Saturday, September 24, 2011

Idiomiluettelo

aasi
aasinsilta
aataminaikuinen
aataminomena
aavistaa pahaa
abi
absoluuttinen korva
ahmia silmillään
ahneella on paskanen loppu
ahtaa kitaansa
ahtaa, painaa, takoa päähänsä
ahteri
aiheuttaa harmaita hiuksia
aiheuttaa päänvaivaa
aiheuttaa, herättää pahaa verta
aika jättää
aika kultaa muistot
aika on kypsä
aika on rahaa
aika tuntuu pitkältä
aikaa myöten
aikaa sitten
aikaansa edellä
aikaikkuna
aikainen lintu madon nappaa
aikamiespoika
aikansa elänyt
aikarauta
aikoja sitten
aikojen alusta
aikuisen oikeasti
aina roiskuu kun rapataan
ainoa ja oikea
aisankannattaja
aisata
aivofilmi
aivokääpiö
aivopesu
aivoriihi
aivot niksahtaa
aivot pelaa
aivot pellolle
ajaa (mennä) mönkään
ajaa lusikka pohjassa
ajaa nasta laudassa / kaasu pohjassa /lusikka pohjassa
ajaa ohi, aika
ajaa parta
ajaa päin punaisia
ajaa päähän ajatuksia
ajaa ruokaa napaansa
ajaa takaa
ajaa yli
ajan hammas
ajan hermo
ajan hermolla
ajan kanssa
ajan kysymys
ajan päästä
ajan, aikansa kuluksi
ajat sitten
ajatella omilla aivoillaan
ajatella ääneen
ajatus kulkee
ajatus on vieras
ajopeli
akantappaja
akantekele
akat, ottaa/tekee
akateeminen vartti
Akilleen kantapää
akka
akkalauma
akkaväki
akkuna
akkuneste
alahuuli lerpallaan
alamaailma
alan asiantuntija
alan mies
alapeti
alapään huumori
alikessu
alittaa rima
alivalottunut
alkaa jänistää
alkaa keittää
alkaa piiputtaa
alkaa raksuttaa
alkaa tökkiä
alkaa vetää
alkkari
alkkarit
alko
alkolukko
alkovi
alkuasukas
alkuperäiskieli
alla päin
allakka
alle torihintojen
allekirjoittaa
allekirjoittanut
allit
almu
alta aikayksikön
alta pois
alun alkaen
alun perin
alvariinsa
amis
ammattikoulu
ammoiset ajat
amok
ampiaisen vyötärö
ampua kuula kalloonsa
ampua, heittää, ladata, luetella, sanoa, vastata
ankaralla kädellä
ankee
anna kun äitis
anna mun kaikki kestää
anna olla
anonyymi
anoppila
ans kattoo nyt
ansaintalogiikka
ansaita kannuksensa
antaa
antaa /(pitää) kurinpalautusta
antaa aikaa
antaa anteeksi
antaa arvoa
antaa elonmerkkiä
antaa heittää
antaa kenkää
antaa luonnon tehdä tehtävänsä
antaa luunappi
antaa mennä
antaa nenälle
antaa nyrkistä
antaa nyrkkien puhua
antaa olla
antaa palaa
antaa palttua
antaa periksi
antaa pirulle pikkusormi
antaa potkua
antaa pyyhkeitä
antaa päihin, saada päihin(sä)
antaa sapiskaa
antaa selkään, saada selkään(sä), tulla selkään
antaa soittaa
antaa suuta
antaa sydämensä puhua
antaa takaisin
antaa tulla
antaa turpaan
antaa tuta
antaa vahingon kiertää
antaa vetää
antaa ylen
antaa ymmärtää
antaa, jakaa persettä
antaa, lyödä, ojentaa, paiskata, pistää, tarjota,
antaa, lyödä, saada, vetää neniin, ottaa neniin(sä)
antaa, panna, pistää päänsä pantiksi
antaa, pistää, saada, tulla, vetää turpaan, turpiin
antaa, saada isän kädestä
antaa, saada korvapuusti, -tillikka
antaa, saada nappi otsaan
antaa, saada pillua
antaa, saada ympäri korvia
antaa/lyödä korville
antaa/näyttää luuvitosta
antaa/saada suunvuoro
apostolinkyyti
appiukko
apposen (ilkosen) alasti ja apposen auki
appro
apteekin hyllyltä
arvata kaksi kertaa
arvauskeskus
arvio
arvon herrasväki
aseet
asento
asettua poikkiteloin
asettua taloksi
asfaltti-ihottuma
asia ei kuulu X:lle
asia on edennyt X:ään
asia on pihvi
asia pähkinänkuoressa
asian A ja O
askel askeleelta
astalo
astua tilille
astua varpaille 
astua yhtä jalkaa
astua, polkea varpaille, liikavarpaille
asua saman katon alla
auervaara
auki, perse
aukoa päätä
aukoa päätään
aukoa, paukuttaa päätään
aukoa, repiä kitusiaan
aukoa, repiä turpaansa
Aurinkorannikko
aussi
aut
auta armias
auta miestä mäessä
autopilotti
avaimet käteen
avara, laaja, suuri sydän
avata silmät, silmänsä (näkemään)
avata suunsa
avata, paljastaa sydämensä
avittaa
avokki
avoppi
baakelsi
baana
baarimikko
bablata
bailata
balsamia haavoille
bambi
bamlata
banaani
basisti
baskeri
bemari
bestis
betoniporsas
bi
biffata
bileet
bimbo
bingo
bisse
blondi
bluffata
bluffi
boksi
boltsi hukassa
broidi
buffet
bunkkaaminen
bönde
chatti
chopperi
dekkari
demo
depis
digiboksi
diileri
diiva
dippi
dirikka
divari
dokata
dokata päänsä täyteen
dollarihymy
dollarin kiilto silmissä
dominoefekti
dumari
dumpata
duunata
dyykata roskiksia
e-pilleri
edestä ja takaa
edetä elämässään
ehdoin tahdoin
ehdoton
ehjin nahoin
ehta
ehtoota
ei aikaakaan
ei aivot pelaa
ei auta itku markkinoilla
ei elämä tähän lopu
ei erkkikään
ei erota oikeata kättä vasemmasta
ei halua astua jalallaan(kaan)
ei hassumpaa
ei hevon häntää
ei hullumpaa
ei hääppönen
ei ihmeempiä
ei ikinä olisi uskonut
ei juuta eikä jaata
ei jälkeäkään
ei järki päätä pakota
ei jätä mielikuvituksen varaan
ei jää epäselväksi
ei kaihda keinoja
ei kajoa (pikku)sormellakaan
ei kannettu vesi
ei karvan vertaa
ei kisko hohtimillakaan X:stä ulos
ei korvaansa lotkauta
ei koske pihdeilläkään
ei kunnian kukko laula
ei kusisikaan X:n suuntaan
ei kuulu X:lle
ei käsitä mitä X Y:ssä näkee
ei käy
ei lahjahevosen suuhun katsota
ei laske, päästä silmistään
ei liikauta (pikku)sormeakaan
ei liikauta eväänsäkään
ei liikauta lapaansa
ei liikauta lihastakaan
ei lähde kulumallakaan
ei lämmin luita riko
ei mahdu, mene päähän
ei mailla eikä halmeilla
ei makeaa mahan täydeltä
ei maksa vaivaa
ei matka eikä mikään
ei millään pahalla
ei minunkaan suuni tuohesta ole
ei missään tapauksessa
ei mitään muttia
ei mitään saumaa
ei moitteen sanaa
ei mulla mikään ole
ei muuta kuin menoksi
ei nuku silmän täyttä
ei näe, ajattele nenäänsä pitemmälle
ei ole
ei ole aavistustakaan
ei ole aikomustakaan
ei ole asiaa X:ään
ei ole hajuakaan
ei ole hassumpi ajatus
ei ole heikkoa
ei ole helppoa X:lläkään
ei ole herkkua
ei ole hermoja
ei ole hinkua
ei ole hullumpi
ei ole häpyä
ei ole hätäpäivää
ei ole hätää
ei ole hääppöinen
ei ole ihme että
ei ole jäniksen selässä
ei ole koiraa karvoihin katsomista
ei ole koskaan kuullut mitään
ei ole köyhä eikä kipeä
ei ole mehuja
ei ole millänsäkään
ei ole mistään kotoisin
ei ole mitään X:ää vastaan
ei ole moksiskaan
ei ole muuta kuin aikaa
ei ole muuta vaihtoehtoa kuin
ei ole nahkoihinsa mahtua
ei ole nokan koputtamista
ei ole pahan näköinen
ei ole pahitteeksi
ei ole paremmasta väliä
ei ole päätä eikä häntää
ei ole ristinsielua
ei ole sydäntä tehdä
ei ole toivoakaan
ei ole unen häivääkään silmissä
ei ole uskoa korviaan
ei ole valinnanvaraa
ei ole virkaa
ei ole vitun väliä
ei ole väliksikään
ei ole X:n laji
ei ole X:n mesta
ei ole X:n murhe
ei ole X:n päivä
ei ole X:n päänsärky
ei ole X:stä tietoakaan
ei olisi X:llekään pahitteeksi
ei ollut syntynytkään vielä kun
ei oo
ei ota kuuleviin korviinsa
ei ottaisi edes ilmaiseksi
ei ottaisi edes maksusta
ei pahan näköinen
ei paljon tarvitse
ei panna tikkua ristiin
ei paskan latinkia
ei paskempaa
ei pienintäkään elettä siihen suuntaan
ei pitele mikään
ei puhu eikä pussaa
ei puhu, ei pukahda
ei pääse yli eikä ympäri
ei päätä palella
ei saa kirveelläkään
ei saa päähänsä
ei saa sanaa, ääntäkään suustaan
ei saa silmiä irti
ei saa suutaan auki
ei saa unta silmään(sä)
ei sano juuta ei jaata
ei sano juuta eikä jaata
ei sano pahaa sanaa
ei se ota jos ei annakaan
ei sen kummempaa
ei sen puoleen
ei silitä päätä
ei sinne päinkään
ei sytytä
ei taida olla penaalin terävin kynä
ei tarvitse kahdesti käskeä
ei tarvitse X:ään päin enää sylkäistäkään
ei tee elettäkään
ei temppu eikä mikään
ei tiedä mihin silmänsä pistäisi
ei tiedä mistään mitään
ei tiedä miten päin olisi
ei tipu eikä lirise
ei tule kuuloonkaan
ei tule kysymykseen
ei tule mieleenkään
ei tule mitään
ei tule suvea
ei tunnu missään
ei tuu kesää
ei tässä jäniksen selässä olla
ei tässä mitään
ei tässä nyt muu auta
ei uskalla nenäänsä pistää ulos
ei uskalla nokkaansa pistää ulos
ei usko sen päivän koittavan
ei uutisia on hyvä uutinen
ei veikkoset
ei viitsi enää näyttää silmiään
ei viru ei vanu
ei voi olla totta
ei vähät mitään
ei X:n X:ää
ei X:stä koskaan tiedä
ei X:ää missään
ei yksi eikä kaksi X:ää
ei yksikään silmä jää kuivaksi
ei ymmärrä hevon vittua
ei ymmärrä mikä häneen meni
ei ymmärrä omaa parastaan
ei ymmärrä tuon taivaallista
ei oo
eikö sana kuulu
eikö sinulla ole silmiä päässäsi
eilisen teeren poika
eipä kestä
ekstaasi
eksä
elinkaari
elinkautinen
ellun kana
elukka
elvistellä
elämä
elämä ei ole ruusuilla tanssimista
elämänsä mies
elämänsä nainen
elämänsä tilaisuus
elättää, kasvattaa käärmettä/kyytä povellaan
elää ihmisiksi
elää kuin viimeistä päivää
elää kädestä kärsään
elää kädestä suuhun, kärsään
elää kättensä työllä
elää pyhällä hengellä
elää päivä kerrallaan
elää siivellä
elää tätä päivää
emävalhe
en käsitä mitä sinä näet tuossa
en minä niin juuso ole, että
en ole uskonnollinen
en osaa sanoa
en puhu
en puhu englantia
en puhu suomea
en tajua
en tiedä
en ymmärrä
enemmän kuin myöntyväinen
enemmän tai vähemmän
enkun
ennemmin tai myöhemmin
ennen pitkää
ennustaa, katsoa kädestä
ennustajaeukko
ensi kädessä
ensi näkemältä
ensi/toisen käden tieto
ensimmäinen kerta X:n historiassa
ensteks
entistä ehompi
epämääräinen aines
erkkari
erottaa jyvät akanoista
erottaa silmänvalkuaiset
eräänä päivänä
esittää haiseva protesti
esittää haiseva vastalause
esittää viatonta naamaa
esivalta
establishment
Esterin perseestä
etoa
etsiä kissojen ja koirien kanssa
etsiä käsiinsä
etsiä omia rajojaan
etsiä silmä kourassa
ettei paremmasta väliä
että napa naukuu/ paukkuu
eunukki
evakko
EVVK
eväkäs
eväs
fade
farkku
fasistinen
feissari
fiilinki
fikkari
filmi katkeaa
filmi pysähtyy
foto
fransmanni
fundeerata
fylli
förskotti
gorilla
gradu
grammari
h-moilanen
haarojen välissä, välistä, väliin
haastaa riitaa
haaveri
haaviin, jäädä
habitus
haihtua päästä
haiku
hailee
haipakka
haise vitulle
haista huilu
haista paska
haista vittu
haista ääneen
haistaa palaneen käryä
haistattaa pitkät
haistattaa pitkät paskat
haistella ilmaa
hajota ja hallitse
hajottaa
hakata käsiään (yhteen)
hakata, iskeä, lyödä, puskea päätään seinään
hakea duunia
hakea tanssimaan
hakea työtä
hakkeri
hakotie
haksahtaa
haku päällä
hakusessa
halaistua sanaa
halitulijallaa
haljeta naurusta
haljeta onnesta
haljeta pää
halju
halkoa hiuksia
halkoa hiusta/hiuksia
hallinnassa
hallita hermonsa
hallita jutut (jutskat)
hallitusherra
halstari
halveerata
hamara
hamassa tulevaisuudessa
hameväki
hammasta purren
hampaankolossa
hampaat irvessä
hampaat kalisevat
hampaat lyövät loukkua
hampaat naulaan
hampaisiin asti aseistautunut
hamppari
hamppu
hampuusi
hamuta
hanata vastaan
hanikka
hankkia elämä
hannuhanhi
hanska
hanslankari
hantaaki
hanurimies
hanurista
hapannaama
harata vastaan
harjakaiset
harmaat
harmaat aivosolut
harppu
harva se päivä
harvassa kuin kanan hampaat
hassata
hassu
hatkat
hattara
hattutemppu
hatunnoston arvoinen
hatuttaa
haudan partaalla
haukata paskaa
haukkoa henkeä
haukkua silmät korvat/suut silmät täyteen
haukkua väärää puuta
hauska tutustua
hauskaa joulua
hauskaa pääsiäistä
hautoa päässään
hehtaariperse
hei hei
heikkona hetkenä
heilua kuin heikkopäinen
heilua kuin heinämies
heiluttaa häntäänsä
heipata päässä
heippa
heit huomiseen
heittiö
heittänyt veivinsä / potkaissut tyhjää
heittäytyä juttusille
heittää femma
heittää hatusta
heittää heit
heittää helttaa, hetulaa
heittää helvettiin
heittää henkensä
heittää herjaa
heittää hitoille
heittää huuhaata
heittää huulta
heittää jalkaa
heittää kirves kaivoon
heittää lapsi pesuveden mukana
heittää legendaa
heittää leipiä
heittää lonkalta
heittää lusikka nurkkaan
heittää läppää
heittää menemään
heittää mäkeen
heittää pihalle
heittää pitkäkseen
heittää pitkää sylkeä
heittää pois
heittää päästä
heittää päästä, nupista
heittää reissu
heittää rundit
heittää siipeen
heittää tuhkaa silmiin, silmille
heittää tyhjää
heittää veivinsä
heittää vesilintua
heittää yrjöt
heittää, imeä, mättää, nykäistä, pistää, pistellä
heittää, vetää niskaansa
heivata
heko heko
hella
hellanlettas
hellapoliisi
hellu
helmasynti
helpommin sanottu kuin tehty
helpotuksen huokaus
helppo nakki
helppoon, mennä
helvetin kuustoista
hemmo
hengailla
hengata yhdessä
hengittää, huohottaa niskaan
henkari
henkeen ja vereen
henkensä kaupalla
henkeä sisään
henki kulkee
henki kurkussa
henkihieveri
henkilöllisyystodistus
henkilöpaperit
henkipatto
henkireikä
henkitoreissa
henkselit
hepo
heppi
hepponen
heppu
hepsankeikka
hepuli
herahtaa vesi suuhun
heretä
heristellä korviaan
heristää nyrkkiä
heristää, höristää korviaan
herja kulkee
herjata
herkkupeppu
hermo(t) menee
hermot kireällä, riekaleina
hermot loppuu
hermot ovat tiukalla kuin viulunkielet
hermot palaa
hermot pettävät
hermot pinnalla, pinnassa
hernesoppa
herppi
herrahissi
herran kukkarossa
herranpieksut
heräteostos
herättää huomiota
herättää ihmetystä
herättää nukkuva karhu
herättää pahaa verta
hetekka
heti alkuun
heti kun silmä välttää
heti kättelyssä
hetken mielijohteesta
hetku
hetkuttaa
heureka
hevillä, hevin
hevon kuusi
hevon paskaa
hevonkuuseen
hevoset karkaa
hevoskuuri
hidastaa spiidiä
hieroa nenää
hieroa silmiä
hiffaa
hihhuli
hihkua
hiilari
hiippari
hiirenhiljaista
hiisi
hiivatin kuusessa
hiki hatussa
hiki päässä
hikilaudat
hikinen
hikipinko
hilavitkutin
hilkulla
hillitä itsensä
hillitä, säästää suutaan
hillitön
hilseen yli
hilut
hima
himo
himottaa
himpsun verran
hinkki
hinku
hintata
hintsusti
hioa hampaitaan
hioa kynsiään
hipat
hipelöidä
hipihiljaa
hipiä
hippalot
hippulat vinkuen
hippulat vinkuu
hiprakassa
hiprakka
hipsii
hirnua
hirttää kiinni
hirttää munistaan
hissimusa
hiton kuustoista
hitosta
hitti
hitto
hitusen
hiukset kuin harakanpesä
hiukset nousevat pystyyn
hiuskarvan varassa
hiuskarvan verran
hiuti
hivellä, viehättää korvaa
hivellä, viehättää silmää
hodari
hoilata hoosiannaa
hoilottaa
hoitaa hommat
hoitaa tiskit
hoituri
hokema
holisti
holkki
hollilla
holotna
holvaus
homenokka
homma
homma hanskassa
homma pesee
honkkeli
honottaa
hoppu
horina
horkka
hormi
hornantuutti
hosottimet
hospotipomiloida
hotaista
hotkia
housut puolitangossa
huido mitä huidot
huimata päätä
huithapeli
huitsin nevada
hujan hajan
hujoppi
huki
hukka perii
hulivili
huljutella
hullu
hullun lailla
hullunkiilto silmissä
hulmauttaa hiuksia, hiukset hulmuten
hulppee
humahtaa, kihahtaa, kolahtaa päähän
humista korvissa
humputella
hunajapupu
hunningolla
hunsvotti
huolehtia omista asioistaan
huomenta
huomisen huolia ei tunneta
huonossa hapessa
huopatossutehdas
huppari
huppeli
huppu silmillä
hurri
hurry uppia
huru-ukko
huti
hutkia
huudella perään
huudossa
huuhkaja
huulella
huulet lentävät
huulet sinetöidyt
huuli lentää
huuli pyöreenä
huuliveikko
huumeveikko
huuperi
huurteinen
huutaa esiin
huutaa kuin hinaaja
huutaa kuin päätä leikattaisi(in)
huutaa suoraa huutoa
huvin vuoksi
hybridi
hygienia
hykerrellä käsiään
hyntteet
hypettää
hyppiä nenälle
hyppiä seinille
hyppiä silmille
hyppyset
hyppää järveen
hypätä hynttyisiin
hypätä kyytiin
hypätä nahoistaan
hypätä päälleen
hypätä/hyppiä nenälle, nenille
hypätä/hyppiä silmille
hyvis
hyvissä ajoin
hyvä huuli
hyvä sauma
hyvä suustaan
hyvä veli -järjestelmä
hyvä, huono luku/laskupää
hyvällä tuulella
hyvän aikaa
hyvän sään aikana
hyvänen aika
hyvässä lykyssä
hyvät hermot
hyvät jatkot
Hyvät naiset ja herrat
hyvät neuvot
hyvät yöt
hyvää huomenta
hyvää hyvyyttään
hyvää iltaa
hyvää joulua
hyvää kyytiä
hyvää pataa
hyvää päivänjatkoa
hyvää päivää
hyvää päivää kirvesvartta
hyvää syntymäpäivää
hyvää uutta vuotta
hyvää vappua
hyvää viikonloppua
hyvää ystävänpäivää
hyvää yötä
hyypiö
hyyryläinen
hyytelöisin polvin
hyytyä
hyökätä vihollisen selkään
hyökätä, syöksyä niskaan
hädin tuskin
häikkä
häippäistä matkoihinsa
häipyä kuvioista
häipyä maisemista
häiritä rauhaa
häkki heilahtaa
häkkilintu
häkä
häkäpönttö
hännystelijä
häntä koipien välissä
häntä pystyyn
härdelli
hävetä silmät päästään
hävitä silmistä
hävitä suihin
hääppönen
hökkeli
hökötys
hölistä
hölkäsen pöläys
höllätä
hölökyn kölökyn
höntti
hönö
hönöttää
höpistä
höplästä
höpsis
höpsistä
höpsö
höpö-höpö
höpönlöpön
höpöttää
hörökorvat
höskä
hötkyillä
höttö
höveli
höyhensaari
höyhensarja
höylätä muovirahaa
höyryissä
höyrytä
höyrähtänyt
höystö
hööki
idiootti
idis
idän ihme
ihailla kättensä työtä, olla jnk kätten työtä
ihan jees
ihan kielen kärjessä
ihan kuin se olisi mitään auttanut
ihan lätkässä
ihan pa, perse auki
ihan pihalla
ihan piipussa
ihan sama
ihanko totta
ihme ja kumma
ihmeiden aika
ihmemies
ihmetellä ääneen
ihmisten aikaan
ihmisten ilmoilla
ihmisten silmissä
ihmistiede
iho umpeen
iili
iiliäinen
iisakinkirkko
iisi
iivana
ikivihreä
ikuinen kakkonen
ikuinen kaupunki
ikuiselle matkalle
ikuisiksi ajoiksi
ikä painaa hartioita
ikäloppu
ikäpresidentti
iljetä
ilkosen alasti
ilkosillaan
illan suussa
ilmakko
ilman aikojaan
ilman ennakkovaroitusta
ilman muuta
ilman sarvia ja hampaita
ilme venähtää
iloliemi
imaista, vetää jtk nahkaansa
imeä jnk verta
imeä naamaansa
imppaus
imuroida
info
inhimillinen tekijä
inkkari
inkkarikanootti
inssi
inttileski
invapaikka
irkki
irkku
irrotella
irtolainen
isi
iskeä
iskeä hermoon
iskeä järkeä päähän
iskeä kirveensä kiveen
iskeä menokuume
iskeä miestä
iskeä morkkis
iskeä naista
iskeä pakokauhu
iskeä silmänsä jhk
iskeä silmää
iskeä suonta
iskeä X:ää
iskeä, juosta päänsä seinään
iskeä, ladata, lyödä luuri korvaan
iskeä, lyödä nyrkkiä pöytään
iskeä, nikata silmää
iskussa
iso kiho
iso pää ja harvassa korvia
isokenkäinen
issikka
istua kahdella tuolilla
istua kaljalla
istuu/sopii kuin nenä päähän
isän kädestä
isänmurha
itikka
itkeä pillittää
itkeä silmät päästään
itku ja hammasten kiristys
itku kurkussa
itku markkinoilla
itkupilli
itse kukin
itsensä työllistäminen
itsepähän petaat
itsestään selvä
ituhippi
iän ikuinen
iät ja ajat
iät kaiket
ja niin edelleen
ja piste
ja silleen
ja sitä rataa
jaaritella
jakaa oikeutta
jakeluun
jakorasia
jalalla koreasti
jalalle vie
jalan mitan edellä
jalat kuin lyijyä
jalat maan pinnalla
jalat maassa
jalat spagettina
jalka nousee kevyesti, jalka ei enää nouse
jalkojen juuressa
jamassa
jamit
jano yllättää
janota jnk verta
jatkaa matkaa
jatkaa X:ää rataa
jatkot
jauhaa paskaa
jauhaa skeidaa
jauhopeukalo
jauhot suuhun
jeeppi
jeesusteippi
jeesustella
jehova
jenkkakahvat
jenkki
jenkkifutis
jenkkilä
jep
jepari
jeppe
jepulis
jermu
jestas sentään
jetsulleen
jnk kädet ovat sidotut
jnk maksa sulaa
jnk pään mukaan
jo otti ohraleipä
johan on markkinat
johan pomppasi
joka iikka
joka jumalan ilta
Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
joka lähtöön
joka sorkka
joka tapauksessa
joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään
jokapaikanhöylä
jokapäiväistä ravintoa
Jokisen eväät
joko V tai itket ja V
joku kävelee minun haudallani
joku päivä
joku toinen kerta
joku tolkku
jomottaa
jonakin päivänä
jonninjoutava
jopi
jorata
joriini
joro
joron jäljillä
jos niikseen tulee
jos tädillä olisi munat niin täti olisi setä
jos X koko maailman kaataa
jos X olisi toisin
jotain hampaan kolossa
joutsenlaulu
joutua boseen
joutua hukkateille
joutua huonoon seuraan
joutua jnk hampaisiin
joutua jnk kynsiin
joutua jnk käsiin
joutua kahjulaan
joutua käsikähmään
joutua ojasta allikkoon
joutua surman suuhun
joutua tekemisiin
joutua vasaran alle
joutua, jäädä alakynteen
joutua, mennä suoraan suden suuhun
joutui kiikkiin
juhlakalu
juhlakunnossa
juju
jukoliste
jukra
juksata
julistaa pannaan
julkkis
julkku
jumalan selän takana
jumatsuikka
jumbo
jumbojetti
jumbosija
jumissa
jumittaa
jumppa
jumputtaa
juna meni jo
junnu
junnufutis
juntata
juntti
juoda päänsä täyteen
juoda teet
juoda, vetää, dokata pää(nsä) täyteen
juonessa mukana
juontaa juurensa
juopon tuuri
juorukello
juorupeili
juoruämmä
juosta henki kurkussa
juosta kaula kiinni, umpeen
juosta kello kaulassa
juosta kieli vyön alla
juosta minkä jaloista lähtee
juosta pää kainalossa
juosta X:n perässä
juosten kustu
juppi
jurrissa
jussinpaita
just ja just
justeeri
jutska
juttu juoksee
juttu luistaa
juttuun, tulla
jutun juuri
juuri ja juuri
juuri niin
juustomaito
juutit
jymäyttää
jyrätä
jysähtää kaalissa
jyvä silmässä
jyväjemmari
jyvällä asiasta
jyvät akanoista
jyystää
jäbä
jäde
jäitä hattuun
jälkijunassa
jälkkäri
jämerä
jämtti
jämä
jämähtää paikalleen
jäniksen selässä
jänishousu
jänistää
jännäri
järki käteen
järki sanoo että
järkky
järkkäri
jätkä
jättää jnk harteille
jättää jnk niskoille
jättää jälkensä
jättää oman onnensa nojaan
jättää pulaan
jättää väliin
jätän päätettäväksi
jäykkä niska
jäynä
jäädä fakkiin
jäädä jälkeen
jäädä kesken
jäädä kiinni
jäädä koukkuun
jäädä kuin nalli kalliolle
jäädä kuppaamaan
jäädä käteen
jäädä lehdellä soittelemaan
jäädä luokalle
jäädä messistä
jäädä nuolemaan näppejään
jäädä omille teilleen
jäädä paha maku suuhun
jäädä päälle
jäädä rysän päältä kiinni
jäädä suustaan kiinni
jäädä tyhjän päälle
jäädä, joutua jalkoihin
jäätävät silmät
kaahata
kaakki
kaapin paikka
kaara
kaasari
kaasu pohjassa
kaasussa
kaataa ketoon
kaataa vettä hanhen selkään
kaatokänni
kaatua onnesta
kaatua, lentää nenälleen
kaavailla
kadota maisemista
kadottaa kielensä
kahakka
kahden tulen välissä
kahden vaiheilla
kaheli
kahiseva
kahta kauheammin
kahveli
kahvihammasta pakottaa
kaikeksi onneksi
kaikella kunnioituksella
kaiken aikaa
kaiken huipuksi
kaiken kaikkiaan
kaiken kukkuraksi
kaiken pahan alku
kaiken pahan alku ja juuri
kaiken varalta
kaikessa rauhassa
kaikesta huolimatta
kaiket päivät ja yöt
kaikin puolin
kaikin voimin
kaikkea hyvää
kaikkea sitä kuulee
kaikki jotka kynnelle kykenevät
kaikki kotona
kaikki oikeudet pidätetään
kaikki on lopussa
kaikki paha alkaa X:stä
kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen
kaiku
kaikua kuuroille korville
kaikua, puhua kuuroille korville
kainaloinen kana
kaistapää
kaivaa kuvettaan
kaivaa maata jalkojen alta
kaivaa nenäänsä
kaivaa, kerjätä verta nenästään
kajarit
kajauttaa
kakara
kakistaa ulos
kakka
kakkosnelonen
kakkulat
kakluuni
kako
kakoa
kakru
kaksi kärpästä yhdellä iskulla
kaksipiippuinen juttu
kaksiteräinen miekka
kala kuivalla maalla
kalajuttu
kalasoppa
kalasääski
kalavelka
kaljakori
kaljamaha
kaljapullo
kaljasaavinpeitto
kaljaveikko
kaljoissa
kalkkis
kalkkiviivoilla
kallistaa korvansa
kallistella taskumattia
kallonkutistaja
kalmisto
kalossit
kalu
kalvosulkeiset
kamasaksa
kamat kasaan
kammeta
kamoissa
kampanisu
kampura
kamu
kana kynittävänä
kananlento
kananpaska
kanat orrella
kandi
kanisteri
kanittaa
kankkulan kaivo
kankkunen
kankkunen painaa
kannat kattoon
kannustinloukku
kansa kaikkoaa ympäriltä
kansan karttuisa käsi
kansan suussa
kansankynttilä
kansanmies
kantaa huolta
kantaa kaunaa
kantaa kortensa kekoon
kantaa käsillään
kantaa lasta rintansa alla
kantaa lasta sydämensä alla
kantaa vastuu
kantaa, lähteä jalat edellä
kantakundi
kantapään kautta
kantrimusa
kantti
kantti kertaa kantti
kanttiini
kanttura
kanttuvei
kapakka
kaponen
kapsahtaa, karata jnk kaulaan
kapsäkki
kapula
kapulakieli
kapusta
kara
karahka
karahteerata
karaista, karauttaa kurkkuaan
karauttaa
karavaanari
karhukopla
karhunpalvelus
karistaa harteiltaan
karistaa kannoiltaan
karistaa pölyt buutseistaan
karistaa tämän maan tomut jaloistaan
karkki
karmee
karmia selkäpiitä
kartano
karvalakkipuoli
kasarmi
kasata
kassilohi
kastaa kurkkua
kastaa, kastella kaulaa
kaste
kasteli allensa
kastella kaulaa
kasvaa silmissä
kasvaa yli pään
kasvi
kasvot karahtavat punaisiksi
kateudesta vihreä
katin kontit
katinpaska
katkaista hävyltä häntä
katkaista niskansa
katkaista, taittaa niskansa
katko
kato ku mä
katsella karsain/suopein silmin
katsella puolella silmällä
katsella vain toisella silmällä
katsella, seurata asiantuntijan silmällä
katsella, vilkaista syrjäsilmällä
katso silmillä, älä rei'illä
katsoa alta kulmain
katsoa avoimin silmin
katsoa karsaasti
katsoa kieroon
katsoa kuin halpaa makkaraa
katsoa läpi
katsoa läpi sormien
katsoa napittaa
katsoa nenänvarttaan pitkin, pitkin nenän vartta
katsoa omin silmin
katsoa pahasti
katsoa parhaaksi
katsoa perään
katsoa pitkään
katsoa sillä silmällä
katsoa silmä kovana
katsoa silmästä silmään
katsoa vaaraa, kuolemaa, totuutta suoraan silmiin
katsoa vinoon
katsoa yli olan
katsoa, tsiigailla sillä silmällä
katsotaan nyt
katti
katto pään päälle
katumuspilleri
kauhtua
kauhukakara
kauhun tasapaino
kauhusta kankeana
kaulaansa myöten suossa
kaulakiikku
kauniita unia
kaupan päälle
kauppakassi
kaupungin keuhkot
kaupungin, maailman napa
kautta rantain
kehittyä suukopua
kehveli
kehäraakki
keikauttaa päätään
keikistellä
keikka
keittää kahvit
keittää yli
kekkulissa
keksiä, tekaista omassa päässään, omasta päästä(än)
kelata
keli
kelirikko
kellistellä
kellokas
kengurubensa
kenkä puristaa
keno
kenraaliharjoitus
kenttä
kepeät mullat
keplotella
keppari
Kepu
kepulainen
kepulikonsti
kerjätä kuonoon
kerjätä neniinsä
kerjätä turpaansa
kermanekka
kermaperse
kerrankos sitä
kerros kerrokselta
kerrospukeutuminen
kerta kaikkiaan
kerätä ajatuksiaan
kerätä kamppeensa
kerätä rohkeutta
kerää luusi
kesken kaiken
keskenäs
keskikalja
keskittää katseensa
kessu
kessutella
kestikievari
kestosuosikki
kestää päivänvaloa
kestää, pitää hermot
ketarat ojossa
kettu ja pihlajanmarjat
kettutyttö
kettuuntua
ketunhäntä
ketunhäntä kainalossa
keuhkota
keulia
keventää, purkaa, huojentaa sydäntään
kiehua hellalle
kiekko
kielari
kielen kostuke
kielen siteet laukeavat
kielenkantimet, kielenkannat laukeavat
kieli ei käänny suussa
kieli ei tahdo taipua
kieli keskellä suuta
kieli laulaa
kieli menee solmuun
kieli pitkällä
kieli pitkällä, pitkänä
kieli vyön alla
kierot silmät
kiertopalkinto
kiertää (pikku)sormensa ympärille
kiertää kehää
kiertää kuin kissa kuumaa puuroa
kiertää lakia
kiertää puukkoa nahassa
kietoa joku pikkusormen ympärille
kiho
kiikkiin
kiikkutuoli
kiiltävänappinen
kiinalainen
kiinni veti
kiinni, tukkoon
kiinnittää huomiota
kiipelissä
kiireen vilkkaa
kiireestä kantapäähän
kiitorata
kiitos kohteliaisuudesta
kiitos samoin
kiitti mulle riitti
kiitti vaan seurasta
kiittää onneaan
kiittää, tervehtiä, hyvästellä kädestä (pitäen)
kikkailla
kikkeli
kiksaista, vetää koipeen
kiksit
kilisevät kassissa
kilke
killeri
killinki
killisilmä
killistellä
killuttimet
kilolasit
kilometri
kilometritehdas
kilppari
kilppis
kilsa
kimittää
kimma
kimppa
kimpsut ja kampsut
kimuli
kintahalla
kinttu
kintut solmussa
kinuta
kipaista
kipale
kipeesti
kipeä juttu
kipinämikko
kippari
kipristellä varpaitaan
kipsa
kipsi
kipuraha
kipusisko
kiree
kiri
kiristellä hampaitaan
kiristää suolivyötä
kirjakieli
kirjallinen tehokeino
kirjoittamaton sääntö
kirkastaa kurkkuaan
kirkossa kuulutettu
kirkossa kuulutettu juttu
kirppari
kirppis
kirveellä veistetty
kirvellä mieltä
kirvesvartta
kiskoa
kiskoa encoret
kiskoa keskaria
kiskuri
kismitellä
kissa
kissa kuumalla katolla
kissa paskalla
kissa pöydälle
kissa vienyt kielen
kissalan pojat
kissan paskat
kissan viikset
kissanhännänveto
kissanpaska
kissanpäivät
kissanristiäiset
kissansilmä
kissojen ja koirien kanssa
kisu
kita kiinni
kitkutella
kitupiikki
kituset
kiusan päin
kiusanhenki
kiusankappale
kivat sulle
kiveen hakattu
kiven alla
kiven sisässä
kivenheitto
kivi
kivi, paino putoaa, vierähtää sydämeltä
kivikausi
kiviriippa
klaarata
klani
klenkka
kliimaksi
klimppi
klippauskone
klisee
kloppi
klyyvari
knoppi
koepallo
koeta pärjätä
koettaa onneaan
kohauttaa hartioitaan, harteitaan
kohauttaa olkaansa, olkapäitään
kohdella kaltoin
kohdella kovin kourin
koheltaa
kohmelo
kohottaa kulmiaan
kohottaa/nostaa kätensä jtk vastaan
kohtalon käsi
kohtuukäyttäjä
koijari
koira haudattuna
koira veräjästä
koira älähtää
koiranilma
koirankorvilla
koiranleuka
koittaa
kokata
kokea karvaasti
kokea kovia
kokeilla siipiensä kantavuutta
kokemuksen rintaääni puhuu
kokemuksen syvä rintaääni
koko paska
koko, täydestä sydämestään
koksu
kolahtaa
kolahtaa kaaliin
kolho
kolhoosi
kolkata
kollottaa
kolmantena jalkana
kolmas jalka
kolopallo
kolso
kolvi
komissio
kommervenkki
kompakysymys
kompata
kompiainen
kompura
konehuone
kongi
konitohtori
konjamiini
konkari
konkelo
konkkaronkka
konna
konnankoukku
konnari
konseptit sekaisin
konstailla
kontti
kontto
koodi
koota arvokkuutensa
koota hehkuvia, tulisia hiiliä pään päälle
koota itsensä
koottava
kopla
koplata
koppalakki
kopsata
kopsu
kopteri
korjata luunsa
korkata keput
korkea, matala otsa
korkkaamaton pakkaus
korohoro
korottaa äänensä
korpi
korpilaki
korppu
korsteeni
korsto
kortisto
kortonki
kortsu
korvamerkki
korvan juuressa
korvan kuuluviin, kuulumattomiin
korvantaustat vielä märät
korvat höröllä/hörössä
korvat soivat
korvat soivat, korvissa soi
korvatillikka
korveta
korvia myöten
korviaan myöten rakastunut
korviaan myöten velassa
korvis
koska tahansa
koskis
kostea ilta
kosteita unia
kostuttaa kieltään
kostuttaa kurkkuaan
kostyymi
koti, uskonto, isänmaa
kotihirmu
kotiin on moni kuollut
kotipolttoinen
kotiryssä
kotkannenä
kotkotus
kottero
kotvääpeli
kouhottaa
koukussa
kouraista sydänalasta
kouria
kova jätkä
kova kallo
kova luu
kova naama
kova pää
kova sana
kova suustaan
kova vatsa
kova, paha suustaan
kovaa kyytiä
kovat jutut
kovat kaulassa
kovat piipussa
kovettaa sydämensä
kovettaa sydämensä, sydän kovettuu
kovis
kraana
kraateri
kranttu
kremppa
kristillinen tasajako
Kristuksen morsian
kroisos
krokotiilin kyynel
kronkeli
kroolata
kroppa
krouvi
kruusailla
krääsä
kude
kuherrella
kuhnastella
kuikelo
kuin
kuin kaksi marjaa
kuin kala kuivalla maalla
kuin kala vedessä
kuin kanan lento
kuin kissa ja koira
kuin kissa pistoksissa
kuin koira veräjästä
kuin kynsille lyöty
kuin maa olisi niellyt
kuin maasta polkaisten
kuin mitään ei olisi tapahtunut
kuin myrskyn merkki
kuin nalli kalliolle
kuin norsu posliinikaupassa
kuin pelkkää ilmaa
kuin perseeseen ammuttu karhu
kuin pipoa
kuin pukki kaalimaan vartijana
kuin puulla, nuijalla päähän lyöty
kuin puusta pudonnut
kuin salama kirkkaalta taivaalta
kuin sieniä sateella
kuin sillit purkissa/suolassa
kuin tervan juontia
kuin tilauksesta
kuin tuli hännän alla
kuin tulisilla hiilillä
kuin uusi
kuin vesi hanhen selästä
kuin viilipytty
kuin yhdestä suusta
kuinka ollakaan
kuinka paljon
kuinka paljon se maksaa
kuinka tämä sana lausutaan
kuinka vanha olet
kuinka voit?
kuinka voitte
kuinkas, mitenkäs nyt suu pannaan
kuitata
kuitti
kuivaa tuohta
kuivat, vetää
kuivin silmin
kuivua kokoon
kuka huonommin kuka paremmin
kuka sinä olet
kukapa tietää
kukkea
kukko tunkiolla
kukkoilla
kukkona tunkiolla
kuksia
kulahtanut
kulkea avoimin silmin
kulkea laput silmillä
kulkea maha pystyssä
kulkea minne nenä/nokka näyttää/neuvoo
kulkea nenä/nokka pystyssä
kulkea omia polkujaan
kulkea X:n kanssa
kulkea, olla vapaalla jalalla
kulli
kullinluikkaus
kulovalkea
kultainen keskitie
kultainen kädenpuristus
kultaiset ajat
kultakaivos
kultsi
kulua kansan kädessä
kulutusjuhla
kumauttaa
kumi
kumi palaa
kumma kyllä
kumota
kumpparit
kun helvetti jäätyy
kun ikä sallii
kun velat muuttuu saataviksi
kundi
kuninkuuslaji
kunkku
kunnari
kunnialaukaus
kuolata
kuolema raapii persettä
kuoleman kielissä
kuoleman käsi korjaa
kuolla nauruun
kuolla oman käden kautta
kuolla saappaat jalassa
kuolla seisovilta jaloiltaan
kuolla, menehtyä käsiin
kuolleen miehen kytkin
kuolleena syntynyt ajatus
kuollut ja kuopattu
kuoma
kuoriämpäri
kuormuri
kuparisepät
kupeksia
kupla otsaan, otsassa
kuplavolkkari
kupletin juoni
kuplia nupissa
kuppaaminen
kuppailla
kuppainen
kuppia nurin
kuppikunta
kuppila
kupru
kupu
kurahousut
kuraläppä
kurantti
kurimus
kurkata
kurkku on kuin riivinrauta
kurkku suorana
kurkkua myöten täynnä
kurko
kurkottaa kaulaansa
kurri
kursio
kurvata
kurvi
kusessa
kusettaa
kusi sukassa
kusiainen
kusiluistimet
kusipää
kusiränni
kusitolppana
kuskata
kusta
kusta päässä
kusta, nussia, sahata silmään
kutea
kuteet
kuten olisi jo
kutina
kutistaa kalloa
kutkuttaa, kutitella (nauru)hermoja
kutkuttava
kuudestilaukeava
kuula kalloon
kuulemiin
kuulemisiin
kuulla kunniansa
kuulua asiaan
kuulua kuvioon
kuulua ruumiineen sieluineen
kuumaa kamaa
kuumakalle
kuumat aallot
kuuna kullan valkeana
kuuna päivänä
kuunnella korvat kuumina
kuunnella puolella korvalla
kuunnella sujuvasti
kuunnella toisella/puolella korvalla
kuuroille korville
kuutamokeikka
kuutio
kuviot
kyetä kynnelle
kyhnöttää
kylki kyljessä
kyllä routa porsaan kotiin ajaa
kyllä se siitä
kylmä hiki nousee otsalle
kylmä rinki takapuolen/perseen ympärillä
kylmät väreet selkäpiissä
kylmätä
kylmää kättä
kylppäri
kyly
kylähullu
kymppi nokkiin
kyniä
kynnelle kykenevä
kynnet syyhyävät
kynsin hampain
kynsin hampain
kynsäistä korvallista
kynttilä vakan alle
kynä kirpoaa kädestä
kypsyä päässä
kypsä
kyrpiintyä
kyrsä
kysellä perään
kysy vaan kuinka paljon
kysymys on siitä, että
kysyt vielä
kytis
kyttyrä, tykkää
kytät
kytätä
kyykyttää
kyylätä
kyytipoika
käden jatke, jatko
käden käänteessä
käden ulottuvilla
kädenvääntö
kädestä käteen
kädestä pitäen
kädet ristissä/ristiin
kädetön
kähveltää
käkkäräpää
kälkättää
kämppä
känistä
känni
kännikala
kännipäissä
kännissä kuin käki
kännykkä
käppäillä
käpälät irti
käpälöidä
kärhämä
kärkeen
kärkkyä
kärpäsenä katossa
kärpäsestä härkänen
kärsiskös kysyä
kärsiä, tuntea nahoissaan
kärtsätä
kärttää
kärvistely
kärytä
kärähtää
käräyttää
käsi kädessä
käsi käy
käsi sydämellä
käsirysy
käsissään
käsityö
käsky käy
käteinen
kätkeä kasvot käsiinsä
kätkeä, laskea maan poveen
kätsy
kättä pitempää
kättä päälle
kävellä käsikkäin
kävi miten kävi
käydä asiaan
käydä asialla
käydä baarikaapilla
käydä goisimaan
käydä hermoille
käydä hermon päälle
käydä hullusti
käydä huonosti
käydä hyvin
käydä iholle
käydä ilmi
käydä kateeksi
käydä katsastamassa
käydä kiinni
käydä kimppuun
käydä klassiset kuviot
käydä kurkkuun
käydä kuumana
käydä käsiksi
käydä läpi
käydä maata
käydä maksalle
käydä nostelemassa
käydä nukkumaan
käydä ohraisesti
käydä pitkäkseen
käydä päinsä
käydä päälle
käydä sapelle
käydä suihkussa
käydä sydämelle
käydä sääliksi
käydä taloksi
käydä tsägä
käydä tyttärissä
käydä vieraissa
käydä vähiin
käydä ylikierroksilla
käydä yöjalassa, tulla yöjalkaan
käydä, mennä veriin
käyhän se niinkin
käyttää aineita
käyttää huumeita
käyttää hyväksi
käyttää imuja
käyttää kaiken suostuttelutaitonsa
käyttää, piestä suuta(an)
käytöksen alennus
kääntyä X:n puoleen
kääntää keput
kääntää kylkeä
kääntää selkänsä
kääntää silmät
kääntää toinen poski
kääntää, kääntyä pää
köhä
kökkö
köllötellä
köniin
könsikäs
könttäsumma
körmyniska
körötellä
köyhä ja kipee
köyhäily
köyhät kyykkyyn
köykäinen
kööri
laahata luunsa
laatata
laatuaika
labbis
labra
ladata akku
ladata lonkalta
ladata luuri korvaan
lafka
lahdata
lahjahevonen
lahjoittaa sydämensä
laho(ta) päästään
laiheliini
lain koura
lain valvova silmä
lain väärällä puolella
laiskanlinna
laistaa
laitamyötäinen
laitapuolen kulkija
laittaa hihat heilumaan
laittaa korvan taakse
laittaa pillit pussiin
laittaa pöytä koreaksi
laittaa rajat
laittaa rukkaset naulaan
laittaa sänky
laituri
lakaista jotakin maton alle
lakkari
lakki kourassa
lakupelle
lampaiden pitää kulkea suden vaatteissa
lampsia
landepaukku
langeta jnk jalkoihin
langeta loveen
langeta omaan kuoppaansa
lanka
lanka, punainen
lanketti
lankki
lantalainen
lantrata
lantrinki
lantti
lanttu leikkaa
lappu luukulla
lappuliisa
lapsenkengissä
lapsettaa
lasinen laulukirja
laskea jnk sydämelle
laskea kuin lehmän häntä
laskea käsistään
laskea lampaita
laskea luikuria
laskea päänsä ikuiseen lepoon
laskea päässä(än)
laskea sormin
laskea vedet
laskea yhden käden sormilla
lasketella suoraan päästään
lasten ja imeväisten suusta
lasten leikkiä
lasti
lattiarätti
latvasta laho
laukaista tilanne
laukkuryssä
laukoa herjoja
lause
laverrella liikoja
lavuaari
legenda
legendaarinen
lehmänkauppa
leikata
leikata ilmaa
leikata siivet
leini
leipäläpi kiinni
leipäpuu
leivätön pöytä
lekkeriksi
lekuri
lempata pellolle
lenkki, heikoin
lensi kuin leppäkeihäs
lenssu
lentojätkä
lentsikka
lentsu
lentävä lause
lentää kuin leppäkeihäs
lentää nokilleen, olla nokillaan
lentää silmille
lentää turvalleen
lepsu
lepuuttaa hermoja
lepuuttaa jalkojaan
lepuuttaa silmiään
lesottaa
lestinheittäjä
letka
leuat loksahtavat
leukavilla
leukkari
leuku
levari
leveillä
levis kuin Jokisen eväät
levitellä käsiään
levittää, jakaa revaa
levitä kuin jokisen eväät
levitä silmät
leväperäinen
levätä laakereilla
liata, saastuttaa, tahrata kätensä
liehakoida
liemessä
liesussa
lihaa ja verta
lihaa piiloon
lihan himot
lihapulla
lihasoppa
lihatiski
lihis
lihoiks
liiankin kanssa
liikauttaa lapaansa
liikettä niveliin
liikettä, vauhtia kinttuihin
liikkua heikoilla jäillä
liikkua yksissä
liikuttaa evää
liikuttaa sydäntä ja munaskuita
liikuttaa, riipaista, särkeä, viiltää sydäntä
liipata
liipata likeltä
liirata
liisterissä
liiteri
liittyä seuraan
liituraita
likistää
liksa
liksa handuun
limppari
limpsa
limsa
limu
limunaati
linjuri
linkata
linkka
linkkari
linnunmaito
linssi
linssiin, viilata
linssilude
lintsata
linttana
liossa
lipan alta
lipetti
lipittää
lipoa kieltään
lipoveri
lippa vinossa
liputtaa
litania
liueta
liueta porukasta
liukumiina
livenä
livohka
livohkaan
lobata
logiikka
logo
lohkaista
loikata
loilottaa
loimi
loinen
loiseläjä
loistaa kuin Naantalin aurinko
lokkeilla
loksahtaa leuat
LOL
lollot
lommo
lompsa
lonkalta
lonkero
loossi
loota
lopettaa alkuunsa
loppua kuin seinään
loppujen lopuksi
loppupeleissä
lopputulema
lopuksi ikää
lopussa kiitos seisoo
lorvikatarri
Los
loska
lossiksi, lyödä
loukkaantua verisesti
luikuri
luineen nahkoineen
luita ja ytimiä myöten
lukea ajatuksia
lukea että pää höyryää
lukea huulilta
lukea kuin piru raamattua
lukea rivien välistä
lukea tiilenpäitä
lukutoukka
lume
lumppari
lungisti
luntti
luoda nahkansa
luoja laskee levolle
luoja tietää
luojan lykky
luonnollisesti
luonto kutsuu
luppaa silmä
luppoaika
lusikan kauniiseen käteen
lusikka pohjassa
lutunen
luu jää (jakajan) kouraan/käteen
luu kurkkuun
luuhata
luukku
luukulla
luukuttaa
luulee olevansa parempi kuin muut
luulla liikoja
luun kurkkuun
luuraa
luuranko kaapissa
luurata
luuseri
luuta ja nahkaa
luutu
luutunut
luuvitonen
luuviulu
luvan päiten
luvata päästä palkkio
lyhentää lainaa
lyijymyrkytys
lykkyä pyttyyn
lykkyä pyttyyn
lykkyä tykö
lykätä myrkky
lykätä, vierittää, sälyttää syy jnk niskoille, ottaa
lypsylehmä
lysti
lystää
lyyti kirjoittamaan, nyt alkoi
lyödä hanttiin
lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla
lyödä kintaat pöytään / rukkaset naulaan / hanskat tiskiin
lyödä korvalle
lyödä käsiään yhteen
lyödä laimin
lyödä laudalta
lyödä lukkoon
lyödä luuri korvaan
lyödä läskiksi
lyödä lössiksi
lyödä multiin
lyödä päätään seinään
lyödä rauhankättä
lyödä rintoihinsa
lyödä rumpua
lyödä veikkaa
lyödä viisaat päät yhteen
lyödä ällikällä
lyödä, iskeä kätensä paskaan
lyödä, panna viisaat päänsä yhteen
lyödä, saada, tempaista, viedä jalat alta
läbyskä
lähellä sydäntä
lähteä baanalle
lähteä eikä meinata
lähteä haneen
lähteä hatkaan
lähteä inttiin
lähteä jatkoille
lähteä kalppimaan
lähteä kiitämään
lähteä kimppaan
lähteä kälppimään
lähteä käpälämäkeen
lähteä käyntiin
lähteä leffaan
lähteä liikenteeseen
lähteä lipettiin
lähteä litomaan, lätkimään, kälppimään
lähteä läiskimään
lähteä lätkimään
lähteä matkaan
lähteä mekeen
lähteä menemään
lähteä merille
lähteä niiltä jalkojensa sijoilta
lähteä pitsalle
lähteä sumpille
lähteä ulos syömään
lähteä vapaalle
lähteä vetämään
lähteä yön selkään
lähti kuin kuppa...
lähti kuin kuppa Töölöstä
lähtölaskenta
lähtösavut
läiskiä korttia
läksyttää
lälly
lämäri
länkisääret
länkkäri
länsinaapuri
läntti
läpeensä tyytyväinen
läpi harmaan kiven
läpihuutojuttu
läpikotaisin
läpiliipattu
läpipasko
läppäri
läpsyttimet
lärvi
läski
läskimooses
läskipää
läskisoosi
läskit
läskitarzan
lässyn lässyn
lässyttää
lässähtää
lätistä
lätkimään
lätkä
lätkässä
lättykestit
lättäjalkainen
lääkis
lääppiä
läävä
löhötä
lökäpöksy
löpö
lörpöttää
lössi
löylynlyömä
löysin rantein
löysä naru
löysät pois
löytyä
löytö
lööperi
lööppi
maa alkaa polttaa jalkojen alla
maahan lyöty
maahanmuuttokriitikko
maailma mustenee, pyörii silmissä
maailman napa
maailman silmissä
maajussi
maalata pirua seinälle
maalliset kutkeet
maamerkki
maan nielemänä
maan rakoon
maan tapa
maan tasalle
maanmatonen
maansa myynyt
maanvaiva
maasturi
maata nokallaan, nokillaan
maata päänsä selväksi
maata suullaan
maata X:n kanssa
maatuska
machoilla
madonluvut
maha kippurassa
mahalasku
mahanalus jalkoja täynnä
mahis
maho
mahtua kalloon
maija
mailla eikä halmeilla
mailla halmeilla
mairea
maisemaa, vaihtaa
maissa
maistaa omaa lääkettään
maistissa
maistua puulle
maitojuna
maitolava
maitonaama
maitopoika
maitorauhaset
maittaa
makee
makee juttu
makeilla
makkarasoppa
makkari
maksaa käteen
maksaa luonnossa
maksaa maltaita
maksaa mansikoita
maksaa pois
maksaa potut pottuina
maksaa samalla mitalla
maksaa sisään
maksaa vaivan
maksaa viulut
maksaa X rahaa
maksoi mitä maksoi
makuasia
makuleerata
malka silmässä
mallaa
mallasjuoma
malttaa mielensä
mamis
mamma
mamu
mankeli
manna
manne
manttelinperijä
manulle illallinen
maratonpuhelu
mari
marina
markat jonoon
marketti
markiisi
markkeeraa
markkinarako
marmattaa
marssijärjestys
marttiini
masiina
maski
massuttaa
matalaa, tykkää
matalaksi, panna
matalalento
matami
matkalla maineeseen
matkustaa jäniksenä
matsata
matsi
matsku
matti kukkarossa
mattimeikäläinen
mediaseksikäs
medisiinari
meemi
mehiläispönttö
meijerit
meikki
meikäläinen
meilata
meili
meinata
meininki
meitsi
mekkala
melekutin
menee ja lujaa
menee minne nokka näyttää
menehtyä käsiin
menettää kasvonsa
menettää päänsä
menettää/pelastaa/säilyttää kasvonsa
meni missä meni
menkat
menköön syteen tai saveen
menneen talven lumia
mennen tullen
mennyt lehti historian pölyisissä pimennoissa
mennyttä kalua
mennä aivan kipsiin
mennä ajantaju
mennä asiaan
mennä halpaan
mennä hapoille
mennä harakoille
mennä hermot
mennä hukkaan
mennä hyvin
mennä inttiin
mennä itseensä
mennä ja tulla
mennä jakeluun
mennä jalkoihin
mennä jatkoille
mennä jumiin
mennä kappaleiksi
mennä kintut solmuun
mennä kipsiin
mennä konkkaan
mennä korvat lukkoon
mennä kovaa
mennä kuin nappi silmään
mennä käsikynkkää
mennä lankaan
mennä laskut sekaisin
mennä lettiin
mennä linkkuun
mennä luihin ja ytimiin
mennä lujaa
mennä lukkoon
mennä luu kurkkuun
mennä läpi
mennä läpi käsien
mennä läskiksi
mennä maan alle
mennä menojaan
mennä merta edemmäs kalaan
mennä mistiin
mennä myttyyn
mennä myttyyn/ mönkään
mennä mönkään
mennä naimisiin
mennä nappiin
mennä nervit kireälle
mennä nilkka nurin
mennä nokkapokaksi
mennä ohi korvien
mennä paniikkiin
mennä perille
mennä perseelleen
mennä pieleen
mennä pipariksi
mennä poikki
mennä pommilla
mennä poskelleen
mennä puihin
mennä pupu pöksyyn
mennä puuteroimaan nenänsä
mennä pyllylleen
mennä päin betonia
mennä päin helvettiä
mennä päin peetä
mennä päin persettä
mennä päin persettä, peetä
mennä päin vittua
mennä pää sekaisin
mennä päähän
mennä reisille
mennä retkuun
mennä samaan juoneen
mennä sisu kaulaan
mennä sivu suun
mennä sormi suuhun
mennä suohon
mennä syyhyttä saunaan
mennä sänkyyn
mennä takapuoli edellä puuhun
mennä takuuseen
mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos
mennä täydestä
mennä ulalle
mennä viesti perille
mennä vinksalleen
mennä vintti pimeäksi
mennä väliin
mennä välit poikki
mennä väärään kurkkuun
mennä X:ksi
mennä yli hilseen
mennä yöpuulle
mennä överiksi
mennä, nousta päähän
mennä, panna, pistää, kadota parempiin suihin
mennä, päästää sivu suun
mennä/viedä nenän edestä, ohitse
meno
menoa ja meininkiä
menopeli
menovesi
meppi
meren viljaa
merkitseviä silmäyksiä
mersu
mese
mesta
mestata
meteli ja möykkä
metka
metku
metsästää päänahkoja
miehen kylkiluu
miehen mitta
mieletön
mieli maan raossa
mieli mustenee
mieli palaa
mielin kielin
mielin määrin
miellyttää silmää
miero
mies miestä vastaan
miettiä päänsä puhki
miettiä, ajatella päänsä halki, puhki
miitinki
mikki
mikä X:llä on
mikä X:stä tulee isona
mikäs pahan tappais
mikäs siinä
mikäs teidän on mällätä
miljoona ja yksi
milloin mikin
millä lihaksilla
millään ei ole mitään väliä
minkä ikäinen olet
minkä kintuista pääsee
minkä kynnelle kykenee
minkäs teet
minne matka
minne sattuu
minulla jos kellä
minulla on nälkä
minulle kuuluu hyvää
minun ja yksin minun
minun mielestäni
minun on vaikea
minun puolesta
minun puolestani
minun täytyy mennä
minuutin päälle
minuuttiviisari
minä rakastan sinua
missata
missi
missio
missä mennään
missä on pihvi
missä on vessa
missä pippuri kasvaa
mistiin, mennä
mistä kenkä puristaa
mistä sen tietää
miten kuten
miten menee
miten sattuu
miten sen ottaa
mittariauto
mittumaari
mitä
mitä helvettiä
mitä hyvänsä
mitä kaikkea
mitä kello on
mitä kuuluu
mitä minä sanoin
mitä sylki suuhun tuo
mitä tekoa X:llä siinä on
mitä tulee
mitä turhia
mitä väliä sillä on
mitä X:ään tulee
mitä XX tarkoittaa
mitäs niistä
mitäs pienistä
mitäs turhia
miukumauku
moi
moido
moikka
moka
mokata
mokkapannu
mokkeri
mokkula
moku
mollata
molo
molottaa
moneen junaan
moneen otteeseen
monen kerran edestä
monen mutkan kautta
monen sortin sussua
moninaisuudessaan yhtenäinen
monni
monttu auki
mopo
mopo karkaa
mora
morkata
morkku
moro
mosse
motaista nenään
motata
motata päin naamaa
motti
moukan tuuria
moukka
muhia
muhinoida
muihin maisemiin
muija
muija mikä muija
muikea
muikku
muina miehinä
muina naisina
muissa maailmoissa
muistaa postilla
muistaa ulkoa
muitta mutkitta
muka
mukaan menoon
mukavuuslaitos
mukelo
mukes
mukiinmenevä
mukiloi (lyö) kuin vierasta sikaa
mukkelis makkelis
muljahtaa
mulkata
mulkero
mulkkaa
mulkku
mullinmallin
multasormi
mummo
mummon markka
munamankeli
munasku
munaskuut
munat valtiolle
munata
munata itsensä
munkki
munnari
muodon vuoksi
muotopuoli
murhaava katse
murheen murtama
murheenkryyni
murjaista
murjaista vitsi
murjottaa
murju
murkku
Murphyn laki
murskata sydämiä
murtaa jää
murtaa sydän/sydän murtuu
musa
muskeli
musta
musta jää
musta lammas
mustaa valkoisella
mustamaalata
mustamaija
mut
mutista, mumista, puhua partaansa
mutsi
mututuntuma
muumio
muunneltu totuus
muut esille tulevat asiat
muutama tunti vierähtää kepeästi
muutama valittu mietelmä
muuten vaan
muuttaa kimppaan
muuttaa mieltään
mykkäfilmi
mykkäkoulu
mylläkkä
myntti, lyödä
myrkky
myrsky ja mylväys
myrskyn silmä
myräkkä
myttyyn
myydä nahkansa (kalliista, halvalla)
myötälaitainen
mä rakastan sua
mäihä
Mäkkäri
mämmikoura
mäntti
märehtiä
märkä uni
mäski
mäskä
mässyt
mäsä
mätkyt
mättää
mättää naamaansa
möhliä
mököttää
mölistä
möllöttää
möly
möläys
mömmö
möykätä
naama
naama kiinni, umpeen
naama kuin petolinnun perse
naama loistaa kun Naantalin aurinko
naama peruslukemilla
naama punaisena
naama venähtää
naaman täydeltä
naamavärkki
naapuri
naatti
nafti
nahat, nakit silmillä
nahistella
nahkiaiset
nahkoineen karvoineen
nahkoineen päivineen
naida
naisen käsi
naisimus
naisten haku
naittaa
naittaja
nakata kuonoon
nakata niskaansa
nakata, nakella niskojaan
nakella niskojaan
nakit silmille
nakkisormi
naksahtaa nupissa
nakupelle
nakutettu (kuin)
nalkki
nalli kalliolle
napata
napata huikat
napata pykälään
napata tabuja
napatanssi
napit vastakkain
nappailla mömmöjä
nappi otsaan
nappikauppa
nappisilmä
nappulaa ja nippeliä
narauttaa
narikka
narrailla
narun jatkoksi
naruttaa
naseva
nasevasti
naskali
nassakka
nassu umpeen
nasta
nasta laudassa
natikka
natsikortti
nauha
naukkailla
naula päässä
naulan kantaan
naulapyssy
nauraa partaansa
nauraa päälle
nauraa vedet silmissä
naurattaa kuoliaaksi
nauru pidentää ikää
nauta
navan alapuolella
neniin
nenä
nenä kippurassa
nenä kirjassa kiinni
nenä pitkin nurtsia
nenä poskella
nenä solmussa
nenän edessä
neppari
nettikauppa
neuvoa antavat
niin kauas kuin silmä kantaa
niin kuin ei mitään
niin kuin tyhjää vaan
niin kuin viimeistä päivää
niin makaa kuin petaa
niin minulla kuin muillakin
niin monta X:ää kuin napa vetää
niin näkyy
niin pimeää, ettei kättään näe
niin pitkälle kuin pippuri kasvaa
niin sitä pitää
niin/noin vaan/vain
niistää nokkansa
niittää kunniaa
niitä ja näitä
nikata silmää
nikkari
nikki
nipottaa
nippa nappa
nippelitieto
nirhata
nirppanokka
nirri
nirso
niska limassa
niskan päällä/päälle
niskat nurin
niskoilleen
niskuroida
nisti
nisu
niuho
niukin naukin
niva
nivaska
no mutta
noidannuoli
nokan alla, edessä
nokan koputtamista
nokat vastakkain
nokikolari
nokittaa
nokka
nokka kenossa
nokka kippurassa
nokka kirjassa kiinni
nokka nurmessa
nokka pystyssä
nokka solmussa
nokka tuhissut
nokkaa kohti/kohden
nokkaunet
nokkiinsa
nokko
nokoset
norsu posliinikaupassa
nostaa huipulle
nostaa itseään tukasta
nostaa kissa pöydälle
nostaa koipea
nostaa kytkintä
nostaa kätensä pystyyn
nostaa metakka
nostaa meteli
nostaa nenäänsä
nostaa nokkaansa
nostaa päätään
nostaa rahaa
nostaa rintaansa
nostaa äläkkä
nostaa, nousta karvat pystyyn
nosteleen
noteeraa
notkistaa niskansa
nousee tie pystyyn
nousta haloo
nousta hattuun
nousta kahdelle jalalle
nousta karvat pystyyn
nousta kupla päähän
nousta meteli
nousta perse edellä puuhun
nousta takajaloilleen
nousta takajaloilleen, olla takajaloillaan
nousta tyvestä puuhun
nousta veri päähän
nousta väärälle kyljelle
nousta väärälle kyljelle, väärältä kyljeltä, väärällä jalalla
nousta, kihahtaa tukkaan
noutopöytä
nuijapää
nujakka
nukkua silmät auki
nukkumatti
nulkki
nunnan nännit
nuohota
nuohota nurkkia
nuolaista ennen kuin tipahtaa
nuolemalla nuoltu
nuolla haavojaan
nuolla näppejään
nuolla persettä
nuppi
nuppu
nurin niskoin
nurinniskoin
nurkilla
nurkkapatrioottinen
nurkkapatriotismi
nurmen pinnassa
nussia
nussia pilkkua
nuutunu
nyhjöttää
nyhtää hyödyt irti
nyhverö
nykiä suupielissä
nykäistä naamaansa
nymfo
nynny
nyrkillä tapettava
nyrkit heiluvat, panna nyrkit heilumaan
nyrkit pystyssä
nyrkit savessa
nyrkki silmään
nyrkkisääntö
nyrpistää nenäänsä/nokkaansa
nysä
nyt jos koskaan
nyt mentiin
nyt otti ohraleipä
nyt pomppasi
nyt riitti
nyt tämä saa riittää
nyysiä
nyytti
nyyttärit
nähdä asia toisin silmin
nähdä eri silmin/valossa
nähdä läpi
nähdä maailmaa
nähdä metsä puilta
nähdä naamasta
nähdä pikku-ukkoja
nähdä punaista
nähdä sielunsa silmillä
nähdä unta
nähdä uusia naamoja
nähdä vaivaa
nähdä X elävänä
nähdään pian
näillä main
näillä minuuteilla
näillä näkymillä
näin ollen
näin on marjat 
näin on näreet
näkis vaan
näkkäri
näkymätön käsi
näkyä maisemissa
näkyä päältä
näkäräinen
näköpuhelin
nälkäkurki
näpertelyä
näppis
näppituntuma
näppy
näppäily
näppärä
närästys
näyttää esimerkkiä
näyttää hampaitaan
näyttää jklle kantapäitään
näyttää kaikille
näyttää keskisormea
näyttää kieltä(än)
näyttää kilttiä kasvoa
näyttää nokkaansa jssk
näyttää närhen munat
näyttää pitkää nenää
näyttää taivaan merkit
näyttää X:ää naamaa
näyttää, paljastaa oikea karvansa
näyttää/paljastaa kyntensä
nökönuuka
nörtti
nössö
nöyhtä
odotahan vaan
odottaa ihmeitä
odottaa kuin kuuta nousevaa
odottaa mitä tuleman pitää
odottavan aika
ohari
ohranjyvä silmässä
ohrasesti, käy
oikaisee koipensa
oikaista koipensa
oikeaan osoitteeseen
ojasta allikkoon
ojentaa auttava kätensä
oksat pois
olalle vie
olan takaa
ole hyvä
ole rehellinen itsellesi
oletko OK?
oli miten oli
olipa kerran
olisi parasta
oljenkorsi
olkaa hyvä
olkaa hyvät
olla (tehdä) terää
olla ahtaalla
olla ainesta
olla aivan huulilla
olla aivoissa vikaa
olla ajan kysymys
olla ala hallussa
olla alakynnessä
olla alamaissa
olla alkuvaiheissaan
olla ankkana
olla arkalasta kotoisin
olla auki
olla boolissa
olla drinkeissä
olla ekstaasissa
olla elementissään
olla ensi kertaa pappia kyydissä
olla eri maata
olla eri mieltä
olla etuajassa
olla hakoteillä
olla hallinnassa
olla hampaankolossa
olla hanskassa
olla helisemässä
olla hengissä
olla hepakassa
olla hermona
olla hilkulla
olla historiaa
olla hohtoa
olla hoidon tarpeessa
olla hollilla
olla homma hoidossa
olla homman nimi
olla hubaa
olla huipulla
olla hulluna
olla huolissaan
olla huulet eri paria
olla huuli pyöreänä
olla hymyssä pitelemistä
olla hyvillään
olla hyvissä käsissä
olla hyvissä ruumiin ja sielun voimissa
olla hyvä mieli
olla hyvä päästään
olla hyvällä, pahalla jne. päällä
olla hyvässä lihassa
olla häikkää
olla hätä kädessä
olla hätänä
olla höttösissään
olla ihan pihalla
olla ihmisiksi
olla iisisti
olla ilmassa
olla imua
olla intona
olla iskussa
olla jalat maan pinnalla
olla jalat maassa
olla jaloissa/olla pois jaloista
olla jauhopeukalo, viherpeukalo
olla jees
olla jnk hampaissa
olla jnk harteilla
olla jnk käsialaa
olla jnk niskassa, saada niskaansa
olla jollekin oikein
olla jonkun heiniä
olla jonkun housuissa
olla jtk sydämellään
olla jumissa
olla juonessa mukana
olla jurrissa
olla järjiltään
olla järkeä
olla kaali kunnossa
olla kahden tulen välissä
olla kaikkien huulilla
olla kakstoista-nolla
olla kananlihalla
olla kantona kaskessa
olla kaputt
olla kela päällä
olla kengät, sukset, luistimet jalassa
olla kiikarissa
olla kiilto silmissä
olla kimpassa
olla kimpussa
olla kipinää
olla kipsissä
olla kipuja päällä
olla kondiksessa
olla korkea aika
olla korvaa jllk
olla korvat luimussa
olla kotoisin
olla kotonaan
olla kränää
olla kuin kotonaan
olla kuin paita ja peppu
olla kuin siiville lyöty
olla kuitti
olla kuivilla
olla kuivin suin
olla kulunkia
olla kunniaksi
olla kusessa
olla kuulolla
olla kuvioissa mukana
olla kypsä
olla kyse
olla kyseessä
olla kysymys
olla kyynel silmässä/kyynelet silmissä
olla kädet täynnä
olla kännissä
olla känää
olla kärpäsenä katossa
olla käsi maassa
olla käsillä
olla käyttöä
olla käärmeissään
olla laskuista pois
olla lataamossa
olla liian paksua
olla liikenteessä
olla liikkuvalla jalalla
olla linkkarina
olla loppuunkäsitelty
olla lopussa
olla lujilla
olla lukossa
olla luku sinänsä
olla luuloissaan
olla luuta ja nahkaa
olla lätkässä
olla maassa
olla maisemissa
olla maistissa
olla makeaa
olla makua
olla mallillaan
olla matkoilla
olla meno päällä
olla menoa
olla menossa
olla messissä
olla metkaa
olla mieleen
olla mielessä
olla mieli maassa
olla mieltä
olla mihinkään
olla monta nälkäistä suuta ruokittavana
olla mukiinmenevä
olla murtsillaan
olla musiikkia korville
olla mutkia
olla mäihä
olla määrä
olla nakit silmillä
olla nannaa
olla naurussa pitelemistä
olla nenä pitkällä
olla nenän alla, edessä
olla niin kuin ei mitään
olla niin kuin ei olisikaan
olla niitä tyttöjä
olla nimeksi
olla nimi jokaisen suussa/huulilla
olla odotettavissa
olla oikea käsi
olla OK
olla okei
olla olemassa
olla olevinaan
olla oma itsensä
olla onnessaan
olla onni myötä
olla opiksi
olla otettu
olla otsaa
olla paha mieli
olla paha suustaan
olla pahana
olla pahassa jamassa
olla pahoillaan
olla paikalla
olla paikallaan
olla paineessa
olla paksuna
olla pallo jalassa
olla paniikissa
olla paskajäykkänä
olla paskana
olla passeli
olla pelkkänä silmänä
olla pelkkänä, yhtenä korvana
olla perse auki
olla perso
olla peräisin jnk suusta
olla perää
olla pierussa
olla pihalla
olla pihkassa
olla piikkinä lihassa
olla piloilla
olla pilvessä
olla pinteessä
olla pitelemistä
olla pitkät kynnet
olla poikaa
olla pointti
olla pokkana
olla porukoissa
olla posket täynnä, vetää posket täyteen
olla puheripuli
olla puhetta
olla puheväleissä
olla puhtaat kädet
olla puhti pois
olla puntit tasan
olla päissään
olla pätkässä
olla pää pilvissä
olla pää puusta, tuohesta
olla päälaellaan
olla päällä
olla päässä
olla päästään pilalla
olla päätä
olla päätä(än) pitempi muita
olla pöllyssä
olla redi
olla reflat
olla refleksit tallella
olla reilassa
olla reporankana
olla retkussa
olla retuperällä
olla reva auki
olla riesaksi
olla runoilijan verta suonissaan
olla rästissä
olla röökin paikka
olla saletti
olla sama matka
olla samaa kaliiperia
olla sanansa mittainen
olla sanat suussa
olla sanaton
olla sanomista
olla saumaa
olla seko
olla selityksen velkaa
olla sielun silmien edessä
olla siipien suojassa
olla siivellä
olla sillä päällä
olla silmät niskassakin
olla silmät päässä
olla silmät selässä(kin)
olla silmää jllk
olla sinut itsensä kanssa
olla siviilissä
olla sokea X:n suhteen
olla sormi suussa/mennä sormi suuhun
olla sovussa
olla sukkaa
olla suu auki, selällään
olla suu kolmantena silmänä
olla suuna päänä
olla suunniltaan
olla suuret luulot itsestään
olla suuri suustaan
olla sydämen asia
olla säpinää
olla sääli
olla sääret suorana
olla takapajulla
olla tarkka korva, korva tarkkana
olla tarkka nenä
olla tarkkana
olla tasaraha
olla tekeillä
olla tekemisissä
olla tiellä
olla tikkuna silmässä
olla tilanne hallussa
olla tilanteen tasalla
olla tinassa
olla tiputuksessa
olla toista maata
olla toistensa tukassa
olla tolaltaan
olla tolkussaan
olla tossun alla
olla tuhat rautaa tulessa
olla tuiterissa
olla tukkanuottasilla
olla tuoreessa muistissa
olla tuppisuuna
olla työn ja tuskan takana
olla tähtäimessä
olla tällit
olla täynnä
olla täysi hönkä päällä
olla tönkkönä
olla tööt
olla ulalla
olla ulkona
olla uskossa
olla vahvoilla
olla vaikeana
olla varaa
olla varoissaan
olla varpaillaan
olla varuillaan
olla vastaan
olla vastassa
olla vauhdissa
olla vedossa
olla veke pelistä
olla velkaa
olla vialla
olla viinapäätä
olla vikaa korvien välissä
olla voimassa
olla vähästä kiinni
olla väleissä
olla väliä
olla völjyssä
olla X:n huki
olla X:n kanssa
olla X:n makuun
olla X:n tapaista
olla X:ssä tarpeeksi
olla X:stä kiinni
olla X:ää mieltä
olla yhdessä
olla yhtenä korvana
olla yhteyksiä
olla ykshailee
olla yksi hailea
olla yläkantissa
olla yläkanttiin
olla ymmällä
olla ympäri päissään
olla äimänä
olla ällikällä lyöty
olla, elää jnk niskoilla
olla, pitää jalat maassa, jalat irti maasta
olla, pitää peukalon alla
olla, pysyä jaloillaan
olla, pysyä poissa silmistä
olla/mennä/panna pää pyörälle, pyörällä/e päästään
oma harkinta
oma lehmä ojassa
Oma maa mansikka, muu maa mustikka.
oma suu lähempänä
omaan tahtiin
oman käden oikeus
oman onnensa seppä
oman vatsansa palvelija
omat eväät
omat koirat purivat
omata
omatunto kolkuttaa
omena päivässä pitää lääkärin loitolla
omia aikojaan
omien sanojensa mukaan
omilla/lle teillään/lleen
omin avuin
omin käsin onneen
omin luvin
omin neuvoin
omin nokin/nokkinsa/nokkineen
omin päin
omin silmin
omissa ajatuksissaan
omissa maailmoissaan
omissa oloissaan
omissa ympyröissään
on elämää X vuotta liikaa takana
on hyvä päivä
on ja pysyy poissa
on jllk veressä(än)
on millä mällätä
on pieni tekeminen X:ssä
on pudottaa silmänsä
on päivän sana
on sitä vaille
on tikkuja silmissä
on vaikea kuvitella
on vähintä minkä voi tehdä
onko kaikki kotona
onko kieli pudonnut
onko selvä
onneksi olkoon
onnen kukkuloilla
onnikka
oo
ooh
oppia ikä kaikki
oppia kantapään kautta
optiikka
opus
orpana
osaa eikä arpaa
osata ulkoa
osoittaa sormella
ossi
ostaa sika säkissä
ostari
osua nappiin
ota silmä käteen ja katso!
ote luisuu käsistä
otin mitä otin
otos
otsa(nsa) hiessä
otsaa
ottaa aikaa
ottaa ainetta
ottaa aivoon
ottaa aivoon, aivosta
ottaa ero
ottaa eteen
ottaa evakkoa
ottaa föliin
ottaa hampaisiinsa
ottaa happea
ottaa harteilleen
ottaa hatkat
ottaa hengiltä
ottaa henkilökohtaisesti
ottaa hermoille, hermoon
ottaa hermoon
ottaa huikat
ottaa huomioon
ottaa huostaan
ottaa härkää sarvista
ottaa iisisti
ottaa ilo irti
ottaa irti
ottaa itseään niskasta kiinni
ottaa jalat alleen
ottaa jk linja
ottaa joku siipiensä suojiin
ottaa kaaliin
ottaa kaalista
ottaa kaikki irti
ottaa kalloon
ottaa kanta
ottaa kantaa
ottaa kaulasta
ottaa kevyesti
ottaa kiinni
ottaa koppi
ottaa koteloon
ottaa koteloon, kotelosta
ottaa kotelosta
ottaa kovat otteet
ottaa koville
ottaa kunnia
ottaa kupit
ottaa kuppia
ottaa kurssi
ottaa känni
ottaa lasillinen
ottaa lettiin
ottaa loparit
ottaa loppukiri
ottaa lujille
ottaa lukua
ottaa lunkisti
ottaa lusikka kauniiseen, koreaan käteen
ottaa lystin kannalta
ottaa lököisesti
ottaa löysin rantein
ottaa mallia
ottaa nenäänsä
ottaa neuvosta vaarin
ottaa niskasta kiinni
ottaa niskasta kiinni, tarttua niskasta
ottaa nokat
ottaa nokkaansa, nokkiinsa
ottaa nokkaunet
ottaa nokkiinsa
ottaa nokoset
ottaa nuppiin
ottaa ohimoon
ottaa ohja(kse)t/langat käsiinsä, pitää langat
ottaa onkeensa
ottaa opikseen
ottaa osaa
ottaa otsaan
ottaa pahan pään
ottaa paineita
ottaa paukku
ottaa pitkät
ottaa puheeksi
ottaa puhutteluun
ottaa pultit
ottaa pulttia
ottaa päivä kerrallaan
ottaa päähän, päästä
ottaa päähän/ kupoliin
ottaa raskaasti
ottaa rauhallisesti
ottaa revanssi
ottaa riski
ottaa ritolat
ottaa selvää
ottaa senkka nenästä
ottaa silmä käteen
ottaa silmä, järki käteen
ottaa silmät näppiin ja katsoa
ottaa silmätikuksi
ottaa spurtti
ottaa stressiä
ottaa suihin
ottaa suihku
ottaa sydämelleen
ottaa sydämen vahvistusta
ottaa taksi
ottaa todesta
ottaa toisellekin jalalle
ottaa tosissaan
ottaa täysillä
ottaa uusi yritys
ottaa uusiksi
ottaa vaarin
ottaa vakavasti
ottaa vastaan
ottaa välimatkaa
ottaa yhdet
ottaa yhteen
ottaa yhteyttä
ottaa ylös
ottaa, vetää perseet olalle, olla perseet olalla
ottaa/antaa hatkat
ottaa/saada jalat alleen
outo naama
outo, tuttu naama 
oven ja saranan välissä
oven täydeltä
ovet paukkuen
ovi käy
ovi pamahtaa nenän edessä kiinni
paa tupakka
paahtaa täysillä
paakari
paasata
paatti
paha silmä
paha, panna
pahaa lääkettä
pahassa jamassa
pahassa lykyssä
pahat kielet
pahemman kerran
pahis
pahki
pahoittaa mielensä
painaa
painaa baanalla
painaa kalloonsa
painaa kuin synti
painaa mieleensä
painaa mieltä
painaa omia hommiaan
painaa päälle
painaa villaisella
painia eri sarjassa
painu sinne missä pippuri kasvaa
painu vittuun
painua baanalle
painua helvettiin
painua kuuseen
painua matkoihinsa
painua vittuun
painua, suksia vittuun
paiskata kättä
paiskoa rokkia
paistaa se päivä risukasaankin
paistatella päivää
paita ja peppu
paitsi
paitsio
pajattaa
pajunköysi
pakertaa
pakittaa
pakki
pakko mikä pakko
pakkoko niitä oli V
pakkopulla
pakollinen kaupan mainos
pakottaa nivusia
pakottaa oluthammasta
paksu nahka
paksua
paksuna
pala kurkussa
palaa poroksi
palaa, pinna, päreet
palat naksahtavat kohdalleen
palata asiaan
paljain jaloin
paljain käsin
paljain päin
paljain silmin
paljastaa oikeat, todelliset kasvonsa
paljastaa päänsä
paljo
paljon melua tyhjästä
paljon puhuva
palkeenkieli
palkeet
pallero
palli
pallo hukassa
pallo jalassa
palloilla
pallotella
palturi
palvelu pelaa
pamahtaa mieleen
pamahtaa päähän
pamppu
panee tuulemaan
panettaa
panna
panna ahtaalle
panna alta lipan
panna elo risaiseksi
panna haisemaan
panna halvalla
panna hampaankoloon
panna hampaat naulaan
panna hanttiin
panna hiljaiseksi
panna hilut kinttuihin
panna jalalla koreasti
panna jklle sarvet päähän
panna kaikki peliin
panna kaksi sormea kirjan päälle
panna kampoihinv panna ranttaliksi
panna kapula suuhun
panna kengät, sukat jalkaan
panna korvan taa
panna korvan taakse
panna kädet kyynärpäitä myöten ristiin
panna kädet puuskaan, lanteille
panna käsi korvalle
panna kätensä ristiin, ristiä kätensä
panna lappu luukulle
panna merkille
panna mieleensä
panna mietintämyssy päähän
panna omia ajatuksiaan toisen suuhun
panna omiaan
panna painoa
panna palamaan
panna paperit X:ään
panna pellolle
panna peukaloruuviin
panna piipuksi
panna pillit pussiin
panna polvilleen
panna pystyyn
panna päihinsä
panna rahaa likoon
panna ranttaliksi
panna riita halki
panna ruutu pimeäksi
panna sana kiertämään
panna sanat suuhun
panna sivistykset kaulaansa
panna suihin
panna suu säkkiä myöten
panna suuhun kuolaimet
panna tanssiksi
panna tikkua ristiin
panna tilille
panna tupakaksi
panna vaihde silmään
panna vastaan
panna vauhtia
panna, lyödä lihoiksi
panna, pistää korvan taa(kse)
panna, pistää murua rinnan alle
panna, pistää sormensa peliin, väliin, olla sormensa
panna, pistää, työntää pää(nsä) pensaaseen
panna, vierittää syy jnk selkään
pannari
panostaa
pantata
paperi
papin aamen
papparainen
pappia kyydissä
papru
papukaijamerkki
papukaijamerkki ja 10 pistettä
papusoppa
parane pian
paremmalla ajalla
parempaa saa hakea
parempi kuin ei mitään
parempi myöhään kuin ei milloinkaan
parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa.
parhaan kykynsä mukaan
parhain päin
parittaja
parkettien partaveitsi
parkkeerata
parkkimittari
parkkipaikka
parkkipirkko
parkkisakko
parran pärinä
partahöylä
partajeesus
paskaa tuulettimeen
paskaduuni
paskahuusi
paskahätä
paskajäykkänä
paskaks
paskanmarjat
paskanpuhuja
paskasakki
paskat housuissa
paskat minä mitään ymmärsin
paskiainen
pasmat
pasmat sekaisin
passata
passeli
passissa
passittaa suihkuun
patalappu
pataluhaksi
patistella
patoutuma
patteri
patti
pattipolvet
paukapää
paukku
paukkurauta
paukuttaa päätä
paviaani
pedata
peeaa
peesata
pehku
pehkuihin
pehmeä lasku
pehmis
pehmo
pehva
peijakas
peitota
pekkaa pahempi
pelastaa ilta
pelastaa nahkansa
pelata silmillään
pelata, tehdä jnk selän takana
pelimanni
pelimies
pelissä
pelit ja vehkeet
pelit seis
pelittää
pelivara
pelkkänä korvana
pelkkää peetä
pelletti
pellit auki
pelsepuupi
peltilehmä
pelätä pahinta
pelätä pahoin
penikkatauti
penkin alle
penni ajatuksistasi
pennin hyrrää
pennin latia
penska
pensselit santaan
pentu
per naama
per naama (lärvi)
per nenä
per nokka
perheen pää
perhetyttö
perhosia vatsassa
perille, mennä
perin juurin
perin pohjin
perintökalleudet
perisynti
perkules
permutaatio
perperi
perse edellä puuhun
perse lykkää koiranputkea
perse penkistä irti
perse repeää
perse ruvella
perse sauhuten
perseaukinen
perseelle ammuttu
perseelleen menee
perseensuti
perseestä
perseet olalla
persejalka
persekärpänen
persereikä
persettä, jakaa
persiillään
perska
perskutarallaa
perskänni
perskärpänen
persnetto
perso
persu
persut
perua puheitaan
perua sanansa
perunateatteri
peruskaura
peruukki
pervoilla
perä
peräkammari
peräprutku
perässähiihtäjä
perätä oikeuksia
pesee, täältä
pesee, täältäperätuuppari
pesis
pestata
pesti
pestä asiasta kätensä
pestä kasvonsa
pestä kätensä jstak
pestä silmänsä
pesunkestävä
petaa
peti
petolinnun perse
petrata
petting
pettää asia
peuhaaminen
peukalo keskellä kämmentä
peukalo pystyssä
peukalokyyti
peukalon alla
peukaloruuvi
peukku
peukku pystyyn
pidellä korviaan
pidellä päätään
pidä hauskaa
pieleen, mennä
pienellä äänellä
pienempi paha
pienen ikänsä
pienessä
pieni eläin
pieni ihme
pieni ikuisuus
pieni mutta pippuruinen
pienilläkin padoilla on korvat
pienisieluinen
pieru Saharaan
pierupihdit
piestä kieltään
piestä suuta
piffata
pihalla
pihalla kuin lumiukko
pihdata
pihi
pihkamaito
pihkassa
pihvi
piika
piikit lentävät
piikki
piikki lihassa
piikkiin
piipertäjä
piippuhylly
piirtää vapaalla kädellä
piirun verran
piirustus
piisi
piitata viis
pikku hiljaa
pikkula
pikkumusta
pikkunätti
pikkuveitikka
pikkuveli
pilkka sattui omaan nilkkaan
pilkkiä
pillahtaa itkuun
pillari
pillastua
pillifarkut
pillikinttu
pillittää
pillupoliisi
pillusillaan
pilotti
pilottiprojekti
piltti
pilvin pimein
pimahtaa, pimetä päässä
pimee
pimeä pullo
pimpero
pimppi
pimu
pingottaa
pinna
pinna kestää
pinna kireällä
pinna on lyyt
pinna palaa
pinnari
pinnata
pinne
pintaliitäjä
pipi
pipo kireellä
pipoo
pippeli
piratismi
pirauttaa
piri
piristysruiske
pirpana
pirskeet
pirttihirmu
pirttiviljely
pirtu
piru merrassa
pirunnyrkki
pissapoika
pissis
pissiä
pistouvata
pistää asialle
pistää hanttiin
pistää iso hihna päälle
pistää kampoihin
pistää kynä sauhuamaan
pistää kärsänsä toisten asioihin
pistää leikiksi
pistää likoon
pistää liriin
pistää lusikkansa soppaan
pistää luu kurkkuun
pistää mieleensä
pistää muistiin
pistää nenunsa X:ään
pistää nenänsä jhk
pistää nokkaansa joka paikkaan
pistää paremmaksi
pistää pienemmälle
pistää piikkiin
pistää putkaan
pistää pystyyn
pistää päänsä pantiksi
pistää silmään
pistää sormensa jhk
pistää toimeksi
pistää toppi
pistää turpiin
pistää uusiksi
pistää vauhtia
pistää, pistellä poskeensa
pistää, pälkähtää, pamahtaa päähän
pistää, työntää nokkansa toisten asioihin
pitemmän päälle
pitkiin aikoihin
pitkin hampain
pitkin maailmaa
pitkin nenänvarttaan
pitkin peltoa
pitkin pituuttaa
pitkin pituuttaan
pitkin vittua
pitkä lounas
pitkä miinus
pitkä nenä
pitkä piikki
pitkä pinna
pitkä vieteri/pinna
pitkäkyntinen
pitkän nenän
pitkäpiimäinen
pitkäripainen
pitkässä juoksussa
pitkästä aikaa
pitkät
pitkät pätkät
pitäkää hauskaa
pitää bailut
pitää bileet
pitää hauskaa
pitää herjat sisällään
pitää huoli
pitää huolta
pitää hyvänään
pitää jalat maassa
pitää jöötä
pitää kielensä kurissa
pitää kiinni
pitää kiirettä
pitää korvat, korvansa auki
pitää kuin kukkaa kämmenellä
pitää kukkaron nyörit tiukalla
pitää kuononsa kiinni
pitää kuria
pitää kurissa
pitää kutinsa
pitää kynttiläänsä vakan alla
pitää kävelykeppinä
pitää liivintaskussa
pitää linjat auki
pitää lukua
pitää lupauksensa
pitää lärvinsä kiinni
pitää mykkäkoulua
pitää mölyt mahassaan
pitää naama peruslukemilla
pitää näppinsä erossa, irti
pitää näppinsä kurissa
pitää omana tietonaan
pitää paikkansa
pitää peruslukmilla
pitää peukaloa pystyssä
pitää peukkua, peukkuja
pitää peukkuja
pitää pienempää suuta
pitää pienempää suuta/suuta pienemmällä
pitää pilkkanaan
pitää pistarit
pitää pokka
pitää puoliaan
pitää pää kylmänä
pitää päänsä
pitää päänsä kiinni
pitää päänsä kylmänä
pitää sanansa
pitää seuraa
pitää silmällä
pitää silmäpeliä
pitää silmät auki
pitää sisällään
pitää sormensa irti, erossa
pitää suunsa
pitää suunsa kiinni
pitää taidepaussi
pitää taloa
pitää tapahtumien tasalla
pitää tauko
pitää turpansa kiinni
pitää turpansa tukossa
pitää turpansa tukossa, tukkia turpansa, turpa
pitää tynnyrissä
pitää vapaata
pitää varansa
pitää yhtä
pitää yllä
piuha
piut paut
pivossa
plarata
plokata
pläkki
pläsi
plörinäks
plöröt
pohjalainen
pohjalukemat
pohjamudat
pohjamutia myöten
pohjanmaan kautta
pohjasakka
pohjat
pohjaton suo
pohjia myöten
poikaneula
poiketa
poikki ja pinoon
poikkinainti
pointsi
pois tiekseen
poissa tolaltaan
poistua kuvioista
poitsu
pojankloppi
poju
pokasaha
pokat
pokata
pokka
pokka peruslukemilla
pokka pettää
pokkana
pokkari
poksi
polkea jalkaa
polkea, tallata jalkoihinsa
pollari
pollee
polsteri
poltella persettä
poltta hihansa/ päreensä
polttaa hihansa
polttaa kynttilää molemmista päistä
polttaa kynttiläänsä molemmista päistä
polttaa käämit
polttaa näppinsä
polttaa pilveä
polttaa päreensä/ proppunsa
polttaa siipensä
polttaa sillat perässään/takanaan
polttaa sormensa
polttaa, maa jalkojen alla
polvenkorkuinen
polvet lyövät loukkua/setsuuria
polvet suussa
polvia heikottaa
pommi
pommilla
pomminvarma
pomo
pomottaa
pomppa
pomppulinna
pompula
ponjata
ponssari
pontikka
ponu
pop
poppamies
popsia
popula
porata
porhaltaa
porista
porkka
porkkana
porno
poronkusema
poropeukalo
porottaa
porsas
porsastella
portsari
porttikonki
portto
poru
posauttaa
pose
poskea, soittaa
posket hehkuen, leimuten
posket hehkuvat
possu
postaus
potaatti
potaska
potero
potkaista munille
potkaista tyhjää
potkia aisan yli
potkia eteenpäin
potkia kadulle
potkia pellolle
potkia päähän
potku
potkuri
potti
pottu
pottumuusi
pottuvarvas
potut pottuina
poven kummut
praatata
pramee
pressa
pressanvaali
pressu
prikulleen
prillit
prinkkala
probleema
proffa
prognoosi
prole
proopuska
propelli
propellipää
propuska
proseduuri
provikka
provosoida
pruju
pruuvata
präntti
prässätä
prätkä
psyykata
pudistaa päätään
pudistaa, karistaa tomut jaloistaan
pudota aina jaloilleen
pudota jaloilleen
pudota kuin eno veneestä
pudota kärryiltä
pudota perseelleen
pudota silmät päästä
puglata
puhaltaa samaan/ yhteen hiileen
puhdas
puhdas kuin pulmunen
puhdasta paskaa
puhdistaa ilmaa
puheen ollen
puhtaat jauhot
puhtaat paperit
puhtaita jauhoja pussissa
puhu pukille
puhua asiat halki
puhua eri kieltä
puhua itsensä pussiin
puhua jnk suulla
puhua järkeä päähän
puhua kielillä
puhua kuin ruuneperi
puhua kuuroille korville
puhua käsillä
puhua läpiä päähänsä
puhua mitä sylki suuhun tuo
puhua nenäänsä
puhua nokkaansa
puhua ohi, sivu suun(sa)
puhua palttua/palturia
puhua palturia/ pötyä
puhua paskaa
puhua potaskaa
puhua puolella suulla
puhua puuta heinää
puhua seinille
puhua suulla suuremmalla
puhua suunsa puhtaaksi
puhua toistensa suuhun
puhua ummet ja lammet
puhua vakaumuksen rintaäänellä
puhua vasenkätistä
puhua ympäri
puhut kuin minun suullani
puhutko englantia
puhutko suomea
puhutteko englantia
puhutteko suomea
puhuuko kukaan täällä englantia
puida
puida nyrkkiä
puijata
puikkia pakoon
puikoissa
puilla paljailla
puketti
pukilla, olla
pukki
pukki kaalimaan vartijana
puksuttaa
pula-ajan
pulautin
pulina
puliukko
puliveivari
puljata
pulju
pullamössö
pullapelti
pullasorsa
pullat uunissa
pullikoida
pullo kiertää
pulloposki
pullukka
pultsari
pulu
pumaska
pummata
pummata röökiä
pummi
punainen kukko
punastua korviaan myöten
punkata
punkero
punkka
punkku
punnita veri
punoa juonia
punoa, pyörittää päätään
puntis
puntti
puokkiin
puolelle ja toiselle
puolikas
puolilta öin
puolin ja toisin
puolitanko
puolustaa ase kädessä
puoskari
pupeltaa
puppeli
puppu
pupu pöksyihin
pupu pöksyissä, pöksyyn
pupu pöksyyn
purematta niellä
puristaa kättä
purjehtia
purkaa sydäntään
purkaa, vuodattaa, tyhjentää sappeaan
purra hammasta
purra hampaat yhteen
purra hävyltä pää (poikki)
purra kielensä poikki
purra ruokkivaa kättä
purskahtaa itkuun
purtava
purukalusto
puserossa. suru
puska
puskaradio
puskea päätä seinään
puskista
puskurit
pussittaa
pussukka
pusu
putipuhdas
putka
putkeen
putsi
puujalkavitsi
puukottaa
puukstaavi
puulaaki
puulla päähän lyöty
puun ja kuoren välissä
puupää
puusilmä
puusta pitkään
puuteroida nenä
puutteessa
puuttua X:n asioihin
pyhä
pyhä sylvi
pykälä
pylly
pyntätä
pyrkiä, tulla, tupata (ihan) suuhun, älä nyt suuhun tule
pyrstöharakka
pyssy
pystymetsä
pystyssä
pysyä alta poissa
pysyä kasassa
pysyä kovana
pysyä kärryillä
pysyä nahoissaan
pysyä poissa jaloista
pysyä poissa silmistä
pysyä pokkana
pysyä sanassaan
pytinki
pytty
pyyhe kehään, heittää
pyyhkeitä, saada
pyyhkiä hyvin
pyykinpesu
pyykkilauta
pyytää anteeksi
pyytää kättä, antaa kätensä
pyytää pyytämällä
pyöritellä peukaloitaan
pyöriä huulilla
pyöriä jaloissa
pyöriä kielellä
pyöriä kuin puolukka pillussa
pyöriä päässä
pyöriä yksissä
pyörryksiin
pyörä
pyörätuoli
pähkinä purtavaksi
pähkäillä
päihin
päin mäntyä/ prinkkalaa/ seinää
päin naamaa/näköä
päin peetä
päin persettä
päin pläsiä
päin prinkkalaa
päin seiniä
päistikkaa
päivä kerrallaan
päivä pulkassa
päiväkahviseura
päivät ovat luetut
päivät pääksytysten
päiväuni
päkistää
pälkähtää päähän
pälkähästä/pinteestä
pällistellä
pälpättää
pälyillä
pämppäillä
pänikkä
pänniä
päreet, polttaa
päreitä kainalossa
pärjätä
pärpättää
pärstä peruslukemilla
pärstäkerroin
pärähtää
päsmäri
pässinliha
pässinpää
päteä
pätkis
pätkiä päässä
pätkä
pätkätyö
pää edellä
pää ei kestä
pää ei ole paperista, tuohesta
pää halkeaa
pää kii
pää kiinni
pää kolmantena jalkana
pää kuin Haminan kaupunki
pää kuin partaveitsi
pää kylmänä
pää on höllässä
pää on täysi
pää painuksissa
pää pilvissä
pää punaisena
pää pystyssä, pystyyn
pää räjähtää
päähän, ottaa
pääkallokeli
pääkallonpaikka
pääkoppa
päällepäsmäri
päällisinpuolin
pään menoksi
päänsä palelluttanut, päästään paleltunut
päänsärky
pääperkele
päässä kiertää/jyrää
päässä on ruuvi irti, löysällä, höllällä
päästä eroon
päästä haneen
päästä helpolla
päästä jalkoihin
päästä jyvälle
päästä kuin koira veräjästä
päästä kärryille
päästä käsiksi
päästä naisiin
päästä pinnalle
päästä puheita pitemmälle
päästä pälkä(h)ästä
päästä pälkähästä
päästä rauhan satamaan
päästä saatille
päästä vapaalle
päästä vauhtiin
päästä veren makuun
päästä vireeseen
päästä vähällä
päästä yli
päästä, nousta, auttaa, nostaa jaloilleen
päästää suustaan
päästää suustaan sammakoita
päästään sekaisin
päästään vialla
pääsy kielletty
päätä eikä häntää
päätä kohti
päätä pahkaa
päätön
päätön kana, kuin
päätön kananjuoksu
pökköä pesään
pöksy
pökät
pölistä
pöljä
pölkkypää
pölliä
pöllämystynyt
pöllö
pölykapseli
pölöttää
pömpeli
pömppövatsa
pönttö
pönäkkä
pöristä
pörrätä
pörssi
pösilö
pössytellä
pötkiä
pötkiä pitkälle
pötkötellä
pötköttää
pöty
pötyä pöytään
pöytä koreeks
pöönät
raadollisuus
raakata
raakki
raami
raapaista pintaa
raapia kokoon
raapia korvallistaan
raapia niskaansa
raapia, kynsiä päätään
raaskia
raastaa, repiä korvia
raataa niska limassa
raato paljaana
rafla
raggari
raha ratkaisee
rahanpesu
raharenki
rahasampo
rahi
rahka
rahvas
raijata
railakas
raina
raiskio
raitsikka
raivari
raiveli
raivon partaalla
raivoraitis
rajuimmasta päästä
rakastan sinua
rakastella
rakentaa pilvilinnoja
rakkaudella
rakki
rakkine
rako
raksa
raksia
ralli
ramaista
rankata
rankka
rankkari
rankkitynnyri
rankkuri
ranssi
rantaruottalainen
rantsu
ranttu
rantu
rapa
rapakalja
rapakko
rapakunto
rapata
rapee
rappari
rappio
rappu
rappuset
rapsakas
rapsakka
rapsia
rapsut
rapsutella
rasittaa
rasittaa, vaivata aivojaan
raskaat aseet
raskain sydämin
raskas kaasujalka
raskia
rassata
rassu
rasta
rasvaletti
rasvanen
rata
ratikka
ratkaisun paikka
ratketa
ratketa nauruun
ratti
ratto
rattoisaa illan jatkoa
rattopoika
rauha maassa
raukkis
rautalanka
ravata
ravi
ravinteli
ravistua
reelinki
reenaa
reenit
rehennellä
rehkiä
rehvakka
reikeli
reikä reikä
reilassa
reili
reinot
reissu
reissumies
reissun päällä
reistailla
reittä pitkin
reivata
rekisteriote
rekka
rekkalesbo
rekkari
reklaami
relaa
releet
reliikki
rellestää
remeltää
remmissä
remontti
remonttireiska
rempata
remuta
renderöidä
renki
renssata
rensseli
rento
renttu
rentunruusu
repii pelihousut
repiä
repiä hiuksensa
repiä kitaansa
repiä letistä
repiä naamansa
repiä pelihousunsa
repiä persettään
repiä päätään
repiä selkänahasta
repiä siitä
repiä silmät päästä
repiä, aukoa suutaan
repiä, raastaa hermoja
repiä/aukoa/levitellä/loukuttaa leukojaan
reporankana
repostella
reppana
reppumies
repsahtaa
repsikka
reputtaa
repäistä paitansa
repäistä rotsinsa
ressu
ressukka
reteä
retkahtaa
retkottaa
retku
retkue
retkussa
retostella
retro
retuuttaa
reuhata
reuhka
reva
revanssi
revetä liitoksista
revetä riemusta
revetä surusta
revi siitä
revittää
riekkua
riemurasia
riemusta hihkuen
rienata
riepoa
riesa
rietas
rievä
rihkama
rihman kiertämä
riidellä paavin parrasta
riihikuiva
riippakivi
riipustaa
riistäytyä
riistäytyä käsistä
riisua saappaat jalastaan
riitakapula
riitasointu
riiuu
riivinrauta
riiviö
rikastaa
rikka rokassa
riksa
rillit
rillumarei
rilluttelu
rima korkealla
rimaa hipomalla
rimakauhu
rimmata
rimpauttaa
rimppakinttu
rimpsu
rinnanmitta
rinta kuin ryövärillä
rinta rinnan
rinta rottingilla
rintarossi
rintsikat pyörivät päällä
rippipuku
ripsakka
ripsipiirakka
risa
riski
risoa
risteilijä
ristiin ja rastiin
ristiin rastiin
ristinsielu
ristiä silmänsä
risuaita
ritsa
rivari
rivien välistä
rivijäsen
rohkaista mielensä
rohmu
rohto
rohtunut
roihu
roikka
roikkua
roina
roisi
roiskeläppä
rokata
rokottaa
rokuli
romsku
romuska
ronkeli
ronkkia
ronski
rontti
ronttoot
roomalainen nenä
ropo
roppakaupalla
roppeet
rotsi
roudata
ruho
ruikata
ruikuttaa
ruipelo
ruismoottori
ruista ranteessa
ruista ranteessa, ranteissa
rulettaa
ruljanssi
rullata
rullatuoli
rundi
runkata
runko
runnoa
runoilijan verta suonissaan
runsaalla kädellä
runsaudenpula
ruohonjuuritasolla
ruoka kortilla
ruokahalu kasvaa syödessä
ruoto
rupusakki
ruskeakielinen
russakka
rutale
rutina
ruttu
ruudinkeksijä
ruukata
ruuneperi
ruusuilla tanssiminen
ruutata
ruuti
ruuvit löysällä
ruveta kimppaan
ryhtyä leikkiin
rymistellä
rynniä
rypeä itsesäälissä
rypistää otsaansa
ryppyillä
ryppyotsainen
ryskätä
ryssiä
rysän päältä
rytkyt
rytyyttää
rytäkkä
ryyppy
ryyppykierre
ryysyjä niskaan
ryytimaa
ryökäle
ryömiä nahastaan
rähinä
rähjä
rähjäinen
räiskiä
räjähtää käsiin
räjähtää naurusta
räjähtää silmille
räjäyttää pankki
räjäyttää tuulentupa ilmaan
räkiä
räkiä kattoon
räksyttää
räkä juttu
räkä poskella
räkä poskella
räkälä
räkäpää
rälläkkä
rällätä
rämpsy
rämä
räpeltää
räpylä
räpätin
räpättää
rässätä
rästi
räsähti
rätti
rättipää
rääkyä
rääppeet
rääppiäiset
rääpäle
räävitön
rääväsuinen
röhnöttää
rökittää
rökäletappio
rönttönen
röpeltää
röpelö
rötköttää
rötös
röyhistää rintaansa
rööki
saa kuin saakin
saa kuulla asiasta vielä pitkään
saada
saada aikaiseksi
saada ansionsa mukaan
saada armo jnk silmissä
saada bonusta
saada etäisyyttä
saada haju
saada halvaus
saada henkeä
saada hepuli
saada hermoromahdus
saada ihoa
saada irti
saada itkuhanat auki
saada jalat alleen
saada jalat alta
saada jalka oven väliin, rakoon
saada jalka, jalat oman pöydän alle
saada jtk korviinsa, tulla jnk korviin
saada järkiinsä
saada kalossinkuva takapuoleensa
saada keskenmeno
saada kiinni
saada kiksit
saada kohtaus
saada korvilleen
saada kuivat
saada kunnia + V
saada kuria
saada kutsumus
saada kuulla
saada kuva jst
saada kylläkseen
saada kylmää vettä niskaansa
saada kynsilleen
saada käsiinsä
saada käsistään
saada leijonanosan
saada liksa handuun
saada liksaa
saada lyijyä nahkaansa
saada monoa
saada nalkkiin
saada nenälleen/nenilleen
saada nokalleen, nokilleen
saada näpeilleen
saada näppylöitä
saada ojennukseen
saada orkut
saada osansa
saada perse penkistä irti
saada pilveen
saada pisto rintaansa
saada pisto sydämeensä
saada pitkä nenä
saada potkut
saada puhtaana käteen
saada päähänpisto
saada päähänsä
saada raivari
saada rukkaset
saada satikutia
saada selkäsauna
saada selkäänsä
saada selvää
saada seuraa
saada sielunrauha
saada siipeensä
saada siivet
saada silmiinsä
saada silmilleen
saada slaagi
saada sormilleen
saada sulka hattuun
saada suunniltaan
saada sydäri
saada synninpäästö
saada sätky
saada tahtonsa läpi
saada tarpeekseen
saada tolkkua
saada traumoja
saada turpiinsa
saada töpinään
saada unen päästä kiinni 
saada unta
saada uutta verta
saada vain lämmintä kättä
saada vastine rahoilleen
saada vihiä
saada ylipuhuttua
saada, kaataa kylmää vettä niskaan(sa)
saada, voittaa jalansijaa
saanko luvan
saapasmaa
saarna
saarnata
saattaa, joutua välikäteen
saavista kaataen
safka
sahajauhoja päässä
sahata silmään
sahata/ kusta silmään / viilata linssiin.
sahuri
saiju
saikka
saippuasarja
sairaan
sairaskohtaus
sairasloma
saisinko laskun?
saisko kysyä
sakemanni
sakki
saksiniekka
salapoliisi
salarakas
saletti
salmiakkikossu
salusiinit
saluuna
sama rumba alkaa
sama vanha virsi
sama vika (kuin) Rahikaisella
samaa matkaa
samaa paskaa
samalla aaltopituudella
samalla ovenavauksella
saman katon alla
saman tien
samanniminen
samassa veneessä
sammakkoperspektiivi
sammarit
sammua kuin saunalyhty
sammunut
samppanja
sana hallussa
sana kiertää
sanahelinä
sanallinen arkku
sanan säilä
sanansäilä
sanella rajat
sano muikku
sanoa ehdoton ei
sanoa kiitos ei
sanoa käsipäivää
sanoa suoraan
sanoa suorat sanat
sanoa vastaan
sanoa vasten, päin naamaa
sanoa ääneen asiat niin kuin ne ovat
sanoin kuvaamaton
sanonta
sanos muuta
sanssi
santsata
sapatti
sapiska
sappi halkeaa
sappi kiehuu
sappi kiehuu (yli), kiehahtaa
sappi kuohuu, kuohahtaa
sappi nousee
sappi on täysi
sappi paisuu
sappi puhkeaa
sapuska
sarvia ja hampaita, ilman
sata ja yksi
sataa kuin saavista kaataen
satalappunen
satiainen
satsi
sattua käteen
sattua omaan nilkkaan
sattua silmiin
sattua silmään, silmiin
saunan taakse
savijaloilla seisova jättiläinen
savikiekko
savua nousee korvista
savuton
savuverho
se ei pelaa joka pelkää
se ja sama
se on kuulkaas sillä lailla pojat
se on loppu nyt
se on sen ajan ongelma
se on sitten X
se on yks vitun maku
se siitä
se vielä olisi puuttunut
seilissä
seinillä on korvat
seinähullu
seinäkukkanen
seinäpaperi
seinäruusu
seipään niellyt
seisoa
seisoa kädet taskussa
seisoa näytillä
seisoa omilla jaloillaan
seisoa päällään
seisova pöytä
seisovalta jalalta
seitsemännessä taivaassa
sekakäyttäjä
sekalainen seurakunta
sekametelisoppa
sekasikiö
sekoilla
sekoittaa pää
sekopää
sekstailla
seku
sekundaattori
sekä ... että
seli-seli
selkokieli
selkosen/sepposen selällään
selkä seinää vasten
selkä vääränä
selkäpii
selkäänpuukottaja
selvin päin
selvittää soppa
selvittää välinsä
selvitä ehjin nahoin
selvitä hengissä
selvitä kuiville
selvitä kunnialla
selvitä säikähdyksellä
selvitä vähällä
selvä kuin pläkki
selvä pyy
selvännäkijä
selvää pässinlihaa
selän takana
sembalot
sen aika näyttää
sen kummemmin
sen kunniaksi
sen olet näköinenkin
sen pituinen se
sen puoleen
sen sadannen kerran
sen siliän tien
senssi
senttari
sentti
seota
sepalus
seppä syntyessään
sepäs sattui
sermi
serveri
serviisi
seslonki
sessio
setsuuri
setti
seurakunta
seurata esimerkkiä
seurata silmillä
shemeikka
shokkihoito
siansaksa
siellä täällä
sielunrauhan vuoksi
sielunvihollinen
sieni
sieniä sateella
siepata
siepata mallasjuomaa
sietää silmissään
sigge
sihauttaa
siihen hätään
siihen malliin
siihen nähden että
siihen pisteeseen
siihen tyyliin
siimahäntä
siinä ei kauan nokka tuhise
siinä ja siinä
siinä kaikki
siinä missä muutkin
siinä määrin kuin
siinä paha missä mainitaan
siinä silmänräpäyksessä
siinä sivussa
siipeen
siipi maassa
siipirikko
siipiveikko
siippa
siirtyä ajasta ikuisuuteen
siirtyä suorasääristen pataljoonaan
siisti
siisti ja suittu
siistiä, siivota suunsa
siitä paikasta
siitä tuli susi
siitä vaan
siivet kantavat
siivota suunsa
sika säkissä
sika tyylikäs
sikailla
sikakunnossa
sikasiisti
sikiö
sikolätti
sikspäkki
sillassa
sillee
sillit suolassa
silloin tällöin
sillä erää
sillä lailla
sillä saletti
sillä sekunnilla
sillä siisti
sillä sipuli
sillälailla
silmien alla
silmien alla, edessä
silmien edessä
silmien valo sammuu
silmiä, silmissä hämärtää
silmä kovana
silmä luppaa
silmä osuu jhk
silmä silmästä ja hammas hampaasta
silmä viivähtää jssk
silmän kantamattomiin
silmän palvelija
silmän ruokaa
silmän tasalla
silmäniskijä
silmänpalvoja
silmät jäävät ulos, pihalle, aurinkoon
silmät kosteina
silmät kääntyvät nurin
silmät leviävät
silmät napilla
silmät niskassa
silmät palavat
silmät palavat, säkenöivät, salamoivat
silmät pystyssä
silmät pyöreinä
silmät ristissä
silmät seisoo päässä
silmät seisovat
silmät seisovat (päässä)
silmät seisovat päässä
silmät sikkuralla
silmät suurina
silmät tapilla
silmää ilahduttava näky
silmäätekevä
siltä varalta
simassa
simmarit
simmut
simppeli
simpsetit
simputtaa
sinetöidä huulensa
sininen veri
sinisilmäinen
sinitakki
siniverinen
sinko
sinkua
sinne tänne
sintti
sinutella
sipaista
sipata
sippi
sipsutella
sirittää
sirklata
sirotella tuhkaa päällensä
sisar hento valkoinen
siskonpeti
siskot selälleen
sisu kaulaan
sisukas sissi
sisupussi
sisuskalut
sisäinen pakko
sisäsiisti
sisäänpäin lämpiävä
sitikka
sitoa kädet
sitten mentiin
sitä paitsi
sitä rataa
sitä saattoi odottaa
sivari
siviilit
siviilit päällä
sivuluisu
sivumyötäinen
sivuuttaa olankohautuksella
skannata
skapa
skarppi
skeida
skeittaus
skini
skipata
skitso
skool
skripti
skulata kimpassa
snadi
snobi
sohaista ampiaispesää
sohlo
sohvaperuna
soittaa poskea
soittaa poskeaan
soittaa suuta
sojottaa
sokea kana
sokerihumala
sokeritauti
sokko
sokru
solkata
solkenaan
solttu
sompailla
sonni
sonnustautua sotisopaan
sontaluukku
soosi
sopia kuin nyrkki silmään
sopia kuvioihin
sopii
sopii kuin nenä päähän
sopii kuin nyrkki silmään
sopiva sauma
soppa
soppajono
soppakala
soppakauha
soraääni
sori
sorina
sormenpäitä myöten
sormet syyhyävät
sormi pystyssä
sormi suussa
sormikoukku
sormituntuma
soromnoo
sorsa
sorsia
sortimentti
sortti
sorvata
sorvin ääreen
sosiaalipummi
sosiaalitantta
sosialisoida
sossu
sotaleski
sotata
sotisopa
sottapytty
sovittu mikä sovittu
sovituskoppi
spammata
spanski
sparrata
spedeillä
speksi
spotti
spppailla
spreijata
spåra
stadi
steppailla
stiletti
Stokka
sua
subjektiivinen
sudenkuoppa
sufee
suhari
Suhmuran Santra
suhmuroida
suihinotto
suihkari
suin päin
suistua
suitsait
suitsuke
sujua pasmojen mukaan
sujut
sujuu kuin rasvattu
sukat makkaralla
sukkamehu
sukkis
sukkula
suksi ei luista
suksia kuuseen
suksia kuuseen/ suolle 
sulaa kielelle
sulaa suussa
sulaa suussa, suussa sulava
sulkasato
sulkea korvansa
sulkea silmänsä ja korvansa
sulkea suu(nsa)
sulkea, tukkia korvansa
sulkea, ummistaa silmänsä (ainaiseksi, ikuiseen lepoon)
sulkea, ummistaa silmänsä (tosiasioilta)
sulkeiset
suma
sumeta silmissä
summanmutikka
sumplata
sumppi
sumua silmiin
suojatyöpaikka
suolanen
suolistaa
suomentaa
Suomi on vapaa maa
suomipoppi
suomu(kse)t putoavat silmiltä
suora toiminta
suoraa päätä
suoraa soittoa
suoralta kädeltä
suoristaa mutkat
supermyrsky
supistaminen
supisuomalainen
supliikki
surffailla
surinasussu
surkuhupaisa
surmanloukku
suru puseroon
suru puserossa
suru sydämessä
susi lammasten vaatteissa
susi lampaan vaatteissa
susipari
sutaista
sutata
sutenääri
suti
sutia
sutki
suttura
suu kiinni, nappiin, poikki, suppuun, tukkoon
suu kolmantena silmänä
suu kuivana
suu käy
suu maistuu kissan paskalle
suu messingillä
suu messingillä, vehnäsellä
suu napsaa
suu poikki
suu porisee kuin papupata
suu suppuun
suu säkkiä myöten
suu vaahdossa
suu venyy korviin asti
suu viivana
suuhun pantava
suulas
suuna päänä
suunapäänä
suunsoitto
suunta kohti X:ää
suupaltti
suureen ääneen
suurin piirtein
suurin surmin
suuruudenhullu
suuseksi
suusta suuhun
suuta kuivaa
suuta soukemmalla
suutari
suutarin lapsilla ei ole kenkiä
suutarinlohi
svedupelle
svengi
svenski
svenssoni
sydämen kyllyydestä suu puhuu
sydämen sivistys
sydämen(sä) pohjasta
sydämeni valittu, valtias
sydämensä halusta
sydämensä pohjasta
sydän hakkaa
sydän heltyy
sydän hyppää, pomppaa kurkkuun
sydän itkee (verta)
sydän karrella
sydän kintaan peukalossa
sydän kivestä, kova kuin kivi
sydän kurkussa
sydän kurkussa/syrjällään.
sydän kylmänä
sydän nousee kurkkuun
sydän oikealla paikalla, paikallaan
sydän pomppaa kurkkuun
sydän puhdasta kultaa
sydän sykkii jllk
sydän sykkyrällä, syrjällään
sydän syrjällään
sydän verta vuotaen
sydän vuotaa verta
sydänfilmi
sydänjuuria myöten
sydäntauti
sydäntensärkijä
syksyn mittaan
syljeskellä kattoon
sylkeä kouriinsa
sylkeä verta
sylkykuppi
syltty
sylttytehdas
symppis
synkata
synti ja häpeä
syntinen liha
synttärit
syntymähumala
syntyä hopealusikka suussa
syrjähyppy
systeemit
syteen tai saveen
sytkäri
syvältä
syyhy
syyläri
syynätä
syyspäivän seisotus
syystä tai toisesta
syytää
syödä (miestä)
syödä kuin hevonen
syödä kuormasta
syödä kädestä
syödä makeisiin suihin(sa)
syödä miestä
syödä sanansa
syödä silmillään
syödä tilaa
syödä, juoda suuhunsa, suihinsa
syöksy sementtiin
syöksytorvi
syöttää pajunköyttä
syöttää valheita
syöveri
sähköä ilmassa
sählinki
sähly
säilyttää malttinsa
säkä
sälli
sälä
säntilleen
säpinä
särkeä korvia
särkeä päätä
särpiä
särvin
särähtää, karahtaa korvaan
säteillä
sätky
sätkynukke
sätkäpaperi
sättiä
sää
sääski
säästää omaa nahkaansa
säätää
säätää laki
söhlätä
sökö
sönkkö
söpö
söpöttää
sörsseli
sössöttää
taapeli
taapero
taaplaa tyylillään
tahkota
tahrata kätensä vereen
taivaan lahja
taivaan merkit
taivaanrannanmaalari
taivahan talikynttilät
taivaltaja
taju kankaalla
tajuton
takahikiä
takaluukku
takapajula
takapakki
takarivin taavi
takatuuppari
takavasemmalle
takia
takinkääntäjä
takki tyhjänä
takkiinsa
takoa
takoa aivoissa
takoa päässä
taksikuski
taksisuhari
talkkari
talo
talo tarjoaa
talven selkä on katkennut, taittunut
talvisodan henki
tampata
tampuurimajuri
tangat
tankata
tankero
tankki
tanner tömisee
tanssia jonkun pillin mukaan
tanssia ruusuilla
tantta
tantti
tapailla
tapiseerata
tapittaa
tappaa aikaa
tappi
tappiin
tappioputki
tappituntumalla
tappotuomio
tappura
taputtaa käsiään
tarakka
tarjota, ojentaa sovinnon kättä
tarkka silmä
tarkkana kuin porkkana
tarkkis
tarkoitus pyhittää keinot
tarra
tarttua hihaan
tarttua härkää sarvista
tarttua itseään niskasta
tarttua takinliepeisiin
tarvitsee hitaamman lähdön
tarvitsen lakimiehen
tarvitsen lääkärin
tarvitsen vettä
tasan ei käy...
tasan ja tarkkaan
tasan on niin että
tasata puntit
taskumatti
taskunauris
taskuunsa, panna
tatska
tattis
tauhka
taulapää
tautinen
tavalla tai toisella
tavallinen tallaaja
tavata X:ssä merkeissä
tavis
tavoitella jnk päänahkaa
tavoitella kuuta taivaalta
teekkari
tehdä aloite
tehdä bänät
tehdä eetvarttia
tehdä fyrkkaa
tehdä hakkelusta
tehdä hulluna töitä
tehdä hyvää
tehdä ihmeitä
tehdä itsari
tehdä itsensä naurunalaiseksi
tehdä kaikkensa
tehdä katoamistemppu
tehdä kaulaa muihin
tehdä keikkaa
tehdä kipeää
tehdä koiruuksia
tehdä kuolemaa
tehdä kärpäsestä härkänen
tehdä leipänsä eteen
tehdä lonkalta
tehdä lähtöä
tehdä matkaa
tehdä mieli
tehdä nannaa
tehdä niin kuin parhaaksi näkee
tehdä numero
tehdä ohari
tehdä oharit
tehdä parhaansa
tehdä pitkää päivää
tehdä poikaa
tehdä ruumiita
tehdä selväksi
tehdä sisääntulo
tehdä sovinto
tehdä terää
tehdä tikusta asiaa
tehdä tilaa
tehdä tiliä
tehdä tiukkaa
tehdä tuloaan
tehdä tällit
tehdä töitä orjan lailla
tehdä vaikutus
tehdä velkaa
teho
tehty mikä tehty
teini
tekee myyräntyötä
tekee pahaa
tekee sillä muutakin kuin käyttää vessapaperina
tekevälle sattuu
tekniikka hallussa
tekopeli
tekopyhä
tekovika
tekstari
tekstiilit
teku
televisiolupa
telkkari
temmata hatusta
tempaista
tenkkapoo
tennarit
tentata
tenuremmi
tepastella
tepsiä
terapia
termiitit
terska
terve
terve kuin pukki
terveet kädet
terveimmästä päästä
terveisin
tervemenoa
tervetuloa matalaan majaani
terveysside
teräsvaari
terävä kieli
terävä pää
testeri
tie pystyyn
tien poskeen
tien päällä
ties kuinka kauan
ties mitä
tiesivät tai eivät
tiet eroavat
tietsika
tietyt tahot
tietää mistä puhuu
tihnuttaa
tihrusilmä
tiimi
tiimityö
tiineenä
tiirikka
tikahtua nauruun
Tikkakosken mannekiini
tikkuviina
tikusta asiaa
tilaisuuden tullen
tilinteon aika
tilivelvollinen
tillintallin
tilpehööri
tilsa
tiltata
timangi
timmissä
timperi
tinata
tinki
tintata
tipalla
tipotiessä
tippa linssiin
tippa linssissä
tippa silmässä
tippapullo
tipsi
tirehtööri
tirsat
tiskijukka
tiskivesi
tismalleen
tissit
tissutella
tiuhaa tahtia
tiukka linja
tiukka paikka
tiukkapipo
tivata
tiätsä
todella
tohelo
tohtia
tohtori
tohvelisankari
toikkari
toilailu
toiminta
toinen jalka haudassa
toinen toistaan X:mpi
toisin kuin
toivoa parasta
toivoton tapaus
tokari
toljailla
toljottaa
tolkku
tollo
tongit
tonni
toope
toosa
toosa pimeäksi
topparoikka
torakka
torjuntavoitto
torpata
torpedo
torrakko
torso
torttu
torua
torvelo
torvi
tosi
tosimies
tosipaikka
tositoimet
tossu
totanoin
toteuttaa itseään
totinen torvensoittaja
totuuden hetki
touhottaa
toukka
transu
tratti
trauma
treenata
treeni
treffi
trikki
trilleri
trimmata
trokari
trollata
tropit
troppi
tsekata
tsekata paikkoja
tsemppi
tsiigailla karsaasti
tsiigailla merkitsevästi
tsiigailla sillä silmällä
tsiikata
tsoukki
tsuppari
tubi
tuhansien järvien maa
tuhat tulimmaista
tuhatlappunen
tuhatta ja sataa
tuhka tiheään
tuhka tuuleen, kuin
tuhkaluukku
tuhkamuna
tuhlata ainoa nuoruutensa
tuhoon tuomittu
tuhti
tuijata
tuijottaa lävitse
tuijottaa omaa napaansa
tuijottaa omaan napaansa
tuijottaa silmänsä sokeaksi, sokeiksi
tuijottaa vain omaa napaansa
tuikku
tuiskeessa
tuiterissa
tujaus
tuju
tukehtua nauruun
tukehtua pullaan
tukiainen
tukka nousee pystyyn
tukka putkella
tukka putkella, suorana
tukka pystyssä
tukka pörrössä
tukka suorana
tukkapölly
tukkia suunsa
tukkia turpansa
tukossa
tulee kun on tullakseen
tulee vettä kuin aisaa
tuli hännän alla
tuli mitä tuli
tuli perseen alla
tuli takapuolen alla
tulihan se sieltä
tulikaste
tulikirjaimet
tuliliemi
tuliluikku
tuliterä
tulla
tulla eloa
tulla etuajassa
tulla haloo
tulla harhoja
tulla housuun
tulla hulluksi
tulla hätiin
tulla hätä
tulla ilmi
tulla ja mennä
tulla juttuun
tulla jälkijunassa
tulla kaapista
tulla kalabaliikki
tulla katumapäälle
tulla kaupat
tulla kränää
tulla kuuloon
tulla kuvioihin
tulla känää
tulla menoa
tulla messiin
tulla miehen ikään
tulla mieleen
tulla nenälle
tulla nokkiin
tulla paniikki
tulla pannukakku
tulla perse edellä
tulla potkua
tulla päihinsä
tulla päätään lyhyemmäksi
tulla raskaaksi
tulla sanomista
tulla selkä edellä vastaan
tulla selkään
tulla silmille
tulla suru puseroon
tulla tarinaa
tulla tenkkapoo
tulla tiukat paikat
tulla toimeen
tulla tunnontuskiin
tulla turpiin
tulla verta kuin härän kurkusta
tulla X:ään
tulla yhdeksi lihaksi
tulla yöjalkaan
tulppa
tulta ja tappuraa
tulta munille
tumma
tummahipiäinen
tumpata
tumpelo
tumppi
tumput suorina
tumputtaa
tunari
tunkea syliin
tunkea takareikäänsä
tunkea turpaansa
tunkio
tunkki
tunku
tunnari
tunne on molemminpuolinen
tunnelissa
tuntea kuin viisi sormeaan
tuntea luissaan
tuntea nahoissaan
tunti tunnilta
tuoda onnea
tuohi
tuohikuussa
tuohon käteen
tuohta
tuomiopäivä
tuon taivaallista
tuoppi
tuotesijoittelu
tupakan pituinen tauko
tupakansytytin
tupakkamies
tupata
tupenrapinat
tuppi
tuppipottu
tuppiroska
tuppisuu
tupsahtaa silmilleen
tuputtaa
turauttaa
turha jauhaa
turha kuvitella että
turha toivo
turha vaiva
turhan nauraja
turhan päiten
turistirysä
turkanen
Turmiolan Tommi
turpa kiinni
turpa rullalla
turpa rullalle
turpakäräjät
turpeenpuskija
turusen pyssy
turvatyynyt
turvenuija
turvoksissa
tuskan takana
tuskanhiki otsalla
tuskanpunainen
tussari
tussu
tuttu naama
tuuba
tuudittautua siihen hurskaaseen uskoon että
tuuki
tuulastus
tuulensuojaan
tuulesta temmattu
tuulettaa kaaliaan
tuulipuku
tuuliviiri
tuulta purjeisiin
tuumasta toimeen
tuumata
tuunata
tuupi
tuura
tuuraaja
tuuri
tuusan nuuskana
tuusannuuska
tuutin täydeltä
tuutti
tyhjin käsin
tyhjä pää
tyhjäkäynti
tyhjän panttina
tyhmyys tiivistyy
tyhmä mikä tyhmä
tyhmän ylpeä
tykinpiippu
tykittää
tykki
tykkilumi
tykkänään
tykkää kuin hullu puurosta
tykätä
tykätä huonoa
tykätä kyttyrää
tykätä pahaa
tylyttää
typykkä
typötyhjä
tyriä
tyrkyttää
tyrkätä
tyrmä
tyrmätä
tyrät rytkyy
tytteli
tytön tyllerö
tyyppi
tyyris
tyystin
työ tekijäänsä neuvoo
työkkäri
työn raskaan raataja
työntää käärmettä pyssyyn
työntää nenänsä joka paikkaan
työntää perseeseensä
tähdenlento
tähkäpää
tähän asti
täi tervassa
täky
tälli
tällä haavaa
tällä kertaa
tällä sekunnilla
tällä siunaaman hetkellä
tällätä
tältä erää
tämä on viimeinen kerta kun
tämä tuli vähän äkkiä
tämän tästä
täpinöissä
täpärä
täpötäysi
tärpätä
tärvätä
täräykset
täräys
täräyttää
tässä sitä ollaan
täydestä sydämestään
täynnä kuin Turusen pyssy
täynnä omaa itseä
täysi
täysi kuin Turusen pyssy
täysin rinnoin
täysissä ruumiin ja sielun voimissa
täyspitkä
täyspäinen
täyteen ääneen
täyttä häkää
täyttä kurkkua
täyttä vauhtia
täyttää vatsansa
täytyy myöntää että
täältä pesee
töherrys
tökkiä
tökätä kättä
tökötti
tölli
töllistellä
töllötin
töllöttää
tömistellä jalkoja
tömpsyt
tönkkösuolattu
töpeksiä
töppöset
töppöset suoranaan
töpseli
töpätä
töristä
törkyturpa
törmäillä
törppö
törsätä
törttö
tötsä
tötterö
töttöröö
tööt
töötätä
uhota
uikkarit
uikuttaa perään
uitettu rotta (koira)
ukkeli
ukko
ukkomies
ukuli
ulkolainen
ulkomaanpelle
ulkona
ulosottomies iskee väliin
ulottua haaroihin asti
ummet ja lammet
ummikko
umpeen, iho
umpimähkään
umpitunnelissa
umppari
unelmien prinssi
unelmien täyttymys
uni ei tahdo tulla
uni karisee silmistä
uni painaa silmiä
unihiekka
unten maille
untuvikko
upota kaaliin
upota rahaa
upouusi
urakalla
urbaanilegenda
urkkija
urpo
urputtaa
urvahtaa
usko huviksesi
usko pois
uskoa korviaan
uskoa silmiään
uskomushoito
uuma
uupelo
uupua
uusi hieno
uussuomalainen
uuteen uskoon
uutisankka
uutisriippuvainen
vaahtopää
vaakalauta
vaalikone
vaappu
Vaasan veri ei vapise
vaasi
vaateri
vaatia jnk päätä vadille
vaffa
vahinko ei tule kello kaulassa
vaieta kuin muuri
vaihtaa jalkaa
vaihtaa kuulumiset
vaihtaa kättä
vaihtaa maisemaa
vaihtaa nahkaansa
vaihtaa puhe
vaihtaa puheenaihetta
vaihtaa sanoja
vaihtaa tyyliä
vaihtelu
vaihtoehtoihminen
vaikean näköinen
vaikeeks, mennä
vaikeena
vaikka itse sanonkin
vaikka kiven läpi
vaikka kiven silmästä
vaikka olisi mikä
vaikka se olisi viimeinen paikka maan päällä
vaikka unissaan
vailla vertaa
vaimoke
vain minun kuolleen ruumiini yli
vaipua synkkyyteen
vaisto sanoo
vaisto vetää
vaisu
vaitiskaa
vaivata harmaita aivosolujaan
vaivata päätään
vajokki
vakaa aikomus
vakavalla naamalla
vakiduuni
vakiopano
vakkari
vako
vaksi
valaa kannuja
valaa öljyä laineille
valahtaa kyyneleet silmään
valehdella niin että korvat heiluvat
valehdella silmää räpäyttämättä
valettu (kuin)
valitsijalle jää luu käteen
valjeta
valkolainen
valkovuoto
valmis
valohoito
valon lapsi
valosaaste
valtio valtiossa
valtion kyyti
valtsika
valttikortti
valua
valuutaa
valuvikainen
vammanen
vampata
vanha kehno
vanha liitto
vanha parta, vanhat parrat
vanha pieru
vanha suola
vanha tekijä
vanhaan aikaan
vanhapiika
vanhasta muistista
vanhukset
vanikka
vanja
vanna
vannoa ja vakuuttaa
vannoa käsi sydämellä
vannoa profeetan parran kautta
vannomatta paras
vannottaa
vanteet soikeina
vanttera
vapaa riista
vapaat kädet
vapautua ikeestä
vararengas
varjo
varmaan
varmuuden vuoksi
varoituslintu
varpusparvi
varrota
varsinainen
vartti
varvi
vasemmalla kädellä
vasiten
vastaaja
vastakaiku
vastata huutonsa
vasten kasvoja
vasten naamaa
vasten silmiä
vastustaa kiusausta
vatsa
vatsa kuralla, rikