Suomen linkit: Filosofian käsitteitä yms

Tieteen ja ajattelun historiaa
© Reijo Rasinkangas, 9.10.2011

Esipuhe

Tämä työ käsittelee filosofian ja tieteiden historiaa kronologisessa järjestyksessä itse ajattelijoiden ja tiedemiesten kautta. Edustettuina ovat toisaalta filosofia, matematiikka, tähtitiede, fysiikka, kemia, geotieteet, biologia ja psykologia, toisaalta myös valtiotieteet, taloustiede, sosiologia, historia, antropologia ja mm. taiteentutkimus; myös lääketiedettä ja teknologiaa sivutaan. Varsinaisia taiteita käsitellään (paria poikkeusta lukuun ottamatta) vain lyhyesti kunkin aikakauden kuvauksen lopussa; sama pätee mukaan otettuihin satunnaisiin poliittisiin tapahtumiin.
Suurin osa mukaan otetuista henkilöistä ovat itsestään selviä valintoja, mutta yksittäistapauksissa varmasti myös eriäviä mielipiteitä löytyy. Näin varsinkin silloin, kun työssä uskaltaudutaan esittämään mielipiteitä käsiteltävänä olevan ajattelijan --- tyypillisesti filosofin --- maailmankuvan järkevyydestä. Kaikista on kuitenkin pyritty antamaan ainakin perustiedot suhteellisen puolueettomasti, ja linkittämään ajattelu edeltäjiin ja seuraajiin (jos myöhempää kehitystä ei voi kätevästi integroida jonkun muun esitellyn henkilön kuvauksen yhteyteen, saatetaan tehdä anakronistisia lisähuomioita saman tien). Teksti käy täten yleissivistävänä oppikirjana ei vain tieteen historiaan, vaan myös käsiteltävänä oleviin aiheisiin. Tekstin mahdollinen hyödyllisyys on pääasiassa siinä, että eri aiheita käsitellään yhdessä.
Taustaoletukset

Jotta näin laajalla työllä olisi mitään mahdollisuutta onnistua, sen tulee rajoittaa käsittelemäänsä aluetta perustellulla tavalla. Lähtökohtaisesti tietoisia taustaoletuksia oli kolme, ja työn edistyessä niitä syntyi ja syntyy lisää.
Aivan ensimmäinen oletus on materialistisen ontologia.
Toisen oletuksen mukaan tiede edistyy. Kyse on sellaisesta historiankirjoituksen 'moniäänisyydestä', joka ei perustu erilaisten totuuksien olemassaololle vaan sille, että samoja tapahtumia voidaan ja pitääkin tulkita erilaisten taustateorioiden mukaan. Teoria tieteen edistymisestä ei ole kohtuuton.
- Oletus pitää sisällään lisäoletuksen, jonka mukaan luonnontieteet istuvat myös humanistiseen maailmankuvaan ja että inhimillinen tietämys luo --- tai ainakin pyrkii luomaan --- ehjän verkon. Luonnontieteet ovat pitkällä omassa 'konsilienssissaan' (kuten E. O. Wilson yhtenäistymistä kuvaa), ja biologia on kognitiotieteiden ja evoluutiopsykologian avulla luomassa sidettä yhteiskuntatieteisiin ja humanistiselle puolelle ('siteen luominen' on tietenkin eri asia kuin 'kaiken selittäminen').
Kolmanneksi työ edustaa ajattelua, jota voitaisiin kutsua 'luonnontieteelliseksi humanismiksi'. Dennettin filosofia oli projektin tärkeimpiä alkuunpanijoita, ja näkemys on vain vahvistunut.
- Vielä 1900-luvun puolivälissä humanismi saattoi olla yhteensopivaa luonnontieteiden kanssa; esim. ateistinen ajattelu kuului siihen. 2000-luvulle tultaessa se on muuttunut luonnontieteiden vastustamiseksi ja uskonnollisuuteen, jopa pseudotieteisiin, myötämielisesti suhtautuvaksi. Nk. ekohumanismi vähättelee kohtuuttomasti ihmisen ja muiden eläinten eroja. Luonnontieteellinen humanismi korostaa (kulttuurin lisäksi) myös sellaisten, vain ihmisille tyypillisten biologisten adaptaatioiden merkitystä, jotka tukevat kulttuurin syntyä ja evoluutiota. Esimerkiksi taiteen tutkimuksessa on luontevaa olettaa ihmisen 'esteettisten tunteiden' vaativan jotain erityistä kognition tasolla.
- Intentionaalisuuden käsite otetaan vakavasti, mikä ehkä rajaa materialismin lajeista nk. eliminatiivisen version pois. Tätä voidaan pitää humanistisena asenteena. Tosin intentionaalisuus selitetään biologisen evoluution avulla. Systeemiteoriassa nk. avoimet systeemit, esim. elävät olennot, vaihtavat materiaa ja/tai energiaa ympäristönsä kanssa. Eliöillä on intressi omaan eloonjäämiseensä, ja sitä varten ne tarvitsevat malleja, tiedostamattomia intentionaalisia käsitteitä, ympäristöstään: X:lle A* on malli A:sta, jos X voi käyttää A*:ta vastatakseen A:ta koskeviin kysymyksiin. Mitä monimutkaisempi eliö, sen rikkaampia myös sen hyödyntämät mallit voivat olla. On syytä olettaa, että ihminen on tässä aivan erityisasemassa.
- Seurauksena tästä on, että on aivan legitiimiä etsiä tieteellisiä (so. materialistisia) vastauksia kysymyksiin kuten tietoisuus, luovuus, ym.
Uusi oletus on ihmisen biologisessa mielessä määritelty rationaalisuus, joka ottaa myös tunteet huomioon. Rationaalisuus ei ole itsekkyyttä ja 'länsimainen yksilökeskeisyys' on paljolti myytti: sama kritiikki pitää tiedettä länsimaisen kulttuurin määrittäjänä (ja sen rappion lähteenä), vaikka tiede jos mikä on osoitus yhteisöllisestä toiminnasta. Myös ihmisoikeudet ja (kohtuulliset) vapaudet syntyvät tarpeesta optimoida yhteistyötä siinä eläinmaailmassa erikoislaatuisessa tilanteessa, jossa yksilöiden fenotyypit poikkeavat suuresti toisistaan. Tämäkin edustaa humanistista ajattelua. Rationaalisuus johtaa luontevasti myös analyyttisen filosofian korostumiseen pragmatismin ja fenomenologian sijaan. Tätä ei tietenkään pidetä humanistisena kantana.
- Ihmiset eivät ole yhteiskuntahyönteisiä, jotka jakavat samat geenit. Ero muihin eläimiin tulee em. uusien kognitiivisten kykyjen ja kulttuurin suomasta vapausasteiden määrästä 'olla erilainen'.
- Strategista käyttäytymistä on pidetty jopa elämän määrittelynä. Vaikka alussa pragmaattinen käyttäytyminen hallitsi, (1) sitä on mahdollista mallintaa analyyttisesti peliteorian avulla ja(2) aivojen kehittyessä strateginen käyttäytyminen sai tuekseen analyyttiset 'kainalosauvat' joiden avulla saattoi optimoida organismien toimintaa. Tietoisuuden kehittyessä jälkimmäisistä on tullut ainakin ihmiselle itseisarvo. Vaikka se miltä tiedostavista organismeista olemassaolo 'tuntuu' on tärkeä luonnontieteellinen kysymys silloin kun nämä tuntemukset vaikuttavat esim. evoluutiokehitykseen, kovin syvällistä filosofista merkitystä fenomenologialla ei ole.

Käytännöt

Tekstissä on varmasti koko joukko yksittäisiä virheitä ja epätarkkuuksia, joita pyrin koko ajan korjaamaan. Uskon niiden olevan kuitenkin melko merkityksettömiä kokonaisuuteen nähden. Työ on 'ikuisuusprojekti', jota kirjoitetaan lähinnä yöaikaan ilman määrätietoista pyrkimystä lopullisen ilmiasun luomiseen. Työaikojen lisäksi tekstin laatuun vaikuttaa se, että kirjoittajalla ei aina ole täyttä ymmärrystä kirjoittamistaan asioista. Itsensä kouluttaminen on kuitenkin osa koko projektin ideaan, eikä sinällään anteeksipyydeltävä asia. Lukijan on kuitenkin syytä varautua siihen, että osa tekstistä ei välttämättä aukene edes useammalla lukukerralla. Joissain tapauksissa tekstin korjaaminen eli samaiseen paikkaan palaaminen voi kestää pitkäänkin.
Kyseessä ei ole varsinainen verkkopalvelu, sillä linkitystä tekstin sisällä tai sen ulkopuolelle ei ole. Tekstiä on sen verran paljon, että aivan heti ei paperitulostusta kannata tehdä, vaikka monitorilta lukemisesta ei pidäkään. Tekstiä on pienehkölläkin kirjasimella tulostettaessa reilut 200 A4-sivua.

Reijo Rasinkangas

Sisällys

Taustatietoa

Antiikin Kreikka ja länsimaisen sivistyksen synty (n. 700 - 100 eaa.)

Roomalaisen kulttuurin valtakausi (n. 100 eaa. - 450)

Keskiaika (n. 450 - 1350)

Renessanssi ja humanismin synty (n. 1350 - 1600)

Uusi aika (n. 1600 - 1960)

Rationalismin uusi nousu (n. 1600 - 1830)

Taivaanmekaniikkaa ja rationalismia

Höyrykoneet ja valistusaika

Sähköä ja romantiikkaa

Nykyaikaisen tieteen synty (n. 1830 - 1900)

Geotieteitä ja biologiaa

Fysiikkaa ja kemiaa

Modernismin kausi (n. 1900 - 1960)

Atomi- ja suhteellisuusteoria

Kvanttifysiikkaa ja kosmologiaa

Tekniikkaa ja biologiaa

Postmoderni aika (n. 1960 -)

