Kekkoskaskuja

Urho Kekkonen

- Jos Urkki eläisi, minkä nimistä TV-ohjelmaa hän katselisi mielellään?
- Ajankohtaista Kekkosta.
- Kekkonen käveli kadulla. Piano tippui viidennestä kerroksesta Kekkosen päälle. Miksei hän kuollut?
- Hänellä oli joustoturva.
- Miksi Kekkos-aiheiset postimerkit kiinnittyvät todella huonosti?
- Monet ihmiset sylkevät jatkuvasti merkin väärälle puolelle.
- Mikä oli Kekkosen lempilaulu?
- En etsi valtaa loistoa.
- Mikä on kalju ja tikittää?
- Urho Kekkonen.
- Mikä on maailman ohuin kirja?
- Kekkosen "Miten hoidan hiuksiani".
- Mikä oli Kekkosen aikana Suomen kansalliseläin?
- Se oli hylje. Kalju, niljakas ja kova kalastamaan.
- Missä on maailman suurin saha?
- Novosibirskissä. Kun Kekkonen sahasi siellä Suomen kansaa silmään, kaatui Suomessa Honka.
- Miten Kekkosesta tuli kalju?
- Joka kerran korkeutta hypätessään hän pudotti hiuksen hienosti.

Aikoinaan neuvostoliittolaisia huolestutti niin paljon suomalaisten turistien humalainen riehuminen, että paikalliset elimet saivat itsensä presidentti Brezhnevin ottamaan esille juoppo-ongelman, kun presidentti Kekkonen vieraili Neuvostoliitossa. Kun Brezhnev esitti asian, Kekkonen suuttui ja väitti:
- Ei pidä paikkaansa. Täällä on monta sataa kertaa enemmän juoppoja neukkuja kuin suomalaisia.
Silloin Brezhnev otti pöytälaatikostaan esille naganin, antoi sen Urkille ja sanoi:
- Saat minun luvallani ampua ensimmäisen juopon neukun, joka kadulla näet!
Urkki lähti Kremlin sivuovesta kadulle väijymään juoppoja. Kohta löytyikin miekkonen, joka tuskin pysyi pystyssä. Urkki painoi liipaisinta. Sitten hän palasi sivuovesta Kremliin. Seuraavan päivän Pravdan pääuutisena oli:
- Kaljupäinen gangsteri ampui juopuneen suomalaisturistin Hotelli Inturistin edessä.

Breznev ja Kekkonen kävelivät Helsingissä. Breznev sanoi:
- Onpas teillä paljon pultsareita.
- Niin on teilläkin! vastasi Kekkonen.
- Ei ole, mennään vaikka katsomaan, saat ampua kaikki pultsarit, joita näet!
Seuraavana päivänä lehdessä luki:
- 13 SUOMALAISTURISTIA AMMUTTU MOSKOVASSA.

Breznev soitti Kekkoselle ja Kekkonen sanoi puhelimeen:
- Da...da...da...da...njet...da...da...da...
Korsimo kuuli puhelun ja kun se oli päättynyt hän kysyi kauhistuneena Kekkoselta:
- Mihin kysymykseen sinä uskalsit vastata njet?
- Minä vastasin silloin kun Breznev kysyi: Etkö väsy vastaamaan aina da?

Eletään Suomessa vuotta 2025. Lapsi kysyy isältään:
- Mikä mies oli Urho Kekkonen?
Isä vastaa:
- Kuulehan, kyllä se oli joku poliitikko, samoihin aikoihin, kun M.A. Numminen oli uransa huipulla.

Eräillä päivällisillä presidentti Kekkonen joutui istumaan kunniapaikalla ison, varsin matalalle ulottuvan kattokruunun alle. Kun seurue oli nousemassa pöydästä, Kekkonen työnsi tuoliaan taaksepäin ja nousi reippaasti pystyyn. Tällöin hän löi päänsä kattokruunun keskustasta alas sojottavaan piikkimäiseen koristeeseen. Kekkosen päähän tuli vertavuotava haava. Sekä päivällisten isännät että vieraat olivat kauhuissaan. Hetken päätään pideltyään presidentti laukaisi tilanteen sanoen:
- Minusta ei todellakaan ole kuninkaaksi, kun ei kruunu sovi päähäni.

Helsingin tuomiokirkon esirukouslaatikkoon oli 1960-luvulla jätetty lappu, johon oli lapsen käsialalla kirjoitettu nimi ja osoite sekä teksti:
- Rakas taivaallinen Isä, lähetä mulle kymppitonni, että voin ostaa äidille lämpimät tohvelit joululahjaksi.
Lappu ajautui piispalle, joka rotary-illassa näytti sitä presidentti Kekkoselle. Lappu liikutti ja huvitti Kekkosta niin, että hän päätti täyttää lapun kirjoittajan toiveen. Hän otti kuitenkin selvää tohvelien hinnoista todeten, että ne maksoivat yleensä alle 5000 mk. Näin ollen hän lähetti vain 5000 markkaa ja terveisensä. Kului vuosi. Kun joulu oli taas ovella, ilmestyi Helsingin tuomiokirkon esirukouslaatikkoon lappu, jossa oli sama nimi ja osoite kuin edellisen vuoden lapussakin. Pyyntö vain oli seuraava:
- Rakas taivaalinen Isä, lähetä mulle kymppitonni, että voin ostaa äidille lämpimän yöpuvun. Mutta älä laita rahaa presidentti Kekkosen kautta, se varasti siitä viime vuonna puolet.

