Friday, March 24, 2017

Lasten suusta

Lasten suusta -huumoria, sama juttu voi esiintyä useampaan kertaan, koska näitä on otettu netin lähteistä.


Lapsuudenmuistot ovat sellaisia, joita pitää raahata mukanaan koko elämänsä ajan
Hans 6v.

Nykyään on paljon helpompaa olla nainen. Ennen vanhaan heidät poltettiin roviolla.

SUURI KESKUSTELU: ONKO PAREMPI
OLLA SINKKU VAI MENNÄ NAIMISIIN

"Tytöille on parempaa olla
sinkku, mutta ei pojille. Pojat tarvitsevat
jonkun siivoamaan heidän jälkiään!" (Lynette, 9)

"Saan päänsärkyä
ajatellessani sellaista. Olen vielä lapsi. En tarvitse
tämän kaltaisia ongelmia." (Kenny, 7)

MIKÄ SAA KAKSI IHMISTÄ
RAKASTUMAAN TOISIINSA?

"Kukaan ei tiedä, että
miksi niin tapahtuu, mutta kuulin, että sillä on
jotain tekemistä miltä sinä haiset. Siksi parfyymit ja deodorantit
ovat niin suosittuja." (Jan, 9)

"Luulisin, että sinua ammuttaisiin
nuolella tai jotain, mutta loppu ei
varmaankaan ole niin tuskallista."(Harlen, 8)

MINKÄLAISTA ON RAKASTUA?

"Niinkuin lumivyöry, jossa
sinun pitää juosta henkesi edestä." (Roger,9)

"Rakastuminen on ihan kuin
tavaamaan opettelemista. En haluaisi sitä, se
vie niin hirveän kauan." (Leo, 7)

MINKÄLAINEN ROOLI
HYVÄNNÄKÖISYYDELLÄ ON RAKKAUDESSA?

"Jos haluat, että joku
joka ei ole perheesi jäsen, rakastaisi sinua,
niin ei haittaa jos on kaunis." (Jeanne, 8)

"Ei se ole aina siitä
kiinni, miltä näytät. Katso minua. Olen todella
komea, enkä ole vielä saanut ketään menemään naimisiin
kanssani." (Gary,7)

"Kauneus on syvällä
ihossa. Mutta kuinka rikas olet, voi jatkua kauan."
(Christine, 9)

MIKSI RAKASTAVAISET PITÄVÄT
USEIN TOISIAAN KÄDESTÄ?

"He haluavat olla varmoja,
etteivät heidän sormuksensa putoa,koska he
ovat maksaneet niistä niin hyvät rahat." (Dave, 8)

LUOTTAMUKSELLISIA AJATUKSIA
RAKKAUDESTA

"Hyväksyn rakastumisen niin
kauan, kunhan se ei tapahdu silloin kun
televisiosta tulee Simpsonit." (Anita, 6)

"Rakkaus löytää sinut
vaikka yrität piiloutua siltä. Olen yrittänyt
piiloutua siltä viisi vuotiaasta lähtien, mutta tytöt löytävät
minut."
(Bobby, 8)

"En pidä kiirettä
rakastumisella. Mielestäni neljäs luokka on tarpeeksi
kovaa." (Regina, 10)

MITKÄ ON TARPEEN OLLAKSEEN HYVÄ
RAKASTAJA?

"Yksi on, että sinun
täytyy tietää, kuinka kirjoitetaan shekkejä. Koska
vaikka sinulla olisi tonneittain rakkautta, niin silti saat
hirveästi laskuja." (Ava,9)

MIKÄ ON PETTÄMÄTÖN KEINO SAADA
TOINEN RAKASTUMAAN SINUUN?

"Kerro, että omistat
kokonaisen joukon karkkikauppoja." (Del,6)

"Älä omista haisevia
vihreitä lenkkareita. Saat ehkä huomiota, mutta
huomio ei ole samaa, kuin rakkaus." (Alonzo,9)

"Yksi tapa on viedä tyttö
ulos syömään. Sinun pitää olla varma, että hän
pitää syömisestä. Yleensä minulla toimii ranskalaiset
perunat." (Bart,8v)

KUINKA VOIT KERTOA, ETTÄ JOS
KAKSI AIKUISTA SYÖ RAVINTOLASSA
PÄIVÄLLISTÄ, ETTÄ HE OVAT
RAKASTUNEET?

"Ihan vain katsomalla
kuinka mies maksaa laskun. Siitä voi kertoa, onko
hän rakastunut." (John, 9)

"Rakastavaiset vain
tuijottavat toisiaan niin, että heidän ruokansa
jäähtyy. Muut ihmiset välittävät enemmän ruuasta." (Brad, 8)

"Se on rakkautta, jos he
tilaavat jälkiruokaa, joka on tulessa. He
haluavat tilata sellaista, heidän sydämensä .... tulessa."
(Christine,9)

MITÄ USEIMMAT IHMISET
AJATTELEVAT, KUN HE SANOVAT "RAKASTAN SINUA"?

"Ihmiset ajattelevat: Joo,
minä todella rakastan häntä, mutta toivon,
että hän käy suihkussa vähintään kerran päivässä." (Michelle,
9)

KUINKA IHMISET OPPIVAT
SUUTELEMAAN?

"Helpompaa on katsoa joka
päivä saippuaoopperoita." (Carin,9)

MILLOIN ON SOPIVAA SUUDELLA
JOTAKUTA?

"Ei ole koskaan sopivaa
pussata poikaa. Ne aina kuolaa ympäriinsä...
Siksi lopetin pussailun." (Jean, 10)

KUINKA SAAT RAKKAUDEN
KESTÄMÄÄN?

"Vietä enin aikasi
rakastaen, sen sijaan että menisit töihin."(Tom, 7)

"Älä unohda vaimosi nimeä.
Se aiheuttaa rakkaudessa sekasotkun." (Roger,8)

"Ole hyvä suutelija. Se
saattaa saada vaimosi unohtamaan,ettet koskaan
vie roskia ulos."(Randy, 8)



Lasten koevastauksia

Joillakin naisilla on hyvin
suuret rinnat,
kun taas toiset ovat lähes
yläosattomia.

Suurin ero naisten ja miesten
välillä:
Naisilla on enemmän järjestystä ompelutarvikkeissa, kun taas
miehillä on enemmän varustuksia kuin
naisilla.

Naisilla on koreja ja miehillä
salkut.

Joillakin miehillä on karvaa
selässä. Erityisesti rikollisilla ja
uimavahdeilla.

Naiset muodostuvat munasoluista
ja ajattelevat enemmän.

Kun tulee murrosikään niin
vartalo muuttuu niin paljon, ettei sitä melkein
enää tunnista.

Pojat saavat kasvuja, kun taas
tytöistä tulee pehmeämpiä. Sitten huomaa, että
tyttöjä ja poikia voi käyttää erilaisiin
tarkoituksiin.

Hedelmöityshetkellä äiti sulaa
yhteen isän kanssa.

Lapsi syntyy ulos luukusta
äidin peräpäässä.

Jos isän siemen ei kohtaa äidin
munasolua, niin siitä tulee vain
tavallinen munakas.

Isäni ei voi saada lisää
lapsia, silla hän on ollut pähkinänsärkijän luona.
Gynekologi on sellainen, joka
katsoo ihmisten yksityisiä
omaisuuksia.

Sielu muistuttaa muovipussia.
Se on ohut
ja läpinäkyvä ja vetää noin 4
litraa.

Lihakset ovat pieniä
ilmapalloja, jotka on
täytetty pinaatilla.

Kaula on varsi, johon pää on
kiinnitetty.

Ihminen on tajuton, kun hän
unohtaa kaiken
mitä on oppinut koulussa.

Silmät ovat ihmisen tärkeimmät
rauhaset.
Ihmisen suolissa on mutaa.

Aivot uivat ympäriinsä pään
sisällä.

Jos olet kävelyllä ja aivot
putoavat
päästä, niin emme löydä tietä
kotiin,
sillä emme enää pysty
ajattelemaan selvästi.

Aivot ovat piilossa otsan
takana.
Appelsiineilla ei ole
luurankoa, mutta muurahaisilla on.

Jos iho irtoaa, niin eri osat
putoavat ulos, ja emme enää tiedä,
mihin ne kiinnitetään.

Neekereillä on musta iho, mutta ei ole
hienoa sanoa sitä ääneen.

Joillakin ihmisillä on
appelsiini-ihoa, erityisesti arabeilla ja
pakolaisilla.

Ihmisten ja eläinten ero:
ihmiset voivat olla kannibaaleja, eläimet
eivät.

Ihmisten ja eläinten ero: kun
siat ovat tarpeeksi lihavia, ne syödään.

Äitini on todella kaunis, koska hänellä on
niin pitkät tissit.

Vanhoilla ihmisillä on aaltoja
kasvoissa.

Vanhat naiset ovat melkein
loppuunkäyttäneet vartalonsa ja
ovat
usein niin loppuunpalaneita,
että
haisevat palaneelta.

Vanhoilla ihmisilla on
krooniset vartalot
ja eivät koskaan parane.

Monet naiset laihduttavat saadakseen
muodon.
Laihduttajat ovat ikuisella
tyhjien
kaloreiden jahdilla.

Kun liha on hajonnut, niin
ymmärtää, että
on kuollut. Voi olla todella
ärsyttävää, kun vartalo kuolee,
se ei saa
ikinä enää nähdä perhettään.

MIKÄ ON OIKEA IKÄ MENNÄ
NAIMISIIN?

"84! Koska siinä iässä
sinun ei enää tarvitse mennä töihin, vaan voit
viettää kaiken aikasi rakastaen toista makuuhuoneessasi."
(Judy, 8)

"Kun olen päässyt
lastentarhasta, etsin itselleni vaimon!" (Tom, 5)

MITÄ IHMISET USEIMMITEN TEKEVÄT
TREFFEILLÄÄN?

"Ensitreffeillä kerrotaan
valheita toisilleen ja tämä saa toiset
tarpeeksi kiinnostumaan, että mennään seuraaville
treffeille." (Mike, 10)

MILLOIN ON SOPIVAA PUSSATA
TOISTA?

"Sinun ei koskaan pitäisi
pussata tyttöä, ellei sinulla ole tarpeeksi
varaa ostaa hänelle iso sormus ja omat videot, koska hän haluaa
katsella
häitään videolta." (Jim, 10)

"Koskaan ei pitäisi
pussata toisten ihmisten nähden. On todella noloa,
jos joku näkee sinut. Jos kukaan ei näe, niin voi yrittää jonkun
komean
pojan kanssa, mutta vain muutaman tunnin." (Kally, 9)



BIOLOGIAA


Ahven syö hyttysiä ja ihmisijä jalasta

Villisian paino on 200 km ja se syö keitettyjä perunoita.

Talitiainen syö risuja ja talvihyönteisiä.

Jääkarhulla on jalkojen välissä raajat.

Miksi lepakko käyttää
kaikuluotainta ?
-Näön vuoksi.

KERRO LEPAKON TALVESTA


-Se vaipuu rakennukseen.
Miten karhu selviää
syömättä talven yli ?
-Se kerää ravintoa kurkkuun.

Suden sukulaisia ?


-Supikoira, konootti ja pingo

Koirarotuja ?


-Kuumekoira, buuderi.

Tunturisopuli elää
norjan neuvostoliitossa.

Kyy on selkärangaton nisäkäs.

Sorsa kuuluu räpylijalkaisiin. Kalan lisääntyminen on kidu.
Naaras mätii ja koiras perällä hautomaan.

Hyönteisen muodonvaihdos ?
-Se muna, kuoriutuu, imetys, aikuinen kärpäne.
Visentti on vihree
nyrsijä.

Mitä tarkoitetaan
yhteyttämisellä ?
-Kasvit menee yhteen ja tekee tärkkelystä.



KOEVASTAUKSIA

USKONTO


Palatessaan Egyptistä israelilaiset veivät
Joosevin luut Kanadaan.
Liiton merkiksi Jumala pani taivaalle
sateenvarjon.
Vanha liitto merkitsee sitä kun ihmiset menevät
vanhana naimisiin.
6. Käsky: Älä houri.
8. Käsky: Älä rassaa toisten tavaroita.

MAANTIETO


Passi on se jossa on selitetty työn osoke.
Passi todistaa että hän on täällä.

Mikä tekee Helsingistä maamme henkisen
keskuksen ?
-Siellä on vapauen patsas Nurmi
-Yksinäisyys ja harvinaisuus.
-Ruokateollisuus

Mikä rakennus ? (Eduskuntatalon kuva)
-Turun tuomiokirkon uimahalli.

Missä Ahvenanmaa sijaitsee ?
-Oolannin rannoilla.

Kerro Lapin kasvillisuudesta?
-Kaikki kasvaa jossain tuntureilla ja ne on ihan
viluissaan.
-Jotkuilla on lämmin

BIOLOGIA
Ahven syö hyttysiä ja ihmisijä jalasta.
Villisian paino on 200 km ja se syö keitettyjä
perunoita.
Talitiainen syö risuja ja talvihyönteisiä.
Jääkarhulla on jalkojen välissä raajat.

Miksi lepakko käyttää kaikuluotainta ?
-Näön vuoksi.

Kerro lepakon talvesta.
-Se vaipuu rakennukseen.

Miten karhu selviää syömättä talven yli ?
-Se kerää ravintoa kurkkuun.

Suden sukulaisia ?
-Supikoira, konootti ja pingo

Koirarotuja ?
-Kuumekoira, buuderi.

Tunturisopuli elää norjan neuvostoliitossa.
Kyy on selkärangaton nisäkäs.
Sorsa kuuluu räpylijalkaisiin.
Kalan lisääntyminen on kidu.
Naaras mätii ja koiras perällä hautomaan.


Hyönteisen muodonvaihdos ?
-Se muna, kuoriutuu, imetys, aikuinen kärpäne.

Visentti on vihree nyrsijä.

Mitä tarkoitetaan yhteyttämisellä ?
-Kasvit menee yhteen ja tekee tärkkelystä.

KANSALAISTAITO - YMPÄRISTÖOPPI
Vipuja ?
-Harmooni, pulpetti, lentokoneen se.

Mitä etuja on pyörän keksimisestä ?
-Neliskanttinen pyörä tomppii.
-Kotikärry.

Mitä tarkoittaa akustiikka ?
-Huono onni.

Mistä saadaan polttoainetta ?
-Kaivosta ja merestä.
-Ne ovat syntyneet hiilihieksistä.

Yleisin tulipalon syy ?
-Huolimattomasti sammutettu kynttilä.

Veden saastuttajia ?
-Likaiset jalat ja koko ruumis.

Veden alkuaineet ?
-Itku, jää ja lumi.

Planeettoja ?
-Jupiter ja tunturi


-Polkupyörää on ohjattava niin että on kumpikin
jalka polkimilla ja ainakin toinen käsi.
-Pyörän pakollisiin varusteisiin kuuluu
kissankello.
-Kun haukottelee äänihuulet aukee kun puhuu ne
aukee.

Hengityselimiä kohtaavia vaaroja ?
-Rään vetäminen keuhkoihin ja hengityksen
pidäminen.
-Hengitämme, että saisimme liikuntaa.

Hengityselimet ?
-Nielurisat, nenärauhaset ja nenäkarvat..

Ruoansulatuselimet ?
-Tuma, ohut soli, paksusuli, nenä, suu ja
keuhkokurkku.

Sydämen tehtävä ?
-Jos ei olisi sydäntä tai se olisi epäkunnossa
paljon ihmisiä kuolisi heti.
-Sydän pumppaa ilmaa ruumiiseen.
-Se elättää ruumista ettei henki loppuisi.

Veren osat ?
-Vettä ja kyyneliä.

SEKALAISIA:

Kuka oli suomen 1. piispa? -Henrik Luther King

10. käsky? -Älä himoitse väärää ihmistä -älä
ylenkatso lähimmäisesi aviopuolisoa

Pitkäperjantai: -Jeesus ristittiin, tuli
maanjäristys ja esiliina repesi
-Sotilaat löivät rieskalla
Jeesusta

Selitä sanat rabbi ja spitaali: -Ropri ja
rakotauti

-Turussa oli keskiajalla sikamaista

-Vapaussodassa taistelivat punakaartilaiset ja
valkoihoiset

-Ihmiskunnan suurin keksintö on
nuolenpääkirjoitus

Kuka keksi radion? -Juha Whatvainio

-Kehruu-Jenny oli William Shakespeare ja häntä
sanottiin Kehruu- Jennyksi, koska hän keksi
kehruukoneen

-Suomen keskiaikaiset piispat olivat Matti
Maaton, Vaskodakama ja Kristoverkolumpus

-Muumio: Kun ihminen kuolee ja nahka rasvataan ja
se pannaan kuivumaan

-Juutalaiset menevät synagoogaan sillä tavalla,
että naiset menevät kuistille ja miehet nurkkaan.

AINEISTA KERÄTTYÄ:

Mitä Suomesta säilyttäisin, mitä muuttaisin...
"...Mielisairaaloita pitäisi perustaa ja
näköalapaikkoja ja muita huvittelukeskuksia."

"Poliisin tehtäviin kuuluvat ryöstöt, murhat,
pahoinpitelyt, liikenteen valvonta ja muut
järjestyshäiriöt."

"Punalutku istui oksalla"

"Isä eli onnellisena isänpäivän loppuun asti"

"He löivät vanginvartija Arjalaa lapiolla, joka
oli Helena Arjalan isä"

"Hirvi kellastui maahan ja teeri lensi käsieni
väliin"

"Ihmisiä kuoli suurin joukoin nälänhädän puutteen
vuoksi"

"Pasi on niin mielikuvituksen alainen, että tekee
leekoista kaikkea"

Tunnin aherruksen tulos aiheesta Kissa: "Kisalla
on pika händä"

SELITÄ SANA:

...kylmäkkö -julma ihminen -eronnut nainen

...romanssi -toinen pitää toisesta ja se on
semmoista -lovistoori -riptiisi -hermoraunio

TERVEYSOPPI:

Mitä kuuluu ääreishermostoon? -karva ja nahka

Mitkä asiat suojaavat ihmistä huumeilta? -
Impaaminen ja kuolema

Mikä aiheuttaa, että tulee kaksoset? -Jos kaksi
siitintä menee yhtaikaa emättimeen.

Mitä haittaa on alkoholista? -Alkoholi aiheuttaa
miehillä impotentaasia

Miten ääni etenee korvassa? -Se menee toisesta
korvasta sisään ja tulee toisesta ulos.

Kukan osat: -Verhiö, teriö, hetiö, emiö, kukio ja
sikiö

Millainen on siemenen rakenne? -Siinä on ponsi,
sikeäinen ja selkäranka

-Galileo Galilei teki putoamisliikkeitä Pisan
vinosta tornista

-Roomassa vainajat piiloutuivat katakombbeihin

Opettaja: — Mikä on metsäsika?

Oppilas: — tyttöhirvi.

Opettaja: — Mikä on vasikka?

Oppilas: — Porsaan kaveri.

Opettaja: — Entä mikä on karju?

Oppilas: — Hiehon emakko.

Ote jouluevankeliumista: — Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustus kävi käsiksi...

Opettaja: — Luettele islamin uskon erikoispiirteitä. Oppilas: — Ne panee raakaa lihaa hevosen selkään ja istuu päälle. Kun se on pehmeätä ne syö sen.

Opettaja: — Mihin kahteen osaan peruskoulu jakaantuu? Oppilas: — Rippikouluun ja lukioon.

Opettaja: — Luettele ihmisrotuja. Oppilas: — Neekeri ja osteri. Opettaja: — Helsinki on monessa mielessä Suomen tärkein kaupunki. Mikä nimi sille on sen takia annettu? Oppilas: — Espoo.

Opettaja: — Mikä on se pieni laite, jolla voidaan katsoa ilmansuunnat, niin ettei metsässä suunnistaessa eksy? Oppilas: — Komposti.

Opettaja: — Mihin eläinryhmään karhu kuuluu kävelynsä puolesta? Oppilas: — Löntystelijöihin.

Opettaja: — Entä mihin eläinryhmään kissa kuuluu kävelynsä puolesta? Oppilas: — Hiljaisiin.

Opettaja: — Mitä tarkoittaa latinankielinen lause "Errare humanum est"? Oppilas: — Mä vartiossa seison näin yössä yksinäin.

Opettaja: — Kenet Wellington voitti Waterloossa? Oppilas: — Liverpoolin.

Opettaja: — Mitä vääriä jumalia voi olla nykyajan ihmisillä? Oppilas: — Kultaisia härkiä ja muita puuveistoksia.

Opettaja: — Miten Ateenan demokratia vaikutti kaupungin asukkaiden elämään? Oppilas: — Se aiheutti suurta ahdistusta ja sekasortoa.

Opettaja kertoi renesanssin suurista taiteilijoista mainiten nimet Michelangelo, Donatello, Rafaello ja Leonardo da Vinci. Oppilas: — Kuinka niillä kaikilla on Turtlesien nimet?

Fysiikan peruslaki: — Mikä voimassa voitetaan, se älyssä hävitään.

Opettaja: — Sano joku kymmenestä käskystä, joka kehottaa rehellisyyteen? Oppilas: — Älä pidä karjaa.

Opettaja: — Aviopuolison veli on lanko. Mikä on aviopuolison sisar? Oppilas: — Linko.

Opettaja: — Sano adjektiivi, joka ilmaisee jotain ihmisen ominaisuutta? Oppilas: — Kieli roikkuu.

Opettaja: — Keitä suomalaisia säveltäjiä tiedät? Oppilas: — Mannerheimi ja Väinämöinen.

Opettaja: — Mitkä ovat Ruotsin naapurimaat? Oppilas: — Jotunheim ja Jyväskylä.

Opettaja: — Kuka on Väinö Linna? Oppilas: — Olavin Linna.

Opettaja: — Miksi kaikki ihmiset eivät voi syödä kaikkia ruokia? Oppilas: — Jos he ovat allergisia tai jos heillä on joku kammo, niinkuin juutalaisilla kinkkuun taas kun meillä koiraan.

Opettaja: — Mitä tarkoittaa sana rabbi? Oppilas: — Ettei pysty liikkumaan.

Opettaja: — Mikä osoittaa, että maamyyrä on sopeutunut elämään maan alla? Oppilas: — Sillä on etujaloissa raajat.

Opettaja: — Mistä voi päätellä, että koira on petoeläin? Oppilas: — Se syö kaalinlehtiä.

Opettaja: — Kuka on Tampereen hiippakunnan piispa? Oppilas: — Tapio Rautavaara.

Opettaja: — Mitä Jeesus tahtoi opettaa vertauksessaan rikkaasta miehestä ja hänen palvelijoistaan ? Oppilas: — Kun rahaa on, sitä täytyy käyttää.

Opettaja: — Mikä on iglu? Oppilas: — Nenäapina.


Benedicte 5v.

Jos haluaa ettei aika kulu ollenkaan, voi mennä kauneushoitolaan.
Sofie 7v.

Ennen miehet tappelivat naisten kiimoista.
Gregor 7v.

Aviomies on oikeastaan samanlainen kuin isä, paitsi vähän kalliimpi.
Nelly 5v.

Isän piti muuttaa maalle. Siksi minulle tuli uusi isä, joka pysyy kaupungissa.
Selma 7v.

Olen perinyt silmät isältä ja hiukset äidiltä. Toppatakin olen perinyt naapurilta.
Sylvia 7v.

Sisarus on sellainen, jota sekä vihaa että rakastaa. Ihan vaan hirveän rakas paskapää.
Filip 7v.

Se joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti. Sellaisella joka saa huonon kasvatuksen on kivaa.
Tony 6v.

Pojat syntyy suurisuisempina kuin tytöt. Poikien sisällä asuu hirveästi hohotusta, jonka pitää päästä ulos.
Sofie 8v.

Hyvin älykkäät naiset ovat varmaankin ruvenneet kannattamaan sitä etteivät mene naimisiin.
Elin 8v.

Monet rakastuneet tulevat vähän tyhmemmiksi, ne ovat vähän niin kuin matkalla omissa ulkomaisemissaan.
Thomas 9v.


Tärkeintä rakastumisessa on, että on joku jota voi näyttää.
Birgitte 8v.


Naimisiin mennään siksi, että rakastaa jotain toista enemmän kuin itseään. Minusta tuntuu, ettei se tule olemaan kovin helppoa.
Ellen 7v.


Kaikki tädit voivat synnyttää lapsia, kunhan niillä on ruumis ja etuosa.
August 5v.


Minä en halua saada lapsia. Kinaa tulee ihan tarpeeksi nukkejen kanssa. Parempi olisi saada käytetty eläin eläintensijoituslautakunnalta.
Mina 7v.


Pappi kysyyy tahdotko mennä naimisiin sen kanssa, joka seisoo siinä vieressäsi, vai haluatko mieluummin jonkun muun. Useimmiten siinä ei ole ketään toista, niin että vastataan tahdon.
Emil 7v.


Tasa-arvo tarkoittaa, että isä ja äiti tuottavat lapsia yhdessä. Ennen vanhaan vain äiti ruokki lapsen, kun isä kulki pankkiin ja takaisin.
Anette 7v.


On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä.
Pauline 8v.


Rikkaudessa ja köyhyydessä on suuri ero. Köyhillä ei ole mitään, rikkaat luulevat ettei heillä ole mitään.
Ingrid 9v.


Jos opettajatkin kävisivät töissä, niin lapsilla ei olisi mitään paikkaa mihin mennä.
Hanna 7v.


Minusta tulee isona poliisi. Silloin lyön kaikkia pampulla päähän, varsinkin vanhoja happamia tätejä jotka haukkuvat jalkapalloa.
Henning 6v.


Enkelit ovat ihan tavallisia taivaassa. Epätavallisia tuolla ylhäällä ovat miehet. Zindy 7v.


Enkeliä en ole koskaan nähnyt, mutta olen nähnyt hammaslääkärin.
Mimmi 8v.


Enkeleitä on kahta laijia, tavallisia enkeleitä ja suojelusenkeleitä. Suojelusenkelit ammutaan tykistä, ja sitten niillä on pörröisempi tukka.
Ann-Sophie 6v.


Presidentin pitää pukeutua hyvin ja pitää olla punainen tukka. Presidentin täytyy osata kätellä, että voi aina sanoa: Kiitos että olette valtioni.
Kaisa 8v.


Joskus pääministeri on matkoilla, ja sillä aikaa maata voidaan ohjata autopilotilla.
Markus 7v.


Poliittinen elin on esimerkiksi pääministerin perna.
Odd 6v.