Sosiobiologiaa ja evoluutiopsykologiaa

Nykyaika

Johdanto

Ihmisen esi-isistä homo habilis teki itäisessä Afrikassa karkeita kivityökaluja jo n. 2.5 miljoonaa vuotta sitten: voidaan puhua teknologian synnystä. Moderni ihminen kehittyi n. 200 000 vuotta sitten kehittyneestä kielestä kertovan nk. symbolisen kulttuurin myötä. Laji aloitti levittäytymisensä Afrikan ulkopuolelle n. 50 000 vuotta sitten, esi-isänsä ja sukulaislajinsa syrjäyttäen. Läheiseen sukulaisuuteen perustuvat metsästäjä-keräilijäryhmät alkoivat korvautua isommilla heimoilla n. 11 000 eaa. Karjanhoito ja maanviljely alkoivat n. 8000 eaa. mm. Lähi-idässä, Eufrat- ja Tigris-virtojen luomassa Kaksoisvirranmaassa eli Mesopotamiassa; syntyi nk. hedelmällisen puolikuun alue. Kehitystä edisti nykyistä lämpimämpi ilmasto, joka vaikutti n. 7000-3000 eaa. Väestötiheyden kasvettua tarvittiin keskitettyä hallintoa, josta on merkkejä 5500 eaa. Nykyisen eteläisen Ukrainan ja Venäjän aroilla kesytettiin hevonen n. 4800 eaa., aluksi talvioloissa luotettavaksi ruoan lähteeksi ja ehkä jo 4200 eaa. mennessä ratsuksi. Egyptiläiset määrittelivät n. 4200 eaa. vuoden pituudeksi n. 365 päivää. Metallien --- aluksi kuparin --- käyttö alkoi. Mesopotamiaan muodostui n. 3700 eaa. ensimmäinen valtioksi kutsuttava poliittinen yksikkö laajoine byrokratioineen; kaupungit syntyivät. Pyörä ja alkeelliset vankkurit keksittiin n. 3500 eaa. mahdollisesti juuri Mesopotamiassa. Kirjoitustaito kehittyi n. 3200 eaa. Mesopotamiassa ja Egyptissä. Aluksi sitä hyödynnettiin --- kehittyvän matematiikan ja tähtitieteen tavoin --- vain hallinnon tarpeisiin. Varsinainen filosofinen ja tieteellinen ajattelu sai alkunsa vasta antiikin Kreikassa, mikä selittää tämänkin työn Eurooppa-keskeisyyden.
Cro-Magnonin ihminen saapui Eurooppaan n. 40 000 - 30 000 vuotta sitten Aasiasta, jääkauden ilmaston väliaikaisesti lämmetessä; puhutaan Aurignacin ja Gravetten migraatioista. Viimeisen jäätiköityminen oli laajimmillaan n. 19 500 eaa., ja nykyinen interglasiaali alkoi vasta n. kymmenen tuhatta vuotta myöhemmin. Ilmaston lämpeneminen ei ollut tasaista: paitsi että poikkeuksellisen kylmien nk. Dryas-kausien n 15 000 - 12 700 eaa. ja n. 10 800 - 9500 eaa. väliin osui epätavallisen lämmin jakso, kausien sisälläkin lämpötila vaihteli rajusti. Ihmiset seurasivat jäätikön liikkeitä palaten kylminä kausina etelän nk. refugeihin Iberiaan, Balkanille ja Ukrainaan. Lopullisesti jäästä päästiin eroon vasta n. 8500 eaa., ja senkin jälkeen ilmasto kylmeni hetkellisesti n. 6200-5800 eaa (engl. Mini Ice Age). Refugien asutus levisi maanosan keski- ja pohjoisosiin. Maanviljely levisi hitaasta Kreetalta (n. 7000 eaa.) ja Etelä-Kreikasta (n. 6500 eaa.) kohti mantereen luoteisosaa, saavuttaen Brittein saaret n. 4000 eaa. Vaikka nykyisen Etelä-Englannin alueelle pystytettiin 3000 - 1700 eaa. Stonehengen kivikehä, Euroopan vanhin merkittävä kulttuuri oli n. 2000 - 1490 eaa. Kreetalla kukoistanut minolainen kulttuuri, joka hallitsi sekä pronssin työstön että kirjoituksen. Heidän Lineaari A:ksi kutsuttua tavukirjoitusta ei ole onnistuttu lukemaan, mutta sen epäillään olleen semiittiseen kieliperheeseen kuuluvaa kieltä. Varsinaista eurooppalaista kulttuuria tulivat kuitenkin luomaan indoeurooppalaista (IE) kieltä puhuneet kansat.
Indoeurooppalaisen kielen saapumisajankohdasta Eurooppaan ei ole varmuutta; ehdotetut vuodet asettuvat välille 8000-5000 eaa. Eurooppalaisen kulttuurin ja tieteen kehitys voidaan karkeasti jakaa kolmeen jaksoon, kreikkalaiseen, roomalaiseen ja yleiseurooppalaiseen. Viimeinen osa jakaantuu myös keskiaikaan, renessanssiin, uuteen aikaan ja 'postmoderniin' aikaan. Kahden viimeisen vaiheen aikana tiede ei enää ole ollut vain eurooppalainen ilmiö.

Taustatietoa

Innovatiivisuus

Innovatiivisuus määritellään tässä älykkyyden ja luovuuden yhdistelmäksi, jolla on sekä yksilö- että ryhmätaso. Termin käyttö korostaa sitä, että älykkyys ja luovuus koostuvat useista mielen itsenäisistä ominaisuuksista, joista ainakin osalla on merkitystä molemmissa kyvyissä. Tunteetkin liittyvät innovatiivisuuteen motivaation luojina [ks. Tunteet ja rationaalisuus].
Älykkyyttä on esim. organismin kyky sopeutua ympäristöönsä ja oppia kokemuksistaan. Lähes kaikki eläinlajit ovat tässä mielessä älykkäitä. Tiukemmin määriteltynä älykkyys on johdonmukaista ajattelua, jossa kiinnitetään huomiota tulevaisuuteen. Konkreettisemmin: älykkyyttä on näennäisesti toisistaan riippumattoman informaation yhdistelemistä uusilla tavoilla ja näin saatujen tulosten soveltamista.
- Ympäristöstä voidaan erottaa mm. (1) fysikaalis-kemiallinen ympäristö ja sen ilmiöt ja (2) olion oman lajin ulkopuolinen biologinen luonto ja siihen liittyvä ravintoketju. Oman lajin tasolla (3) sukupuoleen perustuvan jaon lisäksi tärkeä on (4) sosiaalisten eläinlajien tekemä jako oman ryhmän ja sen ulkopuolisiin yksilöihin.
  - Ihminen on älykkyytensä ansiosta kyennyt muuttamaan paikkaansa ravintoketjussaan.
- Perustason kokemukset ovat aina (1) olion omia. Kognitiivisten kykyjen kehittyessä myös (2) lajitovereiden havaitut kokemukset alkavat vaikuttaa. Voi kehittyä myös kyky (3)virtuaalisiin, kuviteltuihin kokemuksiin. Tätä tarvitaan myös hyödynnettäessä (4) lajitovereilta kuultuja todellisia kokemuksia. Älykkyys ruokkii itseään myös kun kokemukset ovat(5) keinotekoisten esineiden avulla synnytettyjä. (0) Olion esi-isien biologisen evoluution aikana lajin aivojen rakenteisiin keräämä kokemus ilmenee mm. tunteiden kautta [ks. Tunteet ja rationaalisuus].
- Muiden mielen ominaisuuksien tapaan älykkyys on rakentunut modulaarisesti.
Luovuutta tarvitaan taiteiden [ks. Estetiikka ja taide] lisäksi myös ongelmanratkaisussa; puhutaan konvergenttia ajattelua täydentävästä divergentistä ajattelusta. Taustalla voi olla em. sosiaalinen älykkyys, joka on luonut yhteyksiä abstraktimman ajattelun ja tunteiden välille. Luovuus mahdollistaa kulttuurin [ks. Perimä, ympäristö ja kulttuuri] ja sen evoluution [ks. Kulttuuri ja kulttuurievoluutio]. Kulttuuri luo uuden, epäsuorasti rationaalisen perustan käyttäytymiselle. Kielellä on tässä tärkeä merkitys [ks. Kieli, kielitiede ja kielifilosofia].
- On esitetty, että logiikka voitaisiin laajentaa käsittelemään luovuutta nk. strategisten sääntöjen avulla. Luovuuskin on biologisen evoluution luoma kyky, jonka tutkimusta ei a priorisaisi kieltää.

Tunteet ja rationaalisuus

Tunteet ovat biologisen evoluution tuottamia eloonjäämistä edesauttavia ja siten 'rationaalisia' adaptaatioita; esim. pelkorefleksit. Ne vaikuttavat käyttäytymiseen toimijoiden tavoitteiden kautta; esim. näläntunne. Tunteilla on erityistä merkitystä nk. sosiaalisessa älykkyydessä [johon moraalikin liittyy; ks. Etiikka]. Tällöin on usein kyse sitoutumisen ongelman ratkaisemisesta.
- Persoonallisuuksien erot, joiden taustalla ovat sekä perimä että ympäristö, välittyvät tunteiden kautta.
Edellä termiä rationaalisuus on käytetty sen 'biologisessa' merkityksessä. Se voidaan kuitenkin määritellä eri tavoin, jopa typerästi!
- Biologiassa rationaalisuudella tarkoitetaan kontekstista riippuvaa, toimijan kannalta jollain tavoin hyödyllistä eli esim. peliteoreettisesti 'järkevää' käyttäytymistä. On puhuttu toisen sukupolven rationaalisuuskäsitteestä.
  - Kukaan ei voi vakavissaan kutsua nk. Buridanin aasia rationaaliseksi eläimeksi: se ei kyennyt päätökseen kahden lähes samanlaisen heinäkasan välisestä paremmuudesta ja kuoli nälkään. Tätä ei kuitenkaan voida pitää esimerkkinä rationaalisuuden käsitteellisestä heikkoudesta, vaan sen huolellisen määrittelyn tarpeesta: tunteiden evoluutio on taannut mekanismin, joka ohjaa ajattelun ulos näennäisesti ikuisesta silmukasta.
- Taloustieteessä ja politiikantutkimuksessa on käytössä matemaattisempi (ensimmäisen sukupolven) rationaalisuusmääritelmä. Siinä toimijan mielihalut, uskomukset ja käyttäytyminen on sidottu toisiinsa: yksi tuntematon voidaan johtaa aina kahdesta tunnetusta. Yhteydet määritellään nk. rationaalisuusehtojen avulla: (1) toimijan on mahdollista järjestää kaikki asiat, esim. x, y, z, jne., paremmuusjärjestykseen, (2) jos x on parempi kuin y ja y on parempi kuin z, x on parempi kuin z, ja (3) jos x on parempi kuin y, järjestykseen ei saa vaikuttaa joku kolmas, täysin ulkopuolinen tekijä.
  - Määritelmää vääristellään usein (tyypillisesti muiden kuin taloustieteilijöiden toimesta) esim. rajoittamalla ihmisen mielihalut pelkäksi rahankeruuksi tai vaatimalla että uskomukset sisältävät kaiken mahdollisen tosiasiatiedon [ks. Etiikka].
- Rationaalisuus määritellään usein jonkin toivotun suureen optimoimisena. Kysymys onkin, mitä kaikkea optimoinnissa huomioidaan. Eräässä psykologisessa testissä perinteisen rationaalisuuskäsitteen mukaisesti (pieni summa rahaa + nöyryytys) on rationaalisempi valinta kuin (ei rahaa ollenkaan + itsekunnioituksen säilyminen); uudempi, biologisesti älykäs rationaalisuus arvottaa päinvastoin.