Jos Kekkonen tietäisi, että hänen muistomerkkinsä nimi on Lähde, hän suuttuisi ja ilmoittaisi, että ei takuulla lähde.

Kaksi miestä näki Kekkosen ulkoiluttamassa isoa koiraa. Toinen kysyi:
- Mikä toi peto on?
- Se on venäläinen vinttikoira.

- Kyllä mä nyt Kekkosen tunnen.

Kekkonen ja Breznev tapasivat. Illan kuluessa Breznev ehdotti:
- Kun maidemme väliset suhteet ovat nyt hyvät, niin eikö raja voitaisiin poistaa maidemme väliltä?
- Kyllähän se muuten kävisi, mutta taidan olla jo liian vanha niin ison maan presidentiksi.

Kekkonen ja Erik von Frenckell tapasivat:
- Frenckell von.
- Kekkonen Urho.

Kekkonen ja Neuvostoliittolainen olivat kahvilla. Neuvostoliittolainen alkoi haastella Kekkoselle:
- Mitä jos avattaisiin Suomen ja Neuvostoliiton rajat, niin että Suomesta tulisi osa Neuvostoliittoa?
- Olen jo liian vanha päättämään niin suuren maan asioista, vastasi Kekkonen.

Kekkonen kierteli kättelemässä ihmisiä. Eräskin esittäytyi:
- Aune Alatuuhonen.
Urkki siihen heti kätellessään vastasi:
- Urho Yläkaljunen.

Kekkonen matkusti junassa VR:n pääjohtajan kanssa ja alkoi väittää, että rautatieläiset ovat epäkohteliaita. Pääjohtaja tietenkin kiisti moisen väitteen. Eräällä asemalla pääjohtaja meni käymään asemarakennuksessa, ja Kekkonen jäi vaunuun. Hän kysyi vaunun vieressä työskentelevältä rautatieläiseltä:
- Meneekö tämä juna Tampereelle?
- Ei mene, vastasi mies.
Jonkin ajan kuluttua Kekkonen kysyi samaa uudelleen ja sai jo hieman ärtyneen vastauksen. Pääjohtaja palasi vaunuun, ja Kekkonen kysyi mieheltä vielä kerran:
- Meneekö tämä juna Tampereelle?
- Etkö sinä helvetin kaljupää usko, että tämä juna ei mene Tampereelle!

Kekkonen kääntyi pääjohtajan puoleen ja sanoi:
- Siinäs kuulet, miten epäkohteliaita rautateillä ollaan!

Kekkonen ja VR:n pääjohtaja olivat rautatiematkalla. Sen aikana Kekkonen valitti rautateiden huonoa palvelua ja henkilökunnan tylyyttä. Tämän VR:n pääjohtaja luonnollisesti torjui. Juna pysähtyi sitten Riihimäellä ja joutui seisomaan siinä jonkin aikaa. Tällöin VR:n pääjohtaja joutui poistumaan jonkin asian takia. Silloin Kekkonen käytti tilaisuutta hyväkseen ja kysyi monta kertaa samalta asemamieheltä, millä asemalla ollaan. Kun VR:n pääjohtaja sitten palasi Kekkosen vaunuun, Kekkonan avasi ikkunan ja kysyi jälleen:
- Anteeksi, mutta voisitteko sanoa, mikä tämä asema on?
Asemamies kiljaisi vastaukseksi:
- Usko nyt, saatanan kaljupää, että tää paikka on Riihimäki!

Kekkonen meni parturiin. Parturi kysyi:
- Mitäs tehdään, kun sinulla on vain neljä hiusta?
- Laitetaan jakaus vasemmalle, sanoi Kekkonen.
Kun Kekkonen meni seuraavan kerran parturiin, parturi kysyi:
- Mitenkäs nyt laitetaan kun on vain kolme hiusta?
- Laitetaan jakaus oikealle.
Kun Kekkonen meni seuraavan kerran parturiin, parturi kysyi:
- Mitäs nyt tehdään, kun on vain kaksi hiusta jäljellä?
- Laitetaan jakaus keskelle.
Kun Kekkonen meni seuraavan kerran parturiin, parturi kysyi:
- Voi, voi, mitäs nyt tehdään kun on vain yksi hius jäljellä?
- Antaa hulmuta valtoimenaan, vastasi Kekkonen.

Kekkonen oli maakuntakierroksella ja poikkesi erääseen taloon kahville. Kun häneltä läikähti kahvia pöydälle, ei emäntä puhunut mitään, mutta kun vähän ajan kuluttua isäntäkin läikytti kahvia, emäntä tiuskaisi:
- Toinen tohelo!
Kekkonen jatkoi matkaansa, mutta muutaman päivän kuluttua emäntä sai postissa uuden hienon pöytäliinan. Sen mukana oli lappu, luki:
- Siltä ensimmäiseltä tohelolta.

Kekkonen oli tullut käymään kotitilalleen, ja naapurin isäntä valitti kuivuutta. Kekkonen katseli pilviä taivaanrannassa ja sanoi:
- Kyllä nuo kohta satavat.
Kun iltaan mennessä ei ollut satanut, meni Kekkonen naapurinsa luo ja huusi vihaisena pilville:
- Olisitte nyt edes tulleet kaljun kastelemaan!

