Kirjallisuussanastoa

Kirjallisuussanastoa


Kirjallisuussanastoa

Romaanin tai novellin esittelyssä apuna käytettävä kirjallisuussanasto.

Aihe tarkoittaa niitä keskeisiä asioita, joita kirjassa käsitellään. Aiheena voivat olla esimerkiksi sota, ympäristönsuojelu tai nuorten ongelmat. Aihetta kannattaa kuvata ja eritellä yksityiskohtaisemmin, esim. minkälaisia ongelmia kirjassa tarkastellaan.

Teema on kirjan johtava ajatus eli aihetta laajempi peruskysymys. Kirjan teemana voivat olla esim. rakkaus, ystävyys, rohkeus, kuolema, kärsimys tai petollisuus. Esimerkiksi sotakirjan aiheena on sota ja sen teemana voi olla vaikkapa rohkeus.

Tulkinta. Tulkinnalla tarkoitetaan lukijan päätelmää siitä, mitä teos pohjimmiltaan pyrkii sanomaan esimerkiksi maailmasta, ihmisistä, rakkaudesta ja ihmisten välisistä suhteista, sodasta jne.

Kertoja. Kertoja on kirjan ”ääni”. Kyseessä voi olla joko minäkertoja, jolloin kertoja on yksi kertomuksen henkilöistä. Kerronta tapahtuu silloin minä-muodossa. Kaikkitietävä kertoja on yleisin novelleissa ja romaaneissa käytetty kertojatyyppi. Kertoja käsittelee silloin tapahtumia ulkopuolelta hän-muodossa eli kolmannessa persoonassa. Kaikkitietävä kertoja tietää kaiken: henkilöiden ajatukset, unet, menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden. Epäluotettava kertoja on vilpillinen tai arveluttava, jonka kerronnasta lukija vähitellen oivaltaa, että kaikkea ei kannata uskoa. Huomioi, että kertoja on eri asia kuin kirjailija itse. Kertoja on kirjailijan keksintöä!

Näkökulma. Kenen silmin, korvin tai muin aistimin tapahtumia enimmäkseen tarkastellaan. Usein näkökulma liittyy päähenkilöön (päähenkilöihin).

Miljöö tarkoittaa yleensä kertomuksen tapahtumapaikkaa, sitä, mihin kirjan tapahtumat enimmäkseen sijoittuvat.

Tapahtuma-aika kannattaa myös mainita: mihin aikakauteen (historialliseen ajanjaksoon, vuosisataan, vuosikymmeneen, vuoteen, vuodenaikaan jne.) kirjan tapahtumat liittyvät. Joskus kirjassa saatetaan liikkua useassa eri aikakaudessa. Esimerkiksi Ilkka Remeksen nuortenromaanin ”Piraatit” miljöötä edustavat Porvoon seutu, meri ja valtamerilaiva ja tapahtumat sijoittuvat nykyaikaan, 2000-luvun alun kesään.

Tapahtumien kesto. Kuinka kauan kirjan tapahtumat kestävät? Minkälainen aika kuljetaan kirjan alkuhetkistä kirjan loppuun?

Takauma. Takauma tarkoittaa siirtymistä kertomuksen nykyhetkestä menneeseen ajankohtaan esimerkiksi jonkun henkilön ajatusten kautta.

Ennakointi. Ennakointi on tekstin osaa, jossa viitataan yleisesti tulevaisuuteen tai jopa tarkemmin tuleviin tapahtumiin.

Henkilöt. Päähenkilö(t) on kertomuksen keskeisin toimija. Päähenkilön toimintaa tai muuttumista seurataan teoksessa eniten. Sivuhenkilöistä ei kerrota yhtä paljon. Sivuhenkilö tai sivuhenkilöt liittyvät kuitenkin jotenkin päähenkilön elämään tai vaikuttavat häneen.

Kieli. Yleensä kertojan kieli on kirjoitettua yleiskieltä, mutta joskus, vaikkapa nuortenromaaneissa, se voi olla tarkoituksellisena tyylivalintana puhekieltä, ikään kuin kirjoitettua puhetta. Dialogissa käytetään usein puhekieltä tai murretta, mutta sen on sovittava kertomuksen kokonaiskuvaan. Kieltä voi kuvata muutenkin, esimerkiksi herättääkö jokin kirjailijan sananvalinnoissa tai vertauksissa lukijan huomion.