Perimä, ympäristö ja kulttuuri

Perimän, ympäristön ja kulttuurin vaikutuksiin ei pidä liittää 'determinismin mörköä', vaikka niillä on kaikilla merkitystä ihmisen käyttäytymisessä. Esimerkiksi Eric Alden Smithin mukaan käyttäytymisen evolutiivisen selittämisen tulee huomioida (1) biologisesti ja kulttuurisesti periytyvän informaation, joka luo (2) psykologisia mekanismeja, jotka yhdessä (3) ympäristön kanssa vaikuttavat (4) käyttäytymiseen, joka on ainakin jossain määrin (5) adaptiivista. Eri tutkimusstrategiat painottavat eri tekijöitä eri tavalla, ja täydentävät siten toisiaan.
- Perimä vaikuttaa motivaatioihimme. Koska yksi tärkeimpiä evoluutioomme vaikuttavia tekijöitä ovat olleet toiset ihmiset, sosiaalinen käyttäytyminen ja siten myös kulttuuri heijastavat ihmismielen adaptiivisia ominaisuuksia.
  - Totalitaarinen yhteiskunta, joka pyrkisi erottamaan äidit lapsistaan tai kieltäisi taiteet, olisi jo biologisin perustein tuhoon tuomittu. Aivan samoin kuin Afrikan savannien villieläimet eivät menesty ahtaissa häkeissä, ihmismieli vaatii oman luonteensa tunnustamista. Samalla kun psykologiasta on tullut yhä enenevässä määrin biologiaa, biologia vaikuttaa myös humanismiin.
    - Negatiivisten tunteiden, esim. mustasukkaisuuden, ilmentymistä voidaan rajoittaa kulttuurin avulla. Tämä onnistuu kuitenkin parhaiten, jos itse tunteen olemassaoloa ei kielletä.
- Ympäristö vaikuttaa kulttuuriin, ja voi mm. syntyä maantieteellisiä eroja. Vaikutus on kuitenkin merkittävämpää kohdistuessaan suoraan käyttäytymiseen.
  - Kulttuurit eivät ole ikuisia ja muuttumattomia edes maantieteellisesti sidottuina; ks. alla.
- Kulttuuri vaikuttaa kulttuuriin. Aivan erityisen tärkeää tämä on silloin, kun kyse on tiedostetusta, esim. tieteellisestä, informaatiosta, jota myös luodaan [ks. Kulttuuri ja kulttuurievoluutio]. Kulttuuri ei ole monoliittinen ilmiö; paitsi että paikalliset osakulttuurit vaikuttavat toisiinsa, myös alueiden välillä tapahtuu kulttuurivaihtoa, tyypillisesti rajatuilla osa-alueilla.
  - Kulttuurin kykyä selittää ilmiöitä, so. vaikuttaa kausaalisesti, on epäilty. Tämän näkemyksen mukaan kulttuuria pitää selittää materialistisesti. Tämä onkin totta, mutta nämä selitykset eivät kuitenkaan vaikuta käyttäytymiseen itse kulttuurin tavoin [vrt. Etiikka]. Reduktionismillakin on rajansa [ks. Reduktionismi, holismi ja emergenssi]. Tai tarkemmin: kulttuurin selittäminen on eri asia kuin kulttuurin vaikutusten selittäminen.
- Ihmiset eivät vain ylläpidä kulttuuria, vaan myös luovat sitä.
  - Kulttuurissa ei ole mitään ontologisesti [ks. Metafysiikka ja ontologia] mystistä tai epätieteellistä. Kulttuurin vaikutukset selittyvät yksilöiden kautta.

Kulttuuri ja kulttuurievoluutio

Kulttuuri [ks. Perimä, ympäristö ja kulttuuri] määritellään sosiaalisen oppimisen --- esim. matkimisen ja opettamisen --- kautta ihmiseltä toiselle välittyväksi, sukupolvien yli kasautuvaksi tiedostetuksi tai tiedostamattomaksi, käyttäytymiseen vaikuttavaksi informaatioksi mm. arvoista, uskomuksista, tiedoista ja taidoista. Kulttuurisia ilmiöitä ovat tiede (sis. filosofian), taide, uskonto, yhteiskunnalliset instituutiot (esim. hallinnossa ja taloudessa), teknologia ja jopa urheilu. Kasautuvuus edellyttää käytännössä kielen olemassaoloa [ks. Kieli, kielitiede ja kielifilosofia].
- Usein käytetyssä ahtaammassa merkityksessä kulttuuri koostuu tavoista ja arvoista, joiden syntyyn ei liity luovuuden ja älykkyyden kaltaisia psykologisia ominaisuuksia: kulttuurin omaksuminenkin on tällöin vain tiedostamatonta sosialisoitumista yhteisöön. Toisaalla ihmiset esim. oppivat tervehtimään kättelemällä, toisaalla neniään vastakkain hieromalla. Tällaisella kulttuurilla ei voi olla merkittäviä kausaalisia vaikutuksia muuhun toimintaan. Sellaisen esittämistäkin pidetään moraalisesti arveluttavana, koska kulttuuri nähdään lähes muuttumattomana. Vaikka kulttuurinen käyttäytyminen halutaan tällöin nähdä vähintään arationaalisena [ks. Etiikka], sosialisoituminen on yksilön kannalta lähes määritelmällisesti hyödyllistä.
- On täysin mahdollista määritellä kulttuuri ilman kasautuvuutta. Tällöin esim. linnunlaulu on kulttuurinen ilmiö.
Evoluutio voi hyödyntää vaatimatontakin lajiälykkyyttä luomalla sosiaalista oppimista tukevia psykologisia adaptaatioita. Kulttuurin evoluutio on yksilön kognitiivisten rajojen ylittämistä lajinkehityksen aikana: kaikkien ei enää tarvitse oppia kaikkea itsenäisesti. Kulttuurisen informaation muuttuminen on kulttuurievoluutiota. Sen saavutukset riippuvat paitsi yksilöiden älykkyydestä ja luovuudesta [ks. Innovatiivisuus], myös muiden kognitiivisten mekanismien ja motivaatioiden evoluutiosta [esim. naturalistisesta moraalista, ks. Etiikka]. Kulttuurievoluutiota ajavat sekä ekologiset että sosiologiset syyt.
- Kulttuuriadaptaatioista esimerkiksi nk. mielen teoria loi pohjaa ihmisen kyvylle matkia lajitovereita ei-triviaalilla tavalla: enää ei matkittu käyttäytymistä, vaan ymmärrettiin sen takana olevat pyrkimykset.
- Kulttuurin evoluutiossa on nähty neljä vaihetta: (1) kopiointiin perustuva mimeettinen vaihe, esim. alkeelliset kivityökalut; (2) kieleen perustuva myyttinen vaihe, erikoisesti tarinankerronta; (3) esineisiin perustuva symbolinen vaihe, mm. neoliittisen ajan monumentit ym.; (4) kirjoitukseen perustuva teoreettinen vaihe.
Kulttuurin osa-alueista taide ja uskonto eivät ole kehittyviä aloja, mutta tiede on: kymmeniä tuhansia vuosia vanhat luolamaalaukset eivät ole modernia taidetta huonompia, mutta esim. tietämyksemme Kuusta on aivan eri tasolla kuin kivikaudella. Kulttuureja voidaan siis vertailla niiden tieteen mukaan riippumatta siitä, pitääkö korkeaa tieteellistä tasoa tavoittelemisen arvoisena asiana sinänsä. Pyrkimystä minimoida inhimillistä kärsimystä voidaan kutsua sivistykseksi; korkea sivistystaso on tällöin tietoisesti arvottava määritelmä.
- Kulttuuri voidaan määritellä myös 'elämäntavaksi' tai taiteilijoiden toiminnaksi; samoin sivistys saatetaan pinnallistaa kreikkalaisten myyttien tuntemukseksi ym.
Varhaisimmat korkeakulttuurit, 'sivilisaatiot', syntyivät Mesopotamiaan, Egyptiin ja Indus-laaksoon (Kiina seurasi myöhemmin). Niitä yhdisti 'monimutkainen' yhteiskuntarakenne jota mm. maanviljely, työnjako, kaupungistuminen, keskitetty hallinto ja kirjoitustaito loivat. Riippumaton kehitys johti siihen, että kirjoituksessa käytetty merkistö oli kaikilla erilainen. Muista, myös ei-eurooppalaisista, kulttuureista puhutaan tarpeen tullen itse tekstissä.
- Mesopotamian nk. Uruk-kausi ajoittuu vuosiin n. 4200-3000 eaa. Sitä seurasi sumerilainen kulttuuri n. 2900-2334 eaa. ja akkadien valtakunta n. 2350-2150 eaa. Hammurabin synnyttämä babylonialainen valtakunta vaikutti n. 1780-1650 eaa.
  - Ihmiskunnan vanhin eepos on sumerilais-babylonialainen Gilgamesh-taru ajalta 2000 eaa. Vanhan testamentin tarinoissa on siitä vaikutteita mm. vedenpaisumustarinan suhteen (Eufratin ja Tigrisin suurtulva hukutti Mesopotamian tasangot alleen n. 4200 eaa.; muitakin teorioita ko. tarinalle on olemassa).
- Egyptin varhaiskaudet ajoittuvat vuosille n. 3200-2685 eaa., kolme valtakuntaa 2686-1070 eaa.
- Indus-laakson kulttuuri oli huipussaan n. 2600-1900 eaa.; kirjoitusta ei ole kyetty lukemaan.
- Kiinan Xia-dynastia vaikutti n. 2000-1570 eaa., Shang n. 1570-1045 eaa.

Kieli, kielitiede ja kielifilosofia

Kielitiede eli lingvistiikka tutkii luonnollisia kieliä. On olemassa myös keinotekoisia kieliä, joista filosofisesti kiinnostavin on logiikka. Kielten luokittelu (pääosin Ilkka Niiniluodon teoksestaJohdatus tieteenfilosofiaan: Käsitteen- ja teorianmuodostus):
- Luonnolliset kielet
  - suomi, englanti,...
- Keinotekoiset kielet
  - keinotekoiset puhekielet
    - esperanto
  - matematiikka
  - formaaliset kielet
    - ohjelmointikielet
      - c, c++, fortran,...
    - logiikka
      - ekstensionaalinen
        
        klassinen
        
        lause- eli propositiologiikka
        
        1. kertaluvun predikaattilogiikka
        
        predikaattilogiikan yleistykset eli vahvennukset
        
        korkeamman kertaluvun logiikat, tyyppiteoria
        
        yleistetyt kvanttorit
        
        äärettömät kielet
        
        ei-klassinen
        
        konstruktiivinen logiikka
        
        moniarvologiikka
        
        sumea logiikka
      - intensionaalinen
        
        intuitionistinen logiikka
        
        aleettinen logiikka (välttämätön, mahdollinen, mahdoton)
        
        tämä näyttää paljolti samalta kuin nk. modaliteetteja tutkiva modaalilogiikka [ks. Metafysiikka ja ontologia].
        
        deonttinen logiikka (pakollinen, sallittu, kielletty)
        
        propositionaalisten asenteiden logiikka
        
        episteeminen logiikka (verifioitu, mahdollisesti tosi, mahdoton)
        
        doksastinen logiikka (tutkii uskomuksia)
        