Laskiaispulla on hampurilainen, jonka sisällä on möhnää ja lakin päällä jauhoja. Niitä syödään kun on paaston aika eikä saa syödä oikeaa ruokaa
Lydia 7v.


Joku heitti hänen haudalleen kiven. Siksi Jeesus nousi ylös ja rupesi juutalaiseksi. Siitä alkoi yleinen ylösnousemus.
Sofia 9v.


Jeesus kuoli pitkänäperjantaina. Kun hän eli, hän aina hoputti opetuslapsia, mutta kun hän oli kuollut, ne kävivät pitkälleen. Siksi sitä sanotaan pitkäksiperjantaiksi. He itkivät, mutta kyllä heistä oli mukavaakin lekotella vähän aikaa.
Kevin 8v.


Jeesuksella ei ollut lompakkoa, koska hänellä ei ollut taskuja. Vaipat vaan koko ajan. Sitten kävi todella huonosti.
Kevin 8v.


Joskus juhlan jälkeen tulee toinen päivä. Ei kukaan oikeastaan tiedä miksi se tulee, mutta ollaan vain iloisia ja lomalla eikä turhaan kysellä.
Anna 9v


Ennen mies ei tiennyt, missä lapset olivat tai mistä ne tulivat. Isänpäivänä juhlitaan sitä, että hän on vihdoin ymmärtänyt tämän asian.
Nina 7v.


Kun ihmiset alkavat puhua kummallisesti, tietää että Ruotsi on loppunut.
Moa 9v.


Isästäni näkee että hän on ruotsalainen, koska hän on veljensä näköinen.
Matilda 8v.


Belgiassa kaikki kotieläimet ovat harmaita. Tai sitten se lehti oli mustavalkoinen.
Matilda 7v.


Ulkomaille mennään niin, että kaupan kohdalla käännytään vasemmalle ja sitten ajetaan suoraan vähän matkaa ja sitten oikealle. Silloin ollaan ulkomailla, mutta vaarana on että joutuu Norjaan.
Oscar 8v.


USA:ssa on lähetetty hurjan monta miestä kuuhun. Niitä pitäisi lähettää lisää, ehkä kaikki.
Moa 6v.

Taivaskin on ulkomaata. Jos ei käyttäydy hyvin, ei pääse taivaaseen. Mutta ei sillä ole väliä, minä haluankin mieluummin olla kotona.
Nina 7v.


Ruuan kanssa oli tarjolla puolukkahilloa. Leo 3v sanoi:  "Ei nää punaset oo mansikoita, ne on noita....luomuja."


Liisa 3v: "Mun sormi ei ikinä muutu"


Aada 5v: "Mun isiltä poistetaan tänään totuudenhammas."


Jesse 3v: Mulla on kaikki korvat kipeenä."


Käveltiin laskiaismäestä takaisin päiväkotiin ja Niklas 3v sanoi: "Mä en jaksa kävellä, mulla on jalat kipeet." Tähän vastasi Eelis 2,5v: "Pyydä, että sinun äitisi soittaa lääkärille." (helppo kuittailla, kun toinen kävelee ja itse istuu rattaissa...)
Leo 3v: "Mun isi on sanonut että työmiesten täytyy tehdä se työ minkä ne aikoo."


Matiaksella 3v olivat kasvot täynnä naarmuja. Kun asiaa ihmeteltiin, sanoi kaksoisveli Niklas syyllisen näköisenä: "Hän on ehkä itse raapinut itseään."


Liisa 3v: "Uimahallissa tulee käsiin aina sellaisia vesiryppyjä."


Liisa toi keittiöön tyhjää murokulhoa ja sanoi: "Tänään tämä ei pudonnut ja mennyt rikki."


Pelle Positiivi oli vierailulla ja lapset olivat riemulla mukana esityksessä. Vauhdikasta laulua aloittaessaan Pelle tokaisi savolaisittain: "Nyt mäntiin"! Johon hetken mietittyään Jesse 3v kysyi: "Pelle, mikä se mänti on"?


Onni 3v: "Ennen vanhaan ei tehty koneella töitä, kun tehtiin kaikki käsin."


Käveltiin musiikkiopiston ohi jolloin Onni sanoi: "Mä kävin ennen vanhaan tuossa talossa muskarissa."


Eeli 5v: "Mun isällä on tosi hyvät geenit, mä en tiedä miksi mutta sillä vaan on."


Kun ihmiset alkaa puhua kummallisesti, tietää että Ruotsi on loppunut.


Belgiassa kaikki kotieläimet ovat harmaita. Tai sitten se lehti oli mustavalkoinen.


Jeesuksella ei ollut lompakkoa, koska hänellä ei ollut taskuja, Vaipat vaan koko ajan. Sitten kävi todella huonosti.


Kaikki tädit voivat synnyttää lapsia, kunhan niillä on ruumis ja etuosa.


Aviomies on oikeastaan samanlainen kuin isä, paitsi vähän kalliimpi.


Ennen maito tuli lehmästä. Nyt se tulee Arlasta.


Lapsena oleminen on ihan hauskaa, kun on jo neljä vuotta siihen tottunut.


Koiran äidin nimi on koira ja koiran isän nimi on koira ja lasten nimi on koiranpentu ja koiran nimi on koira.


Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelevat utareitaan, tekevät jogurttia.


Pappina oleminen on tylsää. Hänen täytyy kaivaa ihmisiä maahan tai paistaa niitä uunissa.


Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni.


Psykologi on hullu mies, joka lyö tätejä.


Vaari on niin vanha, ettei enää muista miksi hän pitää naisista.


Jos ei olisi luita, olisimme matelijoita. Ja silloin kenkäkaupoissa ei myytäisi paljon mitään.


Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on takana.


Jos ei ole hermoja, niin tekee paremmin työtä ja ehtii tehdä enemmän asioita.


Pankit jakaa rahaa ihmisille, mutta isä saa sitä töistä.


Mahalaukku on hurjan tärkeä. Jos sitä ei olisi, ruoka valuisi jalkoihin.


Ihmisen ja eläinten ero on siinä, että kun siat ovat lihoneet tarpeeksi, ne syödään.
Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelevat utareitaan, tekevät jogurttia. Eläimen ruumis on yleensä pään takana ja tassut roikkuvat alapuolella.


Äidin nimi on kana ja isän nimi on uros, lapset ovat kilejä ja lapsenlapset ovat munia.  Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat maahanmuuttajia.


Ei lapset tee hölmöjä asioita. Niillä on omat syynsä.


Jeesus oli ensin kotelo ja sitten hänestä tuli toukka ja sitten hänelle kasvoi siivet ja hänestä tuli Jumala.


Mummi elää yliaikaa. Mutta hän ei saa siitä lisämaksua.  
Isoäiti on sellainen täti, joka lapsena oli äiti.


Isoäiti on sellainen, jonka kautta koko suku on tullut ulos. Siksi ei ole niin kummallista, että hänen nahkansa vähän lerppuu.  


Isoisä makaa hautakiven alla. Taputamme häntä kivelle ja kerran kaivoimme maahan sipuleita, että hänellä olisi jotain purtavaa.  


Anoppi on rangaistus, jonka joutuu kärsimään, kun menee naimisiin tuntemattoman kanssa.


Isoäiti on ollut isoisoäidin mahassa, äiti on ollut isoäidin mahassa ja minä olen ollut äidin mahassa. Mutta minun mahassa on vain lihapullia.


Vain sielu kuolee. Ruumis jatkaa elämää.


Kun Jumala kuoli, hän pääsi taivaaseen niin kuin kaikki muutkin. Ja sinne hän on jäänyt.


Jeesus asui kaukaisessa maassa. Mummi on ollut siellä valittamassa muurista. Se oli hirveän vanha ja romahtamaisillaan.


Jeesus käveli vetten päällä, koska hän ei halunnut kastella jalkojaan.


Olin seitsemännellä kuulla raskaana kun 3 v. pikkuveljeni tuijotti minua pitkään ja mietteliäästi. kysyin että mitäs katsot? Hän käänsi päänsä poispäin ja kysyi: "onko sulla tarpeeks iso suu?" Kysyin et miten niin? Siihen pikkuveli vastasi: "mietin vaan että mahtuuko toi vauva ulos?"


5-v Lauren katseli, kun hänen vanhempansa kutittelivat toisiaan ja totesi päätään pudistellen: "Ootte tekin kans yks parimaljakko..."


Topiaksella,4v, oli kova vessahätä ja juostessaan vessaan hän hoki: "Ei paniikkia, ei paniikkia..."


5-v Jannen suusta kuultua: "Jos syö kärpässientä ja siinä on kamalasti suolaa, niin siitä tulee aidssi!"


Samin 3-vuotissynttäreille oli tehty muumimamma-täytekakku. kun pikkusiskon, joka on kananmuna-allergikko, synttärit lähestyivät, mietti äiti ääneen, että mitähän Satulle keksisi. Siihen Sami tokaisi: "Tehdään munaton muumipappa!"


3-v Jussi tutki pikkuveljeään ja huomasi pienen luomen. Hän ilmoitti kauhuissaan äidille: "Villessä on homepilkku!"


Risto-Matti, 2v, kompastui pihalla juostessaan ja sanoi: "Oho, kompastuin muurahaiseen."


Olin juuri puhdistanut hiusharjani ja heittänyt hiukset vessanpönttöön. 3-v tyttäreni tuli vessaan, kurkisti pönttöön ja nähdessään hiustukon sanoi järkyttyneenä: "Voi sentään äiti, sun pimppisi on pudonnut pönttöön!"


Samuli,4v, sai kinkkusiivun mutta pudotti sen vahingossa lattialle. Hän nosti sen ylös, maistoi ja sanoi: "Hmm... aika hyvä sivumaku."


Julia, 2v 10kk, katseli tv:tä. Hän kysyi isiltään: "Onko tämä se Napapumppu?" (napakymppi)


Kissaa ei saa puhaltaa korvaan. Jos sitä puhaltaa neljä tai viisi kertaa, se puraisee huuleen eikä päästä irti ainakaan minuuttiin. - Lisa 9 v.


Appelsiinilla ei ole luurankoa, mutta muurahaisilla on. - Line 6 v.


Tuulialue on linnunpituus poikittain. - Vilde 7 v.


Löysin kaniininpoikasen luurangon, joka oli pudonnut kaniinista. Se oli varmaan isäluuranko, koska se oli aika nuhjuinen ja epäsiisti. - Line 6 v.


Kaikki eläimet tulivat maan päälle ennen ihmisiä. Ne elivät kaikessa rauhassa, kunnes ihmiset tulivat ja tekivät teitä, hotelleja, taloja ja kondomeja.- Lars 10 v.


Lehmä pariutuu sonnin kanssa saadakseen vasikan, sonni vain huvin vuoksi. - Sverre 6v.

Minun äiti on tosi upea, koska hänellä on pitkät rinnat. - Bjarne 6 v.

Hevosvoima on energiaa, joka kuluu, kun hevosta vedetään viisisataa metriä sekunnissa. - Eyvind 10 v.

Värähtely on liikettä, joka ei tiedä, minne se on menossa.- Rune 8v.

Vesi viheltää sadassa asteessa. - Måns 9v.

Sienet kasvavat kosteilla paikoilla. Siksi ne näyttävät sateenvarjoilta. - Henrik 8 v.

Jos haluaa, että rakkaus kestää, pitää olla hurjan hyvä suutelemaan. Silloin vaimo ei ehkä muista, ettet vie ikinä roskia ulos. - Erik 8v.

Rakastuneet ihmiset pitelevät toisiaan kädestä, etteivät sormukset putoaisi, koska ne ovat kalliita. - Tine 7v.

Jos seisoo päällään, silloin ei saa juoda mitään. - Jonas 7v.

Arseniikki on vahva mauste, joka voi helposti pilata koko päivällisen. - Jeanette 10v.

Voileivän voi saada tarttumaan seinään, mutta se pitää heittää todella kovaa. - Patrick 10 v.

Mustikat ovat hyviä, koska niiden sisällä on hilloa. - Björn 5 v.

Ruumiin pitää saada ruokaa, että se pysyisi hengissä. Italiansalaatti maksaa yli 5 kruunua neliömetriltä. - Henrik 7 v.

Ruumis päättyy kenkiin.- Andreas 5 v.

Jos on kävelyllä ja aivot putoavat, silloin ei löydä enää kotiin, koska ei pysty enää ajattelemaan kunnolla. - Caroline 6 v.

Jos ihoa kiristää, sitä pitää voidella tiikeripalsamilla. Se tehoaa nopeasti, koska muussattu tiikeri on aika vahvaa. - Hege 6 v.

Ruumiissa on 90 prosenttia vettä, 2 prosenttia luuta ja lihaa sekä kynsiä tarpeen mukaan. - Erik 9 v.

Kun sisukset otetaan ulos ja ulkopuoli riisutaan, jäljelle jää luuranko. Luuranko on sen takia, että siihen voidaan ripustaa lihat. - Preben 7 v.

Joillakin miehillä on karvoja selässä, etenkin rikollisilla ja hengenpelastajilla. - Stina 6 v.

Joissakin paikoissa on niin kuuma, että siellä asuvien pitää asua muissa paikoissa. - Elin 8 v.

Anarkia on maa, jossa kuningatar on kuningas. - Tore 1 v.

Paikallisradion mainoksessa sanottiin: "...oli mukava tehdä talokauppoja, kun oli asiat osaavissa käsissä". 4-vuotias Ilkka oli samaan aikaan vessassa ja kuunteli radiota aikansa kuluksi. Nostellessaan housuja ylös Ilkka tuumasi ääneen: "Oli mukava käydä kakkalla, kun oli asiat osaavissa käsissä".


Äidille soitettiin:, että heidän pihansa lähellä oltiin nähty karhu.  Äiti riensi ulos poikansa luo, joka sanoi vain: "Mä näin sen jo".

Kun oli pieni, sanoin piirtäessäni: "Anna kiijottaa, kiijottaa!"
Kun putosin penkiltä sanoin: "Annajje tuji pii-pii!"

Pikkuveli oli kakalla. Yhtäkkiä kuului huuto: "Nu-nu-nu-nu-nut tuji!"
"- - - Ainaki peeju...."


Pieni poika näki ostosreissulla romaninaisia pitkine hameineen. Hän sanoi äidille: "Äiti kato, noilla ei oo ollenkaan jalkoja!"


Pappa oli Kalle 4v. kanssa kahdestaan. Kalle kysysyi katsotaanko Leijona Kuningas-videota. Pappa sanoi, että katsotaan vaan ja meni laittamaan nauhaa koneeseen. Kalle 4v. tuli salamana viereen ja sanoi: ”Pappa älä koske niihin laitteisiin”. Hän laittoi videot päälle ja niin me katseltiin Kuningas Leijonaa.
 
Päiväkotilapsilla oli tarina päivä. Tuokiolla, jolloin sai itse kertoa keksimänsä jonkun pienen tarinan. Siina-tyttö 4-v viittasi, jotta hän ei osaa kertoa mitään tarinaa mutta vitsin kylläkin:"Kuka tietää miksi blondi hieroo kovasti silmiään?"Hoitajat Kirsi ja Taina kuuntelivat jutun etenemistä,kukaan lapsista ei osannut vastata. Siihen Siina topakasti,no munaa tietysti.Meillä hoitajilla oli
nauru herkässä ,kaikki muutkin nauroivat vitsille. Mutta meille hoitajille tuli keksimisen paikka.Siinan kysyttyä miksi te niin kovasti nauratte? Kirsi valisti asiaa, totta me kaikki tarvitsemme kananmunaa,siitä saamme paljon hyviä aineita kasvuun ja muuhunkin esim.rautaa valkuaista ja paljon muitakin hyviä aineita, jotta näkisimme paremmin ja teistä kasvaisi oman mittaisia esikoululaisia.

 
Katselimme pienen lapsenlapseni kanssa minun lapsuudenaikaisia, mustavalkoisia valokuvia. Sittenpä hän kysyi: " Mummu, kun sinä olit lapsi, oliko ruoho tai puitten lehdet koskaan kesälläkään vihreitä ? "

 
2v10kk Sinjalle ei riittänyt omat helyt, vaan hän päätti mennä äidin korulippaalle. Sieltä löytyi kaksi pitkää magneettikorua, toinen vihreä, toinen ruskeasävyinen.
”Valokaa, käädlme tulee!” tyttö leikki. Isi oli pelkäävinään, Sinja siihen lohduttavasti ”ei käädlme tule.”
Sitten kun koitin kerätä koruni talteen, Sinja sanoi napakasti ”Mun pinaattikolut."


Isi sanoi 3-v Arsille että "nyt poika lähdetään ulos puhdistamaan linnunpöntöt". Arsi ihmetteli että "pissaako ja kakkaako linnut pönttöön?"


Otto 2-v10kk oli kylÄssä äitisä veljen luona. Veli kun on metsämies, hän valmisti riistaruokaa päivälliseksi.Sitä ennen Otto oli ollut uloilemassa pihassa ja tietysti havainnut ketun ja jäniksen riiputuksessa vajan seinällä. Eipä virkkanut mitään.Tuli ruokailun aika niin hänkin sai aterian syötäväkseen,sitten hän kysyi:"Onkos tässä ruoassa kettua päällä?"Olipa sedällä selittäminen pienelle mitä lihaa oli laitettuna päivälliseksi, joutui myös selittämään, mitä lihaa syödään ja mitä ei.


Pikku-Iivari 2 v 2 kk oli mummun kanssa Löytötavaratalossa ostoksilla. Rauhallisesti istuessaan ostoskärryssään katseli hyllyjä ja vaatetankoja, huudahti mummulle Iivari koittaa, mummu kysyi mitä koittaa? Noita välisiä kuoppia, siis rintaliivejäkö? Niin sanoi Iivari ja koitti niitä. Sanoin hänelle että ei sinulla ole rintoja, Iivari
siihen: onpas, minulla poikatissit.


Äitinä vein päivähoitoon 3-v pikku-Iivarin,sanoimme hei eteisessä. Iivari siihen vielä: Tuletkos sinä äiti sitten minut hakemaa taas yöllä kun pääset työstä? Hän kun ei vielä oikein ymmärrä, että talvella pimeys alkaa jo iltapäivällä, luulee, että on yö kun haen hänet hoidosta.

 
Essi 2-v leikki jouluna nukella ja leikkinä oli jeesuslapsi seimessä. Aikansaleikittyään otti hän nuken käsiinsä ja syvällä paatoksella tokaisi "voi jeeeeesus mikä lapsi".
 

Kateltiin tässä tytön kans itsenäisyyspäivä vastaanottoa ja tietenki kun tyttölapsi on niin hän kiinnitti jonkun verran vaatteisiin huomiota. Yhdellä tädillä oli päällä oli aamutakki, oli kai ollut kiire juhliin. Parilla sedällä oli päässään pyyhe, oli kai ollut tosi kiire heilläkin mut paras oli se mies joka oli koko valkoisessa, minkä lie arabiemirikuntien edustaja oli, tyär hihkas sen nähdessään että kato äiti kummitus!! Oli jonkun verran naurussa pitelemistä.. mut en oo koskaan niin kivaa ja
eläväistä selostusta kuunnellut..

 
Pikku-Helmi 4-v pyyteli tätiään iltasatua lukemaan, täti sanoi: En aivan vielä ehdi, teen tämän työni ensin loppuun niin tulen sitten lukemaan. Helmi siihen antoi heti kommentin,"Aina sama laulu".


Vilma, 6, opetteli eskarissa kolmiulotteisten kappaleiden nimiä. Kun ope otti käteen lieriön ja kysyi kappaleen nimeä, Vilma viittasi ja hihkaisi ylpeänä: "Viemäri!"
-hoitotäti-
 

Matias 4,5-v istui auton takapenkillä mennessään äidin kanssa kauppareissulle keskustaan, jonne on muutamia kilometrejä. Hän kysyi äidiltään :"Miksi noilla toisilla trutsinmunilla on kuoret päällä, ja noilla toisilla ei." Äitiä oli vähän ihmetyttänyt millä trutsinmunilla kun elukoita ei oo näkynyt missään. Hetken äiti mietti :Jaa noita pyöröpaalejako tarkoitat? Nauroivat molemmat ihan kippurassa, kun pääsivät kotiin. Isi tiesi paalien tarkoituksen Matias ja äiti olivat nyt päivää viisaampia.


Menimme Julian, hänen veljensä ja isänsä kanssa kyläilemään.Olimmehan käyneet siellä aikaisemminkin. Julia 5-v havahtui kysymään äidiltä kun pääsimme pihaan ; Äiti missä tämän talon nainen on? Koska siellä asui mieheni iäkäs serkku,hänellä ei ollut koskaan vaimoa. Äiti kylläkin, joka oli hoidettavana vanhainkodissa. Tulipa siinä opetusta lapsilleni. Julia siihen, onkos äiti minun veljelläni koskaan naista? Vastasin kukapa sitä tietää.


4-vuotias pojantyttäreni Loviisa oli luonani yökylässä. Puuhailimme keittiössä ruuanlaiton parissa, kun minulle tuli vessahätä. Menin lähellä olevaan saunan pesuhuoneeseen, jonka ovessa ei ole lukkoa. Istuin jo pöntöllä, kun Loviisa pyyhälsi paikalle.
-Tuliko sulle vessahätä, mummi?
- Joo, mummilla on pissahätä.
- Laitanko mä oven kiinni, kysyi Loviisa
-Laita vaan, minä vastasin.
Loviisa laittoi oven kiinni, mutta kohta ovi raottui ja Loviisan pellavapää ilmestyy näkyviin.
- Osaatko sä pyyhkiä itte?


Kerran eräs lapsi kysyi: jos lehmälle antaa suklaata niin saako siitä kaakaoo ?!


Pikku-Mette 3-v. eräänä päivänä huokaisi syvään äidilleen: Kuule minulla on kova kiire, kysyin häneltä minne? No kasvaa aikuiseksi, ei tosin ihmiseksi (siis mieheksi). Vaan naiseksi, joka ei haluaisi korviksia (korvakoruja) eikä kainalokarvoja. Äitinä kerroin sitten Metelle kasvusta, vauvasta aikuiseksi. Mette topakasti siihen onks se sitten huomenna,se vauvasta aikuiseksi. Sanoin hänelle monta monta yötä on vielä nukuttava, että kasvat aikuiseksi. Voi näitä nykyajan lapsia ajattelin hih hih......


2-v Jannella tuli illalla nukkumaan menon aika, äitinä minä laitoin hänet sänkyyn ja luin ilta sadun loppuun. Hetken kuluttua kuului sängystä pieni pelokas ääni,"eihän toi setä tule tänne meidän sänkyyn nukkumaan." Hänen isä oli olohuoneessa lukemassa kirjaa aina iltaisin, Janne ei koskaan olut nähnyt isää sängyssä nukkuvana, koska hän oli lähtenyt työhön jo aikaisin aamusella ennen hänen heräämistään. Olipa opettamisen paikka jotta isäkin asuu täällä eikä hän ole setä.


Olin kävelyllä koirani, kääpiösnautseri Tertun kanssa. Vastaan tuli pieni poika mummonsa kanssa. Poika huusi hätääntyneenä: Mummo, kato leijona!


Inka rakastaa kissaansa rajattomasti. Tulipa miirulta vahinko väärään paikkaan.Äiti kehoitti 5-vuotiasta Inkaa,jos siivoisit kakkan pois ja Inka siivosi.Koska lupasin hänelle palkkioksi 5 euroa. Tuli lauantai ja kauppa-autopäivä, jolloin hän sai mennä karkkiostoksille. Näin tapahtui Inka otti kukkaronsa mukaan,jossa oli muutama sentti ja euro rahaa. Ostokset maksoivat saman verran kun hänellä oli rahaa,pussi meni rahoista aivan tyhjäksi: Siihen kauppias totesi Inkalle,nyt sinulta meni kaikki rahat ostoksiisi. Siihen Inka totesi topakasti,on mulla viä kotona säästös yksi kissan paska vitonen. Oli siinä kauppiaalla naurusta piteleminen ja niin äitinä minullekin.


Äiti ja Elina 3,5-v leipoivat ohrahiivaleipiä.Tuli uuniin laiton aika, jolloin äiti sanoi Elinalle: älä nyt vielä vain mene laittaan leipäsiäsi uuniin, että et polta suuluukussa vain itseäsi. Elina siihen ei niitä minun leipiä tarvi enään sinne laittaa, minä laitoin ne sinne jo. Tulipa äidillä kiire katsomaan Elinan leipäsiä mitä niille kuuluu. Uuni oli tyhjä, Elina totesi ne ovat tuossa puuhellan pesässä kyllä ne siä paistuu kun on noin hyvä valkeakin. Sielläpä pikku kakot paistuivat iloisesti leimahdellen. Oli opettamisen paikka kun on pienillä kerkiäväiset kädet. Kumminkin saimme maistaa ohrahiivaleipää leivarissa paistettua. Eipä enään koskaan Elina paistanut avotulipesässä leipää: Oppi ja ikä kaikki.


Minka-Maaria 4-v oli äitinsä tädillä lauantai hoidossa maalla. Kohokohta oli päästä postilaatikon tykö kauppa-autolle ostoksille ja näin tapahtui. Tuli kotona kauppaan lähdön aika, jolloin Minka-Maarian äiti sanoi hänelle lähdetään kauppaan kun puuttuu maitoa ja leipääkin."Ei kuule meidän tarvi mihinkään kauppaan lähteä,mennään mekin tuohon meidän postilaatikolle vartoon sitä kauppa-autoa niinkuin tädilläsikin, minä kävin." Siinäpä oli selittäminen kun me asumme kaupungissa.


Annika 4-v kuunteli mummilassa keittiössa,kun oli ukonilma ulkosalla.Siellä oli päiväkahvilla naapurin täti ja setä. Annika sanoi tädille ja sedälle, kuuletteko siellä käy ukkonen:Täti siihen, ei tarvi pelätä siellä vain kiviveljekset tappelevat keskenään. Siihen Annika,"Eipäs kun enkelit sielä löyhyttelevät siipiään niin, että
jyminä kuuluu".


Ystävättäreni pojan isä on niin sanottu vankilakundi. Pojan ollessa kolmen vanhana bussissa äitinsä kanssa, meni ohitse poliisiauto. Poika siihen sitten, että: "mun isillä on tollanen auto," ja lisäsi vielä perään "sillä on oma kuljettajakin." Kyllä äitiä hävetti, ja meitä jälkeenpäin nauratti.


Meille muutti uudet naapurit. Koitin kertoa Kaisalle 7v mitä he tekevät työkseen ja että isä on lentopallovalmentaja. Kaisa mietti hetken ja kysyi mitä se tekee se lentopallojen valmistaja.


