vastaavia osia Ruotsista, Norjasta (Ruija) sekä Venäjästä; meillä kuitenkin Lapista puhuttaessa tarkoitetaan Suomen Lappia :|: LAPPALAINEN :|: KOTALAPPALAINEN :|: KOTVALAPPALAINEN :|: TUHKALAPPALAINEN :|: TULILAPPALAINEN ¶ ks SAAME | SAAMELAISET; ks myös TURJA; ‘Lapinmaa on suuri äärimmäisyyksien maa.’ (SP 1927);‘Lapinkirjoissa oli ennen muinoin koko Peräpohja – ja lapinkirjoissa Etelä-Suomen asukas vieläkin pitää Oulun takaista Suomea, Tornion takainen on hänestä
jo täyttä Lappia. ..mutta oikea lappalaisten Lapinmaa on enää vain Enontekiön tunturiylängöillä ja Saariselän takalistoilla, niin kaukaisilla perillä, että kuusipuu katoaa, jopa lopuksi mäntykin lakkaa kasvamasta.’ (SP 1929); Puurajan yläpuolella, 474 m korkean Kukastunturin huipulla, Ylläksen luoteispuolella kasvaa 250 v. vanha erikoinen mäntymetsä, joka on saanut alkunsa poikkeuksellisen lämpimän ilmastojakson aikana, mutta kuitenkin keskellä ns. pikku jääkauden viileää vaihetta. Järeitä kilpikaarnaisia aihkeja on tasaisin välein koko lakialue täynnä (T.Mainio, HS 14 xi 2004); Lappi saamelaisineen on siirtynyt aina vain pohjoisemmaksi, kohta Ruijanmereen. Lapin entisillä si(l)- joilla ja kentillä asennoi ja isännöi nyt moni lappilainen, etelänmies, lantalainen. Suomalaisperäisten nimitysten Lappi ja lappalaiset vastineet löytyvät ensimmäisen kerran tanskanmaalaisen Saxo Grammaticuksen tekstistä noin vuodelta 1200. (OE 5, 1978); Lappi on 1900-luvun loppupuolella ollut suurten ja jopa peruuttamattomien muutosten temmellyskenttänä. Kysymys on ihmisen aikaansaannoksista. Niinpä 70-luvun lopulla sai valokuvaaja kulkea Lapissa 2000 km saadakseen joukon kuvia koskemattomasta luonnosta, kun taas 60-luvun lopulla koskemattoman
luonnon saattoi Lapissa kohdata vaivattomasti. (Raimo O. Kojo, 77)
LAPPILAINEN 1joka on kotoisin Lapista tai asuu siellä; 2Lappiin liittyvä, kuuluva, Lapin
LAUKO- (LAUTI kauttaaltaan, kaikin puolin, läpeensä
LAUTTANEN pitkän kannon nokkaan (moita- ja uurto-) pyydössä ollessa kyhätty kehällinen lava lihojen säilytystä varten. Lihat peitettiin vain tuoreilla kuusenhavuilla ¶ PILTA | NILI
LAUVO lava ¶ ehkä kontaminaatiosta lavo ⊗ lauta
LIERU liro (Tringa glareola) ¶ onom.
LIESU (L) pesäkolo, onkalo, luola :|: KETUNLIESU ¶ ‘Mikä.. lienet, joka jouluksi tällaiseen liesuun olet tukkeutunut?’ (Järvinen 1949)
LIETE matala leveä hiekkaranta
LIEVU liejuranta
LIIKUTUKSISSA hurmoksessa
LIINA (LIIVIKKÄ, LIVIKKO (KISURI; poteneekohan porokin atrofiaa?
LINKKA jyrkkä korkea putous ¶ KÖNGÄS | vrt KURK(K)IO | KORTSI
LINNUNPELTO karhunsammalikko jossa on paljon itiöpesäkkeitä ¶ V kukushkin lën, karhunsammal, on sananmukaisesti käen pellava, käen *liina
LINTUKKA 1pahkamalja; 2lillukka, ämmän hillikka (Rubus saxatilis) ¶ :: lintu; muualta Suomesta tunnetaan linnukka (:: lintu) ‘lillukka’; vrt HANHO
LIUTSA (LOHTA (LOIJAKKA kuorma-ahkio ¶ deskr?; vrt *loihakka (Kainuu) ‘suuri, laaja, leveä’
LOITO (joukon vanhimus mies, nuorimus oli perkkapäässä.’ (SP 1939)
LOMPERO pieni lampi, lampare ¶ kontaminaatiosta lompolo ⊗ lampero, deskr.
LOMPOLO (poukama ¶ norjansaamessa luobbâl
LOPPAJALASSA, LOPPASIL|LAAN, -TAAN kengät jalassa ilman sukkia tai kenkäheiniä ¶ deskr.; -Na, lopaltako se pannee kengät jalkhaan ?
LOUDE, LOU(V)E (loovda, norjan- loawdâ, kotavaate, vrt LAAVU; ‘Loue häämöttää vaaleana läikkänä’ (Järvinen 49)
LOUDEKOTA hamppulouteista kotariukujen varaan pystytetty (porosaamelaisen) kesäkota; talvella käytettiin kotaverhoina paksuja villaraanuja ¶ ‘Eikä tunturien kiertäjillä ollut missään pysyväistä
majaa, vaatekota vain riukujen varassa milloin milläkin tunturilla tai oudassa, taikka muuttoretkellä poron selässä tai ahkiossa. Tunturilla hän oli syntynytkin, joskus talvisella ajoretkellä lumipyryssä ja pakkasessa,
ja koko elämänsä hän oli viettänyt tunturien raittiissa hengessä .., ja avara oli hänen kotimaansa..’ ; ‘Mutta nämä hyvät ajat ovat jo aikoja menneet, ja suuret tunturimiehet niiden mukana..’ ; ‘Mutta hirsistä rakennetut Lannanmaan malliset uudet talot on näilläkin asuntona.. Vanha paimentolaiselämä alituisine muuttoineen on jo loppunut
Taka-Lapin tunturimaasta.’ (SP 1929)
LOUHEEN, LOVHE(E)N: langeta loveen ¶ Lapinnoidat lankesivat ennen loveen ja näkivät ekstaasissaan salattuja asioita tai tekivät tuulispäissä lentäen kaukomatkoja tarvitsematta turvautua matkatoimistojen
apuun. ‘Sydänlappia oli ennenmuinoin tämä seutu, kotalappi täällä majaili, ja suuret noidat joikailivat,.. ja lentää vihelsivät tuuliaispäissä milloin etelään, milloin pohjoiseen.’ (SP 1929)
LUHKA sarkainen hartiavaate, saali
LUHTA sara(heinä) (Carex)
LUIKKO veden syövyttämä joenmutka ¶ vrt JURMU1 | KONELO | VUOPAJA1
LUNKKA pieni (ikkuna)luukku :|: LUNKKAIKKUNA ¶ & *lunkku ; ⊗ vääristymiä sanasta luukku (LUOKKA (LUOSTAKK|A, -O, LUOSTOI :|: LUOSTOKYLKI (:: L) vaaleakylkinen poro ¶ luulajansaamen luostak ; SUIVAKK|A, -O | SAIVO2 | VALKKO
LUOSTO II (LUOVA (LUPPOI, LUPPU naava :|: LUPPOKUUSI ¶ S < L tai L < S; mordva luppon’ ; pitää, viettää luppoa ‘olla jouten, makailla’, vrt & maata sammalilla, havuilla ; ‘Kohta petäjän korkuiselta katseli harmaa luppokuusi,
mustien korpien synkkä, partainen äijä.’ (SP)
LUPPO II (porolla:) koparantyven turpoaminen
LUSPA (LUUSI opas ¶ vrt OPAS ‘Ja aina vähän päästä vaihtui raidon kärkeen
vetäjäksi ja luusiksi uusi lintu.’ (SP 1939)
LUUSUA (JÄRVENPII | LUSPA2
LYÖMÄNÄ (Inari,
MAAHI(AI)SET pl myt maanalainen haltiakansa ¶ GUFITTARET pl ;
‘..hattarat ja mettän perkelheet, niin myös maahiset ja manalaiset’ (Læst.); ‘Maahiaisten karjan sukuisella vitivalkoisella porolla,
gabba-jievjalla, hän saattoi rukatella..’ (SP 29)
MAAKKANA, -INA kuusivuotias poro :|: MAAKANAS, MAAKKAMUS (MAANSUORTUVA ympärilläolevaa aapaa kiinteämpi ja kovempi aapakaistale ¶ vrt JÄNNE | KAARTO | SAAJO | SANKALE1 | VOSA
MAHASAHA kahden miehen saha, *justeeri
MAIKKUA (kalat:) hyppiä pinnassa ¶ VISEHTIÄ
MAINAS tarina, juttu ¶ MUISTELUS
MAKA, MÄKÄ (MANALAINEN vainajan henki, haamu eli kummitus jonka uskottiin asuvan jossakin siellä mihin vainaja oli haudattu ¶ kansanetymologisesti < ‘maan alainen’, :: manala < ‘maan ala, alus’, mutta ilmeisesti
oikeammin :: mana & manata; vrt menninkäinen
MARASTO (::L) 1koivua puskeva pitkä rantatieva tai mäkimaa, harju, särkkä (jossa kasvaa pientä metsää) :|: MARASTOTUNTURIT (Lemmenjoen luoteispuolella); 2(= MARRASII) tunturissa oleva metsä ¶
luulajansaamen marastievva on pitkä matala särkkä jolla kasvaa kituliasta koivikkoa; ks TIEVA; Lapille luonteenomaiset soraharjut juovattelevat yleensä jokien ja järvien laaksoja nousematta tunturiin.
Suurten jokien varsilla on kauniita jokivarsiharjuja ja harjujaksoja tievoineen ja puljuineen, jolloin jäätikkösyntyisten pitkittäisharjujen ja selänteiden suunta paljastaa entisen jään liikkumissuunnan. (OE 5, 1978)
MARRASI myt 1outo kala joka ennustaa saajalleen kuolemaa; 2lintu joka eksyy pihaan tai uskaltautuu ihan lähelle ihmisasumusta ¶ Tuomas-kallas ja poikansa Aarne-kallas olleet vähällä saada Tenolta toistaleiviskäisen lohen (kojamon), joka oli rukattanut karkuun. Tuomas harmitellut, vaan
Aarne lohdutellut: -Samapa tuo, sati karkasikin, rietas. Eihän net kotona
ois uskonheet kumminkaa. Kala mahtoi olla marras, sillä äijänköriläät tuohustaa tuhertavat nyt Tuonelan tenolla.
MARRASII tunturissa oleva metsä ¶ MARASTO2
MARVIA noitua, loitsia, kirota, panna pahat, panna korttoihin ¶ ‘Ukko marvi varkaan..’ (SP 1939)
MASTATA, MASTOA (MEITOTA muokata nahkaa, peitota :|: MEITTO pinkka nahkoja tai vuotia jossa karvojen irrottamiseksi on jauhoja ja suolaa
MELLA (MELLOTA: pelästynyt tokka meltoaa ryntäillen sinne tänne ja ahtautuen yhteen kasaan ¶ MASTATA
MERI-LAPPI ¶ Jää Suomen rajojen ulkopuolelle
MERILÄINEN, (Savukoski) NURKAJAINEN merilintu
MERIRAUKKA myt 1mereen hukkuneen sielu tai haamu; 2merellinen taruolento ¶ meriraukat näyttäytyivät myrskyjen ja rajuilmojen edellä; RAUKKA | MERITROLLI
MERITROLLI myt 1merellinen taruolento; 2merihirviö ¶ TROLLI | TUFTEKAARLA
MESTO (METSÄ-LAPPI ¶ Kasvimaantieteelliseen jakoon perustuva Lapin alue, joka käsittää 1)Etelä-Lapin suoja jokimaan eli Aapa-Lapin, 2)Sallan-Saariselän tunturimaan sekä 3)Inarin järvialangon. Metsä-Lapin eteläraja menee Muonion paikoilta Sorsatunturiin, pohjoisraja jostain Kaaresuvannosta Sevettijärvelle. Pohjoisraja on samalla peipon (Fringilla coelebs) pohjoinen levinneisyysraja; vrt ETELÄ-LAPPI | TUNTURI-LAPPI; Soita on Metsä-Lapissa vähemmän kuin Etelä-Lapin
suo- ja jokimaassa. Sallan-Saariselän tunturimaan tunturien rinteillä huojuvat ja humisevat vielä kuusikot. Yllästunturin seutu on aitoa Metsä-Lappia, jonka havumetsämerestä tunturikerojen puuttomat varpunummet ja kivirakat kohoavat saarekkeina. (OE 5, 1978);
kuusesta kohdassa AIHKI, männystä kohdassa OUTA ja koivusta kohdissa OUTA ja TUNTURI-LAPPI
MOITA (vrt UURTO(KEINO) ‘..Sompio lähti moithaan, kevättalven suureen seurapyytöön..’ ; ‘Sompiolaisten moitamaana oli koko erämaa Saariselän tuntureita myöten itärajaan asti, oli kiveliö, etteivät seinät tuntuneet.’ (SP 1939)
MOLLI 1(lännessä:) pärekori; 2(idässä:) sonni ¶ 2 nähden vrt mulli(kka); PULLI | PURRI
MOOSA (MUISTELUS kertomus, tarina, juttu ¶ :: muistella ; MAINAS
MUOTKA (kaukalo :: kauka- ‘pitkä’; tervaveneestä on Pohjanmaalla ja Kainuussa käytetty nimitystä pitkä
MURK(K)U (MURRIKKO 1murrokko, risukko, hakkuualueen kannot, oksat ja latvukset; 2raiskattu metsä ¶ ‘Silloin oli linnuilla hyvä olla, kun ei ollut maita murrittu.’ (SP 1939)
MUTI, MUTTU (MUURHAINEN muurahainen, *kusi(l)ainen
MYTÄYT(Y)Ä (kala:) pehmetä, alkaa pilaantua ¶ KESÄYT(Y)Ä | KOLJOONTUA
MYÖTÄLE myötä-, alamäki, *myötänen, viettorinne
MÄKÄRÄ (Simuliidae) räkän laji joka tulee sääskien jälkeen ‘pilvin pimein’, valtavin tokin
MÄLKÄTÄ (kenkäheiniä:) pehmittää, muokata
NAAKATA, NAAK(K)IA (NAA(N)TUA (NAAPPU (NAITI (NARKISTAA (NEPAIN, NEPUKKA serkku ¶ < baltt.; nepotismi (:: lat. nepos), sukulaisten suosiminen virantäytössä
NIESTA (NILI (NILJA (raja)linja, raja(viiva) :|: NILJA-AUTO linja-auto ¶ metateesi :: linja
NIMILOPPU seitsenvuotias (uros)poro ¶ luulajansaamen nammalåhppa, norjan- nâmmâloap'pâ; saakka
NISSÄ (NIVA (NIVO(T)A (karvat:) lähteä, irrota
NOITUA kiroilla, puhua rumia ¶ KIRVATA
NOKKO (NOTA (NUKULAINEN ohdake(laji) ¶ Kemijärven Lapissa tavataan neljää lajia ohdakkeita (Cirsium); vrt nukluainen (Haanpää) ja nokkonen; OHJAKE
NULKATA, NULKKASTA (poro:) juosta, laukata hiljalleen, hölkätä :|: NULKKA (NULKKI 1yksinäinen jyrkkä vaara; 2yksinäinen
korkea tunturinlaki ¶ JYPPYRÄ
NULPPO (NUORA, -O (NUOSKA(RIEPU), (Kolarissa) LUOSKA huono vene, *veneenrotisko ¶ luoska kenties risteytymää, nuoska ⊗ *losa
NURKAJAINEN (Savukoski) merilintu ¶ MERILÄINEN
NURUS (NURUSLUU (Kittilä) polvilumpio
NUSKA (NUSKAT pl kalanpyydykset, kalanpyytöneuvot
NUTUKAS, NUTUKE, NUTUKKA (NÄRPEÄ (NÄRPIKARVA untuvakarva
NÄRÄ (NÄSKÄTÄ (NÄÖKÄS hyvännäköinen, komea (SP 1922) ¶ KEMPPI -O(A)IVE, lännessä -OAIVI, idässä -OIVA (Sallan alueella) :|: SUOLTIOIVA (Naruskajoen varressa) :|: NUOLUSOIVA (Tuntsajoen latvoilla) :|: PALKISOAIVI, STUORROAIVI (Käsivarressa) ¶
S oiva & L oaive ‘pää’ alkusukuisia, Juganin hanteilla (ostjakeilla) òw‘ on ‘pää’ sekin; vrt KERO | LAKI | PÄÄ; Nämä.. kaisit [!], oaivit, tshohkat ja vaarrit [!] ovat kivilajiltaan ja rakenteeltaan maallemme vieraita (OE 5, 1978); ‘Toisaalla juoksevat pitkät monijaksoiset tunturien juonnot, toisaalla kohoavat yksinäiset pyöreät oaivet
ja tshohkat, skaidit, gielakset, vaddat ja varret.’ (SP 1927)
OARJE lounas, etelä
OHJAKE ohdake (Cirsium) ¶ NUKULAINEN
OHTO (OIJUSPORO poro joka laukkaa suoraan ja pysyy tiellä :|: UMMENOIJUS poro joka laukkaa umpilumessakin ¶ oijus- :: oikea, suora; & SUORA
OLKAJOKI sivu-, lisäjoki
OPAS 1tuttu, jhk perehtynyt; 2neuvoja, opas(taja),
tulkki ¶ LUUSI
ORRO (OTTINKI (OUTA (¶ norjansaamen vuow'de ; Metsä-Lappi on etupäässä mäntyoutaa, Tunturi-Lappi taas 2-5 metrin korkuista subalpiinista koivuoutaa, aina
600 metriin asti merenpinnasta, minkä jälkeen tulee alpiininen paljakka vaivaisenvarpuineen, riekonmarjoineen ja lapinvuokkoineen (OE 5, 1978); Puurajan yläpuolella, 474 m korkean Kukastunturin huipulla, Ylläksen luoteispuolella kasvaa 250 v. vanha erikoinen mäntymetsä, joka on saanut alkunsa poikkeuksellisen lämpimän ilmastojakson aikana, mutta kuitenkin keskellä ns. pikku jääkauden viileää vaihetta.
