-Suomalaisen iskelmämusiikin sanoituksissa esiintyviä epäjohdonmukaisuuksia-
Reino Helismaa: Balladi villistä lännestä
Balladi villistä lännestä kertoo kahdesta kilpakosijasta, Kolmisormi-Smythestä ja Reikärauta-Brownista, joiden yhteinen ihastuksen kohde on Mary-Lou. Lopuksi käy niin, että he ampuvat toinen toisensa. Laulussa sanotaan:
"Ja puolen tunnin ajan pyssyt paukkui yhtenään, ei kumpainenkaan ehtinyt edes rullaa täyttämään. Joku neekerkin, all right, kuoli vahingossa kait, mutta ihmisistä kuoli ainoastaan Brown ja Smythe."
Siihen aikaan, 1800-luvulla oli yleisessä käytössä kuudestilaukeava Colt-rullarevolveri. jos oletetaan että kummallakin oli kaksi Coltia, joissa kummassakin siis yhteensä 12 luotia. Aikaa oli puoli tuntia, jonka aikana kumpikin laukaisi aseensa 12 kertaa, sinä aikana ammuttiin siis molempien laukaukset yhteenlukien 24 laukausta. Puoli tuntia, 30 minuuttia jaettuna 24:llä tekee laukausten väliajaksi runsaan minuutin. Jopa tottumatonkin revolverin käsittelijä ehtisi täyttämään panosrullan noin puolessa minuutissa. Ei siis voi pitää paikkaansa, että kumpainenkaan ei olisi ehtinyt rullaa täyttämään kuten ei myöskään sekään, että pyssyt olisivat paukkuneet yhtenään. Tahti on ollut kaikesta päätellen melkoisen verkkainen.
Kaikesta päätellen Helismaa on kuitenkin tarkoittanut tämän parodioimaan sen ajan tyypillistä käsitystä villistä lännestä. Esim. sen ajan elokuvissa ja sarjakuvissa paukuteltiin intiaaneja ja roistoja hengiltä sarjatuli-periaatteella, ts. revolverinkaan rullan täyttämiseen ei liiemmin aikaa käytetty.
J. Karjalainen: Ankkurinappi
Tämän iskelmän aihe on klassinen: pikainen rakkaustarina. Tällä kertaa kuitenkin 'hämärissä' olosuhteissa. Laulussa nimittäin sanotaan:
"Punainen huivi sinun kaulassasi, tuskainen sydän minun rinnassani. Kun kohdattiin oli pimeää, kun erottiin oli pimeämpää. Ankkurinappi vain muistoksi jäi, ankkurinappi sinun puserosta jäi. En koskaan nähnyt sinun kasvojasi, käsin kiihkein haroin hiuksiasi."
Tilanteessa jossa on niin pimeää, ettei erota edes läheltä toisen kasvoja, ei ole mahdollista erottaa kaulassa olevan huivin väriä, jonka laulussa todetaan olleen punainen. Ihminen kun on pimeässä täysin värisokea. Koska kysymyksessä on pikaisesti syttynyt romanssi, ei myöskään ole todennäköistä että tässä tapauksessa miespuolisen laulun minähahmon mieleen olisi tullut tiedustella huivin väriä. Lienee ollut melko yhdentekevä asia siinä tilanteessa.
Toivo Kärki (sävel), Reino Helismaa (sanat): Kaksi vanhaa tukkijätkää
Laulun alussa kuvataan suorastaan tunnelmallista iltahetkeä näin:
"Kaksi vanhaa tukkijätkää istuu tummetessa illan. Uitto hiljaa on ja tuntuu tuoksu herkkä niittyvillan."
Kieltämättä tulee herkkä tunnelma mieleen tuosta 'niittyvillan tuoksusta'. Niittyvilla kun on täysin hajuton.
kansansävel, Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen (sanat): Suomen salossa
"Kaukana korvessa käkönen kukkuu, sulhonsa suloutta ylistää."
Käkinaaras ei kuku.