Kiira 3-v lähti setänsä ja mummin kanssa kauppareissulle autolla. Setä meni kumminkin yksin ostamaan remonttiin tarpeita,koska Kiira on niin kerkiäväinen siitä olisi ollut haittaa siellä. Setä sanoi hänelle jää mummin kanssa odottamaan, tuon teille vaikka sitten trip-juomat Kiira kerkiäväinen ruuvasi auton ikkunan auki ja huusi sedälle "v-u". Kumminkin hän ja mummi saivat trip-juomat. Juotuaan sen ruuvasi ikkunan taas auki ja meinasi heittää tyhjän purkin pois, sanoikin ei taa heittää rokkia luontoon. Laittoi ikkunan kiinni ja purkin syliinsä, kotiin päästyään juoksi rappusille ja äkkiä autoon takaisin purkin kanssa:ruuvasi ikkunan auki ja heitti
purkin sitten siitä pihalle ja huusi sedälleen: "siinä on siivoo pois".


Juha söi hoitopaikassa lihasoppaa.Yht.äkkiä hän alkoi kovasti itkeä.Täti-Mari kysyi,mikä nyt on? Siihen 3-v Juha:"hopato hokkii ei työ Mamiii...". Mari mietti hetken: Lihasopassa oli pieneksi hakattua persiljaa. Eipä tule aina ajatelleeksi kertoa lapsille kaikista roskista.Minua vähän hymyilytti. (Sopassa roskia en syö
Mari.)


Ryhmiksessä Joonatan 3-v ja Kasperi 4,5-v leikkivät ulkona. Joonatan pyysi Kasperia keinumaan, häntä ei huvittanut keinuminen.Sitten hän sanoi Joonatanille: sinä rakastat keinuja. Siihen toinen pieni sanoi :"En rakasta, minä rakastan tyttöjä." Hoitajaa vähän hymyilytti.


Toni (Eppu) 4v tuli illalla hekemaan pehmopupuaan olohuoneesta ja asetti sen vakavasti kainaloonsa ja sanoi: kaikki muut tärkeät minulla onkin jo sängyssä - tosin iskän peitellessä oli Eppu maininnut että taskulamppukin täytyy poliisilla olla.

Ihan kuin syntyisi jeesus- lapsi, Niina sanoi hartaasti äidille, kun katseli joulukinkun nahan poistoa.

Äiti oli ostanut minulle uuden hameen ja kysyi onko se hieno? Minä:on, mutta jos Matti sanoo sitä rumaksi, annetaan se Satulle. (minä 4 v)

Arttu kysyi Sampalta: onko teillä videoita? Samppa 6v mietti hetken ja totesi: ei, meillä on vain uutiset.

Samppa 7v kysyi, saako Toni syödä meillä sitten kun se tulee? Äiti vastasi, että jos me syötetään kaikki pojat, jotka meillä käy, jäädään itse sitten ilman.
Samppa: se on muuten hyvä laulu missä lauletaan pitäkää huoli itsestänne ja niistä jotka kärsii...

Äiti näki toisen pojan täkissä 5 cm leikkauksen. Äiti: kuka on rikkonut tämän peiton? Niina 4v: minun piti vain katsoa mitä siellä oikein on sisällä.
Sitten, kun hiiret tulee kotiin, ne voi mennä sinne.
  .
5-vuotias pojanpoikani sanoi isälleen, päiväkotiin menomatkalla, aikovansa isona yliopistoon. Isä sitten kommentoi, että sepä hyvä. Kunhan on peruskoulu ja lukio käyty, niin sitten. Poika oli muutaman ajan mietteissään ja sitten verkalleen tuumaili: Kyllä se tuo "eskari" täytyy käydä ensin.
 

Olin pienen tyttäreni kanssa takavuosina ulkoilemassa talviaikaan. Tyttäreni sitten kysyi totisena: Äiti, milloin tulee se KIVIPÄIVÄ?

Pieneltä lapsenlapseltani otettiin kerran verikoe. Laborantti kertoili parhaansa mukaan, että vähän kipua tuntuu, ehkä hyttysen piston verran. Pikkupoika ei näytettä otettaessa inahtanutkaan, mutta poislähtiessään kääntyi ovella ja sanoi: Kyllä olis kamalaa, jos ulkona olis tuommosia hyttysiä.

Nina 6v. oli mummon kanssa talvisella, lumisella kalliolla. Oli vähän kiivettävää. Nina päätteli, että kyllä sä siitä pääset, kun jäniskin on päässyt. Oli jäniksen jälkiä lumessa.

Nina 6v. oli kuullut mummon puhuvan vapisevista käsistään. Hän maalasi Paint-ohjelmalla keltaista nurkkaan ja pyysi mummoa tulemaan. Sanoi, että tarvitsee vapisevia käsiä piirtämään auringonsäteet. Hyvä aurinko säteineen tuli.

Piia 3-v oli asunnut koko ikänsä maalla ja oli ensimmäistä kertaa serkkuja katsomassa kaupugissa, kun vastaan käveli sokea mies valkoisen kepin kanssa. Äiti selitti, että setä on sokea ja joutuu siksi käyttämään keppiä. Piia aikansa ihmeteltyään kysäisi: "No jos ei se niä, ni voeko tuo sokkee sitte astua lehmänpaskkaan"?

Nina 2-v pyysi mummia laittamaan pelikonsolin päälle. Mummi ei tätä kuitenkaan osannut, vaan sanoi, että odotetaan kun äiti tulee ja laittaa sen. Nina katseli kotvasen mummia ja sanoi: "Kyllä sä mummi olet sitten heveletin tyhmä".

Pikku-Valtolla 4-v oli hoidossa kova pissanhätä,hän juoksi vessaan leikkinsä välissä. Hups kuinka ollakkaan leikki jatkui vessassa pissamisen merkeissä, eipä osunut pissa pyttyyn kun pyöritytti kovasti.Hoitaja-Hilkka seurasi tilannetta ja kysyi."Miksi Valtoa pyörityttää,hän siihe:No kun olisi monta pyttyä niin se osuisi paremmin niihin, mut kun ei ole kun toi yks´ vaivanen ja sekin noin ruman värinen."

4-vuotias Hanna ihmetteli torilla aikansa hirveää hajua (kanankakkaa puskan juuressa) ja kun ei aikansa ihmeteltyään löytänyt hajulle muuta syytä tokaisi mummille, että: "Mummi nuo vanhat tädit haisee ihan kakalle". Mummia vietiin, mutta naapurin pappaa nauratti: "Totuus tulee lasten suusta..."

Netta 4-v kiukutteli äidilleen, koskatämä ei ehtinyt laittamaan piirrettyä filmiä telkkarin videoon päälle. Tätimme kuunteli kiukuttelua ja sanoi Netalle: joulupukki ei tuo sinulle lahjojakaan tuo vain risuja. Netta tuumasi: Pisteleekö ne täti, ja voiks niist rakentta jotain ? Eipä asia tuntuntu haittaavan vaikka jouluaattokin on tulossa.

Pikku-Konsta 4-v katseli ryhmiksessä toista hoitotätiä ihmeissään, kun hän oli käynyt leikkauttamassa ja värjäyttämässä hiukset parturissa. Konsta kysyi:"kuule täti mistä noita uusia kaksvärisiä päitä saa ostaa." Hänestä se oli niin ihmeellistä, koska hoitajalla oli ollut ennen pitkät yksiväriset hiukset.

Ukki teki sahtia jouluksi,karjakeittiön vesipadassa. Hän teki sen taiten huolellisesti sääntöjä noudattaen,pesi ja varitti hyvin astiat mitä siinä työssä tarvitsi. Sahti valmistui,tuli maistiaisten aika Otto-setäkin saapui maistiaisille. Pikku-Pertti 5-v kuunteli miesten sananhelinää ja mietteitä sahdista. Otto-setä sanoi: Onpas väkevää, johon Pertti antoi omat kommenttinsa :"No kait sen tietää kun on happamat vehkeet."

Pojanpoikani 3v. kertoi montessori-päiväkodissaan opetetun, mitä päivittäin pitää syödä ruokaympyrän mukaan. Kysyessäni sitten häneltä, mitä siinä ruokaympyrässä on, kuului vastaus naurussa suin: jäätelöä, karkkia ja suklaata.

Olimme hiihtämässä 5-v Pikku-Ebban kanssa hiihtokeskuksessa,menommo oli verkkaisaa juttelimme niitä näitä. Ops tekstiilihiihtäjä pörhälsi meidän sivuitte, jolloin Ebba havahtui meniään sanoi minulle: "Birgi,kato miks´ toi setä hiihtää alusvaatteellaan?" Sedällä oli viimeisen päälle komee ja kallis yhtenäinen hiihtopuku päällä. Oli minulla selittäminen,erilaisista asuista. Ebba vieläkin kysyi:voiks toll´asull´mennä nukkumaan." Oppi ja ikä kaikki.

Aleksi 2.5 v . Poikamme oli leikkimässä eteisessä ja isä heitti huolimattomasti kenkänsä eteiseen nurkan takaa ja kenkä osui vahingossa pientä poikaa päähän. Seuraavana päivänä poika oli taas isänsä kanssa kahden kotona ja isä meni vessaan ja sillä aikaa poika huomasi hyllyllä kynsisakset ja muotoili hieman sohvaa, josta tietysti isä suuttui. Näiden kotona olleiden päivien jälkeen kun Aleksi poika palasi hoitoonsa, poika selitti hoito tädilleen että "minä leikkasin sohvaa, iskä suuttu ja heitti minua kengällä päähän" Hoitotäti tietysti luuli että poika laskettelee satujaan...mutta oli siinä kuitenkin hiukan selittelemistä..

Eelin 4-v tarhassa oli ruokailuheti meneillään, jostain syystä Eeli ei pystynyt keskittymään ruokailuun. Hän joutui hoitajan kanssa menemään keittiöön jatkamaan ruokailua. Hetken ruokailtuaan hän kysyi :"Mitä työkaluja sinulla mahtaa olla tuolla vattassasi. "Oli minulla naurusta piteleminen, kun ei olllut kerrottu kellekkään vielä ulkopuolisille, että siellä kasvaa pieni vauva.

Samin 2-vuotiaan hoitopaikassa maalla on kukko kanoja ja muita eläimiä. Sami pääsi kaupunkiin vanhempiensa kanssa.Näki siellä puluja kadulla tepastelemassa. Hän sanoi äidilleen: "Kato äiti kun on paapo kukkoja."

Lasten hoitopaikassa hoitaja kertoili heille lapsuuden joulustaan:Tuli aattoilta, jolloin pukki saapui,hoitajaa oli jännittänyt hirveästi saako hän nyt lahjoja vai
pelkkiä risuja paketissa. Risuja oli väliin ennen joulua luvattu, tehdessämme jotakin tuhmaa äidille ja isille. Hermanni 3,5-vkuunteli tarinaa niinkuin muutkin. Yht'äkkiä kuului :"toiko te joulupukki tit tulle ne tisut". Eipä tuonut. Hermannille näköjään joulupukin nuorempi veli on nyt tuonut S-kirjaimen. Iloitsimme kaikki yhdessä Hermannin ässästä.


Pikku-Aivia 3-v oli kielletty menemään pihasta maantielle,koska sielä kulkee niin paljon autoja. Seuraavana päivänä tätini Olga, joka asuu meillä lähtee kauppaan asioilleen. Aivi huomaa Olgan aikeet ulkona ja huutaa:" Volka,Volka älä mene maantielle siä kulkee paljon auton merkkejä."


Tyttäreni Erika 3 v oli kanssani kahvilassa, ja ilmeisesti aika kävi
pitkäksi, koska hän tokaisi tomeraan tapaansa: "Juopas, äiti, se kalja nyt loppuun nopeasti, että päästään lähtemään." Oli siinä ohikulkijoille selittämistä, että kyllä tämä ihan kahvia on. Ilmeisesti kalja ja kahvi ovat sen verran samalaisia sanoja,  että menevät sekaisin.
 

Ajaessamme hautausmaan ohi, Nette 5 vuotta huudahti: "oi äiti kato, hauttuumaa! Mitenkäs sitten kun mie kuolen, mihinkäs miut pannaan hautummaan?"


Olin 3-v. Tia-tyttäreni kanssa huvipuistossa. Kesken kaiken tunsin kuinka kuukautiset alkoivat. Unohdin kuitenkin asian. Myöhemmin sitten mentiin Tian kanssa pissalle. Pissitin ensin lapsen ja menin sitten itse pöntölle. Tian katse suuntautui heti housuihini. Vakavalla naamalla tyttö kommentoi: Äiti, sinulta on tullut märkä pieru".


Eskarilapsien kanssa tutustuttiin hampaiden hoitoon - lueskellen kirjaa. Kerroin että kun maitohampaiden irrottua tilalle tulevat pysyvät hampaat, joista on sitten pidettävä oikein hyvää huolta koska niiden on säilyttävä ehjinä vielä kun olemme oikein vanhoja. Yksi lapsista mietti vähän aikaan: Niin, ne on vielä suussa kun on yhtä vanha kuin sinä! Olin silloin pieni 34v. ja nuorekas!


Olimme muuttaneet uuteen kotiin kerrostalosta maalle omakotitaloon. Tuli ilta 3-v Netta kysyi äidiltään, "koska me lähdetään omaan kotiin mull on kova väsy. Toi
Vilmiinakin on ihan poikki tästä sotkusta. "Minua Äitinä vähän hymyilytti oma nolouteni kun en selittänyt lapsilleni, että tää on nyt uusi kotimme, jonka olemme saaneet valmiiksi, ettemme palaa enää kerrostalokotiin.


Poikani Arttu 5 v. oli nähnyt seurakunnan kerhon eteisestä, että pappi oli paikalla. Hän oli kääntynyt sanomaan hoitopaikkansa tytöille, että nyt tytöt täytyy olla tarkoin ja kiltisti, täällä on Jeesus.


Tätini etsi kivaasti uikkariaan (uimapukuaan) mennäkseen uimaan veljensä pojan kanssa. No Kallella kun ei vielä ole kaikkia kirjaimia hallussaan, ja tädilläni kuulo vähän huonontunut. Tätini kysyi minultakin niitä ja Kalle kuunteli maailmanmenoa lattialla ja odotteli lähtöa uimaan. Kalle: yht´äkkiä huusi tuolla te uikkari nyt menee.Tätini kysyi missä ja Kalle näytti taivasta. Suihkukonehan se siellä lenteli, meillähän sanotaan konetta suihkariksi . Ja nauroimme kaikki yhdessä ja sanoimme lopuksi on meillä aika KALLE.


4-v Vili-Jamia kehoitettiin menemään WC pissalle hoitopaikassa.Kuinka ollakkaan hän eksyi pesemään käsiään hanan alle.Pikku-Ottiljalle tuli ja hätä, meni potalleen istumaan. Ups Vili-Jamille tuli vahinko hosut kastui, hän riisui ne pois ja sanoi Ottiljalle, "kuule tämmösistä poijista tehdään ihmisiä."


5-v Roope-poika heräsi päiväuniltaan hoitopaikassa.Herättyään hän sanoi kuule täti ,"minä sitte tapoin nukku-Matin." Täti siihen sanoi,että hyvä nyt ei sitten tarvitse sinun enään mennä päikkäreille olet jo iso poika menet esikouluunkin kohta,sielä ei voi nukkua päivällä.Siihen Roope vielä huokaisten, saanpa leikkiä täälä sitten koko päivän. Menen kotona vasta sitten oikeata yö nukku-Mattia kattoon.


Veljeni kutsui pienenä lehmiä ruotsinporoiksi. Arvaa vaan tykkäsikö ruotsalainen serkkumme siitä.


Katri 4v vastasi puhelimeen kun äiti oli vessassa ajelemassa säärikarvoja. Soittaja ilmeisesti kysyi äitiä puhelimeen johon neiti: "äiti ei nyt pääse kun se nyppii vessassa karvaisia kinttujaan!" Onneksi puhelimessa oli isä...


Äiti ja Iivari 2,5-v olivat kaupan kassalla maksamassa ostoksiaan. Iivari kirkkaalla äänellä huuteli: "mun äitillä on ilmalaivoja palio."


Petelle syntyi pikku-sisko,hän pyysi äidiltä saada syliinsä vähän siskoa. Äiti sanoi Petelle et voi saada vauvaa syliin, jolloin Pete mietti hetken ja kysyi äidiltään "onks se liian kallis lelu"? Johon äiti vastasi on todella.


Oli muistoseurat tulossa iltasella, miniän anoppilassa. Siellä oli myös miniän äiti, joka autteli pöydän kattamisessa. Täytyyhän oudoista kaapeista vähän tutkia mitä mistäkin löytyy. Siihen tulla tupsahti Siiri 6-v ja kysyi äidiltäni: "ookkos niin kuin kotonas kun kaappeja kollaat". Äitini haeskeli juhlapikkulusikoita kaapin ylähyllyltä säilytysrasioista.


4-vuotias Olli poikani sanoi aamun lastenohjelmien loputtua, että nyt alkaa se tylsä ”Mammakullat” eli alkoi ohjelma Tyttökullat.


Naapurin täti tuli kysymään serkultani Micolta 3v., että missä sisko (Cristiina) on. Mico huusi äidilleen: Mutsi, toi ämmä haluu tietää missä Crisse on! Äitiä taisi hieman nolottaa..


Työskentelen päiväkodissa. Olimme juuri pukemassa lapsia ulos kaverini Minnan kanssa. Ville 4v. laittoi lippiksen vinoon ja sanoi: "Mä oon jätkä." Kysyin Villeltä että mitäs me sitten Minnan kanssa ollaan. "Babeja" kuului vastaus. -Lastenhoitaja-


Menin eräänä päivänä hakemaan postia, sieltä tullessani istuikaksivuotias pojanpoika pöydän ääressä, katseli minua ja kysyi "Tuliko kallista postia?".


Parivuotiaana tytär oli päiväkodissa ollut poikien kanssa pissalla vessassa ennen uloslähtöä. Pojat pissasivat seisten ja tyttö istui potalla katsoen poikien touhua. "Noin pieni pippeli!", tyttö totesi, ja levitti kätensä sivulle levälleen, "mun isillä on nääääin iso!"
Siinä olivat hoitotädit punastelleet ja naurua nielleet..


4-vuotias tyttäreni käveli isänsä kanssa jalkakäytävällä, kun mies pyyhälsi polkupyörällä ohi ilman paitaa.
Tyttö huudahti isälleen: "Kato isi, toi setä ajaa mahallaan!"


Oli seurat tulossa miniän anoppilassa. Sielä oli myös miniän äiti, joka autteli pöydän kattamisessa. Oudoista kaapeista kun ei aina heti löydä hakemaansa. Siihen tulla tupsahti Siiri 6-v ja kysyi äidiltäni: "Ookkos niin kuin kotonas kun kaappeja kollaat." Nauru pidensi meidän ikää sinä päivänä.


4- vuotias Leena ja 2- vuotias Akseli olivat mummun luona kylässä. Mummun kissa sattui olemaan sisäkissa joten vati minne kissa sai päästellä asiansa oli eteisen kenkätelineen vieressä. kun piti sitten lähteä ja laittaa kenkiä jalkaan, nappasi Akseli kissankakka kekäleen käteensä. kun Leena tuli  paikalle ja huusi: "Äiti! Akseli haistattaa paskaa!"
Siinä vaiheessa oli kyllä naurussa pitelemistä :) t.eno


4-vuotias Aino katseli vanhempien yöpöydälle unohtunutta kondomipakettia ja kysyi äidiltään: ovatko nämä nyt niitä ilotulitteita?

 
4-vuotias Olli-poikani sanoi aamun lastenohjelmien loputtua, että nyt alkaa se tylsä ”Mammakullat” eli alkoi ohjelma Tyttökullat.


Riikalla, 4 vuotta, oli iltapesun aika. Hän kysyi äidiltä suihku  kädessä, mitä pitää pestä. Äiti sanoi, että kainalot, pylly ja jalat. Tähän Riikka tokaisi: ”Silloin se on sama pestä koko akka”.
 

Kävelin 5-vuotiaan poikani kanssa grillikioskin ohi. Pian poikani kysyi: ”Isi, mistä tuo nälänhaju tulee”?


Juuso, 2 vuotta, katseli kun äiti imetti hiljattain syntynyttä  pikkusiskoa ja kysyi, mitä Juulia lutkuttaa. Hänelle vastattiin, että vauva syö rintamaitoa. Muutaman päivän päästä Juuso kurkki ovenraosta, kun täti pukeutui saunasta tultuaan. Tädin laittaessa rintaliivejä Juuso kummasteli: ”Onko sullakin rintamaidot”?


Pohjanmaalla asuva isoäiti oli tullut kyläilemään ja katseli sivusta, kuinka lasten ruokaillessa leivänmuruja tippui aika tiuhaan pöydän alle. Niinpä hän totesi, että nyt teille pitäisi hankkia kana. Aina sanavalmis Juuso sanoi siihen, ettei se onnistu, koska Turussa ei ole kanakauppoja.


Tyttäreni Nanna 5v ja naapurin Henri 5v olivat kavereita ja ilmoittivat menevänsä isona naimisiin. Eräänä päivänä tuli sitten ryppy rakkauteen ja Nanna ilmoitti että ei ota Henriä miehekseen, johon Henri hädissään vastasi: Minäpä otan sinut äidiksi.


Tyttäreni Jenny 2,5 v katseli minua kun olin suihkussa ja totesi hetken päästä: Isillä on kikke, mulla on pimppa mutta sulla on vaan kaavoja. (karvoja).


5-v Antti äidilleen: minä rakastan sinua niin kovasti, että maapallo menee ihan kallelleen.


Juulia sai kirjoituspöydän kun meni kouluun.Siinä oli peili, jonka sai taitettua keskeltä ylös ja alas. Äiti joka ajattelee joskus eteenpäin,sanoi Juulialle tarvit sitä peiliä kun tulet murrosikään,rupeat hienosteleen ja meikkaan.Tuli ilta, peiton alta kuului: "Äiti tuleeko serkku-Mariakin murrosikään ja saa murrosikä pöydän."


Sannan 6v iltarukous:-Muista Jeesus siunata kaikkia...juoppojaki.
Valot sammutettu ja hyvät yöt sanottu:-Miks Jeesus saa valvoa,mutta mä en?
-Voittaako Jeesus möröt vaikka se on näkymätön?
Sanna katselee kuvaa, jossa lapset on Jeesuksen sylissä.-Mä oon kans tollanen opetuslapsi...
Olin kerran unohtanut askartelumaalit työpöydälle. Niinpä oli illalla nukkekodin makuuhuoneen seinässä maalattuna iso kultainen risti...


Sannan rakkaudentunnus isille puhelimessa:-mä rakastan sua yhtä paljo kuin kuinka pitkä matka on mumman ja paapan lua ja takasin...


Kisu makasi selällään lattialla ja tytär silitteli sitä.Yhtäkkiä kuului huudahdus:-äiti,tuu kattomaan,kisulla on tissit. Sanoin että Kisu vois imettää pentuja, jos niitä tulis. Nyt sitte tytär kyselee vähän väliä koska niitä pentukissoja oikein tulee... Yhtenä iltana nukkumaan mennessämme tytär katsoi minun mahanseutua.-Äiti ootko varma ettei sun mahassa oo pentuja...?


Vietettiin pienimuotoista perhejuhlaa, jossa oli tarjolla jos
jonkinmoista leivosta ja pikkuleipää. Isoisä, äiti ja pieni tytär  istuivat pöydässä juomassa ja syömässä. Pöydässä oli myös Joulutorttuja. Pikkutyttö oli aiemmin nähnyt mummon valmistavan torttuja ja hänelle oli herännyt eräs raaka-aineisiin liittyvä epäilys. Kun isoisä sitten tarttui Joulutorttuun ja avasi suunsa siitä haukatakseen, huudahti tyttö itku kurkussa: "älä syö sitä, ukki! Mummi laittoi siihen paskaa!"


Mummu ja Minka 5-v olivat kylpylässä uimassa,mummu halusi mennä porealtaaseen ja kysyi : tulisitko sinäkin kanssani? Minka empi hetken ja sanoi en tule tuonne pappojen kattilaan. Pappoja istuskeli vierekäin poreista nauttien.


Päivähoidon pihassa Viljo Siiri Selma ja Silja leikkivät puiden alla, pikku-Viljo huuteli tytöille tuukaa tänne mää oon panomies. Hoitaja kunteli leikin jatkumista, pikku-Viljo 2v 9kk siinä leikki palomiestä ja huuteli tyttöjä leikkiin. Suomennustaitoa ammatissa niin monesti tarvitaan.


3-v Hetalla oli juuri ollut syntymäpäivät.Tuli kutsu enon 50-päiväsyntymäpäiville. Äiti luki kutsua ääneen. Heta mietti hetken ja kysyi: Äiti, minkä lelun minä ostaisin kaupasta enolle lahjaksi.


Hoitopaikassa oli puheena Ronni-pojan tulevat syntymäpäivät.3,5-v. Lari kysyi tädiltä koska minun syntymäpäiväni on.Täti sanoi, että elokuussa. Johon Lari huudahti: Elokuussa kasvaa vahvloja miehiä.


4-v Wilmiina pyysi mummia lukemaan sadun,havaitsi että mummilla ei ollut silmälaseja silmillä, sanoi on mummi sinulle näkiäiset, jotta voit lukea minulle.


Mumma ja tuleva kummitäti juttelivat,mumman tyttären pojan tulevasta nimiäispäivästä, voi kun Mala-äiti ei nyt rasittaisi kovasti itseään juhlien järjestelyissä, jotta rintamaito ei loppuisi.Seinillä kun on korvat, pieni Ottilja tulla tupsahti keskusteluun ja sanoi: "kuulkaat mumma ja äiti, titte vauvan talvii viiä juottolaan jot Malan maito loppuu.."


Keskustelin vuosia sitten serkkujeni kanssa, mitä he olivat saaneet joululahjoiksi. Serkkuni Miika, silloin n. 6 v. vastasi: "Mää sain lahjaks mahalaukun" (vyötärölaukun). En voinut olla nauramatta ja serkkukin nauroi, vaikkei tiennyt mikä vastauksessaan oli niin hauskaa ollut. ) - serkkutyttö

 

Olin 4-vuotiaana mummun ja papan kanssa matkalla maalle, kunnes pysähdyttiin taukopaikalle, joka sijaitsi erään niityn vierellä. Hetken tuijotettuani niityllä olevia lehmiä, kysyin papalta, että "miksi noilla lehmöillä on niin monta mulkkua". Siinä oli mummulla ja papalla hauskaa, josta kuulen vielä yli kahdenkymmen vuoden päästä aina, kun olen mummulla ja papalla ja siellä sattuu olemaan sopivasti vieraita tai sukulaisia paikalla.


Päiväkodissa pikku-Veikko 3-v kysyi hoitotädiltä, Pilio onks sut pumpattu vettä täyteen kun sä oot noin vanha. Koska tietysti ei muistanut lihava sanaa. Päivä oli pelastettu ja nauru maittoi kaikille läsnäolijoille.


4-vuotias Johanna kertoi äidille innoissaan yökyläreissustaan. Kaikki oli ollut niin mukavaa ja mahtavaa. Hän oli saanut pestä hampaatkin Eva-tädin "tekohammasharjalla". (sähköhammasharja)


Sama Johanna kertoi päiväkodin ruuan olleen sinä päivänä erikoisen hyvää. Äidin kysellessä mitä ruoka oli ollut. Johanna kertoi: jotakin perunaa, lihaa ja punahilkkaa. (seuraavana päivänä tarkastettiin päiväkodissa punahilkan olleen punajuurta.


4-vuotias Sakari ei saanut houkuteltua ketään leikkikaverikseen, vaikka hän kiersi useaan kertaan kaikki jouluvalmisteluissa touhuavat aikuiset läpi ja kinusi heitä leikkimään kanssaan. 5-vuotias Johanna-siskonsa piirteli keittiön pöydän ääressä ja tuhahti sitten Sakarille: Ettisit sinäkin ittelles morsiamen!


Olimme kotona ja olimme juuri syöneet kun Roope 2vee yht äkkiä nappasi punajuuripurkin jossa oli enää jäljellä vain liemet, kulautti sen kitaansa ja nauroi päälle.


Sini-Helmi oli mummolassa kylässä.. Tipahtipa sitten tytöltä vähän maitoa lattialle niin sanoi VOI VIT..........SI ja heti perään että V'''''''U mun piti sanoa mut onnex ehtisin korjaa :o)

Minua nauratti äärettömästi, kun satuin eräänä päivänä katsomaan tv:tä. Sieltä tuli ohjelma, jossa n. 5-vuotiaat lapsoset pohtivat mikä on elämän tarkoitus. Seuraavat sanat tulivat erään pikkupojan suusta: "elämän tarkoitus on olla maapallolla eikä vain lentää tuolla jossain. Välillä mie oksennan helposti".


Lauri 8v. kysyi äidiltään (45) "Koska sää lakkaat olemasta äiti?"
Äiti siihen "Kuinka niin? Kyllä äiti on äiti siihen asti kun kuolee."
Lauri kuitenkin jatkoi "Niin mutta koska sä jäät eläkkeelle?"


Tyttäreni 8v jutteli isänsä kanssa toiveammateista.
- Musta tulee eläinsuojelija isona, ja mä rakennan sukupuuttokuoleman uhkan alla olijoille eläintarhan.
Kuopus 6v siihen oman unelma-ammattinsa:
- Mustapa tuleekin Darth Vader!


Kaksi-vuotias Marcus on kekseliäs miehen alku. Hänellä on ohuesta kiinteästä superlonista leikattuja pyöränmuotoisia paloja leikkeissä. Hän asettelee niitä lattialle jonoon ja hyppelee niiden päällä ja yli. Hauskaa on. Mutta jostain kumman syystä niistä katoaa aina pikku hampaiden muotoinen pala reunasta pois. Kielsin häntä puremasta paloja "palloista" että otan kaikki pois jos jatkaa tuohon malliin. Pian poika hipsi nurkan taakse ja oli laittamassa taas yhtä suuhunsa. Kurkkasin nurkan taakse ja vain katsoin häntä ja superloni pallo lensi lattialle. Menin taas omiin töihini. Hetkenpäästä kävin katsomassa mitä kaveri tekee. Hänellä oli paperikassi päässään vain jalat näkyivät alta. Nostin kassin pois ja siellä se poika pureskeli superlonia. "Konsit ovat monet"


Olin kaupassa käymässä 1.10 kk:n ikäisen tyttärenikanssa.Teimme ostoksia ja hän juoksi edeltä mehuhyllylle, kääntyi ja huusi kovalla äänellä; äiti anna p****a... (pillimehua). Oli siinä äiti ensin punainen mutta ojensi lapselle pillimehun jotka oli nostettu sen verran ylös ettei lapsi sitä saanut....


Lauri 6v. kuunteli isän tarinoita auringonkukista, joita oli nuorena kasvattanut:
"Ei pihditkään varsia katkaisseet" kuului kehu kukista, johon Lauri tylsistyneesti:
"Aika huonot pihdit."


Isä oli nukuttamassa Emmaa 2 v päikkäreille. Oli ollut jo viitisen minuuttia hiljaista ja isä oli juuri nousemassa sängystä pois, kun kuului kirkas ääni: "Käsi nukkuu jo!"


3-vuotias Jasse oli paapan ja Marko-enon kanssa lentokentällä lentokoneita katselemassa ja näki samalla ensimmäisen kerran elämässään laskuvarjohyppääjiä. Kotona piti sitten kertoa äidille näkemästään: "Äiti, mä näin kentällä.... mä näin niitä... niitä."
"Mitä sinä näit? kysyi äiti.
"No niitä... niitä taivaanukkoja!


Puhuttiin meidän 6v. pojan kanssa horoskoopeista. Hän kyseli mitä niitä kaikkia on kerroin ja sitten hän kysyi millainen on oinas. Kerroin että sellanen sarvipäinen elukka, niinkuin peura. Hetken kuluttua hän kysyi, äiti mikä on neitsyt, ennenkuin ehdin vastata, hän itse sanoi, sarvipäinen elukka. Oli siinä hymyssä pitelemistä äidillä.


Poikamme oli noin kolme-vuotias ja tutkiskeli potalla pippeliänsä. Kysyi mikäs tämä on, selitin että pippeli ja isillä ja muillakin miehillä on sellainen. Poika tuumas
saako tämän irti.(ilmeisesti oli tarkkaillut saunassa äitiä).


Tulimme 2-vuotiaan Jenskun kanssa saunasta. Tyttö istui nakuna sängyllä, katsoi minua ja kysyi; "äiti,mittä mun tittit (=tissit) on?" Näytin missä ovat, johon tyttö
"Ei oo tittiä, vaan näpyt."


2-vuotias Jensku-tyttö istui äitinsä sylissä ja katsoi paappaan sanoen:
-- Paappa, anna v**tu-vettä. Paappa ja mummi purskahtivat nauruun, kun
käsittivät kyseessä olevan vichy-vesi.


Olimme matkalla kotiin sateessa autolla ja mukana oli tyttäremmeEveliina oli 3 vee. Huomasin että joku vanhempi nainen liftasi tiellä pysähdyin hänen autonsa oli mennyt rikki ja hän hälusi kyytiä lähimpään puhelimeen Hänella oli villainen takki joka oli kastunut ja villahan tuoksuu kummalliselta märkänä, Eveliina haisteli vähän aikaa ja sanoi että jos mummu haisee paskalta niin mummu voi kävellä.


Pikkuveljeni 6v. ja minä olimme katsomassa pieniä kissanpentujamme. Pikkuveljeni oli aika raju otteissaan ja minä kehotin häntä silittämään kissoja varovaisesti ja juttelemaan niille. Sitten veljeni silitteli kissaa varovasti, pyöritti päätään kissan edessä ja sanoi: Nii-in sellasta se elämä on: Olla pieni ja kasvaa isoks. Kyllä minä tiiän!


Valtteri 7v jälleen: Lapset kuuntelivat satukasettia. Yhtäkkiä nauha alkoi vetämään ja vouvaamaan.. ihmettelivät siinä että mikäs sille tuli. Valtteri sanoi: Se alkoi puhumaan englantia. :-)


Vauhdikkaan Tykkimäki-päivän päätteeksi Valtteri 7v kertoili innokkaasti missä kaikissa laitteissa olikaan tullut käytyä: ”Mä kävin ainakin seittemän kertaa siinä Intersportissa! tarkoittaen Enterprisea. Selväksi tuli asia kuitenkin! :-)


Serkkuni 5v. oli kanssani kaupassa ja siinä sitten kyselin että mitä haluat ostaa ja serkkuni siinä huusi että KALJAA! Ja sitten serkkuni meni vielä kassalle sanomaan myyjälle että tahtoo kaljaa mutta ei saanut poika kaljaa :D -Jossu


Olin kummitytölläni (2-vuotta) kylässä. Hän kierteli aikansa keittiössä kissan perässä, ja ennen kuin huomasimmekaan hän oli kadonnut. Hetken kuluttua kuului ulko-ovelta koputus ja kun menin avaamaan oven tuli ylpeä tyttö sisälle ja tokaisi: "Heitin kissan pihalle." Oli meillä naurussa pitelemistä, tyttö kun oli niin ylpeä saavutuksestaan.


Olin nelivuotiaana neuvolassa lääkärintarkastuksessa. Neuvolatäti kysyi minulta mitä kuuluu. Mietin hetken, kunnes lopulta sujautin vastaukseksi :"Sitä,että kuka on paras ihminen" Äitini ja neuvolatäti rupesivat nauramaan.


Naapurin poika (3-v) katsoi meidän aidan takana mitä siellä tapahtuu ja huusi tytöllemme kuis panee, vaikka ilmeisesti ei tiennyt mitä se tarkoitti.


Tyttärentytär (2,4v) kertoi olleensa rrravintolassa vappulounaalla.
No, mitäs herkkuja siellä tarjoiltiin? Mummu kysyi. "Vettä ja perunaa" vastasi.
(Katajanokan Kasino, eräs parhaista Gourmet-ravintoloista Helsingissä)

Olin kolmevuotiaana isäpuoleni ja äitini kanssa samassa saunassa.. Katselin kauhuissani isäpuoleni jalkoväliä ja huudahdin:" Isi mene äkkiä vessaan, sulta tulee kamalan iso kakkapökäle"... Kylläpä tuolle vieäkin nauretaan
kamalasti.. :D
-Tyttö 19,5 wee


Äiti yhtenä pävänä sano häivy huitsin nevadaan, pikkusiskosiihen: mis se on? millo me mennään sinne? millä?


Tyttäreni 3v totesi nähtyään tarhakaverin isoäidin joka tuli näitä hakemaan, että katso äiti presidentti tuli. (Yhdennäköisyys oli ilmeinen) Johon isosisko 4v totesi
että onneksi se ei tullut oikeesti kun se rupeis kuitenkin vaan komentelemaan.


Olimme talviloma reissulla Rukalla ja illalla pelattiin aliasta.
4-vuotias Juuli halusi peliin mukaan.
Kysymys kuului että mikä annetaan pienelle vauvalle kun se kastetaan?
Juuli tuumasi ketken mietittyään että: pyyhe...


Kerran eräs ystäväni kysyi 3-vuotiaaltamme, että mitäs tiedät johon tytömme vastasi, en mitää kun äiti ei oo kertonnut.

Eetu 7v. herätti äidin eräänä aamuna laulamalla laulua siskostaan (6v.):
- Olen kuullut että Pinja ja Aatu ovat matkalla tähtiin... Aatu paineli
nappeja ja Pinja väänteli vipuja. Kyllä siinä oli naurussa pitelemistä! :D

Kent 3-v istui bussissa tädin vieressä, äiti ihan vieressä vain käytävä välissä. Tutkaili siinä hetken luomien alta vuoroin tätiä ja äitiä, ja taas tätiä. Poika rassu rohkaisi mielensä ja kysyi kuuluvalla äänellä (valitettavasti tädiltä), -Miks sul on noi rumat hampaat. Voi itku!


Sama poika ja sisko ensi kertaa oikein ravintolassa, jossa valkoiset pöytäliinat ja kaikki, eli oikein ihan tasokas rafla, vaarin kanssa. Vaari tilitti jälkeenpäin tilannetta itkunsekavin tuntein. -"Se pirun riiviö ei pysynyt hetkeäkään paikoillaan, minulla tapaaminen ja se ja sen sisko sotki ihan KOKO paikan, kiipesi ympäri seiniä (kirjaimmellisesti) ja lopuksi pöydälläkään ei enään ollut edes liinaa, kaikki lattialla ja naamalla" (suklaa jäätelöä). Tapahtuman oli kuulema kruunannut lohkaisu; -"Hei palvelija, siivoo" (tarjoilija 50-60-v) Kesti viisitoista vuotta seuraavaan käyntiin.

Aleksi 4v äidille, kiukkuisena aamuherätyksestä "häivy senkin hiilihanko!".
Samaisen Aleksin isä oli aloittanut reissutyöt ja oli viikot pois kotoa.
Viikonloppuna isä joutui komentamaan Aleksia jostain asiasta, johon Aleksi "sinä et
enää määlää täällä", isä"kyllä määrään". Aleksi "luulenpa että olet väälässä!"


Suomenkielinen Mimmi 7v oli oppinut laskemaan ruotsiksi kymmeneen ; " ett två tre
fyra fem sex sju hmm....leuka nio tio" Kyllä nauratti!


Olin TETissä päiväkodissa. Siellä lapsille luettiin kirjaa josta aina välillä näytettiin kuvia ja kysyttiin, että mikähän esine mahtoi olla kyseessä. Eräältä pikkupojalta kysyttiin surffilautaa. Poika nousi innoissaan pystyyn ja hihkaisi "SE
ON SKEITTIVENE!!". Kyllähän se nauramaan pisti.. :)


Hoitolapseni kanssa syksyllä katseltiin metsässä sieniä ja tatteja, jolloin 3v poika totesi: katso, tuossa taas niitä tatuointeja on!


Tyttäreni Laura kertoi innoissaan päivästään päiväkodissa. Siellä oli askarreltu siilejä: ruskeasta kartongista oli leikattu siilin muotokuva ja siihen oli liimattu
niitä.. niitä ... hävynneuloja!


Olimme tulleet juuri saunasta ja paraikaa pukeutumassa. Tomppa 7v käväisi vessassa ja meni sen jälkeen vielä pikapesulle suihkuun.
Suihkutilan ovella Tomppa liukastui vähän, mutta ei kaatunut.Niko 5v siihen kommentoimaan, että "No, olipa siinä liukas jätkä!"


Niko 5v juoksenteli Anun 7v kanssa kämppää ympärija kolhaisi itsensä oven reunaan niin että kainalosta
meni nahkat rullalle. Minä sitä kattelin ja hoisin, tuumin, että ei tälle oikeen voi tehdä mitään muuta kuin putsata vaan kun on nahkat mennyt tuolla lailla rullalle.
Niko itkua tuhertaen: "Mä en haluu ett mun kainalo on rullalla..!"


Sivukorvalla kuulin, kun pojat juttelivat tytöistä kaikenlaisia.Tommi 7v arvuutteli pikkuveljeltään Nikolta 5v miksi tämä tykkää naisista.
...
- Ai siks kun niillä on tissit? arvuutteli Tommi
Niko viimein tuskastui koko arvuutteluun ja puuskahti:
- No mä rakastan niitä siks, kun niillä on iso tukka!


Tyttäreni olivat pääsiäisen alla perhepäivähoidossa askarrelleet virpomavitsoja.
Nuorempi kertoi innokkaana tehneensä niitä ... niitä ... virvokkeita!

Tiia, 3 v, oli perheensä kanssa saunomassa. Siinäpä suihkuun mennessä tuli mieleen,
että Tiialla oli pimpetti. Samoin oli kuulema isosiskoilla ja äitillä. Mutta entä isillä... Samassa sattui katse juuri suihkussa olevaan iskään. Mikäs se hänellä
olikaan? No, sehän oli se...se... pimpetinluumu!

Minni 6v kysyi kerran isältään;"onko pojilla pippeli vai kikkeli" Ja isä siihen:"molemmat" ja Minni huusi kiinnostuneena " Näytä ne kaksi roikkuvaa"
-Äiti-

Pieni poikamme 5 vuotta katsoi Torinon talviolympialaisista curlingia,jota pelasi juuri Suomen joukkue. Poika nousi yht äkkiä  seisomaan ja kysyi ihmetellen, että miksi pääministeeri Matti Vanhanen lakaisee lattiaa (tarkoittaen Uusipaavalniemeä). Näin herrojen yhdennäköisyyden oli lapsikin huomannut.

Soitin kotiin synnytyslaitokselta, kun olin hakemassa pikkusiskoa 3-vuotiaalle Sonjalle. Kyselin Sonjalta, mitä siellä kotona nyt puuhaillaan, johon Sonja vastasi: "No mää tossa leikin ja isi on laittavinaan ruokaa." Kysyin sitten, että minkäslaista ruokaa se isi sitten mahtaa tarjota, johon Sonja sanoi: "Varmaankin
hernesoppaa ja meetvurstia."
 

Olin poikani 4v. kanssa kahviossa, jonne tuli tuttu pappi. Hän sitten kertoilemaan asustaan ja kysyi pojalta, tietääkös tämä, että hän on pappi. Poika hieman kummissaan moisesta ja tuumasi : ja me ollaan ihmisiä!

Matkustin bussilla poikaystäväni kanssa ja seisoimme bussissa keskellä ja olimme valmiita jäämään pois seuraavalla pysäkillä. Poikaystävälläni oli selässä kitarakoppa ja noin 2-vuotias pikkupoika tokaisi: "Kato äiti, ton pojan selässä on helikopteri!". Oli siinä naurussa pidättelemistä itse kullakin. =) -Piitu

Istuin kerran bussissa, kun taakseni istahti äiti tyttärensä kanssa. Tytär oli juuri aloittanut baletin ja oli innoissaan tulevasta esityksestä.
"Äiti, milloin se minun esitys on?"
"Se on ensi viikon lauantaina"
"Jee, sitten minusta tulee viimeinkin ihan oikea pallero!"
Tyttö tietysti tarkoitti sanoa ballerina.

Ystäväni siskonpojat ihastuivat ikihyviksi Möhköfanttiin. Vanhempi pojista sai joululahjaksi Möhköfantti-oloasun, jolloin nuorempi, Nalle Puh-oloasun saanut poika suuttui ja alkoi kiljua:
"Ei! Minullekin Pentti VinTantti!" (Pentti VinTantti eli Möhköfantti)

Halusin pillimehun ja sanoin äidilleni mä haluun pillumehun… :-)

Leevi (3v) pohtii kuoleeko äiti pian. Äiti kertoo että hyvin vanhat ihmiset , kuten esim. äidin isoäiti kuolee pian. Leevi innostuneesti siihen: No, sit ne voidaan syödä!

Serkkuni 2v. oli meillä yötä joimme keittiössä kokista kun hän oli saanut juotua hän tokaisi:-Ah olipa hyvää kaljaa. No olimme yläkerrassa ja serkkuni jälleen kerran tokaisi jotain hassua tässä se:-Muista Mirä älä koskaan kajoo kaljaan... Mira

Pieni tyttö katselee äitinsä kanssa ikkunasta ulos:
Katos, siellä on lippu salossa. Äiti toteaa.
Siihen tyttö näsäviisaasti:
"Kai nyt muuallakin liputetaan kun Salossa!"
-Heh heh-

Pikkuveljeni leikki joskus 3-vuotiaana taloustikkailla ja pärisi niin maan mahdottomasti. Äiti tiskasi siinä ja kysyi veljeltäni, että
- Meneekös se auto kovaakin, kun tuollaista meteliä pitää?

Veljeni katsoi äitiä pitkään ja tuumasi, että
- Eihän tää mikään auto ole, vaan tikkaat!

Tommilla (7½v) oli vatsa sekaisin antibioottikuurin takia. Kertoili, että on ihan ripulilla.
Sivukorvalla kuulin, kun kaksoissisarensa Anu (7½v) tuumi Tommille, että
"Tiiäkkös mikä tohon sun ripuliis auttaa? - Hevosen paska!"
...Täytyy muistaa vastaisuudessa sitten... ;)
 

Oltiin saunassa ja minä (äiti) kiipesin lauteille viimeisenä.
Niko (silloin 4½v) siinä katteli ja tuntu funtsivan jotain. Oikeen näki ku herran päässä "raksutti"
Poika siihen sitten tuumas kun oli päässyt lauteelle, että
"Äiti mäpäs tiiänkin miksi sulla kasvaa karvat alapäässä"
???
"No siks tietenkin kun sä menit isin kanssa naimisiin!"
 

Nikolla (5v) on muutama ääntämysvirhe, esimerkiksi L tulee vielä hetkittäin
J:nä. Kerran sitten Niko kysyi isältään, että "paljonko kejjo on?"
Isänsä siihen totesi, että "Keijo on pojan nimi, että se on KELLO"
Niko siihen vihasena: "No niinhän mä just sen kejjon sanoin, KEJJO!!" painottaen koko sanaa.


Tämä tapahtui kaksi vuotta sitten, kun pikkusiskoni Taina, 3v, jaSaana, 6v, olivat kotona huoneessani leikkimässä. Saana kysyi minulta: "Vai mitä Karol, että prinssi alkaa r:llä?" ja tietysti vastasin: "Ei, vaan p:llä. Jos prinssi alkaisi r:llä, siitä tulisi rinssi."
Pian takaani kuului, kuinka innokkaana Taina hihkaisi: "Jos se alkaisi h:lla, se olis hintti!". Olimme äimistyneitä :D


Olimme perheen kanssa käymässä helsingissä korkeasaaren eläintarhassa. Isosiskoni (tuolloin n 6v.) halusi erityisesti nähdä tiikereitä. Menimme tiikerien häkille ja siellä oli parhaillaan eläinten syöttäminen käynnissä. Häkissä oli jonkin eläimen ruho, joka oli tarkoitettu tiikereille syötäväksi. Isosiskoni näki sen ja tokaisi siihen "kattokaa tiikerin raato!" Sehän siis meinasi että se raato on tiikerin OMA ei tiikeri itse mutta kaikki eivät sitä heti tajunneet :D


Olimme serkkuni (3 vuotta) kanssa mummomme luona kylässä. Mummo tarjosi meille sipsejä ja kysyi hetken päästä mille ne maistuivat. Kolmevuotias serkkuni totesi, että:"'Vallan mehukkaita!" -hyviä shipsejä- :))


Tomilla ( 3 v ) oli nuha. Pyysin niistämään nenäliinaan, jolloin hän niistikin "sisäänpäin". Kun pyysin niistämään "ulospäin", poika käänsi kasvonsa ikkunaan, ja niisti voimallisesti... sisäänpäin ;-)


Isäni hakkasi halkoja, johon Tomi (3 v) tuumasi: "Ukki kirvelöi".


Neea 2.5 v katseli ymmyrkäisenä kirkontornia ja
kysäsi äidiltään: " Äiti zoomaillaanko tuolta sitä Jeesusta."
valokuvaaja-äiti.

 
Pikkusiskoni 5-v. katseli jotain vanhaa mustavalkoelokuvaa äitimme kanssa ja hetken filmiä seurattuaan kyseli äidiltä, että "miltä sillon tuntui elää kun kaikki oli mustavalkoista?" -isosisko-

 
Serkukset Elina, 10 ja Mari, 10 keskustelivat Elinan käytyä äitinsä kanssa tulevan siskon/veljen vuoksi äitiysvalmennuksessa: "Nyt mä tiedän mistä ne vauvat tulevat, ne tulevat naisen emättimiestä", sanoi Elina asiantuntevana. Johon Mari pohti: "Ai-jaa, no, mä tiedän yhden semmosen naisen, jolle on tehty joku.. kuningasleikkausko se oli, joo! Se vauva leikattiin vatsan läpi. Sillä ei sitten varmaan ollut sitä emätintä ollenkaan."


Ei aivan iloinen sutkautus, mutta kuitenkin paljon 4-vuotiaan poikani suusta. Isäni kuoli viime talvella, ja hellämielisesti kerroin Tommille asiasta. Hautajaisten jälkeen sanoin ukin olevan nyt haudassa, johon poika totisesti: "ei ukki ole haudassa, vaan tuolla" ja osoitti ylöspäin.


Ninni 4v ihmetteli miksi iskä lähti mummoa hakemaan linja-autolta. Selitimme hänelle, jotta mummolla kun ei ole korttia niin hän ei voi ajaa autoa. Ninni tuumas tähän, höh eihän sitä autoa kortilla ajeta vaan ratilla. nim.Anne


Olimme juuri palanneet Suomeen asuttuamme joitakin vuosia ulkomailla. Ensimmäisten kylmien ilmojen tullessa pikkuveljeni, tuolloin 4v., katseli kun isot siskot pukeutuivat lämpimästi ulos mennäkseen. Hetken kuluttua hän kääntyi äitimme puoleen ja sanoi: "Äiti, määki haluun tollaset käsisaappaat". Pikkuveljeni tarkoitti tietenkin lapasia...


Olin perheeni kanssa ruokaostoksilla ja samassa rakennuksessa oli Alko. Mä vahdin kaupassa mun pikkuveljeä ja se juoksi suoraan Alkoon (3-vuotias) ja huusi kovalla äänellä "Isi ei siellä oo mitään, tuu tänne, tollasia sulla on kotonakin" kassan rouva rupesi nauraa, mutta itte pitelin pokkaa... Ny pidän veljestä tiukasti kiinni ostoksilla.


Oltiin kerran mummon luona kun pikkuveljeni oli pieni. Muut olivat istumassa kahvipöydässä ja minä katsoin veljeni kanssa telkkaria. Sieltä tuli McDonaldsin mainos jossa hillui meksikolaisia ukkoja. Mainoksen lopussa ruutuun tuli se M-kirjain jossa oli olevinaan kaktuksen piikkejä. Pikkuveli karjaisi sitten kovalla äänellä sen nähdessään, että "Kahtokaa!! Karvanen ämmä!!"(M-kirjainta siis tarkotti..) :D


Serkkuni oli pienenä poikana sanonut ruokapöytään lentäneelle kärpäselle, että "Mene pois, Täällä syö ihmiset ja minä!"