        havainnon logiikka (induktiologiikka)
      - 1. kertaluvun riippumattomuusystävällinen logiikka on aivan uusi tulokas logiikan kentässä.
Kielitiede käsittelee kielioppia (engl. grammar), sääntöjä jotka tekevät kielen mahdolliseksi ja ymmärrettäväksi. Kyse on eri asiasta kuin kielenhuoltoihmisten käsitys sosiaalisesti hyväksyttävästä kielestä. Kielioppi koostuu (1) äänteiden ääntämisopista eli fonologiasta, (2) sanojen morfologiasta ja (3) lauseiden syntaksista.
- Tämän työn kannalta luonnollisista kielistä tärkeimpiä ovat indoeurooppalaiset (IE) kielet, joihin Euroopassa kuuluvat helleeniset, itaaliset, kelttiläiset, germaaniset, slaavilaiset ja balttilaiset kielet. Idän suunnalla mm. persia ja monet Intian kielet kuuluvat samaan kieliperheeseen. Suomen kieli kuuluu suomalais-ugrilaisiin (SU) kieliin.
- Fonetiikka on puheäänen fysikaalisia ominaisuuksia tutkiva luonnontiede, joka liittyy kieleen muutenkin: kognitiivisena kykynä kieli vaatii psykologisen selityksen.
Kielifilosofian nk. semioottinen kolmio muodostuu merkistä, merkkiä vastaavasta oliosta (referentistä) ja merkin merkityksestä. Semiotiikan eli yleisen merkkitieteen peruskäsitteitä ovat syntaksi, semantiikka ja pragmatiikka: (1) Syntaksilla tarkoitetaan merkkien suhdetta toisiinsa. (2) Semantiikka tutkii merkkien suhdetta niitä vastaaviin asioihin tai olioihin; tutkimuskohteita ovat viittaus, merkitys ja totuus [ks. Tietoteoria eli epistemologia]. (3) Pragmatiikka tutkii merkkien suhdetta niiden käyttöön ja käyttäjiin.
- Koska vahvasti määritelty kulttuuri edellyttää kieltä [ks. Kulttuuri ja kulttuurievoluutio] ja ihmisen tietoisuus voi poiketa muiden eläinten tietoisuudesta kielen ansiosta, humanistisesti ajattelevat filosofit korostavat kielifilosofian tärkeyttä. Semiotiikka laajenee kulttuurintutkimukseksi; esimerkiksi postmoderni retoriikka on semioottinen, ihmisten vuorovaikutusta tutkiva tiede.
- Humanistiseen kielifilosofiaan liittyvän idealistisen käsityksen mukaan totuudesta on mahdotonta puhua kielen kaikkialle ulottuvan ja rajoittavan vaikutuksen vuoksi; puhutaan kielestä universaalina välineenä ja semantiikan 'lausumattomuudesta' [ks. Tieteenfilosofia]. Tämä käsitys liittyy erilaisiin episteemisiin --- tai jopa radikaalimpiin --- totuusteorioihin. Nk. realistinen semantiikka pitää totuutta kielen ja todellisuuden välisenä semanttisena suhteena. Puhutaan kielestä kalkyylinä ja totuuden korrespondenssiteoriasta.
Suuri osa ihmisenkin kognitiota on tiedostamatonta, ja tiedostettukin kognitio on perustaltaan ei-kielellistä [ks. myös Kulttuuri ja kulttuurievoluutio]. Evolutiivisesti myöhäinen kieli syntyi välittämään jo jollain tasolla tiedostettuja ajatuksia ja tunteita. Nk. käsitesemantiikassa (engl. conceptual semantics) kielen käsitteet tukeutuvat tämän 'ajattelun kielen' peruskäsitteisiin, jotka ovat suoremmin sidoksissa ulkopuoliseen maailmaan [ks. Metafysiikka ja ontologia]. Toisaalta, vaikka jo ihmisen kyky oppia kieltä edellyttää aivot huomioivan merkitysteorian, kielellisetkään merkitykset eivät rajoitu aivoihin. Pragmatiikka auttaa ymmärtämään kielen sosiaalisella tasolla tapahtuvaa linkitystä ulkoiseen maailmaan. Lopuksi kieli auttaa luomaan uusia teorioita maailmasta, ja niihin liittyvät uudet käsitteet laajentavat ajattelua.

Filosofia

Filosofia tutkii todellisuutta, tietoa ja inhimillistä elämää koskevia yleisiä käsityksiä sekä niiden perusteita. Vaikka filosofiaa voidaan pitää tieteenä, se poikkeaa muista argumentoivan luonteensa johdosta: kyse on tyypillisesti juuri ihmisen näkökulmasta asioihin ja niiden merkityksiin. Filosofia voidaan jakaa neljään osa-alueeseen, jotka liittyvät läheisesti tiettyihin 'arvoihin'm joita käsitellään tarkemmin alempana: (1) metafysiikka (olemassaolo), (2) tietoteoria (totuus), (3) etiikka (hyvyys) ja (4) estetiikka (kauneus). Arvojen väliset suhteet ovat filosofian peruskysymyksiä; puhutaan myös aksiologiasta eli arvoteoriasta. Arvoteoriat voivat olla esim. subjektiivisia, objektiivisia tai naturalistisia (arvorelativismi on arvosubjektivismin 'sosiaalinen' laajennus).
- Mitä tahansa inhimillisen toiminnan aluetta vastaa oma filosofiansa: on tieteenfilosofia (ja sen sisällä fysiikan filosofia jne.), matematiikan filosofia, kielifilosofia, uskonnonfilosofia, historianfilosofia, oikeusfilosofia jne.
- Filosofisia koulukuntia ovat mm. marxismi, hermeneutiikka, pragmatismi, fenomenologia, uustomismi, analyyttinen filosofia ja eksistentialismi; nämäkin ovat kaikki hyvin heterogeenisia suuntauksia. Jaosta analyyttiseen (loogiseen) ja mannermaiseen (elämänfilosofiseen, nykyisin ehkä lähinnä hermeneutiikkaan ja fenomenologiaan perustuvaan) filosofiaan pyritään nykyisin eroon. Mielenfilosofiakin tutkii tietoisuutta ja sen sisältöjä koulukunnista paljoa piittaamatta.
Filosofisiin ongelmiin voidaan nähdä ainakin kolme perussyytä: (1) Elävät olennot saavat tietonsa ulkomaailmasta hermosignaalien kautta. Miten maailmankuvan konstruoiminen tapahtuu ja kuinka hyvin tulos vastaa ulkoista todellisuutta? Mitä ovat mielen sisällöt ja tietoisuus? (2) Mikä on ihmisen luoman kielen [ks. Kieli, kielitiede ja kielifilosofia] ja tietoisuuden, tai kielen ja maailman välinen suhde? Kysymys ajattelun luonteesta on vaikea ilman kielen lisäämää komplikaatiotakin. (3) Ihminen ei enää vuosituhansiin ole elänyt 'luonnollisella' tavalla, vaan väestön kasvun myötä sosiaalinen ympäristömme on muuttunut radikaalisti. Tämä kehitys on ollut mahdollista vain muista eläimistä poikkeavan tietoisuutemme --- lähinnä kielellisen kykymme --- ansiosta. Saman tietoisuuden johdosta tunnemme kuitenkin myös vastuuta seuraamuksista, jotka eivät aina ole positiivisia.
- Mikä on filosofian ja sen synnyttämien erityistieteiden [ks. Tiede] suhde, esim. ovatko tieteet kasvaneet lopullisesti ulos perimästään? Vaikka edellä oleva lista olisi voitu aloittaa kysymyksellä (0) Millainen on ulkoinen todellisuus?, filosofia on jättämässä asian fysiikan ratkaistavaksi. Olemassaoloon liittyvät filosofiset kysymykset ovatkin relevantteja vain mielen sisältöjä tutkittaessa.

Metafysiikka ja ontologia

Metafysiikka on filosofian osa-alue, joka tutkii olevaisen perimmäistä luonnetta: se on tiedettä 'olevasta olevana'. Todellisuuden ajatellaan koostuvan entiteeteistä, jotka voidaan jakaa erilaisiin luokkiin eli kategorioihin ja erilaisiin olemisen tapoihin eli modaliteetteihin.
- Kategorioita ovat esim. oliot (eli substanssit), ominaisuudet, suhteet, tosiasiat, tapahtumat, joukot, lajit, propositiot, luvut, lait ja jopa maailmat. Tarpeellisten kategorioiden oikea lukumäärä on yksi ontologian peruskysymyksiä. Metafysiikan ydinosa, ontologia ('yleinen metafysiikka') on oppi kategorioista; siitä poikkeava erityinen metafysiikka liittyy luonnontieteisiin, kognitiotieteisiin ja teologiaan.
  - Modernissa logiikassa ja kielifilosofiassa keskitytään olioiden lisäksi nk. predikaatteihin, joihin kuuluvat ominaisuudet ja suhteet (eli relaatiot).
- Modaliteetteihin [ks. Kieli, kielitiede ja kielifilosofia] liittyy mahdollisten maailmojen käsite, jonka ansiosta aitokaan mahdollisuus ei edellytä toteutumista aktuaalisessa maailmassa; tämä on nk. synkroninen käsitys modaliteeteista. Aristoteelisessa filosofiassa myös potentiaalinen ja aktuaalinen oleva ovat modaliteetteja.
Olevan ontologisia jakoperusteita (Riku Jutin teoksesta Johdatus metafysiikkaan)
- yksilöolio (partikulaari) vai yleiskäsite (universaali)?
  - Esim. Sokrates ja Maa ovat yksilöolioita, ja termit 'ihminen' ja 'pallomainen' yleiskäsitteitä. Miten selitämme helposti tunnistettavan ykseyden moneudessa eli miksi sekä Sokrates että Aristoteles ovat 'ihmisiä'? Kaksi tähän liittyvää vastakkaista suuntausta ovat käsiterealismi ja nominalismi (suluissa esimerkkinä suuntausta vahvasti puolustanut filosofi):
  - Käsiterealismi (Platon): Yleiskäsitteet ovat olemassa yksilöolioista riippumattomasti; ne ovat 'ennen olioita' (universalia ante res).
    - Yksilöolioitakin voi olla olemassa. Maltillisemmassa käsiterealismissa (Aristoteles; Armstrong) yleiskäsitteet ovatkin olemassa juuri yksilöolioissa: ne ovat 'olioissa itsessään' (universalia in rebus). Universaalit voidaan esim. tulkita nk. asiaintilatyyppeinä, joita yksilöoliot toteuttavat.
  - Nominalismi: Vain yksilöoliota on olemassa. Yleiskäsitteet ovat olemassa vain näennäisesti 'olioiden jälkeen'.
    - Radikaali nominalismi (Quine): Yleiskäsitteistä puhuminen on väärinkäsitys, eli ne eivät ole olemassa edes näennäisesti.
    - Predikaattinominalismi (Frege; John Searle): Yleiskäsitteet ovat pelkästään kielellisiä merkkejä.
    - Käsitenominalismi eli konseptualismi (Ockham): Yleiskäsitteet ovat pysyviä ja todellisia mielen käsitteitä (mielteitä tai mentaaleja representaatioita).
    - Luokkanominalismi: Yleiskäsitteet ovat jäsenyyksiä yksilöolioiden muodostamissa luokissa, jotka käyttäytyvät joukko-opin joukkojen tapaan. Luokat muodostavat tässä uuden olevaisen kategorian.
      - Samankaltaisuusnominalismi on yksi luokkanominalismin alalaji.
    - Trooppiteoria (Locke; C. B. Martin): Yleiskäsitteiden sijaan on olemassa yksilöolioista riippumattomia partikulaareja ominaisuuksia, nk. yksilöominaisuuksia tai ominaisuusinstansseja. Trooppiteoriaa voidaan pitää osittain realistisena.
      - Erään version mukaan yksilöoliot olisivat trooppien kimppuja (Stout).
    - Nk. mahdollisten maailmojen käsitettä hyödyntävät nominalistiset teoriat (David Lewis)
- konkreettinen vai abstrakti?
  - Avaruuden ja/tai ajan suhteen määräytyneet entiteetit ovat konkreettisia, muut abstrakteja.
- materiaalinen vai ei-materiaalinen?
  - Materiaaliset entiteetit koostuvat aineesta, ei-materiaaliset eivät.
- episteeminen vai ei-episteeminen?
  - Episteemiset entiteetit riippuvat joko ihmisen kokemuksesta tai ymmärryksestä, ei-episteemisten ollessa molemmista riippumattomia.
Ontologisten kategoriakysymysten mielekkyyteen voidaan suhtautua myös epäillen, varsinkin kun ontologisesti ajattelevien filosofien mielestä erityistieteet, esim. fysiikka, eivät tutki olevaa olevana. Kategoriaopin yksinkertaistus on jaottelu kahteen perustavaan monistiseen kantaan, (1) idealismiin ja (2) materialismiin, ja niitä yhdistelevään (3) dualismiin. Kaikki tuloksia synnyttävä tieteellinen työ perustuu materialistiseen ajatteluun, vaikka tiedemies kannattaisikin jompaa kumpaa muista näkemyksistä. Materialismi voidaan jakaa kolmeen versioon, joita erottaa näkemykset aineen järjestäytymisen ja siihen liittyvän informaation olemassaolon statuksesta.
- Idealismi: Näkemys, jonka mukaan todellisuus on luonteeltaan henkinen.
  - Metafyysinen fenomenalismi on idealistinen oppi, jonka mukaan todellisuus riippuu tietoisuudesta. Vastakohtaa kutsutaan realismiksi. Solipsismin mukaan on olemassa vain tajuava minä, ja muu maailma on vain sen mielikuvia.
  - Humanistisissa tieteissä tapahtuneen 'lingvistisen käänteen' myötä syntyi uusi kieleen ja sen käsitteisiin sitoutunut idealismin muoto.
- Materialismi: Näkemys, jonka mukaan todellisuus on perimmältään ainetta. Nykyfysiikan teorioihin viitaten myös termiä 'fysikalismi' käytetään. Materialismin voidaan jakaa kolmeen alatyyppiin [ks. myös Reduktionismi, holismi ja emergenssi].
  - Vaikka eliminatiivista ja reduktiivista materialismia luonnehtii ontologinen reduktionismi, jälkimmäinen hyväksyy emergenssin ja edustaa siten tietoteoreettista holismia. Emergeetti materialismi perustuu ontologiseen holismiin.
    - eliminatiivinen materialismi
    - reduktiivinen (oik reduktiivis-emergeettinen) materialismi
    - emergeetti (oik. emergeettis-holisitinen) materialismi
  - Materialismin jako eri versioihin ei välttämättä ole järkevää: kyse saattaa olla pelkästään 'olemassaolon' käsitteen ongelmasta. Sekä eliminatiivisen että emergeetin materialismin ongelma on siinä, että ne johtavat helposti tieteellisen tutkimuksen kieltämiseen: kohdetta ei joko ole olemassa tai se on liian monimutkainen tutkittavaksi.
Modernissa mielen teoriassa erotetaan mielen sisältö ja tietoisuus. Ontologiset kysymykset liittyvät mielen sisällön eli intentionaalisten (kognitiivisten) tilojen, esim. uskomusten ja toiveiden, luonteeseen. Tässä eri materialismin lajien välillä on eroja, sillä eliminatiiviselle versiolle tyypillinen nk. kognitiivinen semantiikka sijoittaa merkitykset täysimääräisesti aivoihin eli kieltää intentionaalisuuden merkityksen. Intentionaalisuuden voi kuitenkin nähdä aivojen, käyttäytymisen ja ympäristön vuorovaikutuksena, jolloin merkitykset astuvat osittain mielen ulkopuolelle. Tällainen ajattelu häivyttää semantiikan ja pragmatiikan välistä eroa [ks. Kieli, kielitiede ja kielifilosofia]. Tässä työssä suhtaudutaan intentionaalisuuteen ja siihen liittyvään pragmatiikkaan myönteisesti. Kielifilosofiasta tuttu käsitesemantiikka on esimerkki siitä, että pragmatiikan apuna voi toimia erilaisia 'kainalosauvoja'. Biologisen evoluution luomat ominaisuudet mahdollistavat merkitysten ankkuroitumisen radikaalin pragmatiikan lisäksi myös kasautuneisiin aistihavaintoihin [empirismistä, ks. Tietoteoria ja epistemologia].
- Mielen tilat ovat suuntautuneita, esim. ajatteleminen on jonkin ajattelemista; tästä termi intentionaalisuus. Dualistisesti (tai piilodualistisesti) ajattelevat filosofit pitävät ihmisaivojen luomaa intentionaalisuutta ja merkityksiä jotenkin erikoislaatuisina. Luonnontieteellisessä katsannassa biologinen evoluutio on kuitenkin vastuussa sekä merkitysten ilmaantumiseen maailmaan että niiden kausaalisesta voimasta.
- Ontologista keskustelua käydään myös mielen tilojen laadullisesta sisällöstä, kvalioista (engl. qualia), kuten esim. väreistä. Puhutaan myös ydintietoisuuden 'vaikeasta ongelmasta'. Neurologia on vähitellen tekemästä ydintietoisuudesta ja kvalioista fysiologisia ilmiöitä. Filosofisesti mielenkiintoisempi ongelma on ihmisen laajennettu tietoisuus, johon liittyy sekä kieli että yhteiskunta.