A. Alguero jr. (sävel), S. Moreu (sanat), Pekka Saarto (suomennos): La Pinta, La Nina, La Santa Maria
Laulussa kuvataan historiallista Kristoffer Kolumbuksen Amerikan löytöretkeä ja paluumatkaa Länsi-Intian saaristosta keväällä 1493 tähän tyyliin:
"Niin Kolumbus löytönsä tään myös kuulla maailman antoi kun kotirantahan kantoi La Pinta, La Nina sekä Santa Maria."
On otettava huomioon se, että kyseessä on mahdollisimman suora käännös alkuperältään ulkomaisesta laulutekstistä. Teksti lienee ollut jo alunperin yliromantisoitu, koska siinä mainitaan kaikkien kolmen laivan palanneen matkalta. Näinhän ei käynyt; Kolumbuksen lippulaiva Santa Maria nimittäin upposi Länsi-Intian saaristossa ja vain La Pinta ja La Nina palasivat.
C. Niessen & E. Cassen (sävel), Saukki (suomennos): Tango Desire:
"Taas yö on kuulas silkinmusta. Ilma täynnä on onnen odotusta. Aava nukkuu jo Argentiinan pusta."
Joku saattaa jo tässä vaiheessa ihmetellä että mihin jäi se paljon puhuttu 'Argentiinan pusta,' joka kieltämättä on eniten käytetty esimerkki suomalaisen iskelmätekstityksen kömmähdyksistä. Mielestäni edellä mainitut esimerkit kuitenkin ovat huomattavasti suurempia haksahduksia ja niissä on jopa suoranaisia asiavirheitä. Aivan niin yksinkertainen ei kuitenkaan ole tämä tapaus 'Argentiinan pusta.'
Varsinkin nykyaikana on tullut yleiseksi tapa, että vertaillaan asioita ja käsitteitä esim. eri valtioiden välillä vastaaviin esimerkkeihin nojautuen. Esimerkiksi Lahden kaupunkia on leikillisesti joskus sanottu Suomen Chicagoksi, sillä sana lahti tarkoittaa teurastusta ja Chicago taas on USA:n Keskilännen huomattavin lihanjalostusteollisuuskaupunki. Varsin humoristinen vertaus siis. Samalla tavalla voidaan katsoa 'Argentiinan pustan' olevan vertailua Keski-Euroopan pustaan, luonnonniittyyn, joka sijaitsee suurimmaksi osaksi Unkarin alueella. Argentiinassa vastaava rehevä luonnonniitty on nimeltään pampa. Jos jossakin laulutekstissä sanottaisiin vaikka että 'nukkuu jo Suomen Chicago,' tulisi siitä useimmille helposti mielleyhtymä Lahden kaupunkiin.
Näkisin sanoittajan tarkoittaneen Argentiinan pustalla paikkaa joka vastaa Keski-Euroopan pustaa, siis viittaavan vertailun kautta pampaan. Kömmähdyksenä siis varsin pieni.
Chuck Berry (sävel), M.A.Numminen (suomennos): Johnny B. Goode
Laulussa todetaan näin:
"Kitaraa hän kantoi pikku pussissa ja istui usein rautateiden varrella. Moni junankuljettaja joka ajoi paikan ohi, soiton kuullessansa aivan väärään vipuun sohi."
Entä sitten, eikö hyvää soittoa kuullessaan meistä itse kukin helposti 'sohi väärään vipuun?'
Veturinkuljettaja ei voi kulla soittoa siksi, että junalla on kova vauhti ja myös kiskojen sekä junan moottorin aiheuttaman metelin vuoksi. Akustisen kitaran ääni on aivan liian hiljainen kuuluakseen liikkuvaan junaan. Jotta veturinkuljettaja voisi veturissa ollessaan kuulla akustisen kitaran soittoa, olisi junan oltava täysin pysähdyksissä moottorit sammutettuna.
Hiski Salomaa: Vanhanpiian polkka
Laulu alkaa näin:
"Nimeni on minun Riika, enkä oo mikään vanhapiika. Ikäni on viisi-kaks', Eemil sanoo: olen kuin laps'."
Jo tämä vähän epäilyttää. Mikä kuudennellakymmenellä oleva naimaton nainen sitten on, ellei vanhapiika? Tässä tapauksessa hän vain ei sellainen tunne olevansa, koska seurustelee kaikesta päätellen vakavissa aikeissa. Jatko sen sijaan on hieman erikoinen, koska siinä todetaan, että:
"Vaan jos Eemeli minut naisi niin ehkäpä ilon siitä saisi. Lapsia en laittaisi, no eihän se yksi kyllä haittaisi."