Serkkuni (silloin noin 1,5v) oli isänsä kanssa sairaalassa katsomassa uutta pikkuveljeään joka söi niitä pieniä tumppuja kädessään, ihme ja kummea 1,5v isoveli alkoi heti komentamaan pikkuveljeään ja sanoi tälle: Älä syö sitä tumppia! -Emma 16v-


Äitini oli 3-vuotiaan hoitotyttömme kanssa saunasssa, kunnes tytön suusta yhtäkkiä pääsi seuraavat sanat "vittu mä oon sankari". -Emma16v-


Emma 3v oli päässyt laivalle ja oli mennyt siskonsa Minnan kanssa hyttiin juomaan pillimehua. Emma katseli ikkunasta ulos ja rupesi itkemään, Minna kysyi itkun syytä ja sehän selvisi aika äkkiä. Aurinko kuulemma hukkui mereen.
-Se sama Emma, nykyään16v-


Lapsena ollessamme meillä kotona oli vielä lehmiä. Kesäisin pikkuvasikat laitettiin pieneen aitaukseen, jota sitten liikuteltiin vihreämälle ruoholle. Meillä lapsilla oli nimikko lehmiä ja "omia vasikoita" Veljeni Antti halusi omia kaikki sonnivasikat ja lähes kaikilla oli sama nimi, Mooses. Antti oli kerran katselemassa ja silittelemässä aitauksen ulkopuolelta vasikoitaan ku yksi niistä alkoi kakkimaan ja kakki melkoisen löysän kakan. Kakka tietenkin roiskahti Antin päälle tämän seistessä aitauksen reunalla ja vaatteet sotekeentui. Antti tästä suivaantui ja huusi niin että koko kylä varmaan kuuli. "Mooses perkele minkä teit!"


Kainuussa tennareita tai muita pieniä kenkiä sanotaan lipposiksi. Pikkuveljeni oli varmaan jotain 5-vuotias, kun hän kerran etsiskeli kenkiään mennäkseen pihalle. "Päivii, Paavooo!", kuului huuto pitkin taloa. Äitimme ihmetteli ja kysyikin veljeltäni, että mitä hän etsii? Antti tähän vastaa että: "Päivi ja Paavo on kadonneet. Missä mun lipposet on?"


Tuttavan lapsen Tommyn, ollessa muutaman vuoden ikäinen hän oli saunassa äidin ja isän kanssa. Äidin ottaessa kylpytakin pois päältään, Tommy sanoi silmät pyöreinä: "Kyllä alaston nainen on pelottava!"


Vanhempani ovat kertoneet, että, kun isoveljeni Simo oli pieni, niin ukkosen jyrinää kuullesaan kysyi pelästyneenä isältä: "Mikä toi on?" johon isä vastasi, että ukkonen. Siihen Simo sitten meni ulko-ovelle, avasi sen ja huusi: "Ukkonen, tule sisään. Siellä sataa!" - sisko-


Ollessani noin kolmevuotias näin naapurin miehen talvella hiekottavan pihaamme. Neuvokkaana ja avuliaana tyttönä kävin hakemassa keittiön kaapista raesokeripaketin, jonka sisällön levitin sitten eteisemme lattialle. Sitten olin huutanut: "Äiti, mä hiekotin jo!"


Olin veljieni lasten kanssa, olisivatkohan olleet silloin poika 2,5 ja tyttö 4v, saunassa kun tyttölapsonen totesi hetken minua tuijotettuuaan, että: "Sun tissit roikkuu." Vähän tietysti meinasi tulla pahamieli vaikka nauratti tytön huomautus. Mutta lohdutukseksi poika, totesi: "Sulla on tosi isot tissit.". Heti kävi selväksi kuinka erilailla naiset ja miehet ajattelee :)


Olimme kaksivuotiaan tyttäremme kanssa kaupassa ja kävelimme mehuhyllyn ohi. Tyttäremme rupesi huutamaan kovalla äänellä: haluan pillumehun, äiti haluan pillumehun! Oli muilla asiakkailla hauskaa...


Istuin kesällä urheilukentän katsomossa ja pelin aikana viereeni istuutui isä pienen poikansa kanssa. Pelin kuluessa pojan juoma limsapullo tyhjeni ja jonkun ajan kuluttua pullonkerääjä hakikin isän luvalla pullon parempaan talteen. Pullonkerääjän lähdettyä poika tiedusteli isältään, että miksi isä antoi pullon pois, kun eikö isä ole aina halunut olla rikas. Taisi poika tietää, että sentissäkin on se miljoonan alku.


Pienenä näin kaupassa tummaihoisen miehen ja tokaisin: " Kato äiti! maalattu ruotsalainen!"


Emmaliina 5 v. kyseli eräänä päivänä, miten ne vauvat sieltä mahasta tulevat ulos. Kokosin yhdellä lauseella, että ensin ne kasvavat siellä siemenestä ja sitten äiti synnyttää ne ulos. Tyttö tyytyi vastaukseen, ei kysellyt tapahtuman alkujuuria vaan totesi, että hän on tullut paprikasta, ei voipaketista, niin kuin toiset lapset!


5v Emmaliina pohti eräänä päivänä, mitä rakkaus on? Se on semmosta että kun ihminen kuolee, rakkaus leviää ihmiseen. Äiti kysyi, eikö rakkautta ole ihmisen eläessä. Tyttö vastasi: on, sillon kun ihmiset menevät naimisiin KIRKOSSA, tulee rakkautta. Muuten sitä ei tule.


Olin kirjaston lainaustiskillä 2-vuotiaan Eemeli -poikani kanssa. Meitä palveli iso, pulska miesvirkailija. Poikani katsoi pöydän reunan takaa miestä aikansa ja lopulta kysyi häneltä suoraan ja rehellisesti: Onko sinulla ISO NAAMA? Mitäpä siihen saattoi miesrukka muuta vastata kuin että no..on!
Pokkaansa pidellyt äiti


Olimme poikani kanssa hammashoitolassa kaksivuotis-tarkastuksessa. Odotellessamme omaa vuoroamme aulassa, tuli toimenpidehuoneesta hoitaja käytävään jolla oli suumaski kasvoilla ja silmälasit päässä. Poika aikansa katseltuaan hoitajaa sanoi minulle; Äiti katso, tuolla on pöllö.


Sama pikkuherra 3v. Istui mummulan keittiön pöydän päässä ja söi pullaa autuaan näköisenä, käsi poskella. Aikansa mietiskeltyään ja meitä aikuisia kuunneltuaan ( keskustelimme kuolleesta sukulaisesta ), kysäisi pohtivan näköisenä; Mistäs sitä henkee sais ostaa?


"Kato äiti, ammattilaiskoira!" sanoi Sakari 3v. tarkoittaessaan dalmatialaista.
-Äiti-


Oltiin tyttäreni Aadan, 1,5v, kanssa mummun ja papan luona eräänä päivänä ja olin isäni kanssa tietokoneella ja Aada mummun kanssa olohuoneessa. Sitten alkoi kuulumaan mummun huuto;" Aada, ei nuin saa tehä, hyi sua!". Pian Aada jo juoksikin meidän luo makuuhuoneeseen ja tuumasi: "Heh, mummu äkkäälee vaa!".(mummu siis äkkäili..)


5-vuotias tyttäreni hotki eräänä kesäaamuna jäätelöitä useamman kappaleen peräkkäin. Isänsä kielsi ottamasta enää yhtään jäätelöä ja kysyi montako tyttö on jo syönyt. "3 kappaletta":kuului vastaus. Hetken kuluttua oli tytöllä taas jätski kädessä ja isänsä sanoi että nyt riittää, monesko on jo menossa, johon tyttö: " kolmen jälkeen tulee yleensä neljä".

-Matematiikka hallussa-


Olin yks päivä koneella katselemassa Googlesta kuvia, kun munpikkusisko Emilia 4-vuotta tuli katselemaan taakseni. Kysyin siltä, että "eikö ookkin kivan näkönen poika tossa kuvassa" ja osoitin Jonne Aaronin kuvaa. Pikkusiskoni vastasi empimättä: " No jaa... mä kyllä vaan luulin että se on tyttö."


3- ja 5-vuotiaat tyttäreni olivat siirtyneet perhepäivähoidosta päiväkotiin ja oppineet heti uusia sanoja. Kesälomalla he istuivat papan kanssa saunassa ja isompi tokaisi: "Vittu kun täällä on kuuma!" Ja tähän pienempi: "Niin, vittu, onkin!" Papan pokka piti juuri ja juuri...


Kummitätini, päiväkodin lastenhoitaja, kertoi hauskan jutun päiväkodin ruokailusta. Eräs pienistä pojista oli juuri lopettanut ruokailunsa ja häneltä tuli röyhtäisy, johon poika totesi: ”Tulipa hyvä rintapieru!” Oli aikuisia kuulemma kovin naurattanut.


Juttelin Elisan 11 v kanssa enon ja papan nimistä, kuinka enon kolmas nimi alka M-kirjaimella ja papan toinen nimi myös alkaa M-kirjaimella sekä läheisen mieshenkilön etunimi alkaa M-kirjaimella. Elisa tokaisi siihen: "Hirveesti ämmiä" ja hetken päästä purskahti nauramaan.
äiskä


Elisa 3 v. kuunteli mummin kanssa uutisia, joissa puhuttiin palestiinalaisista. Elisa oli käynyt muutamalla balettitunnilla ja huuteli mummille, että uutisissa puhuttiin balettikiinalaisista.
äiskä


4-vuotias tyttäreni katsoi tv:stä luonto-ohjelmaa, jossa Saharan autiomaassa laidunsi oikein laihoja lehmiä. Juontaja puhui karjasta. Tyttäreni tokaisi: noista sitä tehdään sitä karjalanpiirakkaa!
Juttelin samaisen, nyt 5 -vuotiaan tyttäreni kanssa muumeista. Tyttäreni ihmetteli, miksei Niisku-neidin nimi ole muumi vaikka se ON muumi. Yritin selittää kaikkea mihinkään hän ei tyytynyt. Lopulta aloin jo itse tuskastua ja sanoin: No, Tove Jansson on keksinyt muumit ja antanut niille nimet. Tyttäreni kimmastui, laittoi kädet puuskaan rinnan päälle selällään maatessaan ja sanoi: No eihän se ole, Tove Janssonhan on hiihtäjä!
Emmaliinan äiti


Poikani Miska, 4v., kysyi eräänä iltana:" Miten ne vauvat alkavat kasvaa äidin mahassa?" (Olin kahdeksannella kuulla raskaana.) Vastasin siihen, että isi laittaa siemenen äidin sisään ja vauvat alkavat kasvaa siitä. Hetken mietittyään Miska kysyi:"Löysikö isi sen siemenen ulkoa?" Kylläpä nauratti...


Opetin päiväkotiryhmälle muuttolinnuista. Kerroin heille haikaroista ja kuvailin linnut heille tarkasti. Niinpä loppuyhteenvedossa kyselin lapsilta, mitä olivatkaan ne pitkänokkaiset ja -jalkaiset suuret linnut. Pieni kiharapäinen poika viittasi innokkaasti, ja kun annoin luvan vastata, hän kiljaisi: "pitkäjalkaiset harakat!!!". Oli siinä naurussa pidättelemistä.


Äiti meni iltapesulle poikansa (1,5v) kanssa, pesi ensin pojan ja laittoi yöpuvun päälle. Poika sitten jäi kuitenkin vielä vahtimaan että äiti varmasti tulee pois suihkusta lukemaan sen iltasadun, katseli tarkkaan ja totesi hetken kuluttua hätääntyneenä: "Äitin pippeli on rikki."


Kolmevuotias poikani Roope kiukutteli yhtenä päivänä kovasti. Kielsin ja käskin asettumaan tai muuten tulee tupenrapinat. Poika juoksi ikkunaan ja kysyi:"Milloin ne tupenrapinat tulee?"
-äiti-

Olin lähdössä ystäväni luokse pikkujouluiltaa viettämään ja tietenkin ennen lähtöä piti tällätä peilin edessä. Meikki oli jo valmis ja harjasin hiuksiani, kun Aleksi 3v, kysyi:
- Äippä, teetkö sää röllikampauksen, kun sun naamaskin näyttää ihan rölliltä?
 
Alle kouluikäisenä menin mummon kanssa bussiin ja siellä istui tummaihoinen mies.Totesin mummolle kun miehen näin, että toi mies ei kyllä ole pessy itseään koskaan saippualla.

Julia (2,5 v.) oli juuri saanut pikkuveljen. Pikkuruisella veljellä oli niin pieni suu, ettei äidin rinnasta syöminen vielä kunnolla tahtonut luonnistua. Tomera isosisko seurasi syöntitouhuja vierestä ja opasti veljeään vanhemman viisaudella: "Suu auki ja imu päälle!"

4v. Silja (keinumassa):-Pitää panna kylmät lapaset käteen ja pyjama päälle!
:) -Viivi-

Olin pieni, 3-4v. ja leivottiin äidin kanssa keittiössä pullaa, ja mulla ei tietenkään ollut paitaa.. (kuuma kesä..) No aloin sitten huutamaan äidille että "pistä ny noi verhot kii ettei pojat nää mun tissejä!!" -Tyttö 15v.

2-vuotias Mitja oli iltapalalla. Äiti sanoi :-Syö nyt se puuro,ettei se jäähy. Siihenpä tyttö tokaisi: -Jäähy on jääkiekkorangaistus!
Samainen neiti nyt 10-vuotiaana: -Tää on titaanien taistelu! (korvakoruja oltiin laittamassa, ja Mitja valitsi titaaniset)

3-vuotias tyttäreni leikki lattialla. Leluina oli kaksi poroa, jotka kävivät läpi seuraavanlaisen keskustelun:
"Olen korkealla, etkö näe?"
"En"
"Hommaa paremmat silmämunat!"

Äiti oli 8v Jannen kanssa juhlissa, jossa oli ohjelmassa myös tanssia. Äidillä oli päällä ruskea mekko. Kun tanssin aika tuli ja sitä oli jatkunut jonkin aikaa, niin äiti valitti Jannelle, kun kukaan ei hae häntä tanssimaan. Tähän Janne vastasi tyynesti, että "Ei kai hae, kun sinulla on tuollainen ankean värinen mekko päällä".

6-vuotias tyttö opetteli kirjoittamaan Ellin ja Eskon luona...ja pyysi luettelemaan Ellin kirjaimia ja Eskon kirjaimia... Ellin tyttö kirjoitti ihan kirjain kirjaimen perään...ja Eskosta ensimmäisen kirjaimen ja ...Alkoi katsomaan Elliä ja kysyi, että "Menikö Elli sinulla pitkään ennen kun pääsit naimisiin? Elli kysyi että :"...hmm... ei niin kauan. Miksi?" Tyttö sanoi että " löysitkö ihan helpolla E:llä alkavan miehen...Meijän äiti ei ole löytänyt vieläkään P.llä alkavaa, se on siksi vieläkin isän kans."

6-vuotias Suvi sanoi tässä kerran nukkumaan mennessä että: "Äiti, minä voisin olla kymmenen vuotias!" Kysyi että."Miten niin, kun sinähän olet kuusivuotias? Hän vastas että:"Niin oon, - mutta onhan minulla nuo tissit jo niin isoksi kasvaneet"

3-vuotias Rebekka hyppi aamulla äidin mahan päällä. Äiti sanoi: "Älä viitsi niin kovasti, äiti on herkkä voi tulla mustelmia." Rebekka osoitti pientä mustaa pistettä äidin vatsalla ja kysyi: "Mikä toi on?" Äiti vastasi: "Se on luomi." Tähän Rebekka totesi että: "No ei sitten tullutkaan mustelmia. Tulikin luomia!"

Roni 2v, syksyllä, kun puista oli tippunut erään kovatuulisen päivän jälkeen viimeisetkin lehdet: Äiti, puut on mennyt rikki.

Olin 10-vuotiaan liikuntavammaisen lapseni kanssa neurologilla. Lapseni on oppinut paljon uusia taitoja, ja siksi hän tarvitsee vähemmän apua arjen toiminnoissa. Lääkäri kyseli kuinka menee koulussa? - Hyvin menee. Onko Kavereita? -On. Miten niiden kanssa sujuu? -Hyvin. Kuinkas kotona sujuu? -TOSI HUONOSTI. Neurologi parka meni hieman uodon väriseksi ja hetken ryittyään hän uskalsi kysyä, että miksi siellä kotona menee nyt huonosta. Lapseni vastasi: Palvelun taso on laskenut.

Olin reilut 3 wuotta ja olin kotona pihalla leikkimässä! Minua pisti ampiainen ja aloin itkeä. Menin sanomaan äitille ja äiti kysyi mitä tapahtui ja minä vastasin: Perhonen potkaisi !!

Kaupassa kuultua. Pikkumies (noin 4v.) sovitteli kenkiä äitinsä kanssa ja myyjän tullessa paikanpäälle, poika totesi tomerana: "Sit ku musta tulee iso, otan vaimon ja varastan kaikki sen rahat..". Oli siinä myyjällä naurussa pitelemistä...

Isosisko 2v totesi pikkusiskon imetystouhussa ollessani, että : " Eihän se pikku raukka voi muuta syödäkään, kun sillä on suussa pelkät ikävät". Ja vieressä istuneen mummon ikä piteni taas jonkin tovin!

2 v. siskonpoikani katseli isoäitinsä kanssa tv.stä kauniita ja rohkeita. Ridge ja Brooke oleilivat ja lemmiskelivät todella niukoissa asusteissa allasosastollansa. Poika katseli tosi tarkkaan kuvaruutua ja hetken kuluttua tokaisi; Noilla taitaa olla saunapäivä!

Camilla 2v. katseli mummin kanssa tv:stä paavin hautajaisia. Hiljaa hetken tapahtumaa katseltuaan sanoi, mummi, siellä on paljon tonttuja.

Vesaa (5v) oltiin viemässä luisteluharkkoihin. Eki oli kuskaamassa, isä Vesan kanssa takapenkillä. Äkkiä Vesa totesi: "Eki meni pöpelikköön". Isä kiisti mutta Vesa pysyi kannassaan. Inttämisen jatkuttua jonkin aikaa isällä sytytti: matkan varrella oli ollut tietöitä jotka oli pitänyt kiertää. "Ei Eki mennyt pöpelikköön", isä valisti Vesaa: "Tiellä oli vain tietöitä jotka Ekin piti kiertää". Vesan ilme kirkastui:"Joo!". --hetken hiljaisuus-- "Ja SITTEN Eki meni pöpelikköön..."

Niklas 1v 10k k, sai huoltoasemalla aterian eteensä. isi tarjosi pojalleen lautaselta salaatinlehteä. niklas katsoi sitä hetken ja oivalluksesta tohkeissaan totesi: ”kalan ruokaa”. eikä suostunut edes maistamaan…

2-vuotias pikkusiskoni Anna heitteli ulkona palloa. Pallo lensi pensaikkoon eikä Anna saanut sitä sieltä pois. Siinä tilanteessa olisi tarvittu sanontaa "hevon kuuseen", mutta Annalta meni puut ja eläimet sekaisin ja hän totesi, että "pallo meni lehmä puussa".

Kolmevuotias Sylva-tyttö oli oppinut virpomaan ja runonkin melkein: "...pitsa sulle, palkka mulle."

Olin kerran sijaisena ensimmäisellä luokalla ja poika uskontotunnilla tomerasti tokaisi: ”Sitten kun minä olen iso, niin hedelmöitän ja täytän koko maan”.

Olin töissä Heinolan Kotieläinpihalla yhden kesän. Sielkä kävi kaikenikäisiä asiakkaita, vauvoista vaareihin. Pieni tyttö näki sielä aitauksessa lehmän, jonka korvaa oli kiinnitetty merkintänumero(vai miksi sitä sanotaankaa..?). Hän kysyi isältään ihmetellen; "Isi, miks tolla lehmällä on hintalappu korvassa?" :D

Kun minä itse, jonain 7 v. katselin äidin kanssa akvaariota, niin kysyin äidiltä: Miksi noi kalat on vähän erilaisia, vaikka ne on samaa rotua? Ennen kun äiti ehti edes vastata, niin vastasin siihen: Ai tietty, kun ne on eri sukupolvea! (sukupuolta).

Fanny, melkein 4v tuumaili itsekseen, kun Saana koiramme nuuski häntä: " Saana tuossa haistelee, olenko minä äiti vai tyttö, vai olenko minä pahalta haiseva mies."

Silja, 5, kehui minulle osaavansa jo aakkoset takaperin. Minä siihen, että no annapas kuulua. Silja kääntyi selin minuun ja alkoi luetella: "A, b, c, d..."

Vesa 4v oli isän kanssa kävelyllä ja äkkäsi maalarin paikkailemassa naapuritalon julkisivua. Vesa osoitti maalaria sormella ja kysyi kuuluvalla äänellä:"mitä ukko tekee?". Isä kertoi:"Setä maalaa. Setä maalaa seinää", erityisesti setä- sanaa korostaen. Vesa osoitti maalaria edelleen ja sanoi vielä kovempaa: "Ukko maalaa seinää! Hassu ukko!". Ei pitäisi nauraa ettei lapsi pitäisi moista hyväksyttävänä mutta nauroi se maalarikin :)

Iida 1,5 vuotta oli mummun ja ukin kanssa saunassa. Yhtä-äkkiä hän oli osoittanut ukin jalkoväliin ja sanonut "kakka". Kyllä oli ukkia ja mummua naurattanut.

Odotin kolmatta lastamme ja esikoinen Nella-Maria leikki rauhassa lattialla leluillaan.Siihen meni sitten pikkuveli Rasmus 1v6kk sotkemaan leikkejä, jolloin Nella-Maria huusi että "äAti!koska me viedäänkään toi pikkuveli takaisin sairaalaan ja haetaan sieltä se uusi leikkikaveri!!!!???"

Ebba, 2v katsoi isäänsä saunassa, kun tämä nousi lauteille ja tokaisi: " Herrajumala isä, sinullahan on varsipimppi!"

Isä kysyi 2.5- vuotiaalta pojaltamme: Mitä maitoa sinä juot? poika: lehmän maitoa. Isä: mistä lehmältä maito tulee? Poika vastasi että pyllystä. Ei kun utareista, sanoi iskä ja poika takaisin: Ei kun äitin tittittä. (tissistä)

4-vuotias poikani tapasi saunassa istuessaan tukia pippeliään, kun olin mielestäni tarpeeksi monta kertaa kehottanut lopettamaan sen, sanoin että varo ettei koko pippeli tipu! Tähän poikani vastasi tomerasti että "höh, itteltäs on jo tippunu!". Oli siinä naurussa pitelemistä...
-äiti-

Jenni, melkein 3v katseli muropaketin kyljestä eläimen kuvia. Äiti osoitti leijonaa ja kysyi "mikäs tämä on?" "Karhu!" riemastui Jenni. Sitten äiti näytti pupun kuvaa ja kysyi että "entäs tämä?" Johon Jenni tomerasti että"Sorsa!"

Olin tyttäreni 2v kanssa kaupassa.. Hän ei osannut sanoa tippu vaan sanoi aina vittu.. Oli siinä selittämistä kun äidiltä tipahti kolikko kassalla niin lapseni tokaisi et voi vittu.. Tuli muutama paheksuva katse vanhalta mummelilta..

"Äiti, voi äiti, juuri tuollaisen tuolihiihtäjän minä haluan!" -Jenni, 2v, Prismassa joulun alla nähdessään ihania, punaisia lasten potkukelkkoja-

Antti, n.3v haukkasi hillomunkkia, ja kun munkin hillo tuli näkyviin Antti hätääntyi: "munkki on pipi!"

Jenni 3v mietti ulkovaatteita pukiessaa elämän perusasioita: Äiti, miksi miehet osaa puhua?"

Aleksilta, 6v kysyttiin eräästä uudesta tuttavamiehestä että no millainen se setä oli? Aleksi vastasi (totuudenmukaisesti...?) että "no, sillä oli iso maha ja pyöreä pää!"

Äiti kysyi Pekalta, melkein 3v, sairaalassa kun pikkusisko oli edellisenä päivänä syntynyt, että no mitä jos laitettaisiin siskon nimeksi Amanda? Pekka totesi reippaasti että "ei, vaan Bomanda!!"

Sanoin kyläilemässä ollessani Pepille ja Lotalle (5v) ja Eemelille (2v) että tulkaas katsomaan, täällä on iso möttiäinen, kun näin ulkona erikoisennäköisen koppakuoriaisen. Peppi, Lotta ja Eemeli sekä heidän äitinsä tulivat katsomaan, ja äiti tunnisti elukan tukkimiehen täiksi. Lapset alkoivat seurata ötökkää ja hihkuivat "Tukkimiehen täi, tukkimiehen täi..!" Vauhti ja riemu yltyi, ja niin muotoutui kiljahtelukin: "tukkimiehen täti, tukkimiehen täti... kummitäti, kummitäti, kummitäti!!!" Lopulta siinä vaiheessa kun ötökkä oli mönkinyt näkymättömiin lapset olivat ristineet sen uudelleen - kummitädiksi. Voipi olla etten ihan heti muistuta Pepille, että"hei, minä muuten olen sinun kummitätisi..."

Aleksi 2v oli päässyt tottumaan siihen että isä oli pitkiä päiviä töissä; usein niin pitkiä ettei Aleksi ehtinyt koko päivänä nähdä isää ollenkaan. Yhtenä iltana Aleksi kysyi äitiltä ihmetellen: "äiti, jääkö isä meille yöksi?"

Pekka, melkein 3v, oli hiukan harmissaan kun äiti joutui aina hyysäämään vastasyntynyttä pikkusiskoa. Kerran tultiin kaupasta pimeänä tammikuun iltana ja Pekka heittäytyi ulkona hankeen makaamaan. Äiti hermostui ja komensi Pekkaa nyt heti tulemaan reippaasti sisälle. Pekka ilmoitti hangesta surkeana: "en minä voi, kun minulla on niin huonot jalat!"

Pekka 5v ja Aleksi 7v olivat kuunnelleet Fröbelin palikoiden laulua joka menee suunnilleen näin: "perhonen munii munasen, munasta kuoriutuu toukanpoikanen. Toukka koteloituu, kotelosta kuoriutuu Perhonen!" Ja aina uudelleen. Arvatenkin äidillä oli naurussa pitelemistä kun takapenkiltä alkoi kuulua reipas laulu, joka meni sanatarkasti oikein siihen asti kunnes "...toukka koteloituu, kotelosta kuoriutuu Paavo Lipponen!" Ja alusta uudelleen...

Aleksi 1v3kk laittoi kätensä äidin T-paidan hihasta äidin kainaloon jossa olikin karvoja. Aleksia nauratti ja äiti kysyi että "no mitäs sieltä löytyi", johon Aleksi tomerasti: "pimppi!"

Aleksi 2v näki ruokapöydällä kärpäsiä ja huudahti: "tuokaa tänne äkkiä se kärpäsenhajotin!" (kärpäslätkä)

Aleksi 2v näki lelukirjassa panssarivaunun. Ilmoitti että haluaa sitten
tuollaisen... tuollaisen tshetseeniapuhaltimen joululahjaksi! Tshetshenian sota oli silloin kovasti esillä uutisissa.