Kekkonen oli valtiovierailulla taivaassa. Kun muut nousivat seisomaan, Jumala istui tiukasti valtaistuimellaan. Kun vieraat olivat lähteneet, Pietari kysyi Jumalalta:
- Miksi et noussut seisomaan, kun Suomen presidentti kävi täällä?
- Jos hän olisi nähnyt tyhjän istuimen, hän olisi heti istunut sille.

Kekkosen vastustajat eivät pitäneet presidentin kovista otteista Suomen valtiovallan johdossa. Niinpä Suomea alettiinkin kutsua nimellä Kekkoslovakia. Samaan aikaan esitettiin, että Suomen vaakunaeläimeksi vaihdettaisiin saimaannorppa, eläin, joka on kalju, liukas ja kalastaa.

Kekkosen viimeisellä presidenttikaudella merivesi tulvi kerran myrskysäällä kauppatorin yli presidentinlinnaan. Kekkonen tunnusti jälkeenpäin Karjalaiselle pelänneensä hetken, että linnasta olisi voinut tulla Ahdin valtakunta.

Kun Kekkonen meni Nixonin luo, hän väitti, että pystyisi ajamaan yhtä lujaa mopolla kuin Nixon ajaisi parhaimmalla ja nopeimmalla autollaan. Seuraavana päivänä alkoi kilpailu. Nixon ajoi urheilumallisella Jaguaarilla ja Kekkonen ajoi Tunturi-mopolla. Nixon lähti ajamaan Kekkonen kannoillaan. Vauhti kiihtyi, Kekkonen pysyi yhä Nixonin vierellä. Maali lähellä, Nixon lisäsi vauhtia Kekkonen vierellään. Maalissa Kekkonen ja Nixon yhtä aikaa. Nixon tuli Kekkosen luo ja kysyi:
- Miten voit pysyä kannoillani, vaikka ajoin 250 kilometriä tunnissa?
- No pakko, kun kravattini jäi autosi oven väliin.

Kun Kekkonen oli aikoinaan pääministerinä, tuli Kainuussa eräänä alkusyksyn päivänä maalaisemäntä postiin, jossa hän nosti lapsilisiä, valtion maanviljelijöille maksamia munansyöntipalkkioita ja katokorvauksia. Rahat nostettuaan hän tuumasi postineidille:
- Pani ukko, kukko tai halla, niin kyllä Kekkonen maksaa.

Kun Kekkonen valittiin presidentiksi ensi kertaa vuonna 1956, alkoi tapauksen johdosta liikkua seuraava vitsi:
Lääkärit pitivät kansainvälistä kokousta. Kokouksen väliajalla alkoivat neuvostoliittolainen, amerikkalainen ja suomalainen lääkäri kiistellä siitä, missä maassa lääketiede oli korkeimmalla tasolla. Neuvostolääkäri aloitti kehumisen:
- Meillä oli lääketiede jo toisen maailmansodan aikaan korkealla tasolla. Kun sakemannit ampuivat Stalingradissa erään sotilaamme kolmeksi kappaleeksi, me liitimme kappaleet yhteen, teimme verensiirron ja annoimme sähköiskuja. Mies jatkoi sotimista kuukauden sairaalahoidon jälkeen.
Amerikkalainen nauroi ja sanoi:
- Tuo nyt ei ole mitään. Chicagossa on koneita, joihin pannaan kokonaisia lehmiä. Koneen toisessa päässä on kolme tuuttia. Ensimmäisestä tulee liha purkitettuna, toisesta luut ja sisälmykset koiranruoaksi jauhettuna ja kolmannesta nahka kengiksi neulottuna. Masinistilla oli syntymäpäivä, joten hän toi viskipullon työmaalle. Humalapäissään hän putosi käynnissä olevaan koneeseen. Siellä hänen kävi kuin lehmän. Meidän lääkärimme kuitenkin aukoivat lihatölkit, purkivat kengät ja korjasivat lopuksi miehen eläväksi koneenkäyttäjäksi.
Suomalainen nauroi ja sanoi:
- Mitäs tuo nyt on. Meillä kuulkaa tuotiin 60 kiloa sontaa Kainuusta Helsinkiin ja siitä tehtiin presidentti.

Kun Maalaisliitto piti kesäjuhliaan vuonna 1964, runoilija ja kansanedustaja Yrjö Saari lausui siellä juhliin kirjoittamansa runon. Sen muuan säkeistö kuului:
- ...siis taistoon yhteen maan lapsi rikas, köyhä, nuori, harmaahapsi...
Leikkisänä miehenä tunnettu ministeri Kekkonen sai siitä aiheen kysyä myöhemmin vieressään istuneelta runoilijalta:
- Mihinkäs sinä jätit kaikki kaljupäät?
Tämä vastasi:
- Ne ei sopineet runomittaan.

Kun marsalkka Mannerheim kuoli, Pietari ei päästänyt häntä taivaaseen, koska taivaan sääntöjen mukaan marsalkalla piti olla mukanaan ratsuhevonen, jolla hän ratsastaa taivaaseen. Marskin ei auttanut muu kuin palata maan päälle. Täällä hän meni pääministeri Kekkosen pakeille ja vaati valtiota ostamaan hänelle ratsun. Marskin mielestä valtio oli velvollinen hankkimaan ratsun ottaen huomioon hänen suuret ansionsa. Kekkonen raapi kaljuaan ja mutristeli huultaan, sillä valtion kassatilanne oli heikko, eikä budjettiin ollut kirjattu määrärahaa hevosen ostoon. Viimein Kekkonen keksi ratkaisun. Hän sanoi:
- Valtion on tällä hetkellä mahdoton hankkia teille hevosta. Mutta tehdään niin, että minä tulen mukaanne ja selitän Pietarille, että hevonen toimitetaan ensi vuonna. Olen varma, että pääsette portin läpi näillä eväillä.