Järeitä kilpikaarnaisia aihkeja on tasaisin välein koko lakialue täynnä (T.Mainio, HS 14 xi 2004); ‘Avarat ovat Peräpohjan ja Etu-Lapin metsät. Vain pikkuruisina pälvinä ovat ihmisen raatamat viljelykset erämaiden pyörryttävässä kaikkeudessa, ja tunturit komottavat paljaina yli kaiken, samoin suuret aavat ja vuomat leviävät alastomina.’ ; ’Enontekiössä nähdään yksinäinen kuusi vielä Peltovuoman lähimailla, ja männyt katoavat Näkkäläjärveä lähestyttäessä. Sitten on maassa vain koivun
valta..’ (SP 1929) PAAHALAS, PAAHKILAS (lappilainen kirosana)
piru, peijakas, turkanen, pahus, lempo, kehno, hitto, rietas ¶ vrt pahalainen
PAANA (PA(A)NNE pohjastapäin kerros kerrokselta jäätymään alkanut joen (puron) jää :|: PA(A)NTAA (PAARNA (PAARRERUKKA rukka jonka helmassa oli leveä keiturin karvanahasta tehty reunus (paarre); paarre helmainen PILSARUKKA tehtiin mustista vasannahoista ¶ RUKKA
PAARU aalto, laine
PAH(D)IKKO 1pahtainen maasto; 2louhikko ¶ PAHTA
PAHPA, PAPPA (PAHTA (PAILAKKA ((SP 1922)
PAISE(VESI) patoamalla aikaansaatu tulva(vesi) niityllä tai jängällä ¶ :: paisua
PAKATUKSET, PA(A)KAT pl (PALAS (PALKIA ¶ norjansaamen balges, inarin- päälgis ; ‘...ja sitten ovat lapinkävijän edessä vain lapinkeinot, metsien palkaat jalan käydä.’ ;
‘Siitä on pitkä metsäinen palas Syysjärvelle, sitten taas pitkä palas Säytsjäyrille..’ (SP 1929)
PALISKUNTA poronhoitopiiri, palkinen
PALJAKK|A 1paljas tunturin tai vaaran laki, 2paljaslakinen vaara :|: -O (Järvinen 1949) | (AUKI)PÄÄ ¶ Alpiininen tunturipaljakka alkaa subalpiinisen koivuvyöhykkeen yläpuolelta, 600 metristä ylöspäin (OE 5,
1978); Ala-alpiinisen tunturivyöhykkeen paljakkasuot ovat Suomen pohjoisinta suotyyppiä. (OE 9, 1981); ‘Päivä oli valjennut.., kun tulin vaaran laelle, paljakolle.’ (Järvinen 1949)
PALKIA (norjansaamen bal'gât merkitseekin ‘juoksennella levottomasti sinne tänne syöpäläisten ja kuumuuden ahdistamana’
PALKIMAPAIKKA 1paikka jossa porot laiduntavat, käyvät (ja peurat ennen kävivät) laitumella, palkivat; 2laidun(maa), palkinen, palkismaa
PALKINEN 1pal[k]iskunta, poronhoitopiiri; 2porojen kesälaidun :|: PALAS | PALKIA ¶ paljin, palkio, palkismaa, porolaidun
PALKKA, -O, -UI orsi, varras
PALKKUII ((40-50 syltä) ¶ vrt KAALA | SUOPUNKI
PALLAS (PALSA (& p- ; palsa on nykyään kansainvälinen termi, aivan kuin aapa ; vrt POUNU | KAARK(K)O; Tunturi-Lapin suot ovat kasvimaantieteelliseltä tyypiltään palsasoita. Tunturilaaksojen ohutturpeisilla soilla on tunturikoivun korkuisia palsakumpuja, ikiroudan kohottamia jättiläismättäitä, joiden uumenista ei routa ennätä sulaa koko kesänä.
(OE 5, 1978; 9, 1981); ‘Palsa, jääkauden synnyttämä jättiläismäinen turvemätäs, kohosi tummanpuhuvana kumpareena tulvaveden
yläpuolelle. Suopursun varvut ja esiin pyrkivät hillanvarret peittivät sen pinnan.’ ‘Jääkauden synnyttämän palsan, suuren mättään juurella pesivät pikkukuovi ja terhakka punakuiri.’ (L&P)
PALSI 1kova savikerros järven tai joen pohjassa, tiukka maakerros; 2kuiva savi- tai sorareunus rannassa matalan veden aikana
PALTSA (PALTTO, PALTTU arkiintunut, varovainen, joka ei käy pyydyksiin :|: PALTTUA säikähtää ja alkaa varoa, ottaa opikseen, arkiintua ¶ ks PILTTO | PILTTOUTA; ‘Hiihtäköön Jouni nyt.. tarpeekseen. Eiköhän
paltu.’ (Järvinen 1949)
PANKA poron päitset ¶ merkitys ‘päitset’, < L
PANKKOROTTA köyhtynyt ¶ kansanetymologisesti :: pankko & rotta, :: R, < ranska, < italia banca rotta ‘vararikontehnyt pankki’
PANTATA harata vastaan, panna *hanttiin, tehdä tenä(ä), pihdata :|: PANTTURI 1vastaanharaava, hangoitteleva hihnaporo joka ei kulkisi perässä; 2tenimys ¶ vrt NAA(N)TUA | JURO(TTA)A
PAPINKRAAKI päivänkakkara (Chrysanthemum leucanthemum)
PAPU papurikko, täplikäs hevonen tai poro
PARKKARI parkkaaja, puunkuorija ¶ muualla: nahkuri, parkitsija
PARSEELI(T pl) (‘..riskilät ovat kuin ainakin kotoiset ukot.. kotikutoisissa tummanviheriäisissä kesäparseeleissa,..’ (SP 35)
PARTTIO (PARVATA parveilla
PAUHARI setolkan eli selustimen tiuku ¶ :: pauhata
PAUNIKKO ¶ POUNIKKO
PEERNA perna
Koutokeinolaisia peskit päällä. 
Vasemmalta Marja Niillas eli Nils Siri, Berit Logje Siri, Karen Anna Logje Gaup, Isak Nils Gaup ja Maret Ravnda Gaup Logje
PERKKA päällekkäisten rakotulipölkkyjen tai -rankojen väliin niiden latvapäähän tuleva kalikka ¶ vastaava tyvipään palikka on TULPUS;
‘Hyvin tarkeni ison hongan ääressä. Varsinkin vahva tyvipuoli, tulpuspää, huokui lämpöisesti.. Tyvipää oli vanhimuksen pää, siinä oli loidolla joukon vanhimus mies, nuorimus oli perkkapäässä.’ (SP 1939)
PERSAKKAAT pl päällyshousut (lampaantaljasta, villa sisäpuolella) :|: SISNAPERSAKKAAT (edellisiä keveämmät) poronnahkahousut
PERÄPOHJA, PERÄPOHJOLA ¶ ‘Lapinkirjoissa oli ennen muinoin koko Peräpohja – ja lapinkirjoissa Etelä-Suomen asukas vieläkin pitää
Oulun takaista Suomea, Tornion takainen on hänestä jo täyttä Lappia.’ ;
‘Avarat ovat Peräpohjan ja Etu-Lapin metsät. Vain pikkuruisina pälvinä ovat ihmisen raatamat viljelykset erämaiden pyörryttävässä kaikkeudessa, ja tunturit komottavat paljaina yli kaiken, samoin suuret aavat ja vuomat leviävät alastomina.’ (SP 1929);
Peräpohjolan eteläraja kasvimaantieteellisessä mielessä kulkee luode-kaakko suunnassa, jostain Pellosta Kuusamon eteläpuolelle, kiertäen ja kaartaen. Pohjoisraja ja samalla Metsä-Lapin eteläraja menee Muonion paikoilta Sorsatunturiin. Peräpohjola ja Etelä-Lappi menevät suurelta osin päällekkäin; ks ETELÄ-LAPPI
PERÄ-POHJANMAA ¶ Kasvimaantieteellisessä mielessä Tornionjoen ja Kemijoen suupuolten väliin jäävä Lapin kolmio, joka ulottuu napapiirin yläpuolelle saakka. (OE 5, 1978; 9, 1981)
PESKI (PEURA 1hirvieläin (Rangifer tarandus, heimo Cervidae); 2 merkitse- mätön poro; 3leimaamatta jäänyt puu, merkitsemätön uittopuu, -tukki :|: VILLIPEURA ¶ karj. petra, pedra ; Laji käsittää useita alalajeja ja / tai rotuja. Peura on jo varhaisessa kehitysvaiheessaan jakaantunut kahteen toisistaan vieraantuneeseen tyyppiin, nimittäin arktiseen
tundrapeuraan (tunturipeuraan) ja taigaan sopeutuneeseen metsäpeuraan. Tyypit ovat sitten jääkausien takia pirstoutuneet useaksi eri kannaksi, jotka ovat edelleen kehittyneet eri suuntiin. (OE 7, 79);
PORO | PEURAKORVA | PEURAKKA; ‘Niinkin myöhään kuin 1800-luvun alkupuolella se [villipeura] näkyy esiintyneen vielä jokseenkin yleisenä
Hämeen ja Pohjanmaan rajoilla Vaasan läänin kaakkoisosissa.. Korvasen talon isäntä Samuli [1835-1912] Sodankylän.. pohjoisosasta on todistettavasti tappanut tuhansia villipeuroja Saariselän tuntureilta sekä läheisiltä Nattas- ja Raututuntureilta. Samulin poika Matti [1859-] kuuluu myös kaataneen paljon peuroja. (Suomalainen 1922); ‘Viimeiset peurat taisi Korvasen Matti ampua Halosen kanssa Saarikahlehenmaassa Pihtijoen kaidalla (SP 1939); Kun Pokan Pekka helmikuulla 1883 kaatoi Kittilän Savuaavalla 18 peuraa, ei niitä sen koommin liene nähtykään. (SP 1929)
PEURAHIIRI tunturisopuli ¶ Käännöslaina saamesta; esim. inarinsaamen sopuli, koddesäplig, on sananmukaisesti peurahiiri ; johtuneeko nimitys siitä, että sopulit ilmestyvät aika ajoin kuin villit peurat ennen: peurathan rukattivat Ruijan tuntureiltakin etelään päin valtaisin tokin; ks PEURA
PEURAKKA 1iso pitkäkoipinen merkitty poro; 2villikko poro josta puremalla ja rihmomalla on tehty ajokas; 3(poro:) arka, säikky, vauhko
PEURAKORVA 1merkitsemätön poro(nvasa) (jolla ei vielä ole korvamerkkejä); 2kastamaton lapsi ¶ Peurakorvat merkitään poroerotuksen aikana.
PIEKKA leipälapio ¶ ‘Akat.. tasasivat asioitaan piekalla, leipälapiolla.’
(SP 1939)
PIEK(K)ANA (PIELIPUUT, (SP) PIELJIPUUT pl neljä käyrää tukipuuta jotka savupuu kodan yläosassa yhdistää, korvapuut ¶ alkuosa :: L, vrt luulajansaamen piel'jee, inarin- pelji-, norjan- bæl'lje ‘korva; kodan neljä tukipuuta’;
pieli kuuluu suom.-ugr. *peljä ‘korva’ -sanan yhteyteen (ersämordvan pile, unk. fül ‘korva’); samaa alkuperää saattaa vielä olla S pielus ‘korvatyyny’
PIELK(K)A (PIERIÄINEN voikukka (Taraxacum)
P(I)ESKA (PIETARINKUKKA siankärsämö (Achillea millefolium)
PIETTIÖ(N) (PIHTARI, -URI (entisaikaan:) pärepihdin pitelijä :|:
PIHTEVÄ pihtimäinen ¶ :: pihdata, pihti
PIIA pikkutyttö, tyttönen :|: PIIKALIKKA palvelustyttö :|: PIIKU tyttönen, piikanen :|:
PIIKAANTUA PIIKAANTUA (leski:) tottua olemaan ilman miestä
PIIK(K)ARI (iso) rautanaula, *raaspiikki (PIIKSI(LUU) (PIILOTA piilottaa, panna piiloon, kätkeä
PIIMÄRUOHO yökönlehti (jolla piimitettiin maitoa) (Pinguicula vulgaris)
PIITTA (
PI(J)ÄS pitäjä
PIKI poron tai muun eläimen selkärasva ¶ :: R späck
PIKKA (PIKKUKYNSI poronkoparan takakynsi jonka pientä luuta ukot ennen käyttivät piipunrassina
PILAKKO (poro:) arka, pilattu ¶ PILE PILE (::sk) arka, säikky, vauhko :|: PILEESSÄ pilalla ¶ PILAKKO | PILTTO; inarinsaamen pille pilattu (poro), pillekumppi susi joka tappaa enemmän kuin jaksaa syödä; ‘Joutten on pile, hani on pile.’ (SP)
PILKA (¶ PIELK(K)A
PILKKI täpläotsa(inen) hevonen tai poro ¶ :: pilkka, pilkku ; TILKKU2
PILKUM(M)I kulho, vati, *pilkkumi ¶ :: muinaisruotsin spölkumm(e), huuhteluastia
PILLI(HEINÄ) 1lauha (Deschampsia); 2nurmikka (Poa); 3pitkäkorsinen heinä
PILMOS: PILMOKSEEN pilalle, pilaan
PILOA, PILOSKELLA turmella, tärvellä, pilata, panna pilalle
PILSARUKKA ¶ ks PAARRERUKKA
PILTA (PILTAKKO (PILTTO (PILTTOUTA 1arkiintua, vauhkoontua; 2heittää sikseen ¶ PILE | PILAKKO | PALTTU; pilttouta nähden vrt PALTTUA
PINNIÄINEN 1hyttynen, itikka, sääski; 2inisevä hyönteinen ¶ onom., muodostukseen nähden vrt PISTIÄINEN
PIRRA 1hyrränoppa; 2viehe (Järvinen, 1949) ¶ 1 nähden < R; vrt PIRRIPIRRIKOTA keilakota :|: PIRRILAKKI suippo lapinlakki ¶ vrt PIRRA
PIRSA (herkkä)itkuinen ihminen :|: PIRSATA vetistellä ¶ deskr.-onom., vrt pirskua, pirskottaa, purskahtaa itkuun
PISE 1pureman jälki, täplä, läikkä; 2kupla ¶ vrt PISSI
PISO(T)A halkeilla, säröillä
PISSI(HAUKKA) pöllö ¶ ‘Pissihaukat, isopissi ja pikkupissi, olivat korven
kummia.’ (SP 1939); isopissi on haukkamainen hiiripöllö (Surnia ulula), pikkupissejä ovat helmi- ja varpuspöllö (Aegolius funereus ja Glaucidium passerinum); vrt PISE
PISTITIAINEN lapintiainen (Parus cinctus), Suomalainen 1922 :|: PISTIÄINEN ‘joku pieni harmaa mustaposkinen lintu’ (SP 1923) ¶
lapintiaisen posket ovat valkoiset; linnun kohtaamista on pidetty huonona enteenä; nimen alkuosa onom., kansanetymologisesti :: pistää ; muodostukseen nähden vrt PINNIÄINEN
PISTO jyrkkä mäki, kallio :|: PISTOS riuku-, pistekota
PITKO käärme ¶ KITKO
PITÄÄNTYÄ kulua pidossa tai käytössä
PLIKI (POARU (Poropaarmoista (Tabanus tarandinus) vain naaraat imevät verta, koiraat lentävät kukasta kukkaan. Paarmat, joita erityisesti Lapissa on lukemattomin tokin ja joita koko valtakunnassa on kolmisenkymmentä
lajia, ovat hyvin toistensa näköisiä ja niillä kaikilla on samat kujeet.