Aleksi 2,5v valitti äidille illalla sängyssä että pippeli on kipeä. Äiti katsoi, ja toden totta, punaiseltahan se näytti. Äiti yritti tiedustella
josko pippelille olisi käynyt joku haaveri, johon Aleksi parkaisi että "minä löin siihen kirveellä!" Seuraavana päivänä mentiin sitten terveysasemalle ko. vaivaan apua hakemaan, ja Aleksi toiminnan miehenä heti terpparin aulassa tiedusteli että "kukas täällä on se pippelilääkäri??"

Pekka 2,5v käänteli eläinkirjan sivuja. Eräällä sivulla oli iso kuva undulaateista. Pekka käänsi nopeasti sen aukeaman piiloon ja pihahti: "hui, tooppitottia!" (korppikotkia)

Pekka pian 3v ilmoitti synttärilahjatoiveekseen kaikille kyselijöille: "minä tahdon työkaluja ja mopon osia!"

Siskoni oli käyttämässä 1,5v pienokaistaan päivystyksessä kuumeen takia ja koska isä oli töissä piti hänen ottaa 4v isoveli mukaan päivystykseen.Siinä heidän vastapäätä sitten oli istunut melko rajun näköynen punkkari irokeeseineen ja partoineen.4v Kim oli aikansa vaivihkaa kierrellyt punkkaria ja kiipesi sitten äidin korvalle ja"kuiskasi hiljaa" että; - Nyt minä tiedän mikä tuota peikkoa vaivaa. Sillä ei ole häntää!

Vilkkaan sorttinen ekaluokkalaiseni tuli toisen koulupäivänsä jälkeen innoissaan kotiin huudahtaen ovella "Äiti, äiti! En vieläkään jäänyt jälki-istuntoon!" -Saara-

Olimme kerran 2-vuotiaan pojan kanssa kävelyllä, jolloin vastaamme tuli villakoira joka oli irrallaan. Siihen poikamme huusi kovalla äänellä et kato isi pupu!!! Se nauratti koiran omistajaa sekä itseäni.

Olimme neljävuotiaan tyttäremme kanssa ajelemassa autolla kotia kohti, kun hän aivan yllättäen totesi yks kaks, että Jeesuksella on muuten pissitulehdus. Oli töitä pitää auto tiellä.

Tuli yhtenä päivänä ääneen valiteltua, kun pitää taas mennä seuraavan aamuna töihin tienaamaan, niin ekaluokkalainen Annisiihen: "Oletteko te kateellisia, kun mun kaverin äiti ei käy töissä ja se saa silti pankista rahaa?"

Olin kerran puolitoistavuotiaan Veera-neidin kanssa jouluostoksilla. Katselin lahjaa vaatekaupasta miehelleni. Löydettyäni lahjani menin kassalle, samalla Veera ojensi myyjälle miesten pallokuvoiset boxerit ja tuumasi: Nämä Annen Jajille kiitos! Kyllä meitä myyjän kanssa nauratti:) -Anne-

Kaksivuotias katseli, miten äiti kiireisenä ja hermostuksissaan hiki hatussa etsi käsilaukkuaan, ja kysäisi sitten: "Saaks sää äiti shokin?"

Juho 2,5-vuotta tuli äidin ja mummin kanssa saunaan. Aikansa tiirailtuaan ensin mummin rintoja ja sitten äidin (piti vähän kokeillakin), tokaisi Juho suureenääneen, että: "Kyllä äiti sinulla on sitten pienet pakarat".

Esihistoriallisina aikoina...
Tyttäreni on kiinnostunut esihistoriasta. Kerroin, että ihmisillä ja apinoilla on yhteinen esiäiti ja -isä. Juttelimme jonkun päivän päästä suvustamme. Hän kysyi kuka on minun äitini (=mummu) ja kuka on hänen äitinsä. Kerroin, että äitini äiti on minulle taas mummu, Anni-mummu, joka on jo kuollut. Ja eteen päin, kuka oli Anni mummun äiti, Elisa-mummu oli sitten hän, minun äitini mummu siis, joka eli kauan sitten ja kuolikin jo yli 60 vuotta sitten ... Tähän tuli salamana kysymys: oliko se sitten semmonen apina?

Yksi kerta puhuimme dinosauruksista ja kuinka ne on kuolleet sukupuuttoon jo miljoonia vuosia sitten, kauan kauan sitten. Muutaman ajan perästa kerroin mitä olin leikkinyt lapsena, kymmentä tikkua ja kirkkistä. Mutta siitä on jo kauan aikaa, voi sitä aikaa, huokailin haikeana. Silloin kun olin vielä pieni ja maailma oli minulle uusi. Tässä tuli esikoiselta kysymys: mitä, oliko silloin vielä dinosaurukset elossa.

5-vuotias tyttäreni kuuli että äidillä on syntymäpäivät kohta ja kysyi sitten että;äiti, paljonko sä täytät? Vastasin siihen että 37. Tyttäreni mietti hetken ja vastasi sitten "äiti ethän sä oo vielä edes yhtään rupsahtanut vaikka oot jo mummo iässä."

Istuimme toissa kesänä 4-vuotiaan tyttöni ja tuttava perheen kanssa terassilla limulla lenkin jälkeen. Tyttöni oli kuunnellut juttujamme miten kylmä juoma maistui kuumana päivänä hyvältä. Hän imaisi oikein kunnolla limua ja tokaisi sen jälkeen kovalla äänellä; Äiti, vittu tääl on viileetä! siinä oli koko pöytäseurueella pokassa pitelemistä varsinkin kun tyttöni ei kiroile ollenkaan.

Roosa 4-v ihmetteli, että miks ei isille osteta uutta puhelinta ku nykyinen on rikki. Selitin, että se maksaa paljon eikä tällä hetkellä ole niin paljoa rahaa. "No, mut mennään kauppaan ja ostetaan paljon rahaa ja ostetaan sit isille puhelin...!"

4-v kaksoset suihkussa. Veeti: "Äiti, tuleeko mulle yhtä iso pippeli kuin isillä sit ku mä oon iso?" Roosa "No entäs tuleeko mulle sit isona iso pimppi?"

Ajelimme autollamme kauppaan ja vastaan tuli toinen samanlainen auto. Tarkkasilmäisenä Jere 3v. Huomasi sen ja kertoi kotona isälle, että " siellä oli samanlainen auto, mutta sillä ei ollut tota tota...takkua tukassa" (kattotelineitä katolla).

Automatkalla Jenni 4v. näki taivaalla korkeuksissa lentävän suihkulentokoneen ja tokaisi muulle perheelle iloisesti: "katsokaa taivaanisä lentää". Tyttö oli juuri samaisena aamupäivänä ollut seurakunnan kerhossa...


Eveliina oli jonkin aikaa sitten oppinut puhumaan. Automatkalla perheen kanssa ohitettin lehmälauma.Äiti sanoi lapsille: "Katsokaa miten paljon lehmiä", johon Eveliina tokaisi: "Heippa läskit!"

Meilläkö vanhanaikainen kasvatus?
Siinä sitä sitten äiti oli naama punaisena päivystys huoneessa …
Tytölläni (6v) oli paha korvatulehdus, ollut jo viikon ja kun ei ollut
parantumista tapahtunut jouduin uusimaan antibiootti reseptin.
Puolitoista viikkoa oli jo kyselty, MITÄ? Äiti MITÄ sä sanoit?
Minä kun komentamaan tyttöä päivystys huoneessa hieman kuiskaten
tietysti olemaan ihmisiksi, kun ollaan julkisella paikalla niin
tyttösein ISOON ääneen sanoo ”ANTEEKSI VOISITTEKOTE TOISTAA?”

Pikku-Riikka oli vanhempiensa kanssa autossa kun poliisi pysäytti ja puhallutti iskän, Riikka takapenkiltä poliisille....Onpa sulla huonot pillit kun ne ei ees soi!

Olen ravintolassa töissä ja palvelin erästä perhettä, isä tilasi pihvin , äiti kalaa ja sisko lehtipihvin, pieni poika (ehkä 4 tai 5 vuotias) tokaisi, mä sentään aion tilata jotain eksoottista ja pitkän lueskelun jälkeen tilasi etanoita.... Söi kaikki ja kiitti kauniisti ja sanoi minulle että toivottavasti seuraavalla kerralla hän saa maistaa jotain muuta vielä eksoottisempaa!Olin aivan järkyttynyt ja otettu pikku -miehen kotikasvatuksesta!

Kummityttöni äidin ystävä oli uudenvuoden jälkeen heillä kylässä ja oli tähän asti aina käyttänyt piilolinssejä. Nyt Jasu, 7 v, näki hänet ensimmäistä kertaa lasit päässä ja tokaisi:äiti, menikö Kaisalta uutena vuotena näkö?

Olin kummipoikani Jessen kanssa saunassa ja valittelin että kun tulee vieläkin finnejä, niin siihen poika että älä huoli CRELASIL hoitaa kaikki nännit jä näppylät!

Jasmin oli kolme vuotias kun kotona kuoli kani ja kun se lyödettiin häkistä oli se aivan litteä ja eloton. vuotta myöhemmin olimme hautajaisissa ja jasmin katsoi huolissaan arkkua ja kysyi kovaan ääneen, ei kai mummikin litistyny ku se kuoli.... Aika kamalaa hautajaisissa!

Oltiin 3-wee kummipojalla kylässä ja Matiaksella oli kaveri kylässä. Menin sitten kysymään, että mitäs täällä leikitään. Niin vastauksena oli, että me leikitään muumioo ja sitten me tapetaan tytöt. Rupes vähän hymyilyttämään!

Juho 6-v tuumasi silmät suurina äidilleen, joka oli juuri tehnyt ruuan ja astellut sen poikansa eteen, "Mitä! Onks tää joku pelkokerroin?"

Olimme lentokentällä matkalla Espanjaan mummua katsomaan ja tuputin kovasti pienokaistani käymään vessassa ennen lentokoneeseen menoa. Aikani kun jankutin, niin tyttö hermostu. "No voi saatanan vittu ku ei kuseta!", kaikui koko lentokenttä.
 
Olimme katsomassa lastemme kanssa elokuvaa Ice Age jossa eräs loppupään kohtaus on aika surullinen. Nuorimmaiseni joka on yhtä herkkä kuin äitinsä, ja joka vähän jo häpeää sitä, että itku tulee silmään, kuulutti koko teatteriväen kuullen kovaan ääneen, että"Tässä kohtaa meidän äiti kyllä itkee!" Ei itkettänyt!
 
3-vuotias Janica tutkiskeli isänsä jalkoja(sääriä) ja tokaisi että iskällä on melkeen yhtä karvaset jalat ku mummolla!!!

Kävimme kesälomalla mamman luona Turussa. Ajoimme Aurajoen rantaa pitkin Paavo Nurmen juoksijapatsaan ohi, jolloin Ville 6v.naurahti ja sanoi:"Mikäs nakupelle se täällä juoksentelee!" -äiti-


Isi viritti auto DVD:tä kotona Vantaalla eteisen lattialla ennen lähtöä
isovanhempien luokse, katsoakseen, että laite toimii. Eetu 6v. seurasi touhua vierestä. Isin laitettua töpselin pistorasiaan Eetu hörähti nauramaan ja tokaisi: "Meinaaksää, et toi johto riittää Raumalle asti?!" -äiti-


Äiti herätteli Iidaa 3v. aamulla kun piti lähteä isoveljien kanssa neuvolaan. Iida istahti äidin sängylle tukka pystyssä ja tokaisi: "Äiti, mä nukuin ainaski puol tuntii." -äiti-
 
Pikkuveljeni katsoi korttia missä Marilynillä oli banaanin kuori peittämässä vartaloa. Hetken katseltuaan sanoi" -Ai, tälläisiäkö banaanista tuleekin..."
 
Sain joskus pienenä nuken. Menin huoneeseeni leikkimään. Tulin tovin päästä takaisin ja annoin nuken äidilleni ja sanoin "-Mäpä tein sille sydänleikkauksen" (aukaisin vatsan ja laitoin omat pikkuhousut uudeksi sydämmeksi). Äiti lupasi oitis että oli viimonen nukke meillä.

Kerroin Roope pojalleni ( 6v ) eräänä päivänä, että hän on Piispa Isak Rothoviuksen jälkeläinen 18:ssa polvessa,
' Eli hän on Sinun iso,iso,iso,iso,iso,iso,iso,...........iso,isoisäsi.
Roopen silmät suureni ja hän sanoi hetken päästä :
' Oliks se apina ? '

Toisen kerran puhuttiin Roopen ( 6v) kanssa isovanhempien nimistä. Kaikki käytiin läpi ja tultiin Oman äitini kohdalle: ' Famon tyttönimi oli Ulla Agneta Charlotta Nybom.'. Roope mietti taas hetken ja kysyi : ' Mitä se on Suomeksi ? '

Olin kolmivuotias, joten en muista tapausta itse, mutta vanhempieni kertoman mukaan istuin keittiön pöydän alla heidän juodessaan kahvia ja leikin uudella Jussi-nimisellä nukellani. Pöydän alta kuului jatkuvaa juttelua ja sitten huoletonääni: "Älä Jussi yhtään pelkää, mä vaan katkasen sulta pään."

Olimme menossa koko perheen voimin kesäretkelle huvilaan nimeltä Villa Cosmos. Pikkusiskoni, joka taisi silloin olla yhdeksän tai kymmenen, katseli kun ajettiin metsätietä pitkin ja kysäisi: "Koska me oikein tullaan sinne karvakauppaan?"

Väittelin 2.5-vuotiaan Jasparin kanssa siitä, että onko äiti tyttö vai poika.
Äiti: "Ei äiti ole poika, koskä äidillä ei ole pippaa (pippeliä)."
Jaspar: "Onpa!"
Äiti: "Ei ole. Missäs äidillä on muka pippa?"
Jaspar: (vähän sorahtavalla ärrällä) "No niiden roskien alla..."

Isovanhemmat ajoivat autolla ja me vanhemmat tulimme toisella autolla perässä. Näin, miten nelivuotiaan tyttäremme pipo heilui auton takaikkunasta, kun tyttö yritti kurkottaa nähdäkseen äitin ja iskän auton tulevan perässä. Kun ei ylettynyt kunnolla näkemään, mummu kertoi tytön tällöin tokaisseen "Pelkele kun mä olen pieni."
 
Pikku-Sami oli nelivuotiaana tokaissut suureen ääneen nähdessään kadulla kulkevan miehen: "Äiti, miksi tolla tätillä on viikset ?"
6-vuotias poikamme halasi minua hellästi ja huokasi: "Kyllä on ihanaa kun on isä ja äiti!" ja jatkoi sitten: "Mutta joskus kyllä meinaa mennä hermot."
 
6-vuotias tyttö näki romaninaisen kauppakeskuksessa. "Äiti tuolla on prinsessa", tuumasi hän.
 
2 vuotias tyttäreni katseli isäänsä suihkussa ja totesi ylpeyttä äänessään tietäessään, että "isillä on pimpeli!" Meni vähän pimpat ja pippelit sekaisin..

Joonas, 4 v, istui värittelemässä värityskirjaa. Isoveli ilmaantui paikalle ja huomautti vanhemman ylemmyydellä, että väriä oli mennyt reunojen yli. Joonas puolustautui itku kurkussa: "No kun tää kynä villiintyi."

2,5v tyttäreni sanoi, kun odotettiin vaaria kylään, että vaari ostaa mulle jäätelöä. Minä kysyin häneltä että entä jos vaarilla ei olekkaan rahaa? Siihen nokkela pikku-neiti vastasi että vaarilla on pankkikortti.
 
Kysyin 1.6 -v pojaltani, että mikäs se tuolla taivaalla on? Poika vastasi iimapallo (ilmapallo). Äiti vastasi siihen: ei kun siellä on kuu. Äiti 28.v
 
Kummipoikani Aleksi oli kovin uhmaiässä ja välttääkseni kitinät ostinkin kahta jäätelöä. Huusin keittiöstä että haluatko jäätelöä? Poika tömisti sukat savuten paikalle ja kysyin kumpaako laatua laitetaan. Tai saathan sinä vaikka molempiakin jos maistuu. Ilme synkkeni hetkessä, poika ravasi eteistä kohti päätään puristellen ja huusi: Mutta enhän minä HALUA, en HALUA niitä molempia laatuja... Hiljaisuus. Sitten hän ilmeisesti tajusi jotain, tuli vakavana laahustaen takaisin keittiöön ja pää kumarassa mutisi: Voinhan minä tietenkin halutakin niitä molempia laatuja...
 
Olin kolmevuotiaan kummipoikani kanssa suihkussa kun hän oli meillä hoidossa ja kun hän suihkussa seistessään näki minut ensimmäisen kerran alasti hän tokaisi " Ai samanlaiset kun äidillä mut vaan vähän pienemmät."
 
Olin n. kolmevuotiaana veljeni ja äitini kanssa kirjastoautossa. Olin ottanut hyllystä lastenkirjan ja sanoin "äiti ostetaan tämä kirja". Kaksi vuotta vanhempi isoveljeni tuhahti sanomiselleni ja sanoi opettavaisella äänellä: "ei täältä osteta, täällä myydään!". Sekös äitiäni nauratti. - Terhi

2-vuotias poika katseli äitiään saunassa ja tuumasi: Äitillä ei ole pippeliä. Äitillä on parta, piiiitkä parta. Täytyy leikata pois.

Täti kyseli kolmivuotiaalta leikkikentällä, että minkäs ikäinen sinä olet. Lyhyen mietinnän jälkeen poika vastasi, että kilometrin.

Naapurin pikkupoika (tuolloin 3-4 vuotta) tuli katsomaan vastasyntynyttä varsaamme. Äitini esitteli varsaa ja alkoi hieroa hevoskauppoja pikkumiehen kanssa. "En osta, kun rahat jäi kotiin" poika vastasi, mutta kysyi kuitenkin varsan hintaa. Äitini vastasi, että 20.000 markkaa. "Jaaaa, no kyllä mulla sen verran on kolikkoina!" poika tuumasi ja kaivoi taskujaan.

Veljeni rakensi taloa. Tapetoija kävi tapetoimassa ja muistutti juuri 4-vuotta täyttänyttä veljentyttöäni, ettei uusiin tapetteihin sitten saa piirrellä. Iästään ylpeä tyttö pyöritteli silmiään ja puuskahti: "Kyllä kai nyt jokainen NELJÄVUOTIAS tietää, ettei tapetteihin saa piirrellä..!"
 
Eräänä aamuna ihmettelin mitä tyttäreni, Aino 2 vuotta, ähisee vessassa. Siellä pikku tyttöni venytteli wc-pöntön vieressä pimppiään ja yritti pissiä. Esimerkkiä oltiin katsottu isoveljeltä.

Olimme kaupassa,Tapio 4 v,keikkui juustotiskillä ja pyöritteli sinileima emmental pakettia. Seuraavaksi kuului, äeti otetaan tämä juusto, tässä tuoreet reijät.
 
Joonas 3-v oli tehnyt pahojaan ja minä hermostuneena sanoin että ei sullakaan oo päässäs kun sahanpuruja jolloin Joonas ravisti päätään ja haroi hiuksiaan ja kysyi: ai missä...

Minea 2,5v sanoi raskaana olevalle äidilleen: "Äidin vatsassa on tyttövauva. Sen nimi on pikkusisko tai pikkuveli".
 
Kolme-vuotias Santtu katsoi lähestyvää mustaihoista miestä ja tokaisi kuuluvasti: Katso, äiti, kuinka söpö mies, ihan pimeeksi piirretty.

Olimme 6-vuotiaan Eetun kanssa hienolla kesäasunnolla viettämässä viikonloppua. Istuimme nuotiolla ja mietimme Eetun kanssa onko rakennus kesämökki vai huvila. Eetu mietti hetken ja totesi: " Kyllä tämän täytyy olla huvila koska täällä on niin huvittava olla."
 
Lauloin Sonja- tytölleni ( 2v ) laulua Jumala loi auringon, kuun...Hän kuunteli hiljaa ja miettien. Lopetettuani hän sanoi: äiti laulaa mulle herran jumalaa.

Pikkusiskoni Janina, 7 vuotta, katsoi mielellään Huvituttia televisiosta. Tuttiritari lauloi eräässä laulussa "Rusinanten kanssa, hän ratsastaa ". Seuraavana päivänä kuulin Janinan laulavan "Hän silloin saapuu, luokses vaan, rusinoiden kanssa, hän ratsastaa "..

Tyttäreni Tuija 7v, tietokoneajan lapsi halusi eräänä iltana lukea ääneen iltasadun. Hän etsi paksun kirjan, jossa on monta eri tarinaa, ja halusi lukea juuri tietyn tarinan. Siis sisällysluettelo avuksi. Mutta sitäpä ei heti löytynytkään. Tuija selasi kirjaa aikansa ja hämmästyi sitten: "äiti, tässä kirjassa ei ole päävalikkoa ollenkaan!"
 
2-vuotias hoitotyttömme pelästyi ukkosen jyrinää, jolloin hänelle selitettiin, ettei ollut mitään hätää, ukkonen siellä vain jyrisee. Kun seuraavan kerran jyrähti, tyttö totesi: "Lumiukko pörisee!"

Olin 2-vuotiaan Roope poikani kanssa kahvilassa. Viereisessä pöydässä istui todella tyylitietoinen keski-ikäinen nainen. Lähtöä tehdessään tämä vahingossa tönäisi poikani tuolia, johon Roope kovaan ääneen tokaisi: ” jahas, mummo lähtee!”
 
Olimme tyttäreni kanssa kävelyllä. Hän oli tuolloin n.3-v. Edellä kulki nainen ison koiran kanssa. Koira oli tosi kurttuinen ja nahka näytti muutamaa numeroa liian suurelta ja muutenkin koira oli hassun näköinen. Aikansa ihmeteltyään koiraa tyttö kysyi kirkkaalla äänellä, että mikäs tolla sitten on tuolla jalkojen välissä roikkumassa? Selitin hänelle, että se on koiran pippeli. Tyttö mietti hetken ja katsoi
minuun ja totesi,että kylläpäs se on uupuneen näköinen!

3-vuotias lapseni oli puolustellut mummolleen kaupassa miksi niin kovasti haluaisi mummon ostavan hänellä ilmapalloja. Niistä kuulemma saa paremman elämän..

Valtteri 5v näki kaupassa teini-ikäisen pojan. jolla oli irokeesi-kampaus. "Kato isi, kana!"
 
Elli 2v kertoi iltapesulla isille että hoitokaveri Katariina on tyttö. Isi kysyi mistä tietää että on tyttö? Elli ei osannut vastata mutta isoveli Valtteri 5v auttoi: "Noista kauniista ripsistä ja naisellisuudesta!"
 
4-vuotiaan poikani pikkuserkulta oli poistettu kitarisat ja siitä oli sitten kotonakin keskusteltu, että jos tulee vielä korvetulehduksia niin voi olla, että sitten tarvitsee häneltäkin ne kitarisat leikata jne... Aikaa kului varmaa kuukausi, kunnes eräänä päivänä autossa poikani oli mietteliään näköinen ja tokaisi sitten yhtäkkiä, että " Äiti mä en kyllä halua että multa otetaan ne haitarit pois !"

Niko (tuolloin 2,5v) oli samaan aikaan vessa-asioilla kuin minäkin. Hän katseli hetken ja kysyi, että ”missä äidin pippeli on” Vastasin, ettei äidillä ole sellaista. Seuraava kysymys pojalta olikin,
että ”onko se mennyt rikki”. Vastasin nyt jo hieman huvittuneena, että ei se ole mennyt rikki, kun ei äidillä ole sellaista koskaan ollutkaan. Poika sulatteli hetken kuulemaansa ja totesi topakasti, että ”No, mennään sitten ostamaan kaupasta sulle uusi!” Kyllä nauratti.

Olimme saunassa lasten kanssa ja pukuhuoneessa 3-vuotias Anuitsekseen höpisi että ”isi on poika, isillä on pippeli, velikin on poika, veljellä on pippeli, Anu on tyttö…” Hetken aikaa hän tuntui pohtivan tarkasti mikä hänellä on. Vastaus tuli pian: ”Anu on tyttö, Anulla on vain peese.”

Kyselemme aina silloin tällöin lapsilta asioita ihan muistin virkistämiseksi. Kysyin sitten, että mitäs isillä on leuassa ja nenän alla (parta ja viikset). Niko 3 v ei hetkeäkään miettinyt, vaan sutkautti, että ”Apinan karvaa!”.
 
Kyselin Millalta, 3 vuotta, että mitä unta hän oli yöllä nähnyt. Hän vastasi siihen, että ei nähnyt mitään unta. Nukuin eri huoneessa tytön kanssa ja seuraavaksi Milla kysyi minulta, että mitä unta minä olin nähnyt. Vastasin, että näin unta sinusta. Siihen hän totesi: " Et sä voinut, ovi oli kiinni!"

Pikkuveljeni juoksi pihalle sukkasillaan. Huusin perään ettei ulos saa
mennä ilman kenkiä, johon pikkumies vastasi: "Onhan minulla nämä
sukkajalkaiset kengät".
 
Menimme puistoon leikkimään. Mukana oli 2-vuotias Veikko, isi, äiti ja mummi. Vähän ajan kuluttua mummi ja isi lähtivät edeltä sisälle, mitä Veikko hetken hiekkaa lapioituaan kommentoi: "Oli helvettiä kun muut lähti".

Veikko katsoi yhteen aikaan paljon Paddington-videotaan. Siinä Paddington osallistuu painiotteluun voimamiestä vastaan. Videossa kesken ottelun paikalle ryntää Paddingtonin perheen isoäiti toruen voimamiestä:"Lopettakaa heti paikalla, kehtaattekin käydä puolustuskyvyttömien karhujen kimppuun". Tästä esimerkistä seurasi, että aina kun Veikon äiti ja isi halasivat tai suukottivat toisiaan, poika kommentoi: "lopettakaa heti paikalla, puolustus äitien kimppuun".

Istuimme kahvilassa. Pöytämme ohitse käveli jo ruokailunsa lopettanut mies tarjotinta kantaen. Pienokaisemme osoitti miestä sormella ja sanoi, muistaen mitä hänelle itselleen usein ruokailun päätteeksi sanotaan: "Setä syöny paljon, masu pinkee".

6 vuotias Jani-poika oli tätinsä miehen Karren kanssa sijaamassa vuodetta ja laittoivat juuri lakann paikoilleen kun Jani huomasi Karren alkavan päälaki kaljun ja totesi Karre, sullahan näkkyy pää.