Tietoteoria eli epistemologia

Filosofian ala, joka tutkii inhimillisen tiedon luonnetta, laajuutta ja alkuperää; kyse on siis enemmästä kuin totuuden määritelmästä. Realistisessa tietoteoriassa tiedon kohteen olemassaolon ja ominaisuuksien katsotaan olevan tarkastelijasta riippumattomia: on siis olemassa ei-episteemisiä entiteettejä. Tietoteoria on tärkeä osa-alue tieteenfilosofiassa.
- Klassinen tiedon käsite: tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus, eli X tietää että p jos ja vain jos
  - X uskoo että p
  - p on tosi
  - X:llä on päteviä perusteita väittää että p
- Nk. 'fallabilistisessa' tietoteoriassa puhutaan absoluuttisen totuuden sijaan todennäköisistä totuuksista ja totuudenkaltaisuudesta. Jo em. klassinen formulointi on lievästi fallabilistinen, koska viimeinen kohta ei väitä 'X:n olevan varma että p'. Vahvassa fallabilismissä muutetaan kaikkia kohtia, esim.
  - X uskoo että p on todenkaltainen
  - p on todenkaltainen
  - X:llä on päteviä perusteita väittää, että p on todenkaltaisempi kuin kilpailevat uskomukset
Totuusteorioista korrespondenssi- eli vastaavuusteoria on semanttinen, muiden ollessa episteemisiä. Heikossa mielessä kaikki totuusteoriat ovat episteemisiä, voihan maailmankaikkeuden 'asiantiloista' olla tosia tai epätosia käsityksiä vain ajattelevilla olioilla.
- Korrespondenssi- eli vastaavuusteoria: totuus merkitsee yhdenmukaisuutta ulkoisen todellisuuden kanssa.
  - Erään version mukaan tosia propositioita vastaa jokin ihmismielestä riippumaton joukko olioita ja asiantiloja, joiden nojalla propositio on tosi; voidaan puhua 'totuudentekijöistä' (engl. truthmaker). Etenkin luonnontiede tukeutuu tämänkaltaiseen ajatteluun. Tästä huolimatta tieteessä ei puhuta Totuudesta isolla alkukirjaimella: jo em. totuudenkaltaisuuden käsite 'deflatoi' totuuden käsitettä inhimillisempään kokoon.
- Koherenssi- eli yhteensopivuusteoria: totuus on jotain, joka sopii yhteen aikaisemman tiedon kanssa.
  - Tämä ei ole pätevä totuuden määritelmäksi, mutta kertoo hyvin paljon siitä, tiedämmekö totuuden.
- Pragmatistinen teoria: totuus on jotain, joka toimii käytännössä.
  - Varovasti käytettynä kertoo myöskin tietomme tasosta; vrt. luonnontiede vs. tekniikka ja lääketiede. Voi kuitenkin aiheuttaa ongelmia johtaessaan instrumentalismiin.
- Konsensusteoria: totuus on ideaalinen raja-arvo, jota tieteellinen yhteisö lähestyy konsensuksen syntymisen kautta.
  - Ajatus raja-arvosta lienee hyväksyttävä, mutta totuuden määritelmäksi tästä ei tietenkään ole.
- Tropologinen teoria: totuus on vallan- ja voimankäytön muoto.
  - Postmodernin retoriikan edustama varsin hyödytön käsitys 'totuudesta'.
Tiedonhankinnan strategiat voidaan jakaa esim. rationalismiin, empirismiin ja skeptismiin. Tuloksia saaneet tiedemiehet ovat tyypillisesti hyödyntäneet sekä rationalismin että empirismin ihanteita: teorianmuodostus on kokeiden ja havaintojen ohella tiedettä vahvasti määrittelevää toimintaa, varsinaista 'ymmärrystä'. Biologian näkökulmasta jyrkkä jako rationalismiin ja empirismiin ei ole edes järkevää: aistihavaintoja reaaliaikaisesti prosessoiva äly on pitkän evoluutiohistorian aikana kasautuneiden aistihavaintojen ja niihin liittyneen käyttäytymisen synnyttämä.
- Rationalismi: Näkemys, jonka mukaan tiedon perusta on inhimillinen järki eli käsitteellinen päättely formaalisten tieteiden (matematiikka ja logiikka) avulla, ilman kokemusta tai aistihavaintoja (toisaalta on myös esitetty, että matematiikka olisi erikoislaatuinen 'aisti'). Rationalismiin liittyy
  - deduktio, eli yksittäisten väitteiden tai totuuksien johtaminen yleisistä väitteistä tai totuuksista
  - analyyttinen a priori -tieto, joka tarkoittaa loogisesti välttämättä tosia lauseita kuten 'kaikki poikamiehet ovat naimattomia'
- Empirismi: Näkemys, jonka mukaan tieto pohjautuu aistihavaintoihin ja kokemukseen eli empiirisiin tieteisiin (esim. fysiikka, biologia ja historia). Empirismiin liittyy
  - induktio, eli yleisten hypoteesien ja teorioiden johtaminen yksittäisistä havainnoista ja kokeista; on huomattava, että induktiologiikka on tavallista deduktiivista logiikkaa ongelmallisempi logiikan laji.
  - synteettinen a posteriori -tieto, joka on empiiristä ja perustuu siten kokemukseen
- Skeptismi: Näkemys, jonka mukaan aitoa tietoa on lähes mahdotonta saavuttaa; aistihavainnotkin voivat johtaa harhaan. Vaikka tieteelliseen työhön kuuluu kritiikki ja epäily, se ei tavallisesti kohdistu itse tiedon saavuttamisen mahdollisuuteen, vaan jonkin yksittäisen tiedon oikeellisuuteen.
  - Agnostisismi on kanta, jonka mukaan inhimillisen tietokyvyn rajoitukset tekevät joidenkin perusasioiden ymmärtämisen mahdottomaksi. Jyrkintä skeptismiä kutsutaan tieto-opilliseksi nihilismiksi.
  - Vaikka skeptismi välttää väärässä olemisen virheen, se sortuu tietämättömyyden virheeseen.
Kyselymallissa, jota etenkin Hintikka on kehittänyt, tiedonhankinta jaetaan kolmeen tyyppiin askeleita: (1) Deduktiiviset askeleet edustavat loogisesti sitovaa päättelyä. (2)Interrogatiivisissa askeleissa syntyy uutta informaatiota. Luonnolle tehtyihin kysymyksiin ja vastausten tulkintaan liittyy molempiin taustaoletuksia. Jälkimmäiseen liittyy myös kysymys induktiosta. (3) Kriittisissä askeleissa epävarmoina pidettyjä taustaoletuksia ja vastauksia sulkeistetaan (engl. bracketing), so. niiden vaikuttavuuden astetta vähennetään. Strategisesti tärkeät interrogatiiviset askeleet vaativat kulloiseenkin tarpeeseen oikeanlaisten kysymysten asettamista; esim.
- Jos ongelma näyttää tutulta, käytä analogiaa
- Jos ongelma ei näytä tutulta, muuta sen kuvausta
- Jos ongelma näyttää liian vaikealta, jaa se osiinsa
- Jos ongelma näyttää yhä liian vaikealta, korvaa se yksinkertaisemmalla
- Jos mikään muu ei toimi, pyydä apua!