‘Pahaisen sääsken apupirulaisina pörisevät isot poattsopoarut ja njunnipoarut, jättäen porotokkaan kamalat jälkensä.’ (SP 1927)
POASSO (POHJANEN pohjoinen ¶ :: pohja (& pohjoinen)
POHJUNI, -MI perin pohjin, kokonaan, tykkänään, täysin, aivan, ihan
POIJESSA poissa, *poikessa ¶ :: poikki
POKENEET pl pahat seuraukset, seuraamukset ¶ ‘Ei mennyt asia pokeneitta.’ (SP 1939)
POKKA (porolla:) yläreisi, jalan tyvi :|: POKKALIHA lihas poron jalassa jalka- ja pokkasuonten ympärillä ¶ = potka, kuten mukka = mutka
POLA1 lyhyt kivakka koski ¶ LUSPA1 | JYR(H)Ä-MÄ2, JÄRÄMÄ2
POLA2 1palikka poron vetohihnan päässä; 2kädensija viikatteen varressa :|: POLUKKA puunappula poron valjaissa ¶ merkitys ‘palikka’ < L; pola,
polo on yl. kalanpyydyksen merkkikalikka, kuuluvainen
PONNI: nukkua ponniin ‘nukkua liian pitkään tai ohi määräajan’ ¶ ponniin pro pommiin, :: R bom
PONO (POOVARI (POOVI povi
PORKKA liikavarvas ¶ saattaa olla sama kuin porkka ‘suksisauva, sauvoin; tarvoin’
PORO 1(puoli)kesy peura; 2puolivilli peura :|: POROHÄRKÄ (kuohittu tai purtu urosporo) ajoporo, ajokas ¶ inarinsaamen poazui, norjan- boa3o;
ks myös HÄRKÄ | PEURA; Suomen poro on kehittynyt tunturipeurasta, joka on metsä- eli outapeuraa pienempi. Tunturiporolla on lyhyemmät koivet, ja siitä syystä se vaikuttaa metsäporoa leveämmältä ja tukevammalta. Metsäporoa on meillä kahta tyyppiä: Torniojokilaakson
matala ja tanakka metsäporo sekä poronhoito alueen itäosien pitkäkoipinen ja hoikka metsäporo. Nämä porotyypit ovat vielä sekoittuneet, paitsi keskenään, niin myös Norjasta ja Kuolasta tulleisiin
tyyppeihin. Meikäläiset porot ovat arkoja, toisin kuin siperialaiset
sukulaisensa, jotka ovat kesympiä. Baikaljärven seudun tofolariporoja sanotaan porojen kuninkaiksi. Hirvaan säkäkorkeus voi olla 1.4 m, kun
taas meikäläisen poron vastaava jää alle metrin. Luonteeltaan säyseistä ja pitkäikäisistä trofolariporoista on aikojen kuluessa kehittynyt ratsuporoja. Jakutian, Siperian kylmimpien seutujen evenien porohirvaiden säkäkorkeus on noin 1.2 m sekin, evenit ratsastavat poroillaan vielä nykyisinkin. (OE 7, 79); Roomalainen kirjailija Aelinus kertoo, että skyytit ratsastavat kesyillä hirvillä. Tsuktsit ja korjakit ratsastavat poroilla, jotka ovat huomattavasti suurempia ja vahvempia kuin meikäläiset porot. (Suomalainen 1922)
PORONJÄKÄLÄ ‘kukkajäkälä’ (Cladonia rangiferina) ¶ Peura haistaa jäkälän lumenkin alta. Niinpä metsäpeura elää paksun lumen alueella hyvän hajuaistinsa varassa. Tundrapeura, jolla kuono on hiukan lyhyempi, haistaa jäkälän vastaavasti ohuemman lumen läpi. (OE 7, 1979). Peuran ja kesyn poron pääasiallisena ravintona on talvella jäkälä, kesällä heinä, ruoho, paju, yms. (Suomalainen 1922). Jollei poro saa jäkälää kovettuneen hangen alta, joutuu se turvautumaan puiden naavaan eli luppoon [ja nykyisin lisäruokintaan]. Jäkälässä on niukanpuoleisesti proteiineja ja mineraaleja, joten poro täydentää
ruumiinsa valkuais- ja kivennäisvarantoja kesällä. Lehdissä ja syksymmällä sienissä on runsaasti proteiineja ja vesikasveissa mineraaleja. (OE 7, 1979); ‘Kuuluu ihmeelliseltä, mutta totta on, että peurat – ainakin porot – syövät tunturisopuleita !’ (Suomalainen
1922); ks LUPPO
PORONKUSEMA jonkin matkaa; hyvän matkaa :|: RAPIA PORONKUSEMA :|: PORONKUSEMA ja RAPIA(T pl) reilu poronkusema, runsas poronkusema ¶ Peninkulma (‘penin kuuluma’) on ennen ollut paljon
lyhyempi matka kuin nyt, 1600-luvulla se oli kuusi virstaa ja rapia
PORTTA (POSIO, POSSU (norjansaamen boassho, kuin myös inarinsaamen poasshu, tarkoitti kodan tai tuvan sisä- tai peräpuolta yleensä; etymologisesti sama sana kuin S pohja; saamen sana lieneekin pohjimmiltaan vanha laina suomesta POASSO; Posio oli Kuusamoon vielä 1926 kuuluessaan vain Kuusamon takalistoa, perukkaa, periferiaa, vaan Posioonhan kuului vielä Peräposio; ‘Vanhat velhotkin lupasivat hävittää pakanalliset
noitarumpunsa.., tukkia kotansa posioreiänkin..’ (SP 1939)
POUNIKKO mättäikkö (jängällä tai vuomalla) ¶ :: POUNU; vrt paunikko, kostea mättäikkö, :: pauna [!] joka muuallapäin Suomea on ‘lätäkkö, lampare, lammikko, rapakko’; Metsä-Lapin aapasoilla routa muotoilee rahkapintoja mättäisiksi pounikoiksi, joista puut roudan takia häviävät
(OE 9, 1981); ‘Kun pounikko kesäkuun alussa pukeutuu juhlaasuunsa
suopursun ja hillankukan avatessa valkeat teränsä, säestää tapahtumaa riemullinen liverrys. Lapinsirkkuja vilistää kaikkialla..’ ; ‘Sekä jängän pounikkoisessa maastossa että puronvarsien pajukoissa soi sinirinnan serenadi.. niin puhtaana ja kirkkaana,..’ (L&P)
POUNU (POUNUPUOLA karpalo, kurjenpuola, jänkäpuola (Vaccinium oxycoccos) ¶ inarinsaamessa puvna ; KAARK(K)O | PALSA; ‘Pahainen hirsipirtti taikka matala turvegammi on tavallisesti kalanpyytäjälapin asuinmajana. On rannalla tunturin alla suuri jänkäpounu, turvemätäs. Rehevä ruoho sitä peittää, keltakukat ja valkoiset papinkraakit, päivänkakkarat, kasvavat sen katolla. Mutta pounun harja puhaltaa harmaata sauhua,..
Se on kalalapin asunto. Siellä turpeen alla lappalaiset asustavat ja käyvät ulos ja sisälle kuin maahiaiset. Talvella on koko pounu suurena valkoisena lumikumpurana,.. Soutaa jänkäpounun ukko merta, rähjää aavalla niinkuin muutkin pyytömiehet ja saa kalaa,..’(SP 35) ‘Hän kahlailee aavalla.., löytää pounulta saappaan.’ (Järvinen 1949)
PRAASUTA roihuta ¶ :: praasu (PRAATATA, PRAAT(T)IA (PRAATIKAS ‘puhelias’ (:: R pratsam) nähden vrt kulmikas, vatsikas (kulma, vatsa)
(P)RAKUT pl housut, *pöksyt ¶ PUKSUT
PUDAS (on ‘jokihaara; salmi’; dem. PUTIKKA; ks P(I)ESKA « PUIDEN SUKUPUOLI » ¶ ‘Metsän puut olivat.. koirhaita ja naarhaita. Koiraskuusi oli lylyinen, kiero ja pahankurinen kärys, jonka luppoiset oksat olivat painuneet alaskäsin, mutta naaras oli suora ja sitkeä, nuortea ja ylösoksainen.
Samanlainen oli naarasmänty, se työnsi oksansa ylöskäsin. Naaras vesakoivu.. oli notkea puu, joka nosti rehevät lehvänsä ylös, kun taas koiras rauvikas riiputteli oksiaan ja oli karsaanluontoinen.’ (SP 39)

Vilkunan Jussa pykältämässä.

PUIKKAROIDA kulkea ristiin rastiin ¶VIHDETÄ | vrt RATIA
PUIKULA pitkulainen peruna :|: PUIKARA pitkä ja kapea ¶ deskr. :: puikea
PUITTIO nuottaveneen soutaja, apupoika nuotalla ¶ AIROKAS
PUKSUT pl (PULJU (jokien varsilla on kauniita jokivarsiharjuja ja harjujaksoja ‘tievoineen ja puljuineen’ jolloin jäätikkösyntyisten pitkittäisharjujen ja selänteiden suunta paljastaa jään liikkumissuunnan (OE 5, 1978); Paulaharjun mukaan puljuja oli vain Kittilässä tai sitten sanaa käytettiin nimenomaan siellä.
PULLI (PULTTAAJA jaaran salvaja, pässin kuohari
PUOHKIA puhkua, huohottaa ¶ SAALOA
PUOKKI, PUDOKKI putous, köngäs ¶ :: pudota
PUOKKUAITTA pieni aitta kantojen varassa ¶ luulajansaamen puogge on patsasaitta; NILI | PILTA
PURKA (PURRI (Ruijassa), PULLI (lännessä) sonni ¶ MOLLI
PUULE(V)A kookas, mittava, paksu ¶ :: puu, vrt pullea & etuvokaalinen pyylevä
PUURA 1pieni huone; 2suoja, vaja, puoti, aitta :|: KALAPUURA kala-aitta
(PUU)TIKKA tienviitta ¶ :: V pútik eläimen polku
PYKÄL(L)YS 1korvamerkin leikkaaminen; 2poroerotus :|: PYKÄLLYSKIRJA johon merkitään paliskunnan porojen omistajat, porojen määrä ja korvamerkit :|: PYKÄLTÄÄ erottaa, lukea ja merkitäporot :|: PYKÄLÄ korvamerkki ¶ ‘«Pykällyksessä» toimitetaan myöskin hirvaiden salvaminen, joka tapahtuu.. puremalla. Köydessä vikuroiva poro kaadetaan maahan ja mies – joskus nainenkin! – käy hampaineen poroon kiinni, purren kivesten siemenjohtimet poikki. Itse kiveksiä ei poisteta
milloinkaan, eikä toimituksessa veistä koskaan käytetä.’ (Suomalainen 1922) ‘Papin isokirja koukeroineen oli miltei kuin itse Taivaan Herran suuri pykällyskirja, johon jokainen sielu oli merkitty.’ (SP 1939)
PYSTELIÄS terävä ¶ mahdollisesti kontaminaatiosta pisteliäs ⊗ pystyä
PYÖKKYRI, PÖYKKYRI 1karkea- tai pitkäkarvainen peski; 2poroturkki ¶ vrt PURKAPESKI
PYÖTKY, PYÖTKÖ pitkänomainen kappale pätkä
PÄKKI (
PÄLKKY valkeaotsainen, -päinen poro tai hevonen ¶ kontaminaatiosta pälvi ⊗ pilkka & pilkku
PÄLVI lumipilkka tunturin laidassa
PÄNGÄS, PÄNNIKÄS (PÄNTÄTÄ 1köyttää lujaan; 2rasittaa, ahdistaa ¶
< R, vrt pyntätä (< R)
PÄRI (PÄTTÄKKÄ (PÄÄ paljas tunturi(ylänkö), aukipää :|: KAUNISPÄÄ, ROVA-, TALKKUNA- PÄÄ ¶ OIVE | OAIVI | OIVA
PÖRÖ vähämielinen; hölmö, pöllö; ilkeä (SP 35) ¶ mahd. kontami- naatiosta pölö ⊗ jörö, kuitenkin deskr.
RAAJIA (RAAJO, RAAJU (RAAJOA 1pilkkoa tervasjuurikoita; 2paloitella teuraseläin, kuten poronkurento ¶ :: raaja, johon ehkä kuuluu myös raajella (Taivalkoski) ‘paloitella ruho’; eri alkuperää näyttäisivät sen sijaan olevan
Länsipohjan raataa ‘paloitella lihaa‘ ja Peräpohjolan raadella
RAAKE raate (Menyanthes trifoliata)
RAAMOA (RAANAKKA, RAANIS (RAAPPIO rappio
RAAVAS täysikasvuinen, aikuinen (myös poro) :|:
RAAVASTUA kasvaa aikuiseksi, varttua, tulla täysikasvuiseksi
RAHNIKKO poron ajohihna
RAISKALINTU rietta-, riuttalintu (kuten korppi ja kuukkeli) ¶
‘Lihoja hän [Peräpohjan mies] ei savusta, vaan kuivaa ne kevätahavissa huoneen päivänpaisteisella seinällä tai.. pukkitelineillä. Tuuli ja sateet niitä pieksävät, päiväkin paahtelee, mutta raiskalinnuilta niitä
varjellaan vanhoilla verkkoresuilla.’ (SP 1929)
RAINI pahankurinen, rivo ja rietas henkilö
RAITIO (RAITO (kohti Koitelaista ja länsietelää, vetäen suurta nuottaansa
halki ilmojen.’ (SP 1939)

RAKENTAA 1valjastaa hevonen; 2pauloittaa verkko; 3panna haasiaan, haasioida
RAKKA louhikko, kivikko (tunturissa) :|: KIVIRAKKA :|: RAKKAINEN louhikkoinen, kivikkoinen ¶ ROUKKIO | KUORINKI2 | ROVA2;
.. tunturikerojen puuttomat varpunummet ja kivirakat kohoavat saarekkeina. (OE 5, 1978); ‘.. vaaran laidassa rakka’ (Järvinen 1949)
RAKKO (RAMPARUOHO vanamo (Linnaea borealis)
RANKAVA 1tasapaksu puu; 2solakka mies ¶ :: ranka
RANKINEN 1liinavaatteesta tai harsosta tehty sääskiteltta, hyttysverho; 2suoja(verho) ¶ :: ranki (ranka), puu jonka varaan kangas tai suojus levitettiin; ‘Ruokaveroilla ja yökunnissa levähdettiin aapasaaressa
asentokuusen alla, maattiin rankisessa sääskiltä suojassa.’ (SP 1939)
RANNIO (porojen polkemat ranniot kierrellä, monet purot kahloa tahi muuten ylitse keinotella, viimeiset voimasikin ponnistaa, ennenkuin olet päässyt tunturin jalkojen juurelle.’ (SP 1927); ‘Tokan.. kiemurteleva rannio’ (Järvinen 1949)
RANTU (RASIA pyöreä juurikori jossa tehdään juustoja
RATIA kulkea edestakaisin, olla jatkuvassa liikkeessä ¶ :: rata; vrt PUIKKAROIDA | VIHDETÄ
RATKOA erottaa sekaisinmenneet porotokat toisistaan ¶ merkitys ilmeisesti saamen vaikutusta
RAUKKA myt 1mereen hukkuneen sielu tai haamu joka kummittelee, surkeasti rääkyy ja näyttäytyy merellä myrskyjen ja rajuilmojen edellä;
2onnettomuudessa menehtynyt; 3jo aikaisemmin edesmennyt, vainaja; 4itsensä surmannut jonka katsottiin joutuvan kadotukseen ¶ S < L < sk; MERIRAUKKA | KALLAS; Raukka on ilmeisesti samantapainen surkuttelusana, kuin rukka, riepu, raiska, raasu, ressu(kka), parka ja
poloinen, jotka alkavat melkein kaikki r :llä; Luonnollisen kuoleman läpikäynyttä ei saanut raukoitella, ainoastaan onnettomuudessa menehtynyttä ja oman henkensä riistänyttä vainajaa, kallasta, *pokoiniekkaa, voitiin surkutella ja raukoitella; vainaja on germaaninen lainasana, joka on merkinnyt jotain samaa kuin raukka ja sen yllämainitut synonyymit; gootin wainags, ‘surkea, kurja’, on sukua
saksan sanoille wenig ‘vähä(ine)n’ ja weinen ‘itkeä, vetistellä, parkua’
RAUMATA (::sk) 1ajautua virran mukana; 2lainehtia maininkeina, hyökyä; 3(reki:) livetä jäisellä tiellä; 4(porot:) kiertää, juosta ympäri
RAURATA (
RAUTA, RAUTUII (RAUTIO 1seppä; 2toukka seinässä
RAUTSA (RAUTSOA (poro:) laihtua, sairastaa ¶ LIIVIKKÄ | KISURI
RAUTUI (RAUTUII ¶ ks RAUTA
RAVIA ravistua
REHTO 1rakennuksen kehikko; 2rakennus; 3aitauksen portti; 4haasia; 5päreristikko, -ritilä ¶ sk?; vrt RIEHTILÄ, ritilä ; ‘.. suuri rehto aihkien keskellä jokitörmällä.’ (Järvinen 1949)
REIVATA (RENGÄTÄ (RENKO lehmä tai poro jonka silmien ympärys on erivärinen kuin muut ruumiinosat ¶ :: rengas
RIEHTA sangan tuki, puupalikka joka pitää keittoastiaa paikoillaan keitistangossa
RIEHTILÄ 1päreristikko jolla kaloja [loimussa] paistetaan tai kuivataan; 2tukkilautta yhden puomin sisässä :|: R(I)EHKILÄ, -Ö 1harva päreristikko jolla juustoja ja kaloja kuivataan tai [loimussa] paistetaan;
2lohipadon sarja; 3vitsaksiset suokengät; 4purilas heinähäkkeineen
¶ vrt REHTO; ritilä
RIEKONMARJA (Arctostaphylos alpina) ¶ vrt HEVOSENPUOLA
RIENA 1risukko, 2kuoppainen ja märkä rantamaa :|:
RIENAKKA kirosana
RIESIN (RIETAS paholainen, piru, *hä[i]jy, vanha kehno, peijakas, lempo, *rumahinen, *sortta(hinen) (V), pahalainen, paha kurki :|: RIETASTAA: se rietastaa, ei (lu)onnistu :|: RIETASTELLA käyttää puheessaan po.