4-vuotias "Neppu" juttelee, että hauaa aikuisena neljä lasta ja hyvän miehen. Isi kysyy, että miten niin hyvän miehen ?"Neppu" vastaa: No se antaa lapsille iltapalaa ja imuroi, jos mä oon tietokoneella ja en ehdi!:-)
 
Olin kaupassa kun kuulin pienten sisarusten keskustelun. "Kato kuinka lihava täti", poika huudahti isollesiskolleen. Sisko sitten ojentamaan veljeään "Ei noin saa sanoa, ei se oo lihava, sillä on vaan pieni pää."
 
Kaksivuotias Auli-Vuokko oli aikanaan innokas sienestyskaveri isälle (nyt jo aikuinen). Eräänä iltana televisiosta tuli luontofilmi, joka käsitteli vedensisäistä elämää koralliriutalla. Katseltuaan aikansa meduusan sulavaa uintia, kellomaisen otuksen avautumista ja sulkeutumista, tyttö kommentoi: Sieni voimistelee!
 
Kyselimme pojaltamme Jereltä 2v. mistä sinä tulit tänne meille, tänne iskän ja äiskän iloksi? Koulusta, vastasi poikamme. Sisko tuli iltapäivisin koulusta.....
 
Bratzillako alkoholiongelma?
3,5-vuotias Elina oli juuri saanut kauan haaveilemansa pienen Bratz-nuken. Isä tuli viereen ihastelemaan pikkuruisia tavaroita ja hypisteli kynnenkokoisia limsapulloja tms. Suuri oli Elinan hätä tämän huomatessaan: - Isä, älä ota niitä! Ne on Bätsin kaljat! Se ottaa ne rannalle mukaan! Yritimme mieheni kanssa pitää naaman peruslukemilla ja pohdimme samalla kuumeisesti, minkälaisen alkoholimallin olemme oikein lapsellemme antaneet...
 
Olimme perjantai-iltana käymässä nukkumaan ja sanoin Innalle 3,5; että huomenna saadaankin nukkua sitten pitkään kun on vapaa päivä. Lauantai-aamuna hiipi ennen kello seitsemää pieni tumma varjo sänkymme viereen ja vieno ääni sanoi "Äiti, minuu piristää". Se siitä vapaa-aamusta...
 
Valtteri 1,5v katselli ikkunasta ulos kun isi rakensi pappansa kanssa uutta sahapukkia ja kun poika ei kunnolla osannut sanoa sahapukki tai saatika sitten rakentaa, sanoi poika -isi pukki! Samainen pikku poika oli n.1.8v , kun isi meni suihkuun ja sanoi pojalleen, iskä menee nyt suihkuun. Pieni poika väänsi sen muotoon - isi meni tussuun!

Eilen makoillessani sohvalla nousi housunpuntti sen verran että säärtä näkyi. Sakari 2 v. tuli siihen katselemaan ja totesi osaaottavaisen murheellisena, että äidillä on tullut tikkuja jalkaan. (säärikarvojen ajeleminen unohtunut...)
 
Sami 4-vuotta katsoi jääkiekkoa televisiosta. Olin siivouspuuhissa, kun poika ilmestyi viereen. "Äiti, kun mää kasvan aikuiseksi, meidän täytyy juoda tota koffia." Miksi, ihmettelin. "Sitten me päästään parhaille paikoille!". Hetken päästä sohvalta kuului vielä. "Äiti, juodaan sitten sunnuntaisin sitä koffia." Miksi sunnuntaisin, kysyin. "No, kun nää pelit tulee sunnuntaisin."
 
Matkustin 3-vuotiaana äitini kanssa linja-autolla ja totesin järkyttyneenä edessämme istuvasta, päälaelta kaljuuntuneesta miehestä: "Äiti, kato, tolla miehellä on reikä päässä!"
 
Tyttö oli kiukutellut äidilleen koko päivän ja viimeinen niitti oli heitettyäidille. Äiti ( joka ei koskaan kiroillut lapsen kuullen) murahti hiljaa hampaiden välistä: Perkeleen kakara! johon tyttö kirkkain silmin kysyi: Ai enks mie ookkaa teijän laps?
-Tällä tytöllä on jo omia lapsia kaksin kappalein-

Vilma 7v. tivasi äidiltään, että pienempänä hän aina kysyi oliko hän äidille rakas, kun muisti olleensa asiasta epävarma. Äiti sanoi Vilmalle, että isä ja äiti rakastaa lastaan aina tapahtuipa hyviä tai huonoja asioita. Johon tyttö liikuttuneena ja suurien krokotiilikyyneliensä takaa tokaisi: Nyt taitaa mennä liian tunnolliseksi.
 
Jenna 2 v. katseli Millaa n. 4 kk. ja sanoi: "Millalla ei oo hampaita." johon Millan äiti vastasi: "Nii Milla on viel niin pieni ettei sillä ole hampaita." Johon Jenna tokaisi: "Pitää käydä ostamassa Millalle hampaat."
 
Jenna 3 v. huutaa yöllä äitillensä: (kun hän väittelee miehensä kanssa) "Pitääks siun koko ajan itkee ja vikistä!?"
"äläkä mee rikkoo miun barbitaloo!" (viimeks oli vahigos vähä huitassu sitä.)
 
Tarina kertoo: kun noin 3-vuotiaana putosin tuolilta lattialle, sanoin "Hupsista.." ja jatkoin samaan hengen vetoon: "..sanoivat he, kun putosivat korkeaan ruohikkoon."Äiti kysyi, että mitä oikein höpisen. Vastasin: "Satuja Aisopoksen mukaan!" (Kuuntelin pienenä hyvin paljon satukasetteja..)
- Nuori nainen, 21 v.

Meidän Henry 3 v. kysyi kesällä minulta: Äiti miksi siskolla ei ole pippeliä vaan sillä on koko jalkoväli pelkkää pyllyä. En päässyt naurultani heti vastaamaan...
 
5-vuotias tyttönen halusi imuroida oman huoneensa. Aikaa kului ja äiti meni katsomaan mikä kestää. Tyttö itki surkeana lattialla ja repi paperia silpuksi syöttäen sitä imurimeen, ja sanoi tämä ei koskaan tule täyteen. -ystävä-
 
Olimme menossa mummoni hautajaisiin, kun kohta kymmenen-vuotias Riku mietti ääneen " Mikä on elämän tarkoitus? ja vastasi itse samaan hengenvetoon: Ensin raadetaan täällä niska limassa ja sitten kuolla kun on aikansa eläny!"
 
Jokailtaisen hammaspesun aikana Rami 5v katseli kun isoveli harjasi hampaitaan sähköhammasharjalla. Hetken päästä heittäytyi maahan itkemään ja huusi "Miks mä en saa harjata tolla moottorisahalla!!!" -Tätä nykyä myös pikkusisko, nyt 4v, on kovasti kiinnostunut "ropeliharjasta"...

Aleksi 3 v. on innokas Röllien katselija. Olimme eräänä iltana mummolassa iltakahvilla, ja yhtäkkiä Aleksi säntäsi mummon luokse ja totesi:" Puunkantohinta pysynyt, maksutaseessa vajautta." Arvata saattaa että olivat isovanhemmat hieman hölmistyneitä. Luulivat pojan katselleen talousuutisia :)
-Äiti 24
 
Nico n. 4 v. hämmästeli talvella ohi ajavan bussin
jarrujen suhahdusta: "Äiti, miks toi bussi aivasti?" Oli vissiin vilustunut raukkaparka...
 
Kalle, 3 vee, kysyä äidiltä mistä maito tulee. "Lehmästä", äiti vastasi, onhan maitopurkin kyljessäkin lehmän kuva". Tähän Kalle vastasi:" No, sitten mä tiedän sitten mistä olut tulee. Karhusta!"

Oli Henrin 3 v. kanssa opeteltu koko päivä erilaisia värejä ja yhdistelty niitä esineisiin; omena on punainen, juusto ja tipu ovat keltaisia, vesilammikko on sininen, nurmikko on vihreä jne. Äiti kokeili välillä kuinka oppi on mennyt päähän ja esitti Henrille pienen kompakysymyksen:"Minkä värinen on keltainen tipu?", johon Henri vastasi koko päivän opettelun jälkeen varmalla rintaäänellä "Noh, juustonvärinen".
 
Perheemme vietti kesälomalla yhden yön hotellissa. Kun olimme saaneet levitettyä kaikki tavaramme "omille paikoilleen" huomasiHenri 3 v. että Jenni-sisko 15 v. oli laittanut ladyshavinsä lavuaarin reunalle. Henri kysyikin sitten kovasti ihmetellen että "Äiti, onko Jennille kasvanut parta?".
 
Nino, 7 v, leikki mummolassa mummon kanssa kotia. Nino oli tietenkin isä ja mummo lapsi. Oli nukkumaanmenoaika ja isä laittoi lapsensa nukkumaan. Peitteli ja toivotti hyvät yöt. Hetken kuluttua lapsi "nukahti" ja alkoi kuorsaamaan. Siihen isä että, "pää kii!"

Kävimme tyttäremme, Lauran 4v, kanssa ratsastamassa Mikki-hevosella. Kuukausien päästä Laura pääsi nettiin pelaamaan teinipoikien kanssa viiden suoraa. Vastassa oli Mikki. Johon Laura ihmeissään: " Äiti, osaako
hevosetkin pelata?"
 
Olimme koko perhe pyöräilemässä ja ajoimme laitumen ohi, jossa oli lehmiä korvamerkit korvissa. Yht' äkkiä edellä polkeva Timi 5vpolkaisi jarrut lukkoon ja huusi: Kattokaa, nuo lehmät on myytävänä ;-)
-Heppu-
 
2 -vuotias Tommi seisoi ikkunan ääressä ja huusi: "Ääti, kato, iso peräreepeli!" Kesti hetken tajuta, että tarkoitti linnun pyrstöä!
Sama poika huomasi yöpaitasillaan olleen äidin nännin (äiti viimeiselle kolmanneksella raskaana) ja äiti selitti, että sieltä vauva saa sitten maitoa. Tommi haki kiireesti leluna olleen 1½ -litran pestyn maitopurkin. Rupesi sitten nostamaan äidin paidan helmaa ja asettelemaan purkkia paikoilleen...

Olimme ostoksilla eräässä suuressa tavaratalossa ja juttelin lasteni kanssa niitä näitä. Kun yhtäkkiä aivan asiasta viidenteen poikani 4- vuotta kysyi suureen ääneen: Äiti, mitä noille sun tisseille sitten tapahtuu kun sisko ei enään tarvitse maitoa?
Arvatkaa katsoiko ihmiset ja mihin kohtaan minussa! Olisin voinut vaipua maanrakoon, mutta olihan siihen äkkiä vastattava, ettei uudelleen ihmettelisi.
Sanoin hätäpäissäni, ei niillä sitten enää mitään virkaa ole. Siihen jäävät roikkumaan!

3 -vuotias poikani juoksi ulkona luokseni ja sanoi: Kato äiti kun tää mun sormen kuminauha on menny huonosti! Minä ihmettelin, että mikä kuminauha ja selvisihän se....kyseessä oli kynsinauha!

Antti-pojan piti kuvailla 2-luokan syyslukukauden aloitukseksi kesän
ilmiöitä. Hän kirjoitti: Liukas - kala, Kuuma - hiekka, Pehmeä - pehmis, Karhea - äidin kantapäät. Koetin esittää, että kyseessä ovat luultavasti luonnonilmiöt, mutta Antti ei antanut periksi. Äiskän kantapäät on karheat.

4-vuotias tyttöni Noona oli Kodinykkös-Anttilassa lastenleikkihuoneessa, jossa katsoi videoita. Oli ollut siellä monta kertaa ennenkin. Kun huomasi, että telkkarista tuli Toy story 2:sta, sanoi "Voi vittu aina tätä samaa". (tyttö ei ikinä kiroile) Oli tyttö itsekkin vähän hämmentynyt sanomisestaan.

Parivuotias Laura "unohtui" vessan ovelle tarkkailemaan isänsä vessassa käyntiä ja totesi hetken ihmeteltyään: "Tuohan on kätevä tapa pissiä!"

Ylpeä isä antoi esikoispojalleen nimet Christian Patrik.
Salaa toivoen että pojastaan tulisi jääkiekkoilija? Kaimansa Christian Ruuttu ja Patrik Roy(Montreal Canadiens)
Meidän Christian 3v. oli isänsä kanssa elämänsä ensimmäisessä jääkiekkoottelussa(HIFK-Tappara). Seurasi pitkään kun isot miehet nousivat seisomaan ja huusivat kannustuksia, Chrisse päätti tehdä samoin, paitsi....:"Hyvä Mika Häkkinen tee maali!"

Christian 3v. jouluaattona, pitää kättään isoisänsä haudalla:
Christianin isä pyytää lastaan kiirehtimään autolle, jouluruoat odottavat kotona. Christian ei vaan suostu nousemaan lumesta:
"Mä lämmitän Juhanin sydäntä, Juhani tulee ihan kohta. Ei me voida jättää Juhania tänne, sen sydän palelee.
 

Christian 3v. mummulleen: "Mun isä on sanonut että sä olit nuorena tosi kaunis! "
Mummu:" Enkö mä sitten enään ole?"
Christian:" No, et sä nyt enään, kun sä olet jo noin vanha".

Mikko 4 v oli kiinnostunut mistä vauvat tulevat? Lainasimme kirjastosta kirjan jossa asiasta puhuttaessa käytettiin nimityksiä "penis" ja "vagina". Seuraavana aamuna heti herättyään Mikko kysyi: "Se toinen oli Dennis, mutta kuka se toinen oli"?
 
Iirikselle 4-vuotiaana oli leppäkerttu vaikea sana, se oli milloin lerppaperttu, perttaperttu, lerkkaperttu jne... Paras versio oli kuitenkin jossain vaiheessa löytynyt "pelkkä renttu!" -ple-


3-vuotias Helmi ilmoitti aamulla ettei sitten tänään mene päiväkotiin."Se on kuin vankilassa," huoahti tyttö.

Santeri 5 kuunteli kun äidin ääni oli flunssan myötä häviämässa. Äiti
sanoi äänen "painuvan maahan". Poika siihen kysymään "ai, meneekö ääni lattiaan?"

Lauri 2 joulun alla kuunteli, kun puhuttiin joulupukkista, joulukuusesta, joulukinkusta, joulutortusta ja joulu siitä ja joulu tästä. Joulua-aatto-aamuna kuuluikin vessasta: "Äiti pyyhkii, tuli joulukakka."

Maisa 1.5v. katseli kun Ukki laittoi talvipakkasilla karvahatun päähänsä. Hetken ihmeteltyään osoitti hattua ja sanoi mau!

4-v pojalta kysyttiin tarhassa joko sisko osaa kontata..Ei., vastasi poika, se vaan kävelee mahallaan.

Olin minun siskoni lapsen Janinan (3v) kanssa saunassa ja katsoi minua ja sanoi"hahaa sinulla on hänta".

Pääsiäisen alla Laura 6v. oli kahden vaiheilla uskoako pääsiäiskukkoon vai ei. Lopulta hän päätti olla uskomatta ja perusteli kantaansa sanomalla:" Kukko ei voi munia, kun ei sillä ole sellaista peräreikää, josta munat mahtuu". Täytyy myöntää että pokka petti!!

Lapseni Tessa 1,9 kaatui penkiltä ja huikkasi:tittu mä en tee tota toi kerta voi jumpetikui tittu voi tittu vittu samalla hän huiskautti kätensä otsalle niinkuin hieno leidi.

Lefa oli tänään ostamassa omilla rahoilla dinosaurusta. Matkalla kauppaan isi epäili, ettei pojalla olisi tarpeeksi rahaa, mutta Lefapa totesi:
"Ei nyt lelut miljoonaa maksa ja minulla on sentään kukkarossa kaksi miljoonaa. Joten voin ostaa vielä Veli-Matillekin vaikka kalan."
[Lefalla ikää 5 vuotta, 6 kuukautta ja 27 päivää]

Isona ajattelin ostaa kyllä mopon. Vaimo voi ostaa auton ja mä käytän sitä kun en aja mopolla. Voihan niin tehdä, isi?

- Isi, saadaanko me tänään kaakaota iltapalalla?
- Joo, vastasi isi.
- Firman piikkiin vai?
- Mitä tarkoitat, isi kysyi.
- No niin, firman piikkiin eli saa lisää kaakaota niin monta kertaa kun haluaa ja äiti ei tule sanomaan "ei" kun on poissa.


Poika kyseli tänään autossa vaikeita, mutta puheli järkeviä.
- Isi, eikö se ole niin että kaikki kuolee joskus? Meikin?
- Njoo, kyllä. Miksi tuollaisia kyselet.
- No mietin vaan, mutta eikö ole niin että siihen on tosi pitkä aika kun me kuollaan. Ensin mennään elkäkeellekin?
- Juu on pitkä aika.
- Niin kaikki me kuollaan.
- Niinpä, se on sitä elämän kiertokulkua, vastaan.
- Niin ja sitten ei sama ihminen synny enää ikinä uudelleen. Mutta onneksi voi kuvista sitten katsella ja ne kuvat muistuttaa meitä siitä ihmisestä.
- Niinpä, totean.
[Lefalla ikää 5 vuotta, kuukausi ja 5 päivää]

Meillä ollaan nyt viikon verran opeteltu juomaa kylmää maitoa nuoremman kaverin kanssa. Jääräpää ei helpolla halua antaa periksi. Kuulemma kun lämmin maito on parempaa.

- Olet jo iso poika, juo vaan. Vauvat juo lämmintä maitoa ja sinä olet jo iso poika ja isot pojat juo kylmää maitoa.
- Epäleilua, epäleilua, huusi poika vastaukseksi.

[VMllä ikää 2 vuotta, 3 kuukautta ja 19 päivää]

Tytär (4v.) katseli televisiosta Anne Mattilan laulavan. Hetkisen kuluttua hän kertasi kuultua laulaen: "Perutaan häät, perutaan yhteinen kaatopaikka..." -Minna


Sini oli ensimmäisellä luokalla. Hän oli oppinut jonkin verran lukemaan. Lainasimme kirjastosta sopivan kirjan. Sini luki aamun, illan ja taas seuraavan aamun, jolloin hän innoissaan huusi huoneestaan: "Äiti, minä olen jo kolmannella rivillä!"
Mira (4v.) kyseli:" Koska on taas lauantai, onko se jo ensi keskiviikkona?" -Ritva


Olin liittynyt Painonvartijoihin. Luin ohjetta, jossa oli kuvin verrattu nakki- ja kevyemmän salaattiannoksen pistemääriä. Otto (7v.) katsoi olkani yli ja sanoi: "Nakit voitti!" -Iloa elämään


Satu (2,5v.) ei tainnut oikein pitää uudesta tulokkaasta. Kun vauva oli juuri tullut kotiin ja parkaisi ensimmäisen kerran, Satu meno opastamaan vauvaa ja sanoi tiukasti:"Kuule! Täällä ei saa huutamalla mitään!"


Posti toi lelujen esittelykirjan, jota Oona (3v.) tarkasti lueskeli. "Haluan tuon ja tuon..." hän sanoi äidilleen. Äiti ehdotti, että kirjoitetaan joulupukille ja kerrotaan hänelle toiveet. Oona mietti hetken ja vastasi: "Lähetetään koko kirja."


Satu (10v.) osti isänpäivälahjaksi konvehteja, jotka ovat molempien herkkua. Isänpäiväaamuna hän hetti suklaarasian isän eteen keittiön pöydälle ja tokaisi:"Ne eivät sitten kaikki ole sinulle!" -Jaettu ilo-


Antti ihmetteli kesken syntymäpäivänsä viettoa: -Enkö mä ole enää kaks vuotta? Isä vastaa: Et, nyt olet jo kolme. Antti hiukan epävarmana: -Vieläkö mä oon Antti?


Nelivuotias Matias riiteli äitinsä kanssa. Hän suuttui oikein kovasti ja häneltä pääsi: -Sä oot tyhmä! Äiti kysyi, että kuinkas oikein tuli sanottua? Matias löysi ratkaisun: -Se oli vain äitikulta englanniksi.


Minna 8v. laittoi hiuksiani ja kehui kampauksen tehtyään: "Olet aivan ihanan näköinen, ihan kuin prinsessa. Ei tarvi kuin kruunu päähän ja ajatella, ei tarvi laittaa ollenkaan meikkejä kun sinulla on niin keltaiset hampaat".


Olimme autoajelulla. Poliisi pysäytti ja pyysi puhaltamaan. Puhallettuani poliisi totesi, että kaikki on OK. Siihen tyttäreni takapenkiltä: "Niin kyll' nyt, mutta tulepas illalla kotiin puhalluttamaan!"

3-vuotias tyttö ja minä keskustelemme kerhon alussa uudesta vauvasta.
Minä: Joko teidän vauva on syntynyt? Tyttö: Joo.
Minä: Onko se tullut jo kotiin?
Tyttö: Ei ole.
Minä: Onko se pikkusisko vai veli?
Tyttö: Ei, se on vain vauva.
Minä: Niin toki, mutta onko se vauva tyttö vai poika?
Tyttö: Ei ole, se on pelkkä vauva.

4-vuotias tyttö ahersi haalarin lahkeiden lenksujen kimpussa ja sai kuin saikin ne asetettua hyvin. Kun hän oli valmis, hän otti huolellisesti lenksut pois. Mielenkiintoni heräsi, ja kysyin: ”Miksi sinä otat lenksut pois?” Tyttö katsoi minua sinisillä silmillään ja vastasi: ”No ettei tarvitse sitten kotona ottaa.” En hennonut sanoa, että siinä tapauksessa niitä ei kannattaisi laittaa ollenkaan. Harjoitus tietenkin tekee mestarin.

3-vuotias poika laittaa haalarinsa aina naulakkoon, jossa on postimiehen kuva. Pojan mielestä se kuitenkin esittää poliisia, ja niinpä eräänä aamuna kävimme aiheesta mielenkiintoisen keskustelun:
Poika: Mä laitan aina tähän naulakkoon mun vaatteet, koska tässä on poliisin kuva.
Minä: Ahaa. Pidätkö poliiseista?
Poika nyökkää.
Minä: Haluaisitko isona tulla poliisiksi?
Poika: Ei, en.
*tauko*
Poika jatkaa: Ei voi tulla isona poliisiksi, jos niin ei ole tarkoitettu.


Poika: Tänäänhän voi olla hiljaisuuspäivä!
Minä: Kyllä vain, tänään voisi olla hiljaisuuspäivä.
Poika: Minä kyllä tykkään hiljaisuuspäivistä.
Minä: Niin minäkin.
Poika: Kaikki lapset kyllä tykkää hiljaisuuspäivistä, mutta vauvat ei tykkää.
Minä: Ai, miksei vauvat tykkää?
Poika: Ei, no kun vauvat pelkää hiljaisuutta. Siksi ne huutaa, ettei hiljaisuutta huomaa.


”Meidän kerhossa on aika vanhoja tätejä. Mutta koska te meinaatte alkaa ihan oikeasti vanhoiksi?”  4-vuotias tyttö vanhemman puoleisille ohjaajille.


”Me tässä vaan leikitään, ettei leikit unohdu kesken.” – 3-vuotias poika


Tänään keskustelimme erään 5-vuotiaan kanssa vauvoista. Heille on tulossa vauva, ja 5-vuotias kertoi että se on tyttö, ja samalla myös, että heidän äiti ei osaa synnyttää muita kuin tyttöjä. (loogista ajattelua, sillä kyseisessä perheessä sattuu olemaan vain tyttölapsia.) Seuraavaksi tytön mieltä askarrutti, olenko minä jo synnyttänyt vauvoja, ja kun vastasin kieltävästi, hän kysyi: "No, kumpia sinä meinaat synnyttää, tyttöjä vai poikia?" Ehkä hän aikanaan oppii, että lasten saaminen onkin vähän monimutkaisempi asia kuin mitä itse meinaa.


"Mut mie en ikipäivänä oo syönny porkkanaa, ja silti mie nään pimeässä." 3v. poika
terveisin lastenohjaaja.

Sydneyn olympialaisten päätyttyä 7 vuotias veljeni kysäisi: "Siukku, missä Sydney on ensi vuonna?"
Elisa

Rakkaus tuntuu jaloissa. Ne kävelee sinne päin, johon on rakastunut.
MATTI 6 v.

Iloisena olo tuntuu päässä. Tarkemmin sanoen huulissa, kun nehän vain venyy ja venyy.
JULIA 6 v.

Ei vanheneminen ole vaikeaa. Kulkee vain virran mukana.
LINNEA 6 v.

Kun ihmiset tulevat vanhoiksi, he eivät enää sano, että he rakastavat toisiaan. Silloin he kysyvät, että ottaako kahvin kanssa pikkuleipää.
TOPI 7 v.

Mulla on viisi mummoa... vaari on vähän kertonut.
PIA 4 v.

Ihmisen ja eläinten ero on siinä, että kun siat ovat lihoneet tarpeeksi, ne syödään.
ARVID 6 v.

Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat maahanmuuttajia.
KAARINA 5 v.

Ei lapset tee hölmöjä asioita. Niillä on omat syynsä.
ANNA 7 v.

Isänäideillä ja äidinäideillä on valtavan isot rintaliivit. Ne ovat niin isot, että toiseen kuppiin mahtuu minun takapuoleni kokonaan. Toisessa on tilaa minun veljelle.
KATJA 7 v.

Isoisä makaa hautakiven alla. Taputamme häntä kivelle ja kerran kaivoimme maahan sipuleita, että hänellä olisi jotain purtavaa.
SIRI 5 v.

Isoäiti on ollut isoisoäidin mahassa, äiti on ollut isoäidin mahassa ja minä olen ollut äidin mahassa. Mutta minun mahassa on vain lihapullia.
HELENA 6 v.

Kun kello on kaksitoista, kaikki kääntyvät Mekkaan päin ja purevat maton hapsuja.
RAIMO 7 v.

Eläimistä

Kissaa ei saa puhaltaa korvaan. Jos sitä puhaltaa neljä tai viisi kertaa, se puraisee huuleen eikä päästä irti ainakaan minuuttiin. Liisa 9 v


Kissoja ei kannata imuroida. Ei edes vaikka ne olisivat tosi likaisia. Antti 10 v


Löysin kaniininpoikasen luurangon, joka oli pudonnut kaniinista. Se oli varmaan isäluuranko, koska se oli aika nuhjuinen ja epäsiisti. Mika 6 v


Appelsiinilla ei ole luurankoa, mutta muurahaisilla on. Leevi 6 v


Ruoasta ja juomasta:
Arsenikki on vahva mauste, joka voi helposti pilata koko päivällisen. Jenni 10 v


Voileivän voi saada tarttumaan seinään, mutta se pitää heittää todella kovaa. Patrik 10v


Ainut asia, joka on kamalampaa kuin maksa, on pikkuveljeni vaipat. Heidi 8 v


Ruumiin pitää saada ruokaa, että se pysyisi hengissä.