Pitäisi ilmeisesti sanoa: Lapsia en ottaisi. Ottolapsista kun ei sanota 'laittaisi'.
Ottolapsestahan täytyy olla kyse, koska omiakaan lapsia ei pitkästi kuudennella kymmenellä oleva nainen enää voi saada. Luonnon laki kun on sellainen. Miehen nimikin tuossa muuttui Eemilistä Eemeliksi, mutta sellaistahan lauluissa voi sattua. Eemil lienee lempinimi.
Usko Kemppi: Jäljet jängällä
"Jäljet jängälle häviää vanhojen ronttosten. Kukahan nyt sielläkin vaeltaa hetteissä aavojen?"
Tällaisten mietelmien merkeissä laulu alkaa. Mutta mitä merkillistä siinä sitten on? Sattuuhan sitä joskus joku 'ronttosissaan' jängälle lähtemään vaikka marjareissullaan. Siinäpä se, siis 'ronttosissaan.'
Tyypillisesti Lapin jänkä koostuu aluskasvillisuudesta. Siinä on runsaasti sammalta ja jäkälää ym. On nimittäin niin, että melkeinpä kenkä kuin kenkä painaa jänkään samanlaisen jäljen. Ainoastaan naisen terävä korkokenkä voisi jättää muista erottuvan jäljen, joten ainoastaan laulun minähahmon liiallinen mielikuvitus voi väittää niitä varmuudella 'vanhoiksi ronttosiksi.' Aivan yhtä hyvin kyseessä voisi olla vaikkapa kumisaapas tai tennistossu. Sitä paitsi kun koko ajan 'sataa tihuuttaa,' häviävät 'ronttosten' jättämät vähäisetkin kosteat jäljet pitkospuilta saman tien.
Teddy Powell (sävel), Leonard Whitcup (sanat), Saukki (suomennos): Kuningaskobra -Snake charmer-
Laulussa kerrotaan kuinka "Kobra vanha valkoinen tanssii kauas kadoten." Eläintieteellinen totuus kuitenkin on se, että vain nuori kobra voi olla valkoinen.
Antti Hyvärinen (sävel), Juha Vainio (sanat): Läpi harmaan kiven
Sovinistisempaa laulutekstiä saa kyllä jo hakea. Sovinistisuudessaan se jopa ylittää kaikki epäjohdonmukaisuuden rajat.
Laulun juoni kulkee siten, että alussa laulun minähahmo, mieshenkilö tutustuu naiseen. Siinähän ei vielä mitään, mutta jatkossa käy nimittäin niin, että kyseinen nainen tutustuukin toiseen mieheen, joka sattuu olemaan romaniheimon jäsen, 'tumma mies.' Suhde etenee niin pitkälle, että he aikovat mennä naimisiin. Tätä ei laulun minähahmo-mieshenkilö hyväksy, vaan anastaa morsiamen itselleen tämän omista häistä ja vieläpä tilanteesta, jossa:
"Sulhanen, mies hurja huomas sen ja kiinni tarttui puukostaan."
Siis vielä puukkotappelukin kaiken lisäksi. Tietenkin nainen sen jälkeen palautuu 'oikealle miehelle,' sillä:
"Tosimiehen tie läpi harmaan kiven vie, omakseni vein morsion. Tosimiehen tie läpi harmaan kiven vie, on tahto taipumaton."
Nainen on siis vahvimman omaisuutta. Täysin ilman omaa tahtoa ja kenen vain vietävissä. Onneksi tässä tarinassa ei ole enää kolmatta miestä!
Samanlainen juoni on seuraavassakin. Tosin siinä ei jouduta puukkotappeluun vaan minähahmo kalauttaa heilan riistäjän tainnoksiin:
Irwin Goodman (sävel), Emil Retee (sanat): Muoti muuttuu näin
"Viikot vieri, jälleen nähtiin, sai karju kuhmun takaapäin. Taju pois ja matka tähtiin, kuljit jälleen vierelläin."
© Veikko Tiitto 2003 - 2005
No comments:
Post a Comment