sanaa
RIETTA haaska, raato :|: RIETTAALLINEN
RIETTAALLINEN 1säädytön, rivo; 2pahanilkinen, ilkeä, hävytön, pirullinen :|: RIETTA ¶ vrt RIETAS | RIUTTA
RIEVIKKO, -Ö, RIEVÄ kostea, vetelä, pensaikkoinen tai vaikeakulkuinen maasto, tiheikkö
RIHMA 40 lankaan eli rihmaan pujotettua oravannahkaa, kiihtelys :|: RIIHMA verkon kiveksen kiinnitysnaru :|: RIHMOA 1totuttaa poroa sietämään ajohihnaa; 2ajaa poroa yhdellä ohjaksella :|:
RIHMOMATON ¶ Muista kymmenluvuista täysin poikkeava V, ukr. sórok ‘40’ on ennen muinoin tarkoittanut ‘40 soopelinnahkaa nipussa tai
pussissa’ (Vasmer), joten rihmassa ja kiihtelyksessä oli turkkiparseelin
tarpeet; rihmaan eli kiihtelykseen on meillä mennyt nahkoja neljä tikkuria.
RIIKA (RIILI, (Ruijassa) KRIILI (äyriäinen; 2meressä elävä mato
RIIMA (RIIMOTTUA 1nokeentua, karstaantua; 2tulla huurteeseen, huurtua
RIIPII suonsilmä(ke), (umpi)lampi, pieni syvä järvi :|: RIIVI (jänkä)rimpi ¶ :: rimpi
RIIPIII, -PUOLI (RIIPPA (RIITTO riite :|: RIITTOA riittyä ¶ RI(I)VANNE
RI(I)VANNE, RIIVEN(N)E, RIIVEN hangen pinta joka on ensin suvennut ja sitten jäätynyt :|: RIIVENTÄÄ 1muodostaa kova kuori lumen pinnalle; 2riittää järvet ja jängät ¶ RIITTO | RÄPÄ ja RÄVÄNNE
RIIVATA (RIIVATTU ‘jokin jänkälintu’ (SP), mahdollisesti mustaviklo eli TIUTTI, muonionsaamen rivikt (Tringa erythropus) ¶ nimen riivattu voisi selittää
rantasipin (Tringa hypoleucos) nopeasta laulusta, “kivi-viivyt, kivi-viivyt..” tai “kvi-vit”, “kvi-vit” ; ‘viklot, riivatut ja pikku lirot soittelivat.’ (SP 1939)
RIKKA vesikasvi(t), kaislikko
RINK(K)A (RIPILÄÄT (::sk?), RIPIKÄT pl heinänkantopuihin eli sapilaihin kiinnitetyt tikut tai vitsat ¶ ripilä (Utajärvi) ‘päreritilä’ osoittaisi ritilä sanan vaikutusta
RIPSA(KKA) ripeä, nopea; rivakka, reipas
RISAKUU syötäväksi kelpaamaton rasva poron lavoissa ¶ KUU
RISKU (RISLA 1reen laidat; 2reslareki :|: RISLAREKI matkareki ¶ :: resla (V); i :llinen asu johtunee sanasta risla joka on harva säleistä tms tehty seula
RISU 1vitsa; 2kotikasvuinen tupakka, kessu, palturi :|: RISUKALA (ruotoinen) roskakala (särkikalat, myös ahven ja hauki) ¶ REKIRISU (:: resu) hajoamaisillaan oleva reki; Saamelaisen mielestä lihavaa ja tauroa siikaa voi kutsua kalaksi, muu kala on mitä on, risukalaa. (SP 1927)
RIUKU säätyläis-, ylhäisönainen, herrasneiti :|: LANNANRIUKU ¶ ‘joku etelän rillipää riuku’
RIUTTAI jyrkkä kalliorinne
RIUTTAII (::L) 1petoeläin, -lintu; haaskalintu; 2hävytön ihminen :|: RIUTTALINTU: riuttalinnut ja raiskaeläimet (SP 1939) ¶ norjansaamen riew'do ‘poikkeuksellisen suuri yksilö, kuten peura; sanan merkityksiin näyttäisivät RIETTA ja RIETAS osaltaan vaikuttaneen; ‘Silloin hänet löytävät korpit ja muut riutat.’ (Järvinen 1949)
RIUTUA (::R) kulkeutua, ajautua
RIVO raaka, julma :|: RIIVO pahantekijä, ilkimys
ROHKEINTUA tulla rohkeammaksi, rohjeta
ROIT(T)O lika, saasta, kuona, törky; paha ¶ ‘Rakotulen lämpö on paras lääke. Se on usein hautonut roiton pois Simun ruumiista.’ (Järvinen 1949)
ROKASTAA (ROKKA kalakirves jonka varren päässä on koukku ¶ norjansaamen roakkâstit, :: roak'ke, koukku
ROKKI (ROMIAISET pl kuulutukset, *ratulat, kihlajaiset ¶ muodostusta ks (K)RAVIAISET; deskr.-onom. alkuperää ajatellen (:: romuta, remuta, jne) vrt kuitenkin ukkonen *romisee, romajaa ja ven. grom gremít, id.,
grómkij, isoääninen, äänekäs, jyrisevä, jylisevä, pauhaava
ROMIKKO louhikko, romeikko :|: ROMIKKOJÄÄ jääröykkiöt ¶ kenties ristisiitos, louhikko ⊗ romeikko
ROMISKO 1flunssa; 2kolotus ¶ deskr., vrt *romuska vilustuneisuus, flunssa, *lentsu
ROMUT pl (ROSSA (ROTOMAA (::L) matala pajukkoinen maa
ROUKKIO: Ounastunturin roukkio (IT VII, 1934) ¶ takavokaalinen, :: röykkiö ; ks ROUKKO | RAKKA
ROUKKO 1jääröykkiö; (ROUKKU
 kasa, läjä, (jää)röykkiö :|: ROUKOTA muodostaa jääröykkiöitä; kasata ¶ :: roukkio, röykkiö < sk; roukko merkityksessä ‘kohojää’ mahdollisesti S < L tai päinvastoin, L < S
ROUKO, ROUKU (ROUKUA (ROUSTALE, ROUSTANNE 1rosoiseksi jäätynyt maa, lumi tai sohjo; 2routainen, roudassa oleva maa ¶ mahdollisesti kontaminaatio, rouskaa ⊗ routa; KERMU
ROUTUKKA ¶ RUOTUKKA ROU(V)OT pl nahkavällyt ¶ ROUKO
ROVA (ruotsinsaamen råwe, norjan- roavve; ristisiitoksesta rova ⊗ romeikko kai on tullut roveikko ‘kivikko, louhikko’; RAKKA | KUORINKI2
RUKATTAA (‘Maahiaisten karjan sukuisella vitivalkoisella porolla, gabba-jievjalla, hän saattoi rukatella..’ (SP 29); ‘Peuroja tulla rukatti pitkin tuntureita..’ (SP 1927)
RUKKA poronnahkainen mekko tai peski (karvapuoli ulospäin) ¶ :: R rock ; PESKI | MUTI
RUMPPA (
RUNKA (RUNNI (RUNNUKKA pieni turska (Gadus callarias)
RUNO (RUOKKI (RUOKKO (eläimen) ruokinta
RUOTAKE, RUOTAPUU louteen kannatusriuku laavussa tai katoksessa ¶ vrt RUOTKO
RUOTKO, RUOTKU (VÄKIRUOTO, qv; ruotiloin (E-Pohjanmaa, SKES), malkoja yhdistävä puikko tuohikatossa
RUOTUKKA (::sk?) punaherukka (Ribes rubrum) ¶ -ukka kuten useissa marjojennimissä, herukka, lillukka, puolukka, vatukka, *vaapukka
RUPEUS yritys, tarmo :|: RUPEUTTAA saattaa muuttumaan, saada liikkeelle ¶ :: ruveta
RUPITAUTI isorokko, rupuli (variola vera)
RUPUSKA riistalinnun rosoinen selkäpuoli ruokana ¶ mahdollisesti ristisiitos, rupi ⊗ sapuska (V zakúska) tai deskr. kuten *rupukka ; RYHÄ2
RUSAMA, -O (puna)ruskea
RUSKA (‘Vihreä, keltainen, oranssi ja purppuranpunainen loihtivat ruska-aikana mielikuvituksellisia värikudelmia, jotka ovat säihkyvimmillään kirkkaassa auringon kilossa.’ (L&P)
RUTJA: myt Rutjan koski, Rutjan meri, jonne (muualta Suomesta) on tautejakin manattu :|: RUTJAT pl revontulet ¶ RUIJA 1P-Norja, Finnmark; 2revontulet; (muualla Suomessa revontulien loimuamisesta:)
«Rutjan (Ruijan) meri lainehtii»; & Turjan meri; TURJA | «TULILAPPI»
RUTO 1sankka lehtimetsä tai rantapensaikko; 2ryteikkö ¶ rytö on sanan etu- ja ruto sen takavokaalinen variantti, ryteikkö :: rytö ; ‘Soutaja.. mutkitteli läpi kaikkein rumimpien rytöjen ja rämiäin.’ (SP 1939)
RUUKALTAA (RUUSA (tauti:) ruusu
RUUTTI ruutana, kouri (Cyprinus carassius)
RYHÄ 1oravan tai linnun raato; 2riistalinnun rosoinen selkäpuoli ruokana ¶ vrt ruho; yl. ryhä tarkoittaa ryhmyä ja kyhmyä; 2 = RUPUSKA;
‘Joku aikuinen sai kaluttavakseen ryhän eli rupuskan, lujan selkäpuolen.’ (SP 1939)
RYKIMÄAIKA (::L) porojen pariviikkoinen kiimaaika mikkelin jälkeen :|: RYKIÄ (porohirvas:) 1äännellä kiima-aikana; 2olla kiimassa; 3paritella ¶ vrt ROUKUA
RYTI kaisla (Scirpus)
RYTKÖTTÄÄ heiluttaa, puistella, ravistaa ¶ deskr.
RYYMÄ, RYYPPÖ varpunen (Passer domesticus) ¶ nimi sopisi paremmin järri- eli ‘ryystäjäpeipolle’, ks JÄRNIÄINEN
RYYSTIÄ ryystää, hörppiä, särpää
RYYTE 1riite; 2huurre ¶ mahd. kontaminaatiosta riite ⊗ hyy(de)
RYÖMISTYÄ kyyristyä, painua maata vasten ¶ ehkä kontaminaatiosta ryömä- ⊗ kyyristyä
RYÖSY ryysy, rytky ¶ ristisiitos ryökkö ⊗ ryysy
RYÖTKY kelvoton, heittiö, renttu, retku ¶ mahd. kontaminaatio ryökkö (& ryökäle) ⊗ rytky
RÄHJÄTÄ 1tehdä suurella työllä ja vaivalla, ponnistella, puurtaa, raataa, rehkiä; 2rämpiä
RÄKKÄ (kaikenkarvaiset syöpäläiset jotka miltei koko kesän vaivaavat eläimiä ja ihmisiä) sääsket, hyttyset, itikat, paarmat saulakan- & kurmuntekijät, mäkärät, polttiaiset, jms ¶ ‘Sääskiä kyllä sait tappaa sekä paarmoja, minkä ennätit, vihattua räkkää, joka ihanimman lapinkesän saattoi tehdä tuskien pätsiksi.. Jos oli sääskiä ilma sakeana,
oli myös paarmoja, sokeista- ja tuppipaarmoista isoihin-, rauta- ja kurmupaarmoihin asti. Ja heidän suuri virkansa oli purra ja kiusata, minkä ennättivät..’ (SP 1939); Iso ruskea rautapaarma on kovimus puremaan; tuppipaarmakin on siihen hanakka, ja mäkärä tulee kohta
hyttysten jälkeen. Suppu- eli sadepaarma (Haematopota pluvialis) on lämpiminä pilvipäivinä yksi pahimuksia ja kiusanhenkisimpiä purijoita; vrt SYÖPÄ
RÄMIÄ räme ¶ ‘Monet vaarat ja yksinäiset tunturipäät ovat aapojen,
jänkien ja rämiöitten kiertämiä – ..’ (SP 1939)
RÄPELÖ suunpieksäjä, suupaltti ¶ deskr. vrt *räpätäti ja räventää
RÄPISKÖ helposti repeävä vaate tai nahka ¶ deskr
RÄPÄ, RÄVÄNNE hanki joka ei kunnolla kanna tai kantaa vain paikka paikoin ¶ SKES ei tunne räpää, mutta yhdistää sanat rävänne ja
riivanne; kysymyksessä ehkä kontaminaatio: räpä ⊗ riivanne; vastakohta SEVÄ qv; merkitykseen vrt myös SÄPÄ, karkea hankikeli;
‘Karhu-ukot koettelivat hangen kovuutta, juoksivat nelinkontein pitkin räpää..’ (SP 1939) RÄSIKKÖ, RÄÄSEIKKÖ aapoja eli vuomia reunustava
soistuva rämemäinen maa ¶ deskr. vrt RÄÄTIKKÖ; Etelä-Lapin soita, vetisiä rimpinevoja ja lettoja, ympäröivät harvapuiset rämiät ja paikoin rääseikkökorvet (osin OE 5, 1978).
RÄÄTIKKÖ vesiperäinen mättäikköinen maa ¶ etuvokaalisuus johtuu sanan deskr. luonteesta; takavokaalinen variantti raatikko on sekin saattanut ennen tarkoittaa viljelyskelvotonta joutomaata; kuv. naimaton vanhempi sisar on joutanut tarpeettomana ‘raatikkoon’ ja ‘jäänyt rasiksi’; raatikko lienee ensin ollut raade-, raados-, raadanta-,
raatamispaikka; muod. nähden vrt somerikko (somero), hietikko (hieta), sannikko (santa), sarikko (sara), kivikko, lammikko, rannikko, rimmikko, rom(e)ikko, sammal(e)ikko (sammale), savikko, ym; raade, raato, raataminen : raataa nähden vrt ven. stradá ‘raskas työ; viljelijän kesäkiireet; elonkorjuu; stradát’ ‘kärsiä’, ven.murt. ‘korjata eloa’; postráda ‘elonkorjuun päättyminen’; venäjä on mahdollisesti vaikuttanut suomeen päin, sillä mven. stradati (Srezn.) merkitsee ‘tehdä työtä, ponnistella, puurtaa; muokata’, stradomaja zemlja
(1400-luku) on ‘muokkauskelpoinen maa, peltomaa’, strad’nik ‘työntekijä’, josta suom.murt. raatoniekka (Lemi, Sakkola, SKES) ‘hyvä työntekijä, raataja’ on peräisin.