Marski ja Kekkonen lähtivät yhdessä kävelemään taivaan tietä. Kun he olivat sadan metrin päässä taivaan portista, Pietari sattui katsomaan ulos. Parivaljakon nähdessään hän jo kaukaa huusi Marskille:
- Marsalkka Mannerheim, ymmärsitte väärin. Kun sanoin ratsu, tarkoitin hevosta enkä aasia!

Kun Mauno Koivisto ja Urho Kekkonen olivat saunassa ja Mauno pesi hiuksiaan, niin Urho silitti päätään ja lauloi:
- Mistä jakkaus alkaa, se on salaisuus.

Lasten leikkiluku Kekkosen ajalta:
Älä kerro Miettuselle. Miettunen kertoo Kekkoselle. Kekkonen kirjeen kirjoittaa, ja taas on yksi pelistä pois.

Lukiessaan edesmenneen puolustusvoimain komentaja kenraali Keinosen muistelmia Kekkonen totesi:
- Parasta mitä kenraali voi eläkkeelle lähtiessään tehdä on, että samalla kun hän laskostelee virkapuvun kaappiin hän tekee sen myös kielelleen.

Madame Tabe Slior, suuressa maailmassa kauan oleskeltuaan, kävi jälleen Suomessa onnea ja menestystä etsimässä. Kerrotaan, että hän tällöin olisi kirjoittanut Urkille, tahtoen verestää vanhoja muistoja. Mutta Urkki, tunnustaen samalla jo ikääntyneisyytensä, vastasi vain lyhyesti sananlaskua käyttäen:
- Suo siellä, vetelä täällä!

- Mauno Koivisto on sanonut kuulleensa, että Sorsa olisi kerran sanonut Kekkoselle "ei".
- Milloin muka?
- Silloin kun Kekkonen oli kysynyt Sorsalta, että juotko sinä toisen kupin kahvia.

Nuorena miehenä Kekkonen oli etevä urheilija. Kerran 1920-luvulla oli Lappeenrannassa kansalliset yleisurheilukilpailut, joiden sadan metrin juoksuun Kekkonen osallistui. Loppukilpailuun karsittiin osallistujiksi kolmen alkuerän parhaat ja toiseksi tulleista parhaan ajan saanut. Alkuerien jälkeen kuuluttaja huusi ämyriinsä:
- Sadan metrin loppukilpailuun ovat päässeet Kekkonen, Kokkonen, Kukkonen ja paras kakkonen...

Papukaija hyppeli kukkaruukussa, ja se hyppeli siellä vielä toisenakin päivänä. Sille sanottiin, että jos se hyppii vielä kolmannenkin kerran kukkaruukussa, se leikataan mulipääksi. Taas se hyppeli kukkaruukussa. Isäntä suuttui ja leikkasi papukaijan muliksi. Seuraavana päivänä papukaija näki Kekkosen kadulla ja kysyi:
- Oletko sinäkin hyppinyt kukkaruukussa?

Pekka Hyvärisen elämänkerta selittää, miksi Kekkonen halusi olla politiikassa enemmän lääkäri kuin tuomari. Lääkärileikit kiinnostivat nimittäin Kekkosta vielä aikuisenakin.

Pikkupoika oli kuunnellut radiota:
- Oli jännää kuunnella, kuka valitaan uudelleen Kekkoseksi.

Pohjois-Suomen matkallaan Kekkonen kävi talossa, johon oli syntynyt viidet kaksoset. Kekkonen ihmetteli:
- Viidet kaksoset! Joka kerrallako on siis tullut kaksoset?
Emäntä vastasi tähän ujostellen:
- Ei toki, tavallisesti ei tuu mittään.

Politiikka oli Kekkosen presidenttikaudella niin presidenttivetoista, että suunniteltiin jo eräiden uusien sanojen käyttöönottoa. Seuraavassa pari esimerkkiä:
Kekkoilu = Ulkopolitiikka
Kekkalointi = Sisäpolitiikka

Presidentin vastaanotolla 6.12.1975 muuan vieras kysäisi, milloin Kekkonen aikoo lopettaa. Kekkonen vastasi, että hän on jo niin vanha mies ettei hän taida enää lähteä Tamminiemestä.

Presidentti Kekkonen oli joskus 1970-luvulla lomalla Lapissa. Rovaniemellä saamelainen poromies Oula kiilautui hänen seuraansa, tervehti ja sanoi:
- Hyvää päivää. Ethä sie Urkki tykkää pahhaa. Voisit sie huomenna Pohjanhovin aamhijaisella jelpata pienesä pilasa, jonka mie meinhan tehä paliskuntien poroisännille?
Huumorintajuisena miehenä Urkki suostui mielellään. Oula selitti, että Urkin pitäisi nähdessään hänet salissa tulla, koputtaa häntä olkapäähän ja sanoa:
- No, sehän on Oula! Mitäs kuuluu, onko kala syönyt ja poroelo voinut hyvin?
Aamiaisaika tuli. Oula istui ison saamelaisjoukon seassa Pohjanhovin salissa, jossa Urkkikin nautti aamiaisensa. Urkki käveli joukon läpi Oulan luo, kopautti tätä olkapäähän ja lausui:
- Terve Oula, onkos kala syönyt ja porot menestyneet?
Oula katsoi kylmästi Urkkia ja vastasi:
- Kuule Urkki, sie elä nyt häirihe. Häätyy olla kiiru näitten kavereitten kanssa. Tule sitten juttelemhan, ku näjet, et mie oon vaphaana.