Italiansalaatti maksaa yli 5 euroa neliömetriltä. Heikki 7 v


Mustikat ovat hyviä, koska niiden sisällä on hilloa. Petri 5 v


Rakkaudesta:
Ulkonäöllä ei ole mitään väliä. Esimerkiksi minä: minä olen todella hyvännäköinen, eikä minulla ole kuitenkaan ketään, jonka kanssa mennä naimisiin. Janne 7 v.


Jos haluaa, että rakkaus kestää, pitää olla hurjan hyvä suutelemaan. Silloin vaimo ei ehkä muista, ettet vie ikinä roskia ulos. Erik 8 v


Rakastuneet ihmiset pitelevät toisiaan kädestä, etteivät sormukset putoaisi, koska ne ovat niin kalliita. Tiina 7 v


Luonnontieteistä:
Hevosvoima on energiaa, joka kuluu, kun hevosta vedetään viisisataa metriä sekunnissa. Eemeli 10 v


Värähtely on liikettä, joka ei tiedä, minne se on menossa. Matti 8 v


Vesi viheltää sadassa asteessa. Matti 9 v


Sienet kasvavat kosteilla paikoilla. Siksi ne näyttävät sateenvarjoilta. Hannu 8 v


Maista ja ihmisistä:


Joissakin paikoissa on niin lämmintä, että siellä asuvien ihmisten on asuttava jossain muualla. Elli 8 v


Ihmisruumiista:

Ruumiissa on 90 prosenttia vettä, 2 prosenttia luuta ja lihaa sekä kynsiä tarpeen mukaan. Ekku 9 v


Jos on kävelyllä ja aivot putoavat, silloin ei löydä enää kotiin, koska ei pysty enää ajattelemaan kunnolla. Karoliina 6 v


Joillakin miehillä on karvoja selässä, etenkin rikollisilla ja hengenpelastajilla. Stina 6 v


Jos ihoa kiristää, sitä pitää voidella tiikeripalsamilla. Se tehoaa nopeasti, koska muussattu tiikeri on aika vahvaa. Jani 6 v


Ruumis päättyy kenkiin. Antti 5 v


Mikä on oikea ikä mennä naimisiin?
"Kun olen päässyt lastentarhasta, etsin itselleni vaimon!" Tommi, 5


Milloin on sopivaa pussata toista?
"Sinun ei koskaan pitäisi pussata tyttöä, ellei sinulla ole tarpeeksi varaa ostaa hänelle iso sormus ja omat videot, koska hän haluaa katsella häitään videolta." Jiri,10

"Ei ole koskaan sopivaa pussata poikaa. Ne aina kuolaa ympäriinsä... Siksi lopetin pussailun." Janina, 10


Onko parempi olla sinkku vai mennä naimisiin?
"Tytöille on parempaa olla sinkku, mutta ei pojille. Pojat tarvitsevat jonkun siivoamaan heidän jälkiään!" Liisi, 9


"Saan päänsärkyä ajatellessani sellaista. Olen vielä lapsi. En tarvitse tämän kaltaisia ongelmia." Kerkko, 7


Mikä saa kaksi ihmistä rakastumaan toisiinsa?
"Kukaan ei tiedä, että miksi niin tapahtuu, mutta kuulin, että sillä on jotain tekemistä miltä sinä haiset. Siksi parfyymit ja deodorantit ovat niin suosittuja." Jani, 9


"Luulisin, että sinua ammuttaisiin nuolella tai jotain, mutta loppu ei varmaankaan ole niin tuskallista." Harri, 8


"Älä omista haisevia vihreitä lenkkareita. Saat ehkä huomiota, mutta huomio ei ole samaa, kuin rakkaus." Artturi, 9


Minkälaista on rakastua?
"Niinkuin lumivyöry, jossa sinun pitää juosta henkesi edestä." Roope, 9
"Hyväksyn rakastumisen niin kauan, kunhan se ei tapahdu silloin kun televisiosta tulee Simpsonit." Anita, 6


"Rakkaus löytää sinut, vaikka yrität piiloutua siltä. Olen yrittänyt piiloutua siltä viisivuotiaasta lähtien, mutta tytöt löytävät minut." Boris, 8


"En pidä kiirettä rakastumisella. Mielestäni neljäs luokka on tarpeeksi kovaa." Regina, 10


Miten saat toisen rakastumaan sinuun?
"Kerro, että omistat kokonaisen joukon karkkikauppoja." Delila, 6


"Yksi tapa on viedä tyttö ulos syömään. Sinun pitää olla varma, että hän pitää syömisestä. Yleensä minulla toimii ranskalaiset perunat." Paavo, 8


Kuinka saat rakkauden kestämään?


"Älä unohda vaimosi nimeä. Se aiheuttaa rakkaudessa sekasotkun." Raakel, 8

Iloisena olo tuntuu päässä. Tarkemmin sanoen huulissa, kun nehän siitä vain venyy ja venyy. Juli 6 v.


Juuri kun kuolee, näkee valoa. On, niin kuin ajaisi tunneliin junalla. Toisella puolella on valkoista ja valoisaa ja hirveästi päivänkakkaroita ja kioskeja. Daniel 7v.


Mahalaukku on hurjan tärkeä. Jos sitä ei olisi, ruoka valuisi jalkoihin. Lars 6 v.


Kuningas järjestää juhlia ja kutsuu sinne ystäviä ja julkkiksia. Sukulaisista hän pitää, julkkiksistakin hän pitää vähän, mutta hän uhkailee niitä pikkuisen, että ne maksaisivat rahaa. Sitä sanotaan veroksi. Mats 7 v.


Jos haluaa äkkiä tulla ohueksi, niin voi mennä lääkärille pölynimurointiin. Manus 6 v.
Joulupukin ruumis on punainen ja valkoinen, koska hän mainostaa Coca-Colaa. Julian 5v.


Ennen vanhaan maalaisilla oli navetassa Tyrannosaurus rexejä ja liskoja. Therese 5 v.


Pappina oleminen on tylsää. Hänen täytyy kaivaa ihmisiä maahan tai paistaa niitä uunissa. Johanna 6 v.


Raskaana olevat äidit kulkevat vauva vatsassa noin 204 kuukautta. Hedda 6 v.


Psykologi on hullu mies, joka lyö tätejä. Emilie 6 v.


Jos syö kalaa, mahalaukusta tulee niin kuin akvaario. Hans 5 v.


Minun mummini ja vaarini ovat kuolleet. Se on aika käytännöllistä, koska nyt sukulaiset voivat vaihtaa joululahjoja hautausmaalla. Vivi 7v.


Naisilla ja miehillä on erilainen luonne: naiset pitää kauniista ja miehet diskosta. Aada 6 v.


Kun kuolee, pääsee Pariisiin. Kim 6 v.


Puuro on hyödyllistä. Se on tehty kaurahiutaleista ja maidosta. Mutta hyödyllinen ei maistu hyvältä. Benjamin 6 v.


Jeesus asui kaukaisessa maassa. Mummi on ollut siellä valittamassa muurista. Se oli hirveän vanha ja romahtamaisillaan. Jon 6 v.


- Mihin poliisia tarvitaan?
- Varkauksiin ja ryöstöihin.


Se joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti.
Sellaisella joka saa huonon kasvatuksen on kivaa.

Pojat syntyy suurisuisempina kuin tytöt. Poikien sisällä asuu hirveästi hohotusta, jonka pitää päästä ulos.


Pappi kysyy tahdotko mennä naimisiin sen kanssa, joka seisoo siinä vieressäsi, vai haluatko mieluummin jonkun muun. Useimmiten siinä ei ole ketään toista, niin että vastataan tahdon.


Jos opettajatkin kävisivät töissä, niin lapsilla ei olisi mitään paikkaa mihin mennä.


Enkelit ovat ihan tavallisia taivaassa. Epätavallisia tuolla ylhäällä ovat miehet.


Poliittinen elin on esimerkiksi pääministerin perna.


- Tiätsä mitä eroa on wc-pöntöllä ja postilaatikolla?
- Ööö... En?
- No sit et tuu ainakaan meille kylää!


Maitopurkki toiselle:
- Mikä ihme sinua vaivaa?
- Olen niin hapan!

Helmiä peruskoululaisilta
K: Määrittele sana "monotonia".
V: Monotonia on sitä, että on naimisissa saman ihmisen kanssa koko ikänsä.


K: Selosta jokin menetelmä, jolla vesi saadaan juomakelpoiseksi.
V: Suodattamalla saadaan juomakelpoista vettä, koska silloin saadaan pois epäpuhtaudet kuten sora, hiekka, lampaanraadot ja melojat.


K: Mistä vuorovesi johtuu?
V: Vuorovesi johtuu siitä, että maan ja kuun välillä on ristiriita. Vedellä on taipumus suunnata kuuta kohti, koska kuussa ei ole vettä ja maa karttaa tyhjiötä. Olen unohtanut, mitä tekemistä auringolla on kaiken tämän kanssa.


K: Mikä fossiili on?
V: Fossiili on sukupuuttoon kuollut eläin. Mitä vanhempi se on, sitä sukupuuttoon kuolleempi se on.


K: Kuvaile lyhyesti luuranko ja sen tehtävä ruumiissa.
V: Kun sisukset otetaan ulos ja ulkopuoli riisutaan, jäljelle jää luuranko. Luuranko on sen takia, että siihen voidaan ripustaa lihat.


K: Mitä pitää tehdä ensimmäiseksi, jos joku on loukkaantunut auto-onnettomuudessa?
V: Kääriä se lämpimään vilttiin ja antaa höyryävää teetä.


K: Kuinka tyydyttynyt liuos määritellään kemiassa?
V: Tyydyttynyt liuos on sellainen, jossa on enemmän kuin siinä pitäisi olla.


K: Mikä vakuumi on?
V: Iso tyhjä alue, jossa paavi asuu.


K: Mitä vaatimuksia on sille, että voi kiinnittää talon?
V: Ensin sen pitää olla irti.


K: Miten selität sanan kohtalokas?
V: Jokin, jossa on paljon kohtaloa.


K: Mikä turbiini on?
V: Intialaisten käyttämä päähine.


K: Mainitse jokin vakava sairaus, joka on yhteydessä tupakointiin.
V: Liian aikainen kuolema


K: Selitä termi keisarinleikkaus.
V: Rooman keisareiden vaatteiden leikkaustyyli

Erään alakoulunopettajan keräämiä lasten koevastauksia:

TÄSSÄ ON ERÄÄN ALAKOULUN OPETTAJAN KERÄÄMIÄ LASTEN HAUSKOJA VASTAUKSIA KOEKYSYMYKSIIN.

USKONTO

*Palatessaan Egyptistä israelilaiset veivät Joosevin luut Kanadaan..
*Liiton merkiksi Jumala pani taivaalle sateenvarjon.
*Vanha liitto merkitsee sitä kun ihmiset menevät vanhana naimisiin..
*6. Käsky: Älä houri.
*8. Käsky: Älä rassaa toisten tavaroita.
*Kuinka laaja on katolinen kirkkokunta ?
- Se on pitkuudeltaan viisi pylväänväliä.
- 200 metriä pitkä ja 200 metriä levee, ihmismäärä on 6000 materiä.

*Mikä on ortodoksisen ja luterilaisen kirkkomusiikin ero ?
- Siellä ei ole penkkejä.
*Kuka oli suomen 1. piispa?
-Henrik Luther King
*10. käsky?
-Älä himoitse väärää ihmistä
-Älä ylenkatso lähimmäisesi aviopuolisoa
*Pitkäperjantai:
-Jeesus ristittiin, tuli maanjäristys ja esiliina repesi
-Sotilaat löivät rieskalla Jeesusta
* Selitä sanat rabbi ja spitaali:
- Ropri ja rakotauti

MAANTIETO

* Norjan kuningas on Hollen Kolle
* Selluloosa on Norjan toiseksi suurin kaupunki
* Tanskassa on nahkateollisuutta kun siellä on paljon nahkaisia eläimiä.
* Skoonen metsät on erilaisia kun siellä ei ole kusta.
* Passi on se jossa on selitetty työn osoke. Passi todistaa että hän on täällä.
* Mikä tekee Helsingistä maamme henkisen keskuksen ?
- Siellä on vapauen patsas Nurmi
- Siellä on henkinen ilo
- Yksinäisyys ja harvinaisuus.
- Ruokateollisuus
* Mikä on museo ?
- Siellä asuu presidentti.
* Mikä rakennus ? (Eduskuntatalon kuva)
- Se on vankila.
- Turun tuomiokirkon uimahalli.
* Missä Ahvenanmaa sijaitsee ?
- Oolannin rannoilla.
- Suomen loulaissuomessa etelimpänä.
* Kerro Lapin kasvillisuudesta?
- Kaikki kasvaa jossain tuntureilla ja ne on ihan viluissaan.
- Jotkuilla on lämmin

BIOLOGIA

* Majavan pahin vihollinen on sisilisko.
* Ahven syö hyttysiä ja ihmisijä jalasta.
* Villisian paino on 200 km ja se syö keitettyjä perunoita.
* Talitiainen syö risuja ja talvihyönteisiä.
* Jääkarhulla on jalkojen välissä raajat.
* Miksi lepakko käyttää kaikuluotainta ?
- Näön vuoksi.
* Kerro lepakon talvesta?
- Se vaipuu rakennukseen.
* Miten karhu selviää syömättä talven yli ?
- Se kerää ravintoa kurkkuun.
* Suden sukulaisia ?
- Supikoira, konootti ja pingo
* Koirarotuja ?
- Kuumekoira, buuderi.
* Saukko on pitkä purtilo, vyötärö 20 senttii pitkä.
* Tunturisopuli elää norjan neuvostoliitossa.
* Kyy on selkärangaton nisäkäs.
* Sorsa kuuluu räpylijalkaisiin.
* Kalan lisääntyminen on kidu. Naaras mätii ja koiras perällä hautomaan.
* Hyönteisen muodonvaihdos?
- Se muna, kuoriutuu, imetys, aikuinen kärpäne.
* Visentti on vihree nyrsijä.
* Mitä tarkoitetaan yhteyttämisellä ?
- Kasvit menee yhteen ja tekee tärkkelystä.
* Sen vartalo on ruskee selässä nyttyrä. Hän asuu venäjässä ja syö
nokkosen lehtiä.

KANSALAISTAITO - YMPÄRISTÖOPPI

* Luettele hyviä sähkönjohteita.
- Ompelukone
- Vipuja ?
- Harmooni, pulpetti, lentokoneen se.
* Mitä etuja on pyörän keksimisestä ?
- Neliskanttinen pyörä pomppii.
- Kotikärry.
* Millaisessa huoneessa kaikuu hyvin ?
- Sellaisessa kun ei ole velhoja.
*Mitä tarkoittaa akustiikka ?
- Huono onni.
* Mistä saadaan polttoainetta ?
- Kaivosta ja merestä.
- Ne ovat syntyneet hiilihieksistä.
* Yleisin tulipalon syy ?
- Huolimattomasti sammutettu kynttilä.
* Veden saastuttajia ?
- Likaiset jalat ja koko ruumis.
* Veden alkuaineet ?
- Itku, jää ja lumi.
* Planeettoja ?
- Jupiter ja tunturi
* Polkupyörää on ohjattava niin että on kumpikin jalka polkimilla ja ainakin toinen käsi.
* Pyörän pakollisiin varusteisiin kuuluu kissankello.
* Kun haukottelee äänihuulet aukee kun puhuu ne aukee.
* Hengityselimiä kohtaavia vaaroja ?
- Rään vetäminen keuhkoihin ja hengityksen pidäminen.
- Hengitämme, että saisimme liikuntaa.
* Hengityselimet ?
- Nielurisat, nenärauhaset ja nenäkarvat.
* Ruoansulatuselimet ?
- Tuma, ohut soli, paksusuli, nenä, suu ja keuhkokurkku.
* Sydämen tehtävä ?
- Jos ei olisi sydäntä tai se olisi epäkunnossa paljon ihmisiä kuolisi heti.
- Sydän pumppaa ilmaa ruumiiseen.
- Se elättää ruumista ettei henki loppuisi.
* Veren osat ?
- Vettä ja kyyneliä.
* Mitä kuuluu ääreishermostoon?
 - karva ja nahka
* Mitkä asiat suojaavat ihmistä huumeilta?
 - Impaaminen ja kuolema
* Mikä aiheuttaa, että tulee kaksoset?
 - Jos kaksi siitintä menee yhtaikaa emättimeen.
* Mitä haittaa on alkoholista?
 -Alkoholi aiheuttaa miehillä impotentaasia
* Miten ääni etenee korvassa?
 - Se menee toisesta korvasta sisään ja tulee toisesta ulos.
* Kukan osat:
 - Verhiö, teriö, hetiö, emiö, kukio ja sikiö
* Millainen on siemenen rakenne?
 - Siinä on ponsi, sikeäinen ja selkäranka

**********************

-Turussa oli keskiajalla sikamaista

-Vapaussodassa taistelivat punakaartilaiset ja valkoihoiset

-Ihmiskunnan suurin keksintö on nuolenpääkirjoitus

Kuka keksi radion?
-Juha Whatvainio

 -Kehruu-Jenny oli William Shakespeare ja häntä sanottiin Kehruu-Jennyksi, koska hän keksi kehruukoneen

-Suomen keskiaikaiset piispat olivat Matti Maaton, Vaskodakama ja Kristoverkolumpus

-Muumio: Kun ihminen kuolee ja nahka rasvataan ja se pannaan kuivumaan

-Juutalaiset menevät synagoogaan sillä tavalla, että naiset menevät kuistille ja miehet nurkkaan.

 -Galileo Galilei teki putoamisliikkeitä Pisan vinosta tornista

 -Roomassa vainajat piiloutuivat katakombeihin

Aineista kerättyä:

"Mitä Suomesta säilyttäisin, mitä muuttaisin...
...Mielisairaaloita pitäisi perustaa ja näköalapaikkoja ja muita huvittelukeskuksia.

"Poliisin tehtäviin kuuluvat ryöstöt, murhat, pahoinpitelyt, liikenteen valvonta ja muut järjestyshäiriöt."

"Punalutku istui oksalla"

"Isä eli onnellisena isänpäivän loppuun asti"

"He löivät vanginvartija Arjalaa lapiolla, joka oli Helena Arjalan isä"

"Hirvi kellastui maahan ja meeri lensi käsieni väliin"

"Ihmisiä kuoli suurin joukoin nälänhädän puutteen vuoksi"

"Pasi on niin mielikuvituksen alainen, että tekee leekoista kaikkea"

Tunnin aherruksen tulos aiheesta Kissa: "Kisalla on pika händä"

Selitä sana:
  ...kylmäkkö
 -julma ihminen
 -etonnut nainen

 ...romanssi
-toinen pitää toisesta ja se on semmoista
 -lovistoori
 -riptiisi
 -hermoraunio
Antti ihmetteli kesken syntymäpäivänsä viettoa: -Enkö mä ole enää kaks vuotta? Isä vastaa: Et, nyt olet jo kolme. Antti hiukan epävarmana: -Vieläkö mä oon Antti?

Mahtavia juttuja riittää, lue lisää alta!

Perheen koira jouduttiin lopettamaan kivuliaan iäkkäänä. Lähiaikoina kylään tullut vanha mummu, joka valitti sairauksiaan, sai viisivuotiaan tytön huomion:"Pitäisikö mummu sinutkin viedä piikille?"
Äiti, onko haarukka veitsen aviomies?
Jos juo liikaa viiniä, voi tulla Jumala.
Papalla on vähän kaljua päälaella, neiti 3 v. tuumasi: "Pappa, sun tukka on vinossa."
Kaupan kassajonossa edessämme oli rastahiuksinen tyttö. Pieni tyttäreni kysyi minulta: "Miksi tuolla tädillä on hämähäkin jalkoja päässä?" Voi vain kuvitella, että minua hävetti aika hurjan paljon!
Miksi ukki ja mummo ovat kesäisin köyhiä?, kysyi Olivia isältään. Mökkimme on röttelö vanha talo ilman sähköä ja mukavuuksia...
Liisa 3v. huusi vessasta mummille:"Pyyhkimään!" Kun olin pyyhkinyt, sanoin:"Nyt pestään kädet." Liisa kieltäytyi ehdottomasti ja totesi tomerasti: "Sinähän sen pyllyn pyyhit."
Maija 2,5v. penkoi tukkaani ja puheli itsekseen:"Mitäs täältä löytyy?" Sanoin, että ei kai siellä mitään erikoista ole. Maija penkoi yhä ja hihkaisi sitten suureen ääneen:"PÄÄ! TÄÄLTÄ LÖYTYY PÄÄ!!"
Olin lukemassa neljävuotiaalle lapsenlapselle satua saapasjalkakissasta. Samalla sivulla oli kuva myllärin kotitalosta, ja myllystä, jossa mylläri kävi jauhamassa jauhoja. Poika tokaisi: "Onpas sillä lyhyt työmatka!"
"Kyllä me voidaan ottaa koiranpentu vaikka äiti on allerginen, äiti voi mennä vaikka leikkimökkiin!", totesi tyttö 5 v.
Olimme suht kiireellä (kuten yleensä) lähdössä autolla jonnekin asioille ja 4-vuotiaat kaksoset istuivat takapenkillä. Kuulin keskustelun, joka meni näin: "Kyllä mä tiiän, että me kaikki ollaan hirmuisia hätähousuja - mutta miten ihmeessä me kaikki ollaan synnytty samaan perheeseen!"
Vietettiin esikoisen, 2 v.,  kanssa laatuaikaan sunnuntaiaamuna sängyssä. Äitiä vielä väsytti. Hetken vieressä pyörittyään poika huomasi äidin kainalot karvoineen ja hihkaisi onnellisena: "Äiti, susta on tulossa koira!"
-Isi, sä oot tyhmä. -Ei kannata sanoa noin, se voi olla periytyvää. -??? -Niin, kun äiti ja isi on sinut tehnyt. -Ai mistä? Hamahelmistä vai?
Laitaksä nyt ne kahviuikkarit tonne veteen? (Äiti tekemässä teetä itselleen...)
Tunnettu raumalainen perinneruoka on lapskoussi. Kummipoikani pikkuveli tuli eräänä päivänä päiväkodista ja äiti kysyi:"Mitä ruokaa tänään oli päiväkodissa?" Poika vastasi reippaasti:"No sitä letsgou:ta!"
Elmeri 5 v. istui äidin auton kyydissä. Äiti etsi tiettyä katua ja harmitteli, kun ei millään meinannut löytää. Elmeri takapenkiltä tokaisi: "Äiti, pappa ei koskaan eksy, kun sen autossa on alligaattori, joka neuvoo perille."
Kolme alle kouluikäistä sisarusta juttelivat. Vanhin veli: Mä olen meidän perheen esikoinen! Ja pikkusisko, sä olet kuopus! Nuorempi isoveli: Mikä mä sitten oikeen olen, kun olen teidän välistä? Vanhin veli: No sä olet tietenkin keskonen!
"Mummi älä murise", sanoi 4-vuotias tyttärenpoikani, kun illalla otin hänet viereeni ja taisin nukahtaa ennen häntä :)
Olin laittamassa noin kolmevuotiasta poikaani nukkumaan yhtenä iltana hiukan normaalia aiemmin, ajatuksena oli katsoa itse illalla elokuva ja ottaa kyytipojaksi hiukan viiniä. Normaalien iltarutiinien, laulun ja hyväyöntoivotusten lisäksi kerroin lapselle, kuinka paljon häntä rakastan. Sanoin "Rakastan sua aivan valtavasti. Sä olet mun koko maailma." Lapsi ei pitänyt kuitenkaan aikaistetusta nukkumaanmenoajasta, vaan ilmoitti vastaukseksi "Älä yritä!"
Neljävuotias veljenpoikani sai pikkusiskon, jota keinutin sylissäni ja totesin: "Kyllä tämä pikku tyttö on niin uskomattoman ihana ja viaton!" Tiedustelin isoveljeltä, että tiesikö hän mitä viaton tarkoittaa. Mustasukkaisena hän totesi: "Tiijjän. Se tarkoittaa ihmistä, joka ei tee mittään".
Aamupuurot poskessa lykittiin pikku-ukkoa päiväkotiin lumessa. Väsymys katosi tiehensä, kun pikkumies huomasi lumipenkassa koiran pissajäljen: "Kato äiti, voisilmä."
Eero-poika katseli reilusti ylipainoista sukulaistätiä tarkasti ja kysyi totisena: "Oletko sinä Eija ollut edes nuorena kaunis?"
"Jos sinä äiti et ota minua syliin, minun täytyy etsiä toinen nainen."
Ajelimme lasten kanssa ja jouduin turvautumaan navigaattoriin. Ajoimme opastavasta naisäänestä huolimatta harhaan. Silloin 7-vuotias tuhahti takapenkiltä: "Olis pitänyt ottaa se miesääni, se on fiksumpi!"
Olimme menossa kauppaan. Huomasimme, että tien varressa olevan bussipysäkin katoksen lasit oli rikottu. Poikamme siihen: "Kyllä minä tiedän - se oli vahinko."
Eräs pikkutyttö totesi ylioppilasjuhlissa hieman närkästyneenä kaikesta hössötyksestä: "Eihän siitä saanut muuta kuin tuollaisen lippiksen."
Olimme menossa 7-vuotiaan veljentyttäreni kanssa elokuviin. Kassalla minun piti kirjoittaa nimeni käyttämääni virkistysseteliin, jolloin pikkutyttö hämmästyi: "Onko sunkin sukunimi XXX? Oletko säkin syntynyt siis joulukuussa?"
Kuopukseni oli alle vuoden ja konttausiässä, jossa kaikki roskat lattialta menivät hänen suuhunsa, kutsuimme taaperoamme imuriksi. Keskimmäinen lapseni (10v) oli kurkannut konttaavan lapsosemme vaippaan ja tokaissut "Tällä on pölypussi täynnä."
Miksi numero kuusi ei näytä puulta?
Tuli aika siirtyä kesäaikaan ja puhuimme illalla, että pitääkin siirtää kellot. Silloin nuorimmainen kääntyi, katsoi seinille ja kysyi: "Mihin me niitä sitten siirretään?"


1 comment:

vallerienachtigall said...

MHS to launch new casino with MHS at US-based
MHS is a 안산 출장안마 leading 문경 출장안마 provider of education in the USA and around the 하남 출장마사지 world. We offer MHS, global partners, the best 김해 출장샵 and most 전라남도 출장샵 innovative