RÖKÄS kiiski (Acerina cernua)
RÖYHKÄ röyhkeä
SAAJO metsäsaareke jängällä tai vuomalla ¶ vrt JÄNNE | KAARTO | MAANSUORTUVA | SANKALE1 | VOSA
SAAKKI 1teräväkärkinen keppi, puikko, tikku; 2sarvenpiikki :|: SAAKKISARVI 1teräväkärkinen haaraton sarvi; 2piikkisarvinen poro
SAALOA (SAAME (-Ædnàm(a). Nimestä paljastuu myös samojedien etnonyymi, jonka
venäläiset ovat kansanomaisesti ja kansanetymologisesti käsittäneet siten, että samojedit olisivat ihmissyöjiä, söisivät muka toisiaan, :: V sam ‘itse’, -ed ‘syöjä’, est’ ‘syödä’ (Vasmer). P-Am. intiaaneilta peräisin oleva sana eskimo (ransk. esquimaux pl) taas viittaa raa’an lihan syöjiin. Saame jaetaan läntiseen ja itäiseen kieleen, kaikkiaan yhdeksään päämurteeseen. Tämän mukaan länsilappiin kuuluvat etelämurteet (1)eteläsaame ja 2)uumajansaame) sekä keskimurteet (3)piitimen-, 4)luulajan- ja 5)pohjoissaame); itälappiin lukeutuvat sitten itämurteet (6)inarin-, 7)koltan-, 8)kildinin- ja 9)turjansaame).
(OE 5, 1978); Historiallisten lähteiden fennit ja finnit ovat todennäköisesti olleet saamelaisia. Tähän liittyisi sitten myös Ruijan norjankielinen nimitys Finnmark. Roomalainen historiankirjoittaja Tacitus kertoo fenneistä (Germania, noin 98). Prokopioksen ja goottilaisen Jordaneksen (Getica) ajoista (noin 550) alkaen
lähteissä esiintyy ‘hiihtävät finnit’ (skrithifinoi, screcefennae),
jotka harjoittivat metsästystä ja kalastusta kaukaisilla pohjan perillä, jossakin Thulessa. Suomalaisperäisten nimitysten Lappi ja lappalaiset
vastineet löytyvät ensimmäisen kerran tanskanmaalaisen Saxo Grammaticuksen tekstistä noin vuodelta 1200. (OE 5, 1978)
SAANTEILLA tienoilla, paikkeilla ¶ :: saanta, saanti
SAIHO 1neliseinäinen riistan tai kalan säilytyspaikka metsässä; 2kivillä vuorattu kuoppa ¶ :: germ. *saihaz, > R så, johon kuuluu myös S saavi
SAIKARA rautatanko, kiskonpätkä
SAITA (SAIVO I (SAIVO II vaalakka poro ¶ saivoII lienee suivakkaa merkitsevien saamen sanojen vanha äänteellinen vastine suomessa; ruotsinsaamen tjuoiwes ‘vaalea(hko), vaalakka’; SUIVAKKA | LUOSTOI
SALMAS (SALO, SALU salvettu pässi, pultattu jaara
SALVARI sarvijaakko, *hapsenkakki(ai)nen (Acanthocinus aedilis) ¶ :: salvaa ; lajinimi aedilis on osuvasti ‘rakennustarkastaja, ediili’, sillä kun vain sahataan uutta lautaa tai hakataan ensimmäistä hirttä, lennähtää siihen jo näitä kovakuoriaisia jotka ovat haistaneet tuoreen puun hajun
SALVO poron korvaan leikattu lovi ¶ :: salvaa
SAMO laukka :|: SAMOTA (eläin:) kulkea nopeasti
SAMPI 1suuri (naaras)kala, emäkala; 2myt ‘kalojen äiti tai kuningas’‚ haltiakala: ‘joka kalalajilla on sampinsa’ :|: HAUINSAMPI tavattoman suuri hauki, haltiahauki :|: SAMPOKALA vankka, roteva mies
SANA yksi leikkaus poron korvamerkissä, viilto
poron korvaan :|: SANASTELLA 1riidellä, sanailla;
2jutella ¶ merkitys ‘leikkaus’, < L?
SANI (korkeakaplainen) poron reki, nartta (SANKALE 1kiinteämpi maakaistale jängällä tai aapasuolla; 2pieni kannas järvien välissä ¶ :: sankea, sankka?, muodostukseen nähden vrt suikale,
repale, riekale, kai(s)tale; vrt JÄNNE | KAARTO | MAANSUORTUVA | SAAJO | VOSA
SAPAKKA, SAPAKKO (SAPPASET pl (SARJA 1reen liisteet; 2pulkan pohjalauta; 3maitoastian kansi; 4juurikori juuston paistamista varten
SARVAS (SARVENTO 1lantio, lonkka(luu); 2lonkkaluun yläpää, lonkkakyhmy ¶ :: sarvi
SARVIKKA sarvipääporo :|: SARVIKKO sarvipäälehmä ¶ :: sarvikas
SATI jos, kun :|: SATIKKA ¶ :: saati(kka)
SATTAIN jolla on sulka-, siipisato ¶ :: sato, sataa ‘pudota’;
‘.. siipisatoja, lentoon kykenemättömiä sattaimia.’ (Järvinen 1960)
SAU savu :|: SAUKOSKI Savukoski :|: SAUTUNTURI :|: SAUSTAA savustaa ¶ vrt sauhu
SAULAKANTEKIJÄ poron nenäsaivartaja(kärpänen) :|: SAULAKKA (kohdasta POARU ‘Toinen laji, joita Lapissa sanotaaan «saulakoiksi»
(Ocstrus trombi), kehittyy sieraimissa..’ (Suomalainen 1922)
SAURA I (heinä-, lehdes-) pieles :|: monipielinen SAURASUOVA :|: SAURATA panna sauraan
SAURA II (SAVIRIKKO saverikko (reen jalaksessa oleva vitsarengas johon aisa laitettiin kiinni, sittemmin metallilinkku) ¶ kansanetymologiaa: savi + rikko ; saverikko, < V zavërtka
SEIMI (SEITA (avoinna.. Vanhassa Lapinmaassa koko luonto uhrasi ja palvoi.’ (SP 1927); ‘Lapin vanhat jumalat seisovat vieläkin ikuisella kalliopohjallaan ja hallitsevat ikimuistoista Lapinkorpea.’ (SP 1922); ‘Ja siellä täällä tuntureissa oli väkeviä kiviseitoja, joita ukot ohitse ajaessaan kävivät palvomassa, jotta poroelo kasvaisi yhä isommaksi.’ (SP 1929);
‘Syvimmässä sydänmaassa.. Kitisen latvoilla on Taatsin seita.. kuin mahtava röyhyinen peikko, harmaa vuorenäijä. ..ja kuusi seitsemän syltä korkealle kohottaa se röyhyisen lakensa.’ ; ‘Vieläkin.. hädän tullen mennään erämaan jumalien luokse ja viedään niille uhreja. Monesti on muistettu Kilkkasjaurinkin isienaikaista kalaseitaa [Koutokeinossa],
veden huuhtelemaa kiveä, joka niinkuin pikkuinen kinnipeskinen, kurttuinen lapinäijä rosoisena ja ruskeana seisoo järven koillisrannalla, kalaapajan äärellä.’ (SP 1922); ‘Kalakansan vanhat jumalat olivat asettuneet vesien vaiheille. Suurimpia.. oli ison Inarijärven Ukko,.. jylhä kalliosaari keskellä Ukonselkää.. Mutta Ukonselän Ukolla oli akkakin. Järven rannalla, Galguvaarassa oli naisjumala, Akku, sellainen juppurakallio, jolle uhrattiin samoin kuin Ukollekin.’(SP 1927);
Brittiläinen arkeologinalku Arthur Evans oli 1873 löytänyt Inarin Ukonsaaren uhriluolasta hopeisen 1100-luvulta peräisin olevan korun, jonka oli vienyt museoon Oxfordiin. Koru, joka ilmeisesti oli kulkeutunut jostakin Kamajoen seudulta asti, on ollut nähtävänä
Inarin Siidassa 2001-02. Inarin Ukonsaari olisi tämän mukaan ollut saamelaisten tärkein palvontapaikka. (Saarinen, 2001);
‘Tenolaisten peuranantajana oli taas mahtava Sieidibakti Outakosken alapuolella.. Vaaran rinteessä tunturikoivikossa se vieläkin seisoo, harmaa kallionjärkäle, toista syltä korkea,.. ja paria leveä.’ ; ‘Vanhat suuret poromiehet, tuhantisten elojen omistajat, olivat aina ensimmäisiä tunturijumalien kumartajia. Monella heistä oli erämaassa oma seitansa, jota he salaisesti palvoivat.’ (SP 1927); Kirvata (korrata) ei saanut eikä minkään korttoelävän nimeä lausua seidan lähettyvillä, ei myöskään pilkata palvoskiveä. Pojankurikat ja nuoret saattoivat
ilkeyksissään, kun arvelivat ettei kivestä enää ole taikaa, kiepauttaa sen nurin ja pyöräyttää järveen. Jollei pysynyt uskossaan lujana loppuun asti eikä mennyt jumalansa juurelle, vaan hylkäsi sen, hylkäsi jumalakin sellaisen palvelijansa. ‘..silloin tunturijumalakin hylkäsi äijän [Korran
Pietin]: porot vierivät kuiluihin, kuolivat tauteihin, ja viimein ukko tuli aivan köyhäksi. Lapsetkin kuolivat,  niin ettei jäänyt lopulta kuin yksi tytär, ja sekin tuli hulluksi.’ (SP 1922)



SELKONEN asumaton erämaa, sydänmaa ¶ :: selkä, kuin melkoinen :: melko ; KAIRA | KIVELIÖ
SELTTA (SEPPÄ mestari, taitava jssk
SERMAKKA poro jolla on vähän karvaa :|: SERMI & S(I)ERMUKKA vuoden vanha poronvasa, vasa toisena kesänä ¶ ‘tschermak eli varihas’ (L) olisi (Suomalainen 1922) sama kuin urakka, kaksivuotias urosporo; KERMIKKÄ
SERVAKKA hirvas ¶ SARVAS | HIRVAS
SESTA (perä)mela :|: SESTOA pitää perää ¶ :: V shest
SETTARI (SEUROTELLA 1seurata, noudattaa; 2pitää seuraa, seurustella; 3kulkea seuroissa
SEVI reen keulapaju joka yhdistää jalasten kärjet eli korvat ¶ :: sepä ; SEVIKKO SEVIKE, SEVIKKOI kelkan vetohihna, -nuora, -naru ¶ :: SEVI
SEVIKKO II, -Ö (::L) 1kaulan tyvi; 2länkien kohta kaulalla ¶ norjansaamen seppik ‘säkä, häväs’, sæppe‘etuselkä’ joka etymologisesti = S häväs ‘säkä’
SEVÄ (SEYTSI, SEUTSI, SÄYTSI (SIEKA (SIEPAKKA poronkoipikenkä (ilman koristeita) ¶
SÄPIKÄS SIEPPURA, SIEPPURI (SIERA lyöttymä hevosen nilkassa :|: SIERO rohtuma (hevosen jalassa) :|: SIERO(UT)A halkeilla,säröillä
SIESTI(N) veneen keulimmainen kaari :|: PERÄ- SIESTIN peränpitäjän istuin ¶ kontaminaatio siessi (< L < sk) veneen kaarien väli ⊗ piestin (SIETKI (SIHKI iso tuuhea petäjä ¶ AIHKI, AIKKI
SIIATA (SIIDA, SIITA kota-, lapinkylä ¶ :: hiisi ? ; Sekä kuoppa- että vuomenpyynti vaativat ennen laajaa yhteistoimintaa, mikä lienee osaltaan vaikuttanut saamelaisen kyläyhteisön, siidan, kehittymiseen.
(OE 5, 1978); Inarin Siidassa toimivat Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin
luontokeskus.
SIIKANEN, SIIKANNE, SIIKATE (SIILA (SILJO 1sileä tai tasainen kenttä kodan edustalla, piha(kenttä); 2poljettu tanner, porojen polkema lumikenttä :|: PIHASILJO :|: MARKKINASILJO kotakylän ‘tori’ ¶ SSINKA (SINKELÖ, SINKILÖ (SINNIKKO sisupussi, kiukuttelija :|: SINNITELLÄ kiukutella, juonitella :|: SINNITTÄÄ kiukuttaa, harmittaa
¶ :: sinni < R sinne
SISNA (samasta lähteestä; S hihna < baltt.
SITKATA viivytellä, vitkastella ¶ :: sitkas mm ‘hidas, vitkallinen’
SIULA 1johde-, sivuaita, reisi eli kuja joka johtaa poroaitaukseen; 2karsinapadon varsi, padon ulommainen pää :|: SIULA-AITA :|: SIULATA 1rakentaa poroaitaan siuloja; 2ajaa poroja aitaukseen; 3kulkea
aidan viertä, uida verkon sivu; 4poiketa suunnasta ¶ < germ.?; KAHA | vrt myös HANGAS | KAARRE1 | VUOMEN
SIVAKKA suksi :|: SIVASUKSI :|: SIVAKKAPUOLI paripuoli sivakka, toinen suksi
SKAIDI, SKÄIDI, SKAITA (itselleen syvän laakson loivasti aaltoilevaan perustasankoon eli skaidiin, kuten saamelaiset sanovat.Taka-Lapin tunturimaan rinteitä ja tasaista skaidia peittävät matalat ja harvahkot, väärärunkoiset tunturikoivikot.
(OE 5, 1978); ‘Toisaalla juoksevat pitkät monijaksoiset tunturien
juonnot, toisaalla kohoavat yksinäiset pyöreät oaivet ja tshohkat, skaidit, gielakset, vaddat ja varret.’(SP 1927)
SKUOIVVE (SOHKA terävähuippuinen kukkula, huippu :|: SOKKA (
SOHLE sohjo, *loska :|: SOHMU 1vesihyyhmä, pehmennyt jää, vesihyyde jäällä tai tiellä; 2sotku, roskat, perkeet ¶ deskr.-onomatop. sanoja, kontaminoituneet osittain keskenään: sohmu < sohju ⊗
hyyhmä
SOKKA ks SOHKA ¶ ‘Hasserisokassa.. meillä oli.. asento.’ (Järvinen 49)
SOKKUA (SOLJU hopeahely ¶ silpa- (< sk) hopea-
SOLLI (SOLMEA solmia ¶ mordvan s´ulmams id.
SOLVA: SOLVASSA vinossa, kallellaan, kierossa :|: SOLVAAN vinoon, kallelleen, kieroon ¶ solva(is)ta, solventaa halventaa, alentaa arvoa, mainetta
SOMALLINEN, SOMAS soma
SOMMATA (3sg: sompaa) kulkea (kepin kanssa) ¶ :: sompa; vrt *sompailla ‘hiihtää’
SOMPA vitsasta väännetty suokenkä :|: SOMPAKKO suksisauva ¶ -kko ehkä kontaminaatiosta sompa ⊗ *sauvakko ‘suksisauva’; KURJENKENKÄ
SOMPIO ‘päiväpuolen maa’, erotuksena yöpuolen maasta eli Inarinmaasta ja Taka-Lapista ¶ ‘Tämä päiväpuolen suuri erämaa, tunturien, metsien ja aapojen maa, on Sompio, ikivanha Sompion-
Lappi,’ (SP 1939); Sompion Lappia hallitsee Nattastunturi, joka ympärilläolevine aapasoineen muodostaa Sompion luonnonpuiston.
Kun Lokan tekojärvi peitti alleen mm pienen Sompiojärven, muuttuivat tunturilta eteläänpäin avautuvat näkymät perinpohjin. (OE 5, 1978)
SONKA (SONOTUS ((vogulin) sun ‘reki’
SONTU (SOPSA(T)A pitää, olla lipsumatta, luistamatta :|:
SOPSU (SORKATA polkea, tallata ¶ :: sorkka, kuin porkata ‘tarpoa’ :: porkka
SORRAKKA, -O (SORTTI lapasotka (Aythya marila) :|: KAPPASORTTI tukkasotka (Aythya fuligula) ¶ & vartti on tukkasotka, sk, :: R svärta (svarta); sortti :
vartti kuin sorvi : varvi (SORVA (SOTKA telkkä (Bucephala clangula)
STAALO, STAALU, STALLO (L) myt ¶ ks TAALO
STUORRA (LSUISEVA 1avosuinen; & SUUKKO, SUULAS 2ottava (viikate jossa varren ja terän välinen kulma on suuri)
SUISTO ks SUOSTO
SUIVAKKA, (Kolari) -O (SULKAMA, SULKOMA, SULKUMA (sivukappale ¶ solki sanan vastine
SUOHKANA (SUOKULAINEN, SUOPUKAINEN, SUOPUKKA suokukko (Philomachus pugnax) ¶ :: suo ; & TOKKIMUS
SUOMMUORRA ks SUOVVUMUORRA
SUONGERI, -O, SUONJER (SUOPUNKI (SUORA suoraan kulkeva ajoporo ¶ OIJUSPORO
SUOSKU, SUOSTO, SUOSTU & SUISTO (ruotsinsaamen suosto; & KUOSTO; vrt SORVA; ‘Vanha petäjä seisoi parkkiselkäisenä suostona, sitten kelona, lopulta honkana ja ikäloppuna komona.’ (SP 1939)
SUOTA lauma (ei koske poroja) :|: HEVOSSUOTA ¶ vrt ELO | TOKKA1 | JOKOS3 | TULPPA1 | PARTTIO
| SORRAKKA
SUOTSA (SUOVARA, SUOVERO suksisauvan piikki
SUOVITELLA suosittaa, toivottaa, ehdottaa, houkutella
¶ :: suopea, suoda
SUOVVUMUORRA (L) savupuu (kodan räppänäaukon poikki ylettyvä puu joka ylhäällä yhdistää kodan pieljipuut, qv), haahlaorsi (jossa kattilat riippuvat haahloissa tai koukuissa) :|: SMAKKOMUORRA (L) hakkuupölkky ¶ norjansaamessa on suovvâ ‘savu’, muorrâ ‘puu’; SUOMMUORRA
SUUKKO, SUULAS ks SUISEVA ¶ :: suu
SUURIMUS suurin, isoin, isomus, kookkain ¶ -mus, :: L, norjansaamen stuorramus ; vastaavia: isomus, kovimus, huonomus, vanhimus, verremys.