Rahauudistus tehtiin Kekkosen aikana 1960-luvulla. Yksi vanha markka tuli vastaamaan yhtä uutta penniä. Uudet rahat saivat nimiä eräiden Kekkosen perhepiirissä sattuneiden tapausten mukaan: Viisipenninen oli Kekkosen keskonen ja pennin kolikko oli Kekkosen sappikivi.

Saarijärvellä pidettiin 1961 maatalousnäyttely. Juhlapuheen aikana puhkesi ankara ukonilma. Yleisö vetäytyi rankkasateesta suojaan, kaikki muut paitsi presidentti Kekkonen, joka istui tyynesti paikallaan.
- Siinä on nyt kaksi kovaa vastakkain, ukkonen ja Kekkonen, tuumasi muuan puun alle suojautunut saarijärveläinen.

Suomalaisturistien juopottelun ja rellestelyn lopettamiseksi Neuvostoliiton miliisi otti 1970-luvulla tavakseen ajaa tukat niiltä suomalaisturisteilta, jotka olivat törttöilleet Leningradissa ja Moskovassa. Tästä saatiin aihe seuraavaan arvoitukseen ja sen vastaukseen:
- Miksi presidentti Kekkonen on kalju?
- Koska hän käy muutaman kerran vuodessa Neuvostoliitossa.

Suomen Pankki laski liikkeelle UKK:n syntymäpäivänä 1975 presidentin kuvalla varustetun 500 markan setelin. Pankin varapääjohtaja Aarre Simonen piti lehdistötilaisuuden, jossa hän sanoi:
- Kun sitä on kumminkin joka päivä katseltava, niin luulisin, että 500 markan seteli on paljon mukavampi paikka kuin monet muut.

Tamminiemen vartijana 30 vuotta ollut poliisi kertoi tapauksesta Kekkosen kuoleman jälkeen. Kuolemaa seuranneena aamuna Munkkiniemestä päin käveli pitkä harmaatukkainen mies, joka koputti vartiotuvan ikkunaan ja kysyi:
- Onkohan Kekkonen kotona?
- Ei Kekkonen ole kotona, Kekkonen on kuollut.
Sama mies tuli seuraavana aamuna, koputti ikkunaan ja kysyi:
- Onko Kekkonen kotona?
- Ei ole hyvä herra. Kuten eilen totesin, Kekkonen on kuollut.
Kun sama toistui kolmantena aamuna, vartija kysyi:
- Olen jo kaksi kertaa sanonut, että Kekkonen on kuollut. Miksi käytte siitä huolimatta jatkuvasti täällä kyselemässä?
Vanha harmaatukkainen herra otti hatun päästään ja sanoi:
- Antakaa anteeksi, mutta sen kuuleminen tuntuu niin hyvältä!

UKK:n 75-vuotispäivän aamuna akateemiset kuorot tervehtivät presidentinlinnan isäntää eteläpohjalaisella kansanlaululla "Kun on oikein hulivililuonto niin istuu vaikka linnassa".

Urho Kekkonen oli lomallaan hiihtämässä Lapissa. Koko päivän hiihdeltyään hän tuli nälkäisenä ja väsyneenä erään talon pihaan. Talon ovi ei ollut lukossa. Urkki koputteli ovelle ja huuteli, että vieraita tuli. Ketään ei kuitenkaan ollut kotona. Talo oli kuitenkin asuttu, sillä tupa oli lämmin. Nälissään Urkki alkoi etsiä ruokaa. Muuta ei löytynyt kuin ruisleipää, voita ja vanhaa kaurapuuroa. Niitä Urkki sitten söikin hyvällä ruokahalulla. Sitten tuli talon asukas, viisissäkymmenissä oleva vanhapoika kotiin. Kekkonen esittäytyi, selitti mitä oli tehnyt ja kysyi syömänsä ruoan hintaa. Talon asukas tuumi:
- Jos vaikka viis markhoo leivästä ja voista.
- Entäs siitä kaurapuurosta? Kekkonen tiedusteli.
- Siitä mie en ota mithää. Mie olen kolome päivhää hautonu sillä paisetta persiessäni, ja oisin heithäny sen tännään pois.

Urho Kekkonen oli ministeriaikoinaan matkustajana lentokoneessa. Kotvan kuluttua hän kysyi vieressä istuvalta mieheltä:
- Mitä sanot jos heitän tämän satasen ulos ikkunasta ja joku löytää sen ja tulee onnelliseksi?
Mies vastasi:
- Heitä mieluummin kymmenen kympin seteliä, niin tulee kymmenen ihmistä onnelliseksi.
Joku mies hihkaisi takapenkiltä:
- Eipäs, hyppää itse alas, niin tulee koko kansa onnelliseksi.

Urho Kekkosella oli 70-vuotiaana 40-vuotiaan kunto. Niin kurjassa kunnossa 40-vuotiaat olivat 70-luvulla.