Käännekohta. Tarinan eteneminen ja keskeinen kehityskulku muuttuvat yllättävällä tavalla niin, että kertomus siitä eteenpäin saa kokonaan uuden luonteen.

Juoni on tapahtumasarja, jonka kehittymistä teoksessa seurataan. Juonen tulee kuvanneeksi yleensä silloin, kun kertoo kirjan tapahtumat tiivistettynä pääpiirteissään. Usein juoni esitellään siinä järjestyksessä kuin kirjan päätapahtumat sujuvat.

Oleellisia käsitteitä lyhyesti:

Lyriikka = runous (jakaantuu kansanrunoihin, rocklyriikkaan, perinteiseen runouteen ja moderniin runouteen), draama = näytelmäkirjallisuus (jakaantuu tragediaan, komediaan, farssiin tai näiden yhdistelmiin), tragedia = murhenäytelmä,komedia = huvinäytelmä, farssi =räikeästi liioitteleva komedia, proosa = kertomakirjallisuus (jakaantuu romaaneihin, novelleihin, satuihin, tarinoihin ja sarjakuviin), eepos = runomuotoinen kertomuskokoelma, romaani = laaja, pitkä kertomus, novelli = lyhyt, tiivis kertomus, strippi= lyhyt sarjakuva, kronologinen = aikajärjestyksessä etenevä.

Kielikuvista:

Kielikuvilla tekstiin saadaan väriä ja havainnollisuutta. Niitä on paitsi kaunokirjallisuudessa, myös mielipide- ja tietoteksteissä. Kielikuvassa kuvattava asia rinnastetaan johonkin muuhun. Kuluneita eli paljon käytettyjä ja kaikkien tuntemia kielikuvia tulisi välttää ja suosia mieluummin tuoretta kuvaa.

Kulunut kielikuva: Sataa kuin saavista kaataen.

Tuore kielikuva: Sataa kuin suihkussa seisoisi.

Personifikaatio = kielikuva, jossa esineelle, luonnonvoimalle, käsitteelle tai muulle elottomalle annetaan elollisen ominaisuuksia (esimerkiksi radio sulki suunsa) HUOM! Vaikka kasvit ja eläimet ovat elossa, personointia on tehdä niistä enemmän ihmisen kaltaisia (esimerkiksi puu veti lumiset hanskat käteensä), vertaus = kielikuva, jossa rinnastuksessa käytetään tavallisimmin kuin -sanaa(esimerkiksi televisio on kuin silmä), metafora= kielikuva, jonka pohjana on vertaus, mutta joka syntyy ilman kuin -sanaa (esimerkiksi television silmä, se mies on kettu).

Runouden käsitteistä

Säe. Yksi runon rivi.

Säkeistö. Kappalekokonaisuus, joka muodostuu yhdestä tai useammasta rivistä eli säkeestä.

Loppusointu eli riimi. Säkeiden loppujen samankaltaisuus (esimerkiksi Taivas itkee sadoinpisaroin, sen kuulla aivan hyvin voin )

Alkusointu. Peräkkäisten sanojen alkuäänteiden samankaltaisuus (esimerkiksi Maailma manaamarkkinoitaan)

Runomitta. Tapa, jolla painottomat ja painolliset tavut vaihtelevat ja synnyttävät runoon selkeän rytmin. Kalevalamitta on yksi runomitoista.

Runon puhuja. Ääni, jonka lukija “kuulee” runoa lukiessaan.

Perinteinen runo. Runo, jossa on loppusoinnut ja runomitan synnyttämä rytmi. Perinteisen runon säkeet ovat yleensä pituudeltaan lähellä toisiaan.

Moderni runo. Muodoltaan perinteistä runoa vapaampi runo, jossa ei ole yleensä loppusointuja eikä runomittaa. Sen säkeet ovat usein erimittaisia ja kokonaisuus saattaa joskus muistuttaa mietelmää tai ajatelmaa.

Kansanruno. Muistitiedon varassa säilynyt, kansan keskuudessa elänyt ja kehittynyt runo, esimerkiksi tunnelmaruno ja Kalevalan runo.