SUVANTO tyyni kohta joessa kosken alla tai koskien välissä ¶ yleiskielen sana jolla vastineensa saamessa; *suvanne nähden voi ajatella kontaminaatiota syvänne ⊗ suvanto ja *syväntö nähden syvä ⊗
suvanto ; vrt VIELMA
SYDÄNLAPPI ¶ ‘Sydänlappia oli ennenmuinoin tämä seutu, kotalappi
täällä majaili, ja suuret noidat joikailivat.. ja lentää vihelsivät tuuliaispäissä milloin etelään, milloin pohjoiseen.’ (SP 1929); vrt KORPILAPPI
SYRJÄTÄ vältellä, kartella, väistellä
SYYLIKÄS, SYYNIKÄS (SYÖKSÄ(T)Ä syöstä
SYÖPEENTYÄ 1kulua, syöpyä; 2tarttua nuottaan
SYÖPÄ paarmat, sääsket ja mäkärät :|: SYÖPÄLÄISET rietta-, riutta- eli raiskalinnut (kuten korppi ja kuukkeli jotka söivät lintuja pyydyksistä) ¶
vrt RÄKKÄ; ‘Syöpä ajjaa ne [porot] kokhoon.’
SÄLT(T)INKI (SÄPIKKÄ, SÄPIKÄS, SÄPÄKÄS (poron koipinahoista ommeltu) yli polven ulottuva sääriverho, säärystin, poronnahkasaapas ¶ vrt lapikas ;
saapikas lienee uusi, analoginen; SIEPAKKA; ‘poronkoipiset säpäkkäät säärissä’ (SP 1939)
SÄPÄ (SÄRHÄTÄ sohia ¶ deskr., etuvokaalinen, :: sarhata
SÄRVIKE 1liemiruoka; 2juoma
SÄTTÄRÄ jalkarätti ¶ kontamin. hattara ⊗ säteri ?; ‘Kenkäheinät ja sättärät ovat tulen luona levällään kuivumassa.’ (Järvinen 1949)
SÄYLÄ puolan tikku sukkulan sydämessä
SÄYSTÖ 1puunkylkeen kirvestetty pihti johon kokumies laittoi ansasta tai satimesta saamansa riistalinnun kaulasta roikkumaan, sajinreissusta paluuta odottamaan; 2sälö, tikku, puikko
SÄÄRYSTÄ sukan varsi
SÖLKÄ 1selkä; 2selänne; 3ulappa; 4padon osa


TAAJOA (TAALO (TAALTERIKKI (TAAMOA (S tamma ; tamma ja nykypersian dam ‘kesy eläin’ ovat sama sana
TAARA, -I (TAATSA (TAHRUS epäsiisti, siivoton ihminen, tuhrus ¶ deskr. :: tahria, tuhria, töhriä
TAIGA Siperian havumetsävyöhyke, tundran ja aron välissä ¶ taiga, altailaisten kielten ‘kalliovuoret’, turkin dag vuori’; taiga ulottuu P-Venäjälle ja asiantuntijoiden mukaan vielä Suomenkin puolelle;
vrt TUNDRA
TAINAKKA, -IKKA, -IKKO, -UKKA (TAINARI (TAIVALTAA kiskoa vene maakannaksen yli tai kosken sivu :|: TAIVALKOSKI ¶ MUOTKIA | SEIMETÄ
TAKA-LAPPI YLÄ-LAPPI ¶ Inarin Lappia on sanottu Taka-Lapiksi, se kun sijaitsee päävedenjakajan, Maanselän, takana. (OE 5, 1978);
‘Pohjoisessa, Saariselän takana, tunturien yöpuolella on laaja Taka-Lappi, Jäämereen kallistuva tunturimaa.’ (SP 1929); ‘Siellä onkin valtatunturien yöpuolella jo toinen Lappi, Taka-Lappi, Inarinmaa, yöpuolen maa, josta päivä ensiksi pakenee.’ (SP 1939); ‘Vanha paimentolaiselämä alituisine muuttoineen on jo loppunut Taka-Lapin tunturimaasta.’ (SP 29); «Pohjanen porolla kynti, Etelä emähevolla, Takalappi tarvahalla.» (Vienan Karjala?, SKES); vrt METSÄ-LAPPI | TUNTURI-LAPPI | «TULILAPPI » | TURJA
TAKATYVINEN leveäperäinen tai -lantioinen
TAKKA reen paju (joka yhdistää kaplas- eli ketaraparin ja samalla reen jalakset) ¶ < R?, vrt & E stake
TAKKAHÄRKÄ kuormaporo joka kantaa selässään ta(a)kkaa :|: TAKKAPOSTI kannettava posti ¶ vrt takkavitsa, :: taakka-; ks HÄRKÄ
TAK(K)ALTAA (märkä lumi esim. suksiin:) takertua, tarttua kiinni
TALLA 1kengän paikka; 2verkon koho
TALUKAS opetettu poro, kellokas :|: TALU(T)A seurata mielellään perässä
TALVIKKI, -O joessa talvehtiva lohi TAMMAKKA, -O, TAMMUKKA (1purotaimen, -lohi, forelli, rautu, *tonko; 2järvilohi (Salmo trutta fario) :|: TAMPUKKA jokin lohikala ¶ ruotsinsaamen tabmok, luulajan- tapmuk ; VEITIKKA
TAMPIO, TAMPPII (TAMPPIII (TARVAS 1hirvi; 2hirveä pienempi hirvieläin ¶ baltt. «Pohjanen porolla kynti, Etelä emähevolla, Takalappi tarvahalla.» (Vienan Karjala?, SKES)
TATTARAINEN mustalainen, romani ¶ :: tattari, muodostus kuin papparainen, deskr.
TAUNI <(L)TAURO (TEIKO (TELE, TELKI jäälohkare ¶ :: teli (TEMPPU (TENNE kova lumikerros sohjon alla :|: TENNER kovaksi polkeutunut lumi, kantava hanki ¶ jälkimmäiseen vrt SEVÄ; tenner kai kontamin. tenne ⊗ tanner
TENO (TERENTYÄ, TEROA teroittua, tulla teräväksi
TERVET terve ¶ johdettu sanasta terva, < baltt.
TEUKKA, TEUKKU (TIESKARI (TIETEN tietenkin ¶ kuten KUITEN kuitenkin
TIETTYÄ 1tulla tietoon; 2kuulua, näkyä :|: TIETYÄ, OLLA TIETYVISSÄ olla näkyvissä, kuuluvissa
TIEVA (2 nähden vrt MAANSUORTUVA | SANKALE1 | VOSA; Lapille luonteenomaiset soraharjut juovattelevat yleensä jokien ja järvien laaksoja nousematta tunturiin; suurten jokien varsilla on kauniita jokivarsiharjuja ja harjujaksoja tievoineen ja puljuineen jolloin
jäätikkösyntyisten pitkittäisharjujen ja selänteiden suunta paljastaa jään liikkumissuunnan. (OE 5, 1978); ‘Hiekkaharjuilla ja tasaisilla tievoilla, missä puusto on harvaa, viettävät kesäänsä pitkäkoipinen valkoviklo
ja herttainen, katajatiheikköihin pesivä taviokuurna.’ (L&P)
TIHKI (TIHKURI tiheä verkko ¶ :: tih(k)eä
TIHMEÄ tahmea, (keli:) luistamaton ¶ ilmeisesti kontaminaatio, tiheä ⊗ tahmea
TIHUKKA, TIHURI tiheäsarvinen poro ¶ :: tiheä
TIILI nelikulmainen poron korvamerkki
TIIVA (TIKKA kirjava poro ¶ ‘kirjava kuin tikka’
TILKKU (TINKEVÄ tiukka, jäykkä ¶ :: tinka (TIRRA, TIRRO, TIRRU tiira (Sterna) ¶ onom.
TISSIVÄ isorintainen, rintava :|: TISSUKKA tissi, nisä, rinta
TIURA, TIYRIÄINEN vesihyönteinen :|: TIURI (TIUTTA, TIUTTI, TIUTTU mustaviklo (Tringa erythropus) ¶ onom., nimi lajin viheltävästä kutsuäänestä, ‘tiutt tiutt, tjyít tjyí’ ; & TYYLINTU
TIVISTÄÄ väittää kivenkovaan ¶ :: ti(i)vis & tivata
TOHTAJA ([hanti] Tachting’ (S.P. Pallas, 1811), komi tokty
TOKKA (ruotsinsaamen tåkke, luulajan- tåhkke, norjan- doak'ke ; ELO | JOKOS3 | TULPPA1 | PARTTIO | SORRAKKA; tokassa enintään 500 päätä, (poro)elossa enemmänkin; ‘Koutokeinossa ennen asuivatkin kaikkein hartaimmat vanhanuskon miehet, joilla oli tuhantiset porotokat,
palvoselot.’ (SP 1922) TOKKEMUS, TOKKIMUS (:: L?), suokukko
(Philomachus pugnax) ¶ & SUOKULAINEN, SUOPUKAINEN, SUOPUKKA;
‘Mutta pörrökaulaiset tokkemukset tappelivat ja metelöitsivät aapojen ja rantojen lievuilla, niin että monenkirjavat höyhenet pölisivät. Ne olivat kummia lintuja – ei kahta samankirjulaista. Oli tokkemusta
kaikenpörröistä, niin että aapalietteellä reuhasi koko virkakunta. Siinä muudan pyöri pappina valkoisin rinnoin, toinen hääri lukkarina, tumma pörrö kaulassa, vielä tupsu päälaella, kolmas keikkui vallesmannina,
siniset pissit rinnassa, neljäs hyppi tuomarina, ruskeat höyhenet kiukkuisesti pörrössä. Oli joukossa vielä kirkkoväärtiä ja muuta.’ (SP 1939); [Aivan kuin nyrkkeilijät olisivat saaneet mallin svengaavaan
ottelussa tai treenissä pomppimiseensa suokukoilta, joiden yhteenotoissa ei kuitenkaan mene kummaltakaan ottelijalta taju, ei edes keveässä swingissä, kuuluvathan nahistelijat samaan sarjaan.]
TOLKIO typerys, tyhmyri ¶ ‘tolkuton’, vrt TOLPIO, päätteen suhteen myös ääliö, *pökiö
TOLLO: kädet tollona, jäykkänä, kohmeessa ¶ vastaavia deskr. sanoja kohdissa TOLLONEN ja TOLPIO
TOLLONEN paksu sukka, tallukka :|: TOLLU tallukas, villainen jalkaverho ¶ mahd. deskr. & kontamin. kautta :: tallukas, tallukka, vrt TULLUKKA TOLPIAINEN, TOLPIO (::R) hölmö, tomppeli, tollo, *tollukka, tolvana, pöhkö, *pökiö, ääliö
TOLVA (aapa antaa, upottava rimpinen vesiaukea, jota ei ruukalleta laukkoen eikä tolvaten.’ (SP 1939)
TOOTELI hölmö ¶ < suomenruotsi; pääte kuin sanassa tomppeli ja -el kuin R sanoissa slyngel, lymmel
TOPPURA (TORAKKA kiukkuinen ¶ :: tora & torakka
TORKAHDELLA kompastella, kompuroida ¶ :: torkahtaa, torkkua
TORKO (TORKUTTAA
, TORVOTTAA peittää permanto risuilla tai havuilla
TORTTI rukki
TOUKKIA olla toukissa, tulla toukkiin
TOUKUKE, TOUVUKE, TOUVUS (TRIIVASTUA (:: R) viihtyä
TROLLI(AKKA) 1noita-akka; 2ämmä ¶ trolli sama kuin *rulli ((T)RÄKI (TRÖMINKI (TSHOHKA (L) 1(oaivea terävämpi) tunturinhuippu; 2terävähuippuinen tunturi :|: TIHKITSHOHKA (Käsivarsi) :|: TSHAGGALTSHOKKA (Utsjoki) :|: SAREKTJÅKKO (Ruotsin Lappi, 2090) ¶ luulajansaamen tjåhkkå; :: S kokka ?; SOHKA | SOKKA Nämä.. kaisit [!], oaivit, tshohkat ja vaarrit [!] ovat kivilajiltaan ja rakenteeltaan mallemme vieraita. (OE 5, 1978);
‘Toisaalla juoksevat pitkät monijaksoiset tunturien juonnot, toisaalla kohoavat yksinäiset pyöreät oaivet ja tshohkat, skaidit, gielakset, vaddat ja varret.’ (SP 1927)
TSHUÖIKKA (TUFTEKAARLA (TUHKALAPPALAINEN kotalappalainen
TUHRU tahra ¶ deskr., vrt tuhruinen
TULIKKO 1kuumien löylyjen ottaja, kova kylpijä;
2tietynvärinen orava
TULILAPPALAINEN (Kesälahti) noita :|: «TULILAPPI » (Sortavala, Karjala-Aunus, SKES) noitien asuinpaikka Lapissa, josta (etelän) tietäjät hakivat neuvonsa ¶ Tulilappi alunperin ilmeisesti ‘Revontulten Lappi’:
‘Rutjan (Ruijan) meri lainehtii’ revontulet loimuavat; yleisesti uskottiin, että revontulet syntyvät ja loimuavat, kun Rutjan (Turjan) meren eli Jäämeren jäät heijastuvat taivaalle; ks TAKA-LAPPI | TURJA
TULLUKKA pikkulapsen paulakenkä ¶ mahd. deskr. & kontam. kautta :: tallukka, ks TOLLONEN
TULPPA, TULPPANEN 1porolauma; 2poikajoukko ¶ (< V tolpá); 1 nähden vrt TOKKA1 | JOKOS3 | ELO | myös PARTTIO1 | SORRAKKA
TULPUS rakotulen päällekkäisten pölkkyjen tai rankojen tyvien väliin tuleva kalikka ¶ latvapään vastaava palikka on PERKKA; ‘Hyvin tarkeni ison hongan ääressä. Varsinkin vahva tyvipuoli, tulpuspää, huokui lämpöisesti.. Tyvipää oli vanhimuksen pää, siinä oli loidolla joukon vanhimus mies, nuorimus oli perkkapäässä. Tulpuspäähän tulikin ensin sytytettiin.’ (SP 1939)
TUMMU 1isoäiti; 2anoppi; 3vanha muori, eukko, ämmä ¶ :: R stormor, kuten mummu :: mormor
TUMPPI (TUNDRA 1puuton alue pohjoisen metsärajan, taigan, yläpuolella; 2sammalta ja matalaa pensasta kasvava suo P-Venäjällä ja Siperiassa; 3turvesuo ¶ L > V > S, R, E; TUNTURI | TAIGA
TUNKA ((lehmän) ähky
TUNKUII: taivas on tunkuna, paksussa pilvessä, sadepilvien peitossa ¶ deskr. :: tunkea
TUNTURI (; etymologisesti = S tanner ; S < L > V túndra > S, R, E tundra ; ks TUNDRA; vrt VARRI | VAARA; ‘Siellä onkin valtatunturien yöpuolella jo toinen Lappi, Taka-Lappi, Inarinmaa, yöpuolen maa, josta
päivä ensiksi pakenee.. Tämä päiväpuolen suuri erämaa, tunturien, metsien ja aapojen maa, on Sompio, ikivanha Sompion Lappi.’