Urkki ja Bretzhnev olivat eräällä Urkin Neuvostoliiton vierailun aikana saunassa ja ryyppäsivät siinä ohessa votkaa. Kun oli juotu ensimmäinen pullo, Bretzhnev tuli ystävälliselle tuulelle ja sanoi:
- Kuule Urkki, kun tässä ollaan näin hyviä ystäviä ja naapureita, niin minäpä annan teille Petsamon takaisin!
- Harasoo! Urkki tuumi, ja ryyppäämistä jatkettiin.
Kohta Bretzhnev oli vielä tunteellisemmalla tuulella ja sanoi:
- Kuule Urkki, kun tässä ollaan näin hyviä ystäviä ja naapureita, niin minä annan teille Karjalan takaisin!
- Harasoo! Urkki tuumi, ja ryyppäämistä jatkettiin.
Kohta Bretzhnev oli ihan täydessä tuiskeessa ja hyvin tunteellinen. Hän halasi Urkkia ja sanoi:
- Kuule Urkki, kun me ollaan näin hyviä ystäviä ja naapureita, niin mitä hemmettiä me pidetään rajaa tuossa välissä? Otetaan raja pois ja aletaan elää yhteisessä maassa!
- Njet, njet! Urkki sanoi oikein topakassa äänilajissa.
Bretzhnev hämmästyi täysin ja kysyi:
- Mutta, Urkki! Mikset sinä suostu tähän?
- Katsos, Leonid. Juttu on niin, että minä olen jo vanha mies. Luulen, ettei kuntoni kestäisi niin ison valtakunnan päämiehenä oloa.

Vanha vuorineuvos keskusteli presidentti Kekkosen kanssa. Kekkonen kysyi, miksei hänellä ollut enemmän rahaa, vaikka vuorineuvoksen vanha motto oli ostaa markalla ja myydä kahdella. Vuorineuvos pyysi hovimestaria tuomaan jääkulhon ja käski pöydän toisessa päässä istuvan adjutantin ottamaan kulhosta jääpalan käteensä. Sitten vuorineuvos pyysi lähettämään jääpalan kiertämään kädestä käteen Kekkoselle saakka. Kun Kekkonen sai peukalonpääksi pienentyneen jääpalan käteensä, hän tuijotti sitä ja totesi:
- Nyt ymmärrän, liian paljon välikäsiä.

Valtiolla oli kassakriisi joskus 1970-luvulla. Kaikkialle valtionhallintoon oli annettu ankara käsky säästää. Kun valtiontilintarkastajat tutkivat eri virastojen tilejä, ilmeni, että valtioneuvoston vessoissa käytettiin säästökäskystä piittaamatta kalleinta Nokian tuplakreppiä. Valtiontilintarkastajien puheenjohtaja soitti asian johdosta valtioneuvoston kansliaan. Sieltä ilmoitettiin:
- Käytämme tätä vessapaperia presidentti Kekkosen nimenomaisesta käskystä.
Valtiontilintarkastajien johtaja soitti siltä istumalta Kekkoselle kysyäkseen, pitikö moinen väite paikkaansa. Kun hän oli esittänyt asiansa, Urkki paukautti:
- Onneton tunari! Etkö sinä käsitä, että Neuvostoliitto haluaa kopiot kaikista papereista, joita käsitellään valtioneuvostossa?

Vähän sen jälkeen, kun Nikita Hrustshev teki kuuluisan vierailunsa New Yorkiin, jossa hän kengällään pöytää hakkaamalla painotti sanojaan YK:ssa, presidentti Kekkonen matkusti eräälle lukuisista vierailuistaan Moskovaan. Ilta Kremlissä kului sangen riehakkaasti. Loppupuolella iltaa mökä alkoi saavuttaa pisteen, jossa kaikki puhuivat ristiin eikä kukaan saanut selvää, mitä toinen sanoi. Silloin Kekkonen tempaisi lakeerikengän jalastaan, hakkasi sillä pöytää ja huusi:
- Jumalauta pojat, järjestys se on oltava Kremlissäkin!

Joskus 1920-luvulla suoritettiin Kajaanissa 100 m:n juoksu. Koska kentällä oli vain neljä rataa, voitiin loppukilpailuun ottaa kunkin alkuerän voittaja ja toiseksi tulleista parhaimman ajan saavuttanut. Kuuluttajalla mahtoi olla hauskaa, kun hän saattoi ilmoittaa loppukilpailun osanottajat seuraavin sanoin: ”Sadan metrin loppukilpailuun selviytyivät Kekkonen, Kukkonen, Kokkonen ja paras kakkonen.” Kekkonen oli Urho Kekkonen, Kukkonen sittemmin SVUL:n pitkäaikainen toiminnanjohtaja Retu Kukkonen ja kolmas oli Heino Kokkonen.

Urheilutoimittaja Yrjö Halme (Uppercut) kirjoitti Helsingin sanomissa keväällä 1933, että Suomen Urheiluliiton johtokunta Kekkonenkin mukaan luettuna omaa kyllä hyvän asiantuntemuksen urheilun koulutusasioissa. Kun sitten Kekkonen huomasi Halmeen HKV:n kilpailuissa Eläintarhan urheilukentällä, hän käveli ohi ja sanoi, että Helsingin Sanomilla on hyvä urheilutoimitus, Halmekin mukaan luettuna.

Euroopan yleisurheilumestaruuskilpailujen kynnyksellä Suomen joukkue odotteli hotellin alahallissa huoneiden jakoa. Kesken kaiken moukarinheittäjä Sulo Pärni meni Kekkosen luo. Syntyi seuraava vuorokeskustelu:
Pärni: - kuules, Känä, olen katsellut sinua pitkän aikaa ja tullut siihen päätelmään, että sinun täytyy olla vallan tavattoman viisas mies.
Kekkonen: - Kuinka niin?
Pärni: - No, kun sinulla tuo otsa alkaa silmistä ja päättyy vasta niskassa.
Suomen Urheiluliitolla oli tapana lähettää kutsuvieraille maaotteluihin ja muihin arvokilpailuihin tilaisuutta varten painetut kutsukortit, joiden allekirjoittajina olivat liiton puheenjohtaja ja sihteeri. Painovirhepaholainen oli päässyt pistämään näppinsä Kalevan kisojen kutsukortteihin, joissa Urho Kekkosen nimen alla luki ”paheenjohtaja”. Puheenjohtajan määräyksestä kortteja ei uusittu, mutta sihteeri sai ystävälliset nuhteet.

Eräässä seurassa, jossa oli pääasiassa hallituksen jäseniä, syntyi keskustelua aiheesta, kuka pääministeriksi Paasikiven jälkeen. Oikeusministeri Kekkonen sanoi: - Minun mielestäni pääministeri ei saisi kuulua kumpaakaan äärimmäiseen puolueeseen. Hänen tulisi olla lakimies, ehkäpä hieman oppineempi sellainen. Silloin eräs vasemmistoliittoon kuuluva ministeri huomautti: - Niin juuri ja ehdottomasti kaljupäinen.

Urho Kekkonen piti aikoinaan vaalipuhetta Savossa eräällä seurantalolla. Kun hän oli puheensa lopettanut, nousi eräs vanha isäntä seisomaan ja kysyä tokaisi: - No, mikäs se noin nuorelta mieheltä on tukan vienynnä? Kekkonen heittäytyi vähän leikkisäksi ja sanoi: Eikös isäntä tiedä, että tukka ja järki ei pysy samassa päässä! Tähän ukko: - Saisinkos tietää kumpi on lähtennä ensin!

Joskus sodan jälkeen Urho Kekkonen oli vaalipuhematkalla Sotkamossa. Väkeä oli kerääntynyt runsaasti, kun oli kuuluisa puhuja. Kekkosen puheen jälkeen oli yleisöllä lupa esittää puhujalle kysymyksiä. Muuan emäntä, joka oli saanut katokorvauksena siemenviljaa, kysyi: - Ketähän siitä saisi kiittää, kun me saatiin siemenviljaa keväällä Kajaanista? Kekkonen ehätti vastaamaan: - Kyllä ne siemenet ovat varmaan tulleet Kajaanin Maanviljelysseuralta. Ja kiitokset voi tietenkin soittaa seuran toiminnanjohtajalle Aslak Fräntille, joka muuten on ehdokkaan näissä samoissa vaaleissa. Selityksen kuultuaan emäntä jatkoi: - Niin, ei minulla sen kummempaa, kiittämistä niistä siemenistä. Olisin vain kertonut, etteivät ne ollenkaan itäneet.

Vuoden 1950 lopulla kaksi Pohjanmaan pikajunan matkustajaa keskusteli poliittisesta tilanteesta. Toinen valitti sitä, että suurimpien puolueittemme johtajien Urho Kekkosen ja K.A. Fagerholmin väliset henkilökohtaiset suhteet pääsevät vaikuttamaan yleisiin asioihin.
Toinen huomautti siihen: - Mitäpä sitä kaljupäältä ja parturilta voisi odottaakaan.

Kalajoen yhteiskoulun uudisrakennuksella olivat työt olleet pitkän aikaa keskeytyksissä sementin puutteen takia. Seurakunnan rovasti, yhteiskoulun rehtori ja monivuotinen kansanedustaja V. H. Kivioja päätti lopulta tarttua asiaan. Kun pyynnöistä huolimatta apua ei tullut, Kivioja lähetti pääministeri Kekkoselle tämän 50-vuotispäivän johdosta sähkeen: ”Sydämellinen onnittelu 50-vuotispäiväsi johdosta. Lähetä sementtiä. V. H. Kivioja.” Sementtiä saatiinkin pian.

Pääministeri Kekkosen ollessa puhujamatkalla Lapissa ja ruoskiessa selvin sanoin kokoomusta hän lopuksi totesi: - No, turhahan minun on täällä pohjoisessa kokoomuksesta puhua, sillä eihän täällä kokoomusta taida olla kuin joku varoittava esimerkki, vai kuinka, arvoisat kuulijat? Tällöin nousi ylös eräs hyvin lihava mies ja sanoi olevansa kokoomuslainen. – Kuten sanoin, vain varoittava esimerkki, totesi pääministeri.

Urho Kekkosen kuvalla varustetusta postimerkistä tuli aikoinaan paljon valituksia. Merkin liima oli muka aivan pitämätön. Valituksiin vastaava virkamies kyllästyi lopulta ja vastasi eräälle tiedustelijalle: - Valituksenne liiman kehnoudesta on vaivan turha. Kaikkihan sylkevät kuitenkin merkin etupuolelle.

Heikki Mankinen Kestilästä oli ollut yhdessä mukana muiden Kestilän miesten kanssa naapuripitäjässä kuulemassa pääministeri Kekkosta. Kun miehet siinä purkautuivat autosta, osui paikalla muuan kestiläläinen, joka kysyi: - Oliko Kekkosella paljon kuulijoita? – Noin kaksi hehtaaria, vastasi Heikki.

Kainuulainen emäntä tuli nostamaan postitoimistosta lapsilisiä ja muita tukipalkkioita. Saatuaan rahansa hän lausui tyytyväisenä: - On se Kekkonen hyvä mies. Pani sitten ukko, kukko tai halla, niin aina rahaa tulee.

Presidentinvaalien edellä liikkui Lapissa Kekkosen vaaliliiton puhujana Aatu Alajärvi Rovaniemen maalaiskunnasta. Kemijärvellä eräässä tupaillassa syntyi puheen jälkeen keskustelua. Eräs kuulija kertoi joskus 1934 nähneensä Kekkosen jossain tilaisuudessa humalaisena ja kysyi puhujalta, onko tällainen mies sopiva presidentin paikalle. -No jaa, eikhän tuo lien jo selevinny, kuului Alajärven vastaus.

Pohjois-Suomen tekemällään matkalla presidentti Kekkosen kerrotaan käyneen talossa, johon oli siunaantunut viidet kakkoset. Tarina kertoo Kekkosen ihmetelleen: - Viidet kaksoset! Onko sitten joka kerralla tullut kaksoset? Siihen emäntä hyvin hiljaa ja vaatimattomasti: - E-ei, tavallisesti ei tuu mittään.

Presidentti oli pohjoisessa vierailulla eräässä maalaistalossa. Kahvipöydässä häneltä sattui kaatumaan hiukan kahvia emännän varmasti parhaimmalle pöytäliinalle. Emäntä käänsi katseensa syrjään, mutta ei sanonut mitään. Vähän myöhemmin kaatui isännän kuppi ja samalla silloin emäntä mutisi: - Siinä minulla on toinen tohelo. Jonkin aikaa myöhemmin sai emäntä paketin, jossa oli kaunis pellavaliina. Mukana oli tervehdys: ”Siltä ensimmäiseltä tohelolta”.
Erään maatalousnäyttelyn ohjelma:
klo 10 siat saapuvat
klo 10.30 naudat saapuvat
klo 11 lampaat saapuvat
klo 11.30 tasavallan presidentti saapuu
klo 12 yhteinen lounas

Kauppaneuvos Kalle Kaihari on Kekkosen vanhimpia ystäviä, ei aivan suotta varapresidentiksi kutsuttu. Kun Kaihari täytti vuosia, Kekkonen tuli häntä onnittelemaan. Virallisten tervehdysten tultua vaihdetuksi päiväsankari taputti korkeaa vierastaan päälaelle ja sanoi: Kuule Urho, tuo sinun kaljusi on kuin minun muijani takapuoli.
Kekkonen muljautti kauppaneuvosta, sipaisi kaljuaan ja sanoi: - Katos perhana, niinhän se onkin.

- Mikä oli Kekkosen lempilaulu?
- En etsi valtaa loistoa.
- Missä on maailman suurin saha?
- Novosibirskissä. Kun Kekkonen sahasi siellä Suomen kansaa silmään, kaatui Suomessa Honka.

-Mitä Kekkonen tekisi jos nyt eläisi?
-Varmaan yrittäisi avata arkun kantta.

-Mitä eroa on vuosien 1976 ja 2000 presidentinvaaleilla?
-Vuonna 1976 kelpasi ehdokkaaksi vain Kekkonen.
Vuonna 2000 kuka tahansa.

Taivaassahan on tapana nousta seisomaan, kun uusi tulo-
kas saapuu taivasten valtakunnan porttien sisäpuolelle.
Aikanaa taivaaseen saapui myös Kekkonen, ja silloin kaik
ki muut läsnäolijat nousivat kiiruusti seisomaan, mutta
Herra Jumala vaan istui.
-Minä en uskalla nousta, sillä muutenhan Kekko-
ne vie heti minun paikkani, Jumala perusteli

Kekkosen patsaasta järjestettyyn kilpailuun osallistunut
kuvataiteilija pähkäili, millaisen työn hän jättäisi valinta-
lautakunnalle. Jotain räväkkää siinä pitäisi olla ja jotain
tulkinnallista. Perinteisyyskään ei olisi pahasta. Kokonai-
suuden pitäisi kehkeytyä kekkosen lempipuuhaan.
Pitkän harkinnan jälkeen kuvanveistäjä keksi: ratsastaja-
patsaitahan oli presidenteistä tehty kautta historian...

Hyvä haltija oli jo kauan katsellut Urho Kaleva Kekkosen ja
Minna Canthin patsaita, joiden sisällä merkkihenkilöiden
henget yhä asuivat. Eräänä päivänä haltija heltyi ja puhui
näille:
-Olen seurannut teitä, kuinka te vain seisotte paikal-
lanne. Nyt minä taion teidät niin, että pääsette liikkumaan
ja voitte tehdä sitä, mitä olette kaikki nämä vuodet halun-
neet tehdä.
Samalla taikatempulla haltija siirsi patsaat
yhteen erääseen eteläsuomalaiseen puistoon.
Taikomisen jälkeen Urkki ja Minna ryntäsivät pusikkoon,
josta alkoi kuulua melkoinen ähellys.
Haltijan valtasi uteliaisuus. Kun hän meni katsomaan,
hän näki Urkin pitelevän kiinni pulua ja kuuli tämän sano-
van Canthille:
-Paskanna sinä tämän pulun päälle, kun minä
pidän siitä kiinni!