Etiikka

Moraali on tapoihin liittyvä, empiirisesti havainnoitavissa oleva ominaisuus. Etiikka eli moraalifilosofia tutkii moraalia filosofisin keinoin [ks. Filosofia]. Tutkimuskohteen luonteen huomioiden ei liene yllättävää, että empiirinen tutkimus on osoittautunut rationalistista tutkimusta hedelmällisemmäksi [ks. Tietoteoria eli epistemologia].
- Rationalistiset moraalifilosofit puolustavat transsendentaalista etiikkaa, jossa moraalin lähde on maailman ulkopuolella. Tälle vastakkaisessa naturalistisessa ajattelussa moraalin taustalla on biologinen ja kulttuurinen evoluutio. Edelliseen voidaan liittää jonkinasteisesta realismia, so. objektiivista totuusarvoa. Mitä laajemmin moraalisen käyttäytymisen määritellään kattamaan esim. tapakulttuuria, sitä perustellumpaa on korostaa eettistä relativismia. Tämä relativismi ei kuitenkaan ole yksilötason ilmiö.
  - Subjektiivisiin (usein ideologisoituneisiin) tunteisiin perustuva moraali, emotivismi, johtaa tuhoisaan relativismiin: nälkäänäkeviltä geneettisesti manipuloidun ruuan kieltävät järjestöt, aborttiklinikoita pommittavat fundamentalistikristityt tai kissaltaan lihansyönnin kieltävät vegetaristit.
- Siinä missä nk. analyyttinen etiikka eli metaetiikka analysoi moraalisia käsitteitä kuten hyvyys, oikeudenmukaisuus ja velvollisuus, nk. normatiivinen etiikka pyrkii määrittelemään käytännön moraalisääntöjä. Jos toiminnan seuraukset vaikuttavat niiden moraaliseen arvottamiseen, puhutaan seuraamusetiikasta, muuten kyse on deontologisesta etiikasta.
Moraali on taustaltaan biologinen ilmiö. Vaikka vain ihmisyhteisöt tuntevat saarnaavia pappeja ja moraalifilosofeja, so. pohtivat eettisiä kysymyksiä, lähisukulaisemme simpanssit ja bonobot elävät meillekin tutun oloisten sääntöjen alaisuudessa. Sillä että moraali edeltää uskontoa on uskontofilosofisia seuraamuksia [ks. Uskonto].

Moraalitunteiden taustalla olevia sosiobiologisesti selittyviä adaptaatiota tutkivat biologit etsivät vastauksia eri kysymyksiin kuin reaaliaikaisia moraalitunteita tutkivat psykologit tai filosofit. Moraalisen toiminnan evoluutiohistoriallinen funktionalismi ei implikoi reaaliaikaisen toiminnan instrumentalismia. Vain itse tunteilla, ei niiden evoluutiohistorialla, on kausaalisia vaikutuksia.

Oikeusfilosofiassa tutkitaan lakien suhdetta moraaliin. Esim. rikosoikeudella on yhtymäkohtia nk. luonnonoikeuteen, joka puolestaan on liitettävissä (biologisesti) naturalistiseen moraaliin. Yleisemmin poliittinen filosofia on yhteiskuntaan sovellettua etiikkaa. Taloustiedekin sai alkunsa moraalifilosofien pohdinnoista. Varsinkin talousteorioissa ajaudutaan usein 'rationaalisuuden' vastakkainasetteluun tunteiden ja kulttuurin kanssa toiminnan motivoijana. Tunnustamalla, että ihmisillä ei esim. voi olla täydellistä tietoa kaikesta ja että arvostukset vaikuttavat prioriteetteihimme, me kuitenkin parannamme, emme tuhoa, rationaalisuuden käsitettä [ks. Politiikka].
- Taloustieteeseen vihamielisesti suhtautuvat tahot haluavat ymmärtää 'rationaalisuudella' itsekästä materialistisen hyvän keruuta. Tämä ei kuitenkaan vastaa edes uusklassisen taloustieteen rationaalisuuskäsitettä, jota keskustelu hyvinvointivaltion tärkeydestä on muokannut alusta alkaen. 1950-luvulla kehittyneen nk. yhteiskunnallisen valinnan (engl. social choise) teoriassa (1) yksilön rationaalisuus määritellään varsin maltillisesti, (2) yksilöiden kognitiivisten kykyjen puutteellisuus ymmärretään (puhutaan 'sidotusta rationaalisuudesta') ja(3) ja valintoihin vaikuttavien psykologisten tekijöiden vaikutus päämääriin tunnustetaan. Valintaa tapahtuu markkinoiden lisäksi myös poliittisen toiminnan, so. arvojen välityksellä. Arvoihin vaikuttavat psykologiset ja kulttuuriset tekijät, mutta toisin kuin usein esitetään, rationaalisuus ei ole kummallekaan tekijälle vierasta [ks. Tunteet ja rationaalisuus].
  - Aivan samoin kumoutuu myös täydellisen itsekkyyden väitetty rationaalisuus: ihmisen kyky yhteistyöhön on selitettävissä biologisen evoluution luomilla tunteilla, jotka syntyivät mm. kanssakäymisen toistuvuuden asettamista peliteoreettisista reunaehdoista. Toisten ihmisten hyvinvoinnin huomioonottaminen ei ole epärationaalista! Tällaisen ajattelun myötä taloustiede on saanut evoluutiopsykologisen ulottuvuuden.
  - Protestanttiseen etiikkaan kuuluu rationaaliseksi nähty pidättyväisyys ja säästäväisyys (strateginen rationaalisuus); luonnollista halua nauttia elämästä 'tässä ja nyt' (parametrinen rationaalisuus) on pidetty moraalittomana. Kuitenkaan esim. vaurautta ei voi viedä mukaansa hautaan, ja siten jälkimmäinen biologinen rationaalisuus on --- maltillisena --- täysin perusteltua ja ainakin inhimillistä. Toisaalta maltillisuus ei aina ole taattua, mikä asettaa vaateita yhteiskunnan toimille ihmisten oman parhaan turvaamiseksi (esim. eläkejärjestelyt). Tällöin puhutaan organisaatioiden yksilöä suuremmasta rationaalisuudesta (idea, johon on useimmissa tapauksissa kuitenkin syytä suhtautua varauksella).

Estetiikka ja taide

Estetiikaksi kutsuttu filosofian ala voidaan jakaa 'esteettisen arvon' eli kauneuden filosofiaan ja taiteen filosofiaan.
Kauneuden filosofiassa on kiistelty siitä, kuinka suuressa määrin kauneus liittyy toisaalta kohteen (ulkoisiin) ominaisuuksiin ja toisaalta sen tarkastelijan kokemaan (sisäiseen) mielihyvään.
Taide on inhimillisen luovuuden ilmenemismuoto. Sitä --- ja samalla kauneuden käsitettä --- voidaan tutkia paitsi filosofian (estetiikan) niin myös tieteen (psykologian, ja sitä kautta myös biologian) näkökulmasta. Biologian osuus perustuu siihen, että sekä kauneuskäsityksemme että motivaatiomme taiteen tekemiseen ovat jossain --- ehkä merkittävässäkin --- määrin biologisen evoluution muokkaamia.

Uskonto

Uskonnollisuus ovat yleismaailmallinen ilmiö. Erään (The New Fontana Dictionary of Modern Thought) määritelmän mukaan uskonto on "kunnioittava asenne jumalaa, jumalia tai jotain muuta yliluonnollista, tai jopa vain 'elämän mysteeriä' kohtaan, sekä tähän liittyviä uskomuksia ja sekä yksilö- että ryhmätason käyttäytymistä". Kuolemanjälkeinen elämä, sielunvaellus tai esim. valaistujen jo eläessään saavuttamat erikoiset henkiset kyvyt liittyvät siis uskontoon ilman jumalauskoakin. Sana 'mysteeri' pitää tässä ottaa kirjaimellisesti: jos tieteen kykyä selittää elämän syntyä ja evoluutiota ei periaatteellisesti epäillä, kyse on 'vain' elämää kunnioittavasta filosofiasta.
- Uskontotiede on yrittänyt määritellä uskontoa myös pyhä/profaani -erottelun ja 'perimmäisen huolenaiheen' kautta, vaikka näitä pitäisi käsitellä filosofisina katsantoina. Ateistillakin voi olla 'pyhiä' arvoja, esim. demokratia, elämä, oikeudenmukaisuus, rakkaus ja totuus, huolenaiheista puhumattakaan. Taipumus moraalisuuteen edeltää uskoa [ks. Etiikka].
- Mikä on henkisyyden tai taikauskon suhde uskontoon?
Kulttuuriantropologiassa ja sosiologiassa uskonnoille annetaan kolme erilaista funktionaalista selitystä: (1) Uskonto lohduttaa ihmisten kohdatessa kärsimystä ja kokiessaan kuoleman pelkoa. (2) Uskonto selittää muuten selittämättömiä ilmiöitä. (3) Uskonto luo hyödyllistä yhteisöllisyyttä esim. moraalisuutta pönkittämällä. Modernille psykologialle nämä selitykset eivät riitä, ja osittain ne ovat jopa vääriä.
- Uskonnollisuuden taustalla voidaan nähdä useita tekijöitä: (1) Vanhojen, elämää nähneiden ihmisten mielipiteiden arvostamisella on positiivinen vaikutus eloonjäämiseen, ja kuoleman 'mysteerin' kautta tämä johtaa esi-isien palvontakulttiin. (2) Voimattomuus esim. ukkosmyrskyjen, kuivuuden, tautien ja kuoleman edessä johtaa niiden selittämiseen näkymättömien toimijoiden intentionaalisina tuotteina. Naturalistinen moraalikin on helppo selittää yliluonnollisen jumalan tahtona. Ihmisellä on uskonnosta riippumattomat psykologiset valmiudet molempiin em. tekijöihin. (3) Unien reaalimaailmasta eroava vapaus on helppo tulkita ruumiista eroavan sielun aktiviteetiksi. (4) Kaatumatautisten ym. neurologisista ongelmista kärsivien yksilöiden kokemukset viittaavat mahdollisuuteen olla yhteydessä henkimaailman kanssa. Varhaiset pappisluokan edustajat pyrkivät simuloimaan näitä kokemuksia mm. paastoamisella ja hallusinaatioita aiheuttavilla aineilla. (5) Papiston ja hallitsijoiden yhteiset intressit selittävät myöhempää institutionaalista kehitystä, ja kulttuuri alkoi entistä voimakkaammin muokata uskontojen sisältöjä.
Uskontojen kulttuurievoluutiossa [ks. Kulttuuri ja kulttuurievoluutio] on nähty ainakin kolme tasoa: (1) animismi on luonnon sielullistamista, (2) polyteismi monijumalisuutta ja (3)monoteismi yksijumaluutta. Uskonnot jakautuvat myös jumalatyypin perusteella. (1) Teismissä jumala on yliluonnollinen olento, joka on luonut maailman ja pitää siitä aktiivisesti huolta. (2)Deismissä yliluonnollinen jumala on luonut maailman, mutta jättänyt sen toimimaan luomiensa luonnonlakien mukaan, puuttumatta itse tapahtumiin. (3) Panteismissa jumala ei ole ulkopuolinen yliluonnollinen olento, vaan sisältyy itse maailmankaikkeuteen, esim. luontoon tai sen lakeihin. Ateismi ei tässä kirjossa ole kovin radikaali vaihtoehto.
- Koulutetut länsimaiset ihmiset uskovat jumalan sijaan yhä enenevässä määrin jumalaan uskomiseen tai jumalan käsitteeseen, ja esim. panteismi voi olla runollisesti ilmaistua ateismia (varsinkin tiedemiehillä on esiintynyt tällaisia kielikuvia). Jumalasta on tulossa hajuton ja mauton. Lisäksi uskonnot maallistuvat jatkuvasti hyväksyessään tai ainakin sietäessään mm. avioeroa, avioliiton ulkopuolista seksiä tai esim. homoseksuaalisuutta. Vuoden 2001 terroritekoihin (9/11) pohjaavat puheet 'uskonnon paluusta' ovat harhaanjohtavia: jo valistusaika osoitti uskonnollisen väkivallan todelliset pitkäaikaisvaikutukset.
- Vaikka edellytykset julkisesti hyväksyttävälle ateismille ovat olemassa, ongelmiakin on. Yhdysvalloissa ex- presidentti George Bush vanhempi ei pidä ateisteja kunnon kansalaisina, ja julkiateisteille satelee tappouhkauksia. Islamilaisessa maailmassa ateismista tai muuhun uskontoon kääntymisestä voi saada kuolemantuomion.
Tieteen [ks. Tiede] ja uskonnon välit ovat ongelmalliset, eikä niiden määrittely täysin yhteismitattomiksi, kuten nk. fideismissä tehdään, ole saavuttanut suurta suosiota. Jos jumalan oletetaan vaikuttavan aktiivisesti maailman tapahtumiin, kuten teismissä tehdään, vastakkainasettelu on avoin; suhtautuminen evoluutioteoriaan on tässä avainasemassa. Yritykset löytää jumala kunkin ajan tieteen vielä selvittämättömistä arvoituksista on ajanut koko käsitteen aina vain ahtaammalle. Ongelmallinen on myös ajatus, että tieteellisen tiedon [ks. Tietoteoria eli epistemologia] lisäksi olisi olemassa 'muita tapoja tietää': perimätiedon, intuition ja auktoriteetin lisäksi mm. jumalaiset ilmoitukset, näyt ja mystiset kokemukset. Vaikka nk. evidentialismin mukaan jumalan olemassaolo voidaan todistaa tieteellisesti, kyse on kreationistien toiveajattelusta.
- Esimerkki: vaikka paavi julisti v. 1996 katolisen kirkon hyväksyvän mm. kreationistien vastustaman evoluutioteorian, myönnytys ei koskenut ihmisen evoluutiota. Paavin mukaan ihmisen kehittyminen apinasta vaati pelkällä biologialla selittymätöntä "henkistymistä". Ihmisen psykologian tai neurologian tutkimuksella ei siis ole tieteellistä perustaa.
- Varoitus: tämä työ suhtautuu uskontoon kriittisesti. Silloin kun uskonto johtaa tieteenvastaisuudessaan köyhyyteen ja kärsimykseen, suhtautuminen on vihamielistä.
- Myönnytys: Nk. joukkojen viisaus osoittaa, että järkeviä kulttuurisia käytäntöjä voi syntyä, vaikka yksilöt eivät tunne niiden perusteita. Taustalla on kuitenkin empiiristä tietoa siitä, mikä on toiminut ennenkin. Intuitio ei ole tietoa, vaikka voi siihen johtaakin. Auktoriteettiusko on yhtä vähän tietoa kuin (muut) uskontojen tiedonlähteet.