(SP 1939); ‘Ylemmäksi kiivetessä koivikko loppuu ja avotunturien
monessa suhteessa armoton, mutta silti kiehtova maailma avautuu mahtavana panoraamana silmien eteen. Sille antavat leimansa kivet ja kalliot, matala varpu- ja jäkäläkasvillisuus, polveillen putoavat purojuotteet vehmaine pajuineen ja katajikkoneen, vaahtoavat könkäät, pystysuorina laskeutuvat pahdat ja ikuisen lumen laikut suurilla tuntureilla.’ (L&P)
TUNTURIKOIVU hieskoivun lapinserkku (Betula tortuosa) ¶
Taka-Lapin tunturimaan rinteitä ja tasaista skaidia peittävät matalat ja harvahkot, väärärunkoiset tunturikoivikot. (OE 5, 1978); ‘Jänkien ja avotunturien väliin jää lehtevä ja valoisa tunturikoivikko. Monihaarainen, omenapuuta muistuttava tunturikoivu mielikuvituksellisine oksanvenkuloineen on kuin tehty linnunpesiä varten.’ (L&P)
TUNTURILAPPALAINEN ¶ YLILAPPALAINEN


TUNTURI-LAPPI ¶ (Kasvi)maantieteelliseen jakoon perustuva osa Lappia. Tunturi-Lapin eteläraja ja Metsä-Lapin pohjoisraja kulkee jostain Kaaresuvannosta Sevettijärvelle. Raja on samalla myös peipon
(Fringilla coelebs) pohjoinen levinneisyysraja. Enontekiön-Utsjoen tunturiylänkö on varsinaista Tunturi-Lappia, missä puuttomien tunturilakien avomaisemat ja matalat, harvahkot tunturikoivikot vallitsevat. Tunturi-Lappi on alle viisi metriä korkeaa subalpiinista
koivuoutaa aina kuuteen sataan metriin asti merenpinnasta, minkä jälkeen tulee alpiininen paljakka vaivaisenvarpuineen, riekonmarjoineen ja lapinvuokkoineen. Käsivarren ylätunturialue on Suomen jylhintä seutua, saavuttaahan parisenkymmentä tunturinhuippua yli tuhannen metrin korkeuden. Yksinäisen rauniovuoren, Saivaaran (831), laelta avautuu maassamme kerrassaan ainutlaatuinen näköala. (OE 5, 1978); vrt TAKA-LAPPI; METSÄLAPPI
TUPLA (TUPULI koho ¶ vrt TYLLY
TUPURA poron tai jäniksen lyhyt häntä, töpöhäntä
TURJA 1(kirjallisuudessa 1700-luvun lopulta lähtien) Lappi, tunturientakainen Lappi, P-Norja; 2(vanhastaan 1300-luvulta) Kuolan niemimaan kaakkois- ja itäosa ja varsinkin Kantalahden prannikon
suuri niemi :|: TURJAN MAA Lappi ja pohjola, P-Norja :|: TURJAN MERI Pohjoinen jäämeri :|: TURJANNIEMI (Posio) :|: TURJANVAARA
(Kuusamo) :|: TURJANTULET (Kittilä) revontulet ¶ rinnalla TYRJÄ, ‘Lappi’, runoissa, loitsuissa sekä (vanhoissa) paikannimissä; etuvokaalinen Tyrjä on vanhempikantainen; takavokaalinen Turja on saattanut tulla hallitsevammaksi lähimerkityksisen Rutjan vaikutuksesta, esiintyväthän Turjan koski ja Rutjan koski vanhoissa runoissa rinnan.
Turjanlappalaisen ohella on (Pohjanmaalla) esiintynyt turkinlappalainen, mikä on mainio esimerkki käsitteiden sekaantumisesta. Muinaisven. T (x) r ≈ (1200- ja 1300-luku) vastaa etuvokaalista Tyrjää; V Terskij bereg tarkoittaa jotakin Kuolan niemimaan rannikon osaa; ks RUTJA | «TULILAPPI»
TURJANA karvainen, parrakas ¶ :: (karva)turri, turjake, deskr.
TURMEINTUA turmeltua
TURPEVA paksu, tukeva, lihava, roteva ¶ :: turpea
TURTUA (hevosen luokki:) höltyä, löystyä ¶ :: turra, turta
TUTNAPIRRI hiiripöllö, ‘haukkapöllö’(Surnia ulula)
TUULIKAS tuulenpesä
TUUMET pl 1utaret; 2naisen rinnat
TYHJINÄINEN köyhä, varaton :|: TY(Y)HÄ 1tyhjä; 2ainoastaan ¶ ty(y)hä mahdollisesti kontaminaatiosta tyhjä ⊗ köyhä TYKI- : TYKISEN TYHJÄ 1typö(sen) tyhjä; 2tyhjänpäiväinen, jonninjoutava
TYLLY 1(verkon tai nuotan) tuohikoho; 2käärö, rulla :|: TUOHITYLLY :|: TYLLYT(TÄ)Ä kääriä rullalle ¶ vrt TUPULI
TYMÄ liian hienoksi jauhetut jauhot
TYNKI poron korvamerkki: kärki katkaistu ja tynki halkaistu ¶ :: tynkä
TYRMISTYÄ taintua, pyörtyä, pökertyä :|: TYRMÄ: mennä tyrmään = tyrmistyä
TY(Y)HÄ ¶ TYHJINÄINEN
TYYLINTU punajalkaviklo (Tringa totanus) ¶ onom.; ks TIUTTI
TYYRI (TYYRÄTÄ (TYÄR tytär ¶ ‘Olipa sillä kemppi tyär.’ (SP 1939)
TYÖKKY, TYÖKKÖ työteliäs, ahkera
TÄHTEELLÄ varuillaan ¶ :: tähde
TÄHTEVÄ säkenöivän kuuma, hehkuva ¶ :: tähti, vrt kipinä, säkene
TÄIVÄTÄ (TÄKKÄ 1riistalinnun rinta(liha); 2luuton liha, paisti; 3kalan selkäliha; 4lihakkuus, lihavuus :|: TÄKKÄVÄ luuton liha ¶ hyvässä täkässä pulska, vrt hyvässä tämyssä
TÄMY kunto, valmius :|: TÄMYSSÄ (ajo)valmiina ¶ :: R stämning ; hyvässä tämyssä, tamussa hyvässä kunnossa, vrt hyvässä täkässä
TÄNGINNUOTTA sulkunuotta :|: TÄNGÄTÄ (< sk) sulkea
TÄRKEÄSTI äkkiä, pian, nopeasti
TÄRKILLINEN tärkeä :|: TÄRKKI 1tarkka, kitsas, saita, visu; 2jyrkkä, äkillinen; 3tiheä; 4(poro:) umpitautinen ¶ :: tärkeä & tarkka
TÄRPPÄ väline jolla pistellään reikiä kohoaviin leipiin, pisteli(n)
TÄRRÄ(KKÄ) lyhyt ja paksu henkilö tai eläin ¶ deskr. :: tarri
TÄRSKÄ matala tiheä kuusi :|: TÄRSTÄMETSÄ matala paksurunkoinen metsä ¶ deskr.
TÄRTTÄÄ ehtiä, ennättää ¶ < suomenruotsi
TÄRVIÖ vamma, vaurio ¶ :: tärvellä (TÖHKYRÄ löyhä irtolumi :|: TÖHKÖ 1sakka; 2paksu keitto, puuro; 3marjasurvos; 4eläinten ruoka; 5sohjo; upottava keli; 6takertuva lumi ¶ deskr. :: töhkä
TÖHVI päällysvaatekangas ¶ länsipohjanruotsin stöff (pro stoff)
TÖKSÄHTÄNYT (maito:) myrtynyt ¶ deskr. TERMIÄINEN, TÖRMIÄINEN törmäpääsky (Riparia riparia) ¶ :: termä, törmä, joista -er- alkuperäisempi
TÖRI kasa, läjä ¶ deskr.
TÖRSKE ryystäminen, hörppiminen ¶ deskr. :: törsä(tä)
TÖSKÄLIHA 1luuton ja rasvaton liha; 2huono liha ¶ vrt ty(y)skä (Kainuu) ‘rasvaton ja luuton liha’
TÖTKÄ tuohiterva ¶ :: tökötti (TÖTTÖ: seistä töttönä, suorana, jäykkänä ¶ :: R
TÖYLY (::R) kömpelöliikkeinen, raskasjalkainen :|: TÖYLYTÄ 1poukkoilla edestakaisin; 2tyrkkiä, töniä, tuuppia
TÖÖKIÄ (::R) touhuta, puuhailla
TÖÖRNÄTÄ (::R) ankkuroida
UDE, U(J)E (gen. uthen) pieni höyhen, untuva ¶ :: utu; vrt UUJU UHKA(I)NEN aikamoinen, melkoinen, kelpo, aimo ¶ :: *uhka ‘iso, komea, aikamoinen, melkoinen’, & uhkea; vrt *uhma ‘liian suuri, aikamoinen’
UHKURI (nuotion tai rakotulen) kohennuspuu
UHMA ylpeys
UIMOKSET, UIMUKSET pl evät
UINELO, UIVELO, UNGELO (UKONKORRI ukonkorento (Aeschna)
ULAPPA aukea, aava
ULETA (3sg: ulenee) ulota, siirtyä ulommaksi, loitota
ULETTUA ylettyä, yltää
ULKOONTUA 1tottua olemaan ulkosalla, 2mennä ulommaksi, 3siirtyä puheenaiheesta toiseen
ULKU (pari sanaa myös kohdassa KENKÄHEINÄ(T)
ULLATA ulvoa :|: ULLAUS ulvonta ¶ ‘.. susi alkoi ullata..’ ; ‘.. ullaus kuului..’ (Järvinen 1949)
ULLI (ULOSTAA karttaa, vieroa, hylkiä ¶ vrt SYRJÄTÄ
UM(M)E sumu, usva, utu, auer (näkyvyys pari km) ¶ vrt UMU | TEUKKA | KONTO | MURK(K)U | UPPURA
UMMISKO vähäpuheinen ¶ vrt umpimielinen
UMMUSI: UMMUKSISSA tiedottomana, tajuttomana, tainnoksissa, (noita:) loveen langenneena, lovessa
UM(M)USII (UMO (UMU sumu, usva, utu, auer ¶ vrt UM(M)E | TEUKKA | KONTO | MURK(K)U | UPPURA
UNESTAA nähdä unta, uneksia
UNHEUTTAA unohtaa ¶ vrt une(h)uttaa :: uni
UNITTAA nukuttaa, unettaa
UNGELO (*herna (Mergus albellus)
UNUA 1torkkua; 2viivytellä, aikailla
UOMEVA (UPOTON 1yletön, mahdoton; 2ylettömän, mahdottoman
UPPI: mennä, pistää uppia, sukeltaa, sukellella :|: UPPIKUUTAMA kuu on pilvessä ¶ :: uppo-
UPPURA 1yösumu; 2lämmin usvainen ilma talvella ¶ uppu (Sotkamo) ‘paksu sumu’, vrt TOPPURA, deskr.
URAKKA (URME (¶ vrt KURMU
UROS: (harva-, vahva- tai törröttäväoksainen) UROSKUUSI, -PETÄJÄ, -PUU ¶ ks «PUIDEN SUKUPUOLI»
URPA: URVANAIKA (::L) 1aika keväällä jolloin urvut *urpaantuvat, silmut ja ja norkot puhkeavat; 2jäidenlähdön aika
URPAILLA (lintu:) syödä urpuja :|: URPALINTU urpuja ravinnokseen käyttävä pikkulintu, kuten urpiainen, mutta myös riekko, teeri ja pyy
US(S)UKKA 1tuhu, tihku; 2usvainen :|: USU tihkusade :|: USUTA sataa hienoa usvaa ¶ deskr.? UTA(A)MINKI, UTAM|I, -O, UTA(A)MUKKA
1opettamaton poro(härkä); 2kokematon, tottumaton, äkkinäinen; typerä ¶ (UTTERI (
UU uuttu, vesilinnun pesäkolo ontossa puussa, onkalo, pesimä-, munituspönttö
UUJU (UURTO (UUVANA ‘tiheämättäinen tunturivarpu’ (Diapensia lapponica)
VAADIN, VAAME, VAAMI, VAIJA täysikasvuinen (3-4 vuotias, vasova) porolehmä ¶ SVAAKANA, VAAKINA (VAAKKARA (VAAKSIAINEN, VAASKINEN ampiainen (Vespa) :|: ORIVAAKSIAINEN herhiläinen (Vespa crabro) ¶ Suomessa oli vielä 30-luvulla jotain 25 ampiaislajia, herhiläinen, HÖRHÖLÄINEN eli ORIVAAKSIAINEN
niistä suurin; vrt vaapsa(ha)inen
VAALAKKO vaaleakarvainen poro ¶ :: vaalakka, vrt vaalikko vaaleaverikkö
VAALOI (VAALOII valkoiseen vivahtava, hailakka, kalvakka ¶ :: vaalea
VAANA (VAANTUA (VAARA metsänpeittämä mäki, Lapissa tunturi ¶ :: L varre; vaara määritellään yleensä enintään 300 m korkuiseksi; (Kuusamon) VALTAVAARA on muutamaa metriä korkeampi kuin Rukatunturi, mutta (Käsivarren) KAHPERUSVAARA on huikeat 1144 m; Saivaaran (831) laelta avautuva näköala on maassamme ainutlaatuinen. (OE 5, 1978);
‘Mutta korkeat vaarat ja komeat tunturit tavoittelevat viittä kuutta sataa, jopa parhaat ylittävät seitsemän- ja kahdeksansataa.’ (SP 1929); vrt VARRI
VADDA (VAIHETUS myt maahiaisten vaihtama lapsi, vaihdokas
VAIJA ¶ ks VAADIN
VAIMALA (VAIMAS silmäluomen tahaton värähtely, lihaksen nykiminen, ihon elohiiri ¶ kuulunee sanojen *vaimaltaa ja VAIMALA yhteyteen
VAIPUKKA (VAISTOTA (tuuli:) tyyntyä, asettua
VAIVAISENVARPU vaivaiskoivu (Betula nana) ¶ & KIERI; ‘Yhtä matalana hiipii vaivaisenvarpu, korkean koivun käpertynyt sukuvesa..’ (SP 1939);
‘Vaivaiskoivuvarvikossa rakentelee sinirintanaaras pesäänsä..’ (L&P)
VALHAANLIIVA, VERIPALLI valaanliiva, suuri ripsellinen meduusalaji
VALHEUS vale, petos
VALINKO paras
VALJU (VALKKA (VALKKO valkoinen poro, ‘valkko eli vielkis’ (SP 1927) ¶ KAPPA; vrt VAALAKKO; ‘Valkkopeskiin oli ylpein ukko vaatehdittu, saukonnahkavierkinen nelikolkkalakki keikkui päässä, monesti
myös mahtava karhunnahkainen sieppuri löyhki hartioilla ja jaloissa oli valkoiset koipikengät. Maahiaisten karjan sukuisella vitivalkoisella porolla,gabbajievjalla, hän saattoi rukatella, ja vielä raamoa niin
että tunturit kaikuivat..’ (SP 1929)
VALMA (VAMMU isän äiti ¶ :: R farmor, kuten mummu :: mormor
VANHA(I)NEN 1entinen, vanha; 2vanha mies, ukko; 3paholainen; 4vainaja
VANKKA (Ylätunturialueelle ominaisia ovat helppokulkuiset jäätiköiden muovaamat pyöreäpohjaiset ruuhilaaksot, ns. vankat. (OE 5, 1978)
VARPIAINEN varpunen (Passer domesticus) ¶ muodostus kuin vastaavissa -(i)ainen, -(i)äinen sanoissa: urpiainen, vaaksiainen, ampiainen;
ks JÄRNIÄINEN | PINNIÄINEN | PISTIÄINEN | VAAKSIAINEN VARRE, VARRI, VÄRRI (L) tunturi :|: JUOVVAVARRI :|: KALGOVARRI :|: PERTUSHVÄRRI :|: STUORRAVÄRRI ¶ norjansaamen varre, inarinvääri;
vrt VAARA | TUNTURI; Nämä.. kaisit [!], oaivit, tshohkat ja vaarrit [!] ovat kivilajiltaan ja rakenteeltaan maallemme vieraita. (OE 5, 1978); ‘Toisaalla juoksevat pitkät monijaksoiset tunturien juonnot, toisaalla kohoavat yksinäiset pyöreät oaivet ja tshohkat, skaidit, gielakset, vaddat ja varret.’ (SP)
VARSIN heti, juuri, äsken
VARTTI (VARVANAIKA syksy ruskan jälkeen, ennen roudan- ja kieränaikaa ¶ ks KIERÄNAIKA
VASKATA (VASKUU(V)ATA (VASO(I)TTAA hoitaa vaatimia vasomisen aikana
VATKATA heittää, nakata, viskata, lennättää, paiskata
VATUKKA mesimarja (Rubus arcticus)
VATUPASSARI (VAUHKAMOISSA jotenkin vauhkona, pillastumaisillaan VAULA, -O vitsa(s)lenkki, -side, -silmukka, -saverikko
VEIKI (VEIKKA (VEITI (VEITIKKA, VEIVIKKA, VEIVIKKÄ (VELLE(T), VELTE(T), VELTIKKO, VELTTA (VILTTO(MAA, -RINNE)
VELVÄ (kuten viikate) (liian) taipuisa, notkea, norja, sujuva, vento ¶ :: veltto
VENNI lohipadon karsinan päästä myötävirtaan laskettu verkko estämässä kaloja uimasta padon ohi, patoverkko ¶ vrt seur.
VENNIKKOI, VENTOPORO (VENNIKKOII metsälaidun jossa poroja vennetään
VERREMYS verraton, mitä parhain, kaikkein paras ¶ superlatiivin -mus, -mys käyttö saamesta, esim. norjansaamen stuorramus ‘suurin, isoin, suurimus, isomus
VERROITELLA olla lähes jnk veroinen, vertainen, olla melkein yhtä hyvä kuin, vedellä vertoja, vastata melkein ¶ :: verta(inen)
VESIPUSSI pieni sininen ripsetön meduusa
VIEK(K)O (VIELMA (VIELPIS (VIERK(K)I, IVIERK(K)U (VIERK(K)O, IIVIERK(K)U (VIEROLAINEN 1vieras, muukalainen; 2syrjäänvetäytyvä ihminen, erakko ¶ :: viero, vieras ; vrt VIERUMAA
VIERUMAA vieras maa, ulkomaa
VIESKA poron lumeen kaivama jäkäläkuoppa :|: VIESKI, VIESKO (VIETKA (VIHDETÄ kulkea ristiin rastiin, pitkin ja poikin ¶ ≈ vyyhdetä: kelata, keriä, kiepitä vyyhdelle; PUIKKAROIDA | vrt RATIA; ‘Rieston Mikko ja Jaakon Vuollo vihtesivät kiveliötä pari viikkoa ampuen lintua ja oravaa.’ (SP 1939)
VIHE vihi, (linnun)ansan johde(aita) ¶ KAAR(R)E2
VIHVELI, VIHVILÖ(HEINÄ) vihvilä- ja saralajeja (Juncus, Carex) ¶ vrt vihloa; ks SÄLT(T)INKI
VIIMALTAA tuulla hiljalleen, tuuleksia :|:
VIIMATA tuulla kylmästi ¶ :: viima
VIIVALTAA viivähtää, käväistä, pistäytyä ¶ takavokaalinen variantti, :: viivähtää, viipyä, muodostukseen nähden vrt VIIMALTAA
VIKE(V)Ä 1vuolas; 2(tuuli:) kova, navakka ¶ ilmeisesti kontaminaatio väkevä ⊗ vikkelä
VILLAPÄÄ, MUSTAPÄÄ niitty-, suovilla (Eriophorum)
VILLI (VILTOTA mennä viistoon :|: VILTTA, VILTTO (paha paikka ¶ vrt VELTE(T), VELTTA
VIMPAPÄÄ, -PÄINEN raisu, villi, itsepäinen ¶
vrt *vimpaantua, kimpaantua, vimmastua
VINHAAN, VINHASSA vinoon, vinossa :|: VINHOSTUA mennä vinoon ¶ vrt vinhoon < vinohon
VINSA notko vaarojen välissä ¶ deskr. :: vintsa, vinksahtanut :: vino(ssa)
VINTTIPEIPPO (Länsipohja, Kainuu) järripeippo (Fringilla montifringilla) ¶ vintti- jäljittelee onnistuneesti peipon (Fr. coelebs) tuttua varoitus- ja kutsuääntä, yhdistettynä kansanetymologisesti vinttiin, ullakkoon.
Vaikea uskoa, että vintti tässä olisi lainaa ruotsista, toisesta kielestä, :: (murt.) tvint, kvint, fint, yl. fink, ‘peippo’ (vrt SKES). Järripeippo on aito Lapin lintu, peippoakin yleisempi.
VIRKA 1ansapolku, pyydysjono, alue jolle on viritetty pyydyksiä; 2rihma, ansa :|: VIRKAKOIRA metsästys-, ajokoira :|: VIRKAMIES pyytäjä, pyydysten asettaja :|: VIRKATIE ansapolku :|:
VIRKAVA ahkera, virkaintoinen ¶ virka < baltt.
VIRPI pitkä hoikka runko, ranka, tanko, seiväs, onkivapa
VIRVA(TULI) suuri nuotiotuli, roihu ¶ vrt viri, virittää
VISEHTIÄ (kalat:) hyppiä ihan veden pinnassa ¶ & MAIKKUA
VISERTÄÄ itkeä
VISTO (VISUN(N)I tyystin
VITIÄINEN viti
VITKOA vitkutella, viivytellä, aikailla ¶ deskr. :: vitka
VITTAVAULU vitsalenkki, -nide, -side, -silmukka ¶ & VAULA, -O
VOIMAINTUA tulla voimiinsa, voimistua
VOIMATA 1kunnostaa, korjata, saneerata vanha rakennus; 2lannoittaa, voimistaa maata
VONGATA levähtää ¶ :: R fånga ; vonkamiehet ovat rannalla lepäillessään voineet katsoa, kuinka puu ui vai syntyykö ruuhkaa; vrt vonkailla ‘olla jouten, vetelehtiä’, vuonkua ‘levätä’, ks selitystä kohdasta VUONGAS
VOOROKKI tukkilautan hinauslaite, *kelu ¶ vorokki (VOSA metsäsaareke jängällä ¶ vrt JÄNNE | KAARTO | MAANSUORTUVA | SAAJO | SANKALE1; ‘Suuret maansuortuvat jänkien keskellä ovat vosia.
Ne kasvavat kaikenlaista puuta ja ovat sileitä maita.’ (SP 1939)
VOTKU laiskuri, vetelys ¶ deskr. vrt *vötk|ylä, -äle
VUOKKO (VUOLKKIA (VUOMA (‘Avarat ovat Peräpohjan ja Etu-Lapin metsät. .. ja tunturit komottavat paljaina yli kaiken, samoin suuret aavat ja vuomat leviävät alastomina.’ (SP 1929) ‘Lappiset ovat Inarin maat: suuria jänkiä, aukeita vuomia ja alastomia aapoja on kaikkialla..’ (SP 29); ‘etelämpänä saattaa [vuomalla] kasvaa pikku karhakkaa.’ (SP 1939); ‘Jänkä tulvi veden paljoutta, jota virtasi yhä lisää tunturien rinteiltä valuen. Porot, jotka polkujaan tarpoen laskeutuivat kohti vuomaa, kääntyivät hyvissä
ajoin takaisin ja suuntasivat kulkunsa kuivemmille seuduille.’ (L&P)
Peräpohjolassa on enemmän soita kuin Metsä-Lapissa; osittain kuivattu Teuravuomakin [Kolarissa] on suureksi osaksi lettoa jolla kasvaa koivua ja kivirikkoihin lukeutuva oranssi lettorikko (Saxifraga hirculus). Enontekiön välitunturialueella Tunturi-Lapissa on laakeita vuomalaaksoja, jotka ovat louhikkoisia tai sankan pajukon valtaamia ja sen tähden vaikeakulkuisia. (OE 5, 1978)
VUOMEN (jotka olivat asetetut suurien peurapolkujen poikki, pyydystettiin paljon peuroja.’ (Suomalainen 1922); ‘Siellä Karigasniemen lähimailla oli.. hirsistä rakennettu pitkä peura-aita, vuobman, johon pyyntimiehet
ajoivat tunturien villejä sarvipäitä, ja vanhat suuret tietäjätkin niitä sinne juovsattivat sekä sitten ampuivat jousilla.’ (SP 1927); vrt HANGAS | KAAR(R)E | ks KAHA | SIULA
VUONELO, V(U)ONGELI, VUON(N)ILO (VUONGAS (muistuttaa sanaa vongata (:: R fånga) ‘olla jouten; levätä’, vonkailla ‘olla jouten, tappaa aikaa, vetelehtiä, roikkua’ ja lisäksi deskriptiivisiä vönkäillä ‘vetelehtiä’, vökälehtää ja *vöjäkehtää ‘olla joutilaana,
vetelehtiä’, näyttävät nämä sanat ainakin merkitysten suhteen vaikuttaneen toisiinsa; ks VONGATA
VUONO, Inari UONO (vrt NUORA
VUONO-LAPPI ¶ V. jää Suomen ulkopuolelle
(V)UOPAJA, VUOPIO (VUORSA, VUORSO, VUORSU (norjansaamen vuobers, vuovers
VUOTKIA (VUOTOS ks VUOTTAA
(V)UOTSO, VUOTSU (VUOTTAA (luulajansaamen vuohttut ; ‘.. toivoimme, että sataisi lunta niin paljon että tulisi hyvä vuotos; .. oli satanut lunta ja oli hyvä vuotos..’ (Järvinen 1949); ‘korttojen panijalle vuottuvat pahat takaisin.’ (SP 1939)
VUOTTORAIPPA (luulajansaamen vuohttarai'hpe VYVÄKE, VYÖKE poronvaljaiden selkä- tai
mahavyö
VYÖKKÖ pieni vanne jota käytettiin kaleleivän teossa ¶ :: vyö
VÄIHKÄ (VÄITYS lannoitus karjanlannalla ¶ :: väittää ; väki
VÄKEENTYÄ tulla väkevän, kirpeän makuiseksi
VÄKIRUOTO (ruode-tuohi-malka-) katon harjalla malkoja yhdistävä ja koossapitävä riuku ¶ vrt RUOTKO
VÄLITELLEN väliin, välillä, välistä
VÄLJÄKKÄ suurisilmäinen verkko ¶ :: väljä
VÄMPÖÖRI, -PYÖRI, FÄMPÖÖRI (VÄNNI (VÄNTSÄKE vino ¶ deskr.
VÄRNY: olla värnyllänsä, pahalla päällä, itkeä ja kiukutella
VÄRVÖJÄINEN, VÄRYVÄINEN elohiiri, spasmi
VÄRY väre :|: VÄRYTÄ väreillä
VÄSTÄ (VÄYLÄ suuri joki, valtavirta, kymi
VÄÄKIÖ sotkeuma verkossa
VÄÄK(K)Ä väkä, oas, oka
VÄÄRTI (seurassa, vanhanlapin oli hyvä elää.’ (SP 1939)
VÄÄVÄRI (VÖRLIISATA (‘YLILAPPALAINEN’ tunturilappalainen ¶
‘Iät kaiket ylilappalainen laumoineen, lapsineen ja
kaikkineen kiertää ylhäistä tunturimaataan, väliin
mennä rymistäen tuhantisen tokkansa kanssa pitkin
kiveliöitä, niin että kangas kumisee. Siinä vasat roukuvat,
porojen sorkat naksahtelevat ja poro[n]kellot
poukuttavat, lapset itkevät, paimenet huutavat ja
kiroilevat ja kymmenet kiukkuiset koirat kiljuen haukkuvat,
ja satalukuiset sarvet keikkuvat häkkyrämetsänä
harmaan lauman yllä. Tunturijärveltä toiselle
käy kulku taikka ollaan jutamassa outamaasta outamaahan.
Kun päästään hyvään jäkälikköön, lyödään
kota pystyyn ja pysähdytään paikalle muutamiksi viikoiksi.
Pian onkin tunturilaisen talo tehty, jopa se
useasti on naiskansan toimena. Kaksien kaarikäyrien
ja tukipuiden varaan vain pystytellään pitkiä kotariukuja,
ja niiden peitoksi vetäistään leveät hamppulouteet,
niin että ylhäälle jää räppänäreikä savua varten
ja sivuun ihmistä varten oviaukko. Talvella taas pannaan
louteiden sijasta kotaverhoiksi paksut, lämpöiset
villaraanut, ja lumi lapioidaan kangaskarpeita myöten
pois.
Jumalan luoma jäkäläinen maaemä on lapinmiehen
kotapermantona, peitettynä vain koivunrisuilla ja porontaljoilla.
Keskellä kotamaata, räppänän alla, savumuorran
kohdalla, on seitsemällä kivellä ympäröity
tulisija, jonka yllä keittokoukussa riippuu kahvipannu
taikka lihakattila.
Pieni on kota, pikkuisen lapinäijän korkuinen keskikohdaltaan,
ja kotamaan leveys pari kolme lapinukon
pituutta. Mutta siihen mahtuu koko hyvänsopuinen
talous. Siinä keittokalut, kattilat ja kahvipannut,
sokeri, kahvi ja jauhopussit, kuivat poronlavat,
arvokiisat ja ompelulaukut peräpuolen poassossa,
seinällä oksanauloissa maitovatsapallot, ja
ovensuussa kasa polttorisuja, lasten kantamia vaivaisenvarpuja.
Siinä kotalappikin lämpöisen tulen ääressä istuu ristissä
jaloin, isäntä ja emäntä omalla oikealla puolellaan puolellaan,
muu väki vasemmalla ja ovipuolessa. Ja
kotapuun koukusta riippuvassa nahkakuomuisessa
kiedgamessa pienin lappalainen viettää varhaisimman
elämänsä monet parhaat hetket. Ristijaloillaan
istuen emäntä hoitaa kahvipannunsa ja lihakattilansa
tulella, ja samoilta sijoilta hän sen tarjoaa toisillekin.
Kotamaalla istuen lapinmies syö ruokansa ja juo
mustan, kuivatulla poronmaidolla tai poronjuustolla
väkevöidyn kahvinsa, siihen hän väsyneenä suuruksen
saatuaan kyykähtää levolle raanujen ja taljojen alle –
ja on hyvin tyytyväinen elämäänsä.’ ;
‘Eikä tunturien kiertäjillä ollut missään pysyväistä
majaa, vaatekota vain riukujen varassa milloin milläkin
tunturilla tai oudassa, taikka muuttoretkellä
poron selässä tai ahkiossa. Tunturilla hän oli syntynytkin,
joskus talvisella ajoretkellä lumipyryssä ja
pakkasessa, ja koko elämänsä hän oli viettänyt
tunturien raittiissa hengessä..
Mutta nämä hyvät ajat ovat jo aikoja menneet, ja
suuret tunturimiehet niiden mukana..Vanha paimentolaiselämä
alituisine muuttoineen on jo loppunut
Taka-Lapin tunturimaasta.’ (SP 1929)
YLÄ-LAPPI ks TAKA-LAPPI ¶ vrt TUNTURILAPPI
YMMYRKÄINEN vain omaa tai jotain outoa kieltä
puhuva, ummikko
YR(J)ÄN(T)RENKI sulhaspoika ¶ yrkä ‘ylkä’
YÖPUU isosta hongasta tehty rakotuli jonka lämpimässä
ja hohteessa yökausi vietettiin ¶
vrt ASENTOKUUSI;
‘Hyvin tarkeni ison hongan ääressä. Varsinkin vahva
tyvipuoli, tulpuspää, huokui lämpöisesti.’ (SP 39);
‘Se on rakotuli, joka palaa tuuhean kuusen tyvellä.’
(Järvinen 1949)
ÄIJI, ÄIJÄFAARI, -VAARI 1isoisä, ukki, (ukko)-
vaari; 2vanhaisäntä ¶
‘Hän muistaa äijivainajan, isoisän neuvon..’
(Järvinen 1949)
ÄMMI isoäiti, mummo, *mummu; muori, ämmä
ÄPÄRÄ 1keskonen; 2myt surmattu ja metsään heitetty
kastamaton sikiö joka surkeasti rääkyy ja kummittelee

‘Joskus.. lapinäiti on salassa saanut ja surmannut
lapsensa sekä piilottanut metsään, ja siitä on syntynyt
äpärä, jonka toisinaan erämaasta kuuluva rääkyminen
kovin vistottaa kristittyä ihmistä.’ (SP 1927)
ÄRJE ärjy(ntä), karjunta, huuto
ÄRTY ärtyinen, äreä, äksy
ÄSTII-TIAINEN talitiainen (Parus major) ¶
nimen alkuosa jäljittelee lajin käheää varoitusääntä
ÖYSTÄ (NUURÖYSTÄ koillinen

2 comments:

Deepikaghai said...

hi i have seen your blog it's too attractive. i want to tell you if you are searching for a Independent Escorts in Goa contact us. We provide high profile Call Girls in Goa & Model Goa Escorts. You can book High professional Escorts in Goa and fulfill your desires.
Call Girls in Goa
Goa Escorts
Escorts in Goa
Goa Call Girls

Goa Call Girls said...

hi i have seen your blog it's too good. i want to tell you if you are searching for a Independent Escorts in Goa then Escorts In Goa can provide you best Goa Call Girls as you want .if you want to know more about this then just click on Goa Escorts.
Escorts in Goa
Call Girls in Goa
Goa Call Girls Goa Escorts