Tiede

Tieteellä tarkoitetaan (1) luontoa, ihmistä ja yhteiskuntaa koskevaa järjestelmällistä tietojen kokonaisuutta ja (2) sen tavoittelua tietoisella, itseään korjaavalla kriittisellä prosessilla. Tiede pyrkii antamaan meille totuudelliseen tietoon perustuvan maailmankuvan; samalla se tyydyttää uteliaisuuttamme. Välillisesti se myös parantaa maailmaa, mutta ei nk. skientismin mukaisesti: tiede ei yksinään ratkaise kaikkia ongelmia, vaan tarvitaan myös mm. poliittista tahtoa. Väärän tiedon varassa ei kuitenkaan voi tehdä edes moraalisesti oikeita ratkaisuja.
- Aksiologiassa [ks. Filosofia] tutkitaan, voiko totuus olla tieteellisen työn realistinen tavoite [instrumentalismista, ks. Tieteenfilosofia; fallabilismista, ks. Tietoteoria].
- Nk. postmoderni filosofia esittää, että tiede on vain yksi uskonto muiden joukossa. Tämä on varsin harhainen näkemys, sillä --- toisin kuin uskonnot --- tiede testaa jatkuvasti omia teorioitaan.
Yksi tieteenfilosofian kysymyksiä on, kuinka erilaisia luonnontieteet ja ihmistieteet loppujen lopuksi ovat. Realistisen käsityksen mukaan molemmissa voidaan vedota kausaalisyihin [ks. Kausaalisuus, determinismi ja ennakoitavuus], vaikka jälkimmäisessä myös toimijoiden omilla käsityksillä on merkitystä. Tieteiden jaottelua:
- Formaaliset eli käsitteelliset tieteet
  - Matematiikka ja logiikka
- Todellisuutta koskevat reaalitieteet
  - Luonnontieteet
    - Esim. tähtitiede, geotieteet, fysiikka, kemia, biokemia, biologia, fysiologia, psykologia.
    - Luonnontieteet eivät ole sama asia kuin teknologia, ja tieteen puolustus pelkkänä teknologian mahdollistajana ei tee sille oikeutta: uteliaisuus ja tarve ymmärtää ovat syvällisiä inhimillisiä tarpeita. Toisaalta (ainakin nykyaikaisen) teknologian kehitys todistaa tieteellisten teorioiden totuudellisuutta.
  - Yhteiskunnalliset ja humanistiset tieteet ('ihmistieteet')
    - Esim. maantiede, taloustiede, sosiologia, historia, arkeologia, antropologia, sosiaalipsykologia, lingvistiikka, semiotiikka, kulttuurintutkimus, uskontotiede.
    - Ihmistieteet määritellään tutkimuskohteen mukaan, ja on käymässä yhä selvemmin ilmi että ihmisenkään toimintaa ei voida pelkästään ei-luonnontieteellisin menetelmin.
  - Soveltavat tieteet
    - Esim. tekniikka, lääketiede, hoitotiede, kasvatustiede, sosiaalipolitiikka, valtio-oppi, maailmanpolitiikka.
- 'Argumentoivat' tieteet
  - Filosofia
Akateemisen vapauden ideaalin mukaan (1) ulkopuolisesta, epätieteellisestä ohjauksesta riippumaton tutkimus on pitkällä tähtäyksellä tuottavampaa kuin esim. poliittisesti, uskonnollisesti tai demokraattisesti hallinnoitu tutkimus, ja (2) tällä vapaalla tutkimuksella on kaikista hyötynäkökohdista riippumaton sivistystehtävä.
- Esim. vaatimus demokratisoida tutkimuskohteiden valinta pois tutkijoilta on ongelmallinen. Hyvää tarkoittava päätös kohdentaa luonnontieteellinen tutkimus esim. syöpätutkimusta tukeviin projekteihin ei johtaisi toivottuun tulokseen.
- Tutkimuksen tuloksellisuus on kuitenkin yhteiskunnallisesti oikeutettu vaatimus, eikä tutkimuksen vapauden ideaalia saa käyttää yliopistollisten suojatyöpaikkojen ylläpitämiseen! Päinvastaisista väitteistä huolimatta myös nk. perustutkimusta voidaan arvottaa hyvään ja huonoon: hyvä tutkimus vaikuttaa laajemmin muiden tutkijoiden työhön kuin arkistoihin hautautuva huono tutkimus.

Tieteenfilosofia

Tieteenfilosofiset kysymykset liittyvät perinteisesti edellä esitettyihin ontologisiin ja tietoteoreettisiin spekulaatioihin; viime aikoina myös tieteen tekemisen etiikka on noussut esiin. Determinismillä [ks. Kausaalisuus, determinismi ja ennakoitavuus] ja reduktionismilla [ks. Reduktionismi, holismi ja emergenssi] on tieteenfilosofiassa tärkeä merkitys.
Tieteen käsitteiden ja teorioiden ontologia ja totuudellisuus ovat tieteenfilosofian peruskysymyksiä. Miksi maailma toimii säännönmukaisesti? Mitä tarkoitetaan luonnonlakien olemassaololla? Jos laki löydetään, niin mitä silloin sen olemassaololla tarkoitetaan ontologisella tasolla? Jos se keksitään (eli on keinotekoinen inhimillinen konstruktio), niin miksi maailma toimii säännönmukaisesti? Suhtautuminen teorioihin ja niissä postuloituihin entiteetteihin jakaa tieteenfilosofian eri leireihin:
- Tieteellinen realismi: Kanta, jonka mukaan tieteelliset teoriat ovat tosia tai epätosia, objektiivista todellisuutta koskevia väitteitä, ja toden teorian postuloimat teoreettiset entiteetit ovat olemassa vaikka niitä ei voisikaan (suoraan) havaita. Teorioilla pyritään siis empiirisen havainnoinnin ylittävän todellisuuden kuvaukseen. [Vrt. totuuden korrespondenssiteoria.] Tieteen menestyksen voidaan nähdä tukevan realismia.
  - Realismissa todellisuudessa voidaan nähdä kolme tasoa, (1) havaintojen taso, (2) tapahtumien taso ja (3) kausaalisten mekanismien luoma mahdollisten tapahtumien potentiaalinen taso. Sama asia lyhyesti: empiirinen, aktuaalinen ja todellinen!
- Entiteettirealismi: Kanta, joka on realistinen havaittavien lisäksi myös ei-havaittavien entiteettien suhteen silloin, kun tiede käyttää niitä. Esim. elektroneista on sanottu: "If you can spray 'em, they're real". Tämä pragmaattisesti orientoitunut kanta ei ole kiinnostunut teorioiden totuudellisuudesta, eikä ei-havaittavia entiteettejä hyväksytä pelkästään sillä perusteella, että ne postuloidaan teorioissa.
- Konstruktiivinen empirismi: Kanta, joka rajoittaa realismin vain selvästi havaittaviin entiteetteihin. Teorioiden totuudellisuuden sijaan pitää puhua niiden empiirisestä adekvaattiudesta ('riittävyydestä'): ne kertovat minkälainen maailma voi olla.
- Metodologinen instrumentalismi: Radikaalein anti-realistinen kanta, jonka mukaan tieteelliset teoriat eivät ole tosia tai epätosia, vaan pelkästään enemmän tai vähemmän toimivia havaintojen systematisointivälineitä. Teoriat ja niiden entiteetit ovat viime kädessä sopimuksia. [Vrt. pragmatistinen totuusteoria.]
Tieteellisen työn nk. hypoteesi-deduktio --mallissa tieteelliset teoriat ovat hypoteeseja, joiden totuudellisuus riippuu niistä johdettujen uusien ennusteiden oikeellisuudesta. Tällöin tieteen rationalistinen puoli korostuu hypoteesien muodostamisen aikana, empiirinen puoli niiden verifioinnin aikana [ks. Tietoteoria eli epistemologia]. Tieteellistä tutkimusta ei kuitenkaan ole pystytty kodifioimaan: metodin sijaan on olemassa vain em. itseään korjaava prosessi. Näin em. 'rationalistinen' hypoteesinmuodostus tarkoittaa käytännössä erilaisten nk. heuristiikkojen (esim. analogioiden, yleistysten, jne.) hyödyntämistä. TieAteen kasautuvan luonteen vuoksi uudet teoriat pohjaavat aina myös aikaisempaan tietämykseen. Tieteen filosofiassa kiistellään siitä, voidaanko hypoteeseja verifioida tosiksi vai pitäisikö puhua vain falsifikoinnista [tässä yhteydessä hyödyllisestä fallabilismista, ks. Tietoteoria eli epistemologia].
- Hypoteesin muodostus perustuu harvoin puhtaaseen arvaukseen tai edes induktioon. Esim. todennäköisyys että joku maallikko kumoaisi omalla 'neronleimauksellaan' Einsteinin suhteellisuusteorian on täysin olematon; romantiikan ajan taiteilijakäsityksellä ei ole sijaa tieteessä (vaikka tieteen 'demokratisoimista' vaativat saattavat näin esittää).
- Kun tieteessä puhutaan ennustamisesta, tarkoitetaan ilmiöiden olemassaolon, ei tulevaisuuden, ennustamista. Juuri tämän takia kokeiden huolellinen suunnittelu on tärkeä osa tutkimusta.
Empirismi on tarpeellisia sekä hypoteeseja luotaessa että niitä verifioitaessa. Aistiemme toimintaperiaatteiden johdosta havaitsemiseen liittyy 'konstruktiota', mikä on osa laajempaa tieteenpsykologista tutkimusta. Vaikka biologinen evoluutio on taannut, että tietyllä makroskooppisella tasolla voimme suhtautua havaintoihin realistisesti, tieteessä ei voida tukeutua pelkästään tähän. Tiede ei kuitenkaan tyydy passiiviseen havaintointiin, vaan tekee aktiivisia kokeita (nk. interrogatiivisessa tieteen mallissa luonnolle tehdään kyselyjä kokeiden avulla). Mittauksia ei myöskään tehdä pelkkien ihmisaistien varassa, vaan instrumenteilla joiden toiminnalla on omat (tutkittavasta kohteesta riippumattomat) teoriansa ja joiden toiminta varmistetaan erilaisilla menetelmillä, mm. kalibroinneilla. Havaintojen objektiivisuus tieteellisessä työssä on jotain, joka saavutetaan kovalla työllä.

Kausaalisuus, determinismi ja ennakoitavuus

Realistisen näkemyksen mukaan kausaalisuus, syysuhde, on seurausta olioiden rakenteesta johtuvista kyvyistä ja taipumuksista, jotka johtavat erilaisiin seuraamuksiin kontekstista riippuen ('generatiivinen' kausaalisuus). Kyse on siis enemmästä kuin kahden ilmiön säännönmukainen yhteenliittymä ('sukkessionistinen' kausaliteetti).
- Kausaalisuus on epäsymmetrinen ominaisuus, pelkän korrelaation ollessa symmetrinen. Korrelaatio voi perustua (suoran tai epäsuoran) kausaalisuhteen sijaan myös sattumaan.
- Esimerkiksi Töttö käsittelee teoksessaan Syvällistä ja pinnallista kausaalisyiden tärkeyttä kaikessa, myös yhteiskuntatieteellisessä, selittämisessä.
Metafyysinen determinismi ja tietoteoreettinen ennakoitavuus liittyvät ilmiöiden kausaalisuuteen.
- Determinismi: Näkemys, jonka mukaan annetulla tapahtumalla on olemassa sen täydellisesti määräävät tekijät.
- Ennakoitavuus: Näkemys, jonka mukaan annetun tapahtuman määräävät tekijät voidaan myös tuntea tavalla, joka mahdollistaa tapahtuman tarkan ennustamisen. Tämä on mahdollista vain hyvin rajoitetuissa ongelmatapauksissa.
Deterministisessäkin maailmassa on riittävästi satunnaisuutta (tai 'satunnaisuutta', riippuen siitä miten haluaa sanan määritellä) ja siten myös luovuutta jopa vapaata tahtoa ruokkimaan. Determinismin hyväksyminen ei tee maailmasta ennakoitavaa: determinismi ei tarkoita 'ennalta määrätty' tai edes 'ennalta laskettavissa'. Näin se ei ole ristiriidassa makroskooppisen maailman ilmiöiden tilastollisen luonteen kanssa, sillä tavallisesti on mahdotonta olla tietoinen kaikista tutkittavaan ilmiöön liittyvistä monimutkaisista ja vaihtelevista syy-seuraussuhteista; tämä on 'kaaosta' sanan perinteisessä merkityksessä. Edelleen, moderni matemaattinen kaaos-teoria ei ole osoitus luonnonlakien pettämisestä, vaan seurausta eräiden (determinististen) lakien epälineaarisesta luonteesta.
- Nykykäsityksen mukaan kvanttifysiikka on aidosti ei-determinististä. Tämä ei kuitenkaan vielä kaada makroskooppisen maailman mahdollista deterministisyyttä, niin selvästi meidän tuntemamme maailma poikkeaa kvanttitason ilmiöistä (mm. dekoherenssin käsite liittyy tähän). Onkin hieman paradoksaalista, että juuri kvanttifysiikka on tarjonnut ylivoimaisesti tarkimmat numeeriset yhtäpitävyydet teorioiden ja kokeiden välille.
- Tilastollisuutta ei tarvitse selittää mittausvirheilläkään, kuten aikoinaan otaksuttiin.

Reduktionismi, holismi ja emergenssi

Reduktio on kaiken tieteen taustalla; on vain ymmärrettävä ontologisen [ks. Metafysiikka ja ontologia] ja tietoteoreettisen [ks. Tietoteoria eli epistemologia] reduktionismin ero. Vaikka holismia pidetään reduktionismin vastakohtana, emergenssi-käsitteen vuoksi asia ei ole aivan yksiselitteinen.
- Reduktionismi: Näkemys, jonka mukaan tutkittava kohde voidaan jakaa yksinkertaisimpiin komponentteihin.
  - Ontologisessa reduktionismissa kohde koostuu yksinomaan osistaan ja sen kaikki ominaisuudet ovat palautettavissa näiden osien ominaisuuksiin ja relaatioihin. Tämä on käytännössä sama asia kuin (eliminatiivinen ja reduktiivinen) materialismi.
  - Tietoteoreettisessa reduktionismissa myös kohdetta koskeva tieto voidaan palauttaa osia ja niiden käyttäytymistä koskevaksi tiedoksi. Tämä on tietenkin absurdin vahva vaatimus.
- Holismi: Näkemys, jonka mukaan kohteessa on jotain, jota ei voida palauttaa sen osien ominaisuuksiin: kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.
  - Ontologinen holismi tarkoittaa usein käsitteitä kuten 'elämänvoima', jonka kuvitellaan hallitsevan elävää solua ja jota ei voi tutkia ja selittää tieteen avulla. Se saattaa merkitä myös tutkimuksen kieltämistä jopa moraalisin äänenpainoin. Nk. emergeettinen materialismi ainakin pyrkii vakavampaan ajatteluun.
  - Tietoteoreettinen holismi on hyväksyttävä asenne emergeettien ominaisuuksien tutkimuksessa. Erilaiset järjestelmäteoriat liittyvät tähän.
- Emergeetit ominaisuudet syntyvät siirryttäessä alemmalta teoriatasolta ylemmälle. Käsite liittyy luontevimmin tietoteoreettiseen holismiin, joka on yhteensopiva (ontologisesti) reduktionistisen materialismin kanssa. Kun kuvailun tarkkuutta vähennetään, ilmiöiden laadullinen luonne muuttuu karkeistuksen hukatessa informaatiota.
  - Yksittäisillä kaasuhiukkasilla on nopeus- ja paikkavektorit, mutta ei esim. lämpötilaa, painetta tai entropiaa, jotka tulevat mahdollisiksi siirryttäessä hiukkaskuvauksesta makroskooppiseen kuvaukseen (kaasusäiliö). Vaikka makroskooppisten suureiden mittaus ei kerro mitään yksittäisten hiukkasten tilasta, systeemi on täysin sopusoinnussa ontologisen reduktionismin kanssa.
Tutkimusfilosofiana reduktionismi on 'positiivinen' asenne. Tutkimuksen kohteita pyritään ymmärtämään (1) tutkimalla niitä maltillisen reduktionistisesti ja (2) luomalla saaduista tuloksista synteesin huomioimalla kaikki mahdolliset kausaalisuhteet (esim. biologiassa organismien väliset suhteet, verkostot, ym.). Toisella tapaa ilmaistuna reduktion kohteena on koko systeemi osineen. Reduktiivisella materialismilla ei siis ole ongelmaa järjestelmäteorioiden tai esim. uuden verkkotieteen kanssa.
- Maltillinen (tai hierarkkinen) reduktionismi tarkoittaa, että teoriatasoja ei tavallisesti ole järkevää mennä alas kuin yhden askeleen. Esim. biologiaa selittyy biokemialla ja biofysiikalla; kvanttifysiikka on tarpeetonta. Yhteiskuntatieteissä psykologia täydentää järjestelmäteoreettista ajattelua.
  - Psykologian käytön tulkitseminen 'vasemmistolaisen' sosiologian reduktionistiseksi 'oikeistolaistamiseksi' on asiatonta. (1) Psykologia ja sosiologia ovat tieteitä, eikä niiden kuvaaminen vasemmistolaiseksi tai oikeistolaisiksi ole perusteltua. (2) Evoluutiopsykologian perusoletus on, että ihmisen psykologiset ominaisuudet ovat kehittyneet sosiaalisessa kanssakäymisessä: osa teoriaan liittyvästä 'reduktionismista' kulkee päinvastaiseen suuntaan kuin po. kritiikki väittää. (3) Kukaan ei väitä psykologian selittävänkaikkia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Väestötiheys on nykyisin aivan toista kuin pitkän evoluution aikana, ja voimakkaaksi virraksi muuttuessaan yksittäisten ihmisten toiminta synnyttää rakenteita, joita etenkin taloustieteilijät ovat tottuneet käsittelemään. Näin 'ekomaterialismi' täydentää 'biomaterialismia' modernissa sosiologiassa.
- Käyttäytyminen on aina käyttäytymistä tietyssä ympäristössä, ja vaatimus reduktion aloittamisesta esim. toimijan aivojen tasolta on kohtuuton ja antaa väärän kuvan (ontologisen) reduktion voimasta. Vrt. myös peliteoreettinen semantiikka [ks. Kieli, kielitiede ja kielifilosofia] ja intentionaalisuuden 'behavioristinen' laajennus [ks. Metafysiikka ja ontologia].
- Matematiikassa kehittynyt menetelmällinen holismi, 'kompleksisuutta' tutkiva kaaosteorian sukulainen, on äärimmäisen reduktiivista, koska inhimillinen toimintakin palautetaan biologian ja fysiikan ohi puhtaaseen matematiikkaan. Ongelman muodostaa oletus, että systeemin muodostavien olioiden sisäiset ominaisuudet eivät millään tavalla rajaa systeemitasolla mahdollisia ilmentymiä. Ilman tätä oletusta kompleksisuuskin istuu hyvin ontologiseen reduktionismiin.

Suomen linkit

Tuesday, October 11, 2011

Filosofian käsitteitä yms

Esipuhe

Sisällys

Taustatietoa

Antiikin Kreikka ja länsimaisen sivistyksen synty (n. 700 - 100 eaa.)

Roomalaisen kulttuurin valtakausi (n. 100 eaa. - 450)

Keskiaika (n. 450 - 1350)

Renessanssi ja humanismin synty (n. 1350 - 1600)

Uusi aika (n. 1600 - 1960)

Rationalismin uusi nousu (n. 1600 - 1830)

Taivaanmekaniikkaa ja rationalismia

Höyrykoneet ja valistusaika

Sähköä ja romantiikkaa

Nykyaikaisen tieteen synty (n. 1830 - 1900)

Geotieteitä ja biologiaa

Fysiikkaa ja kemiaa

Modernismin kausi (n. 1900 - 1960)

Atomi- ja suhteellisuusteoria

Kvanttifysiikkaa ja kosmologiaa

Tekniikkaa ja biologiaa

Postmoderni aika (n. 1960 -)

Johdanto

Taustatietoa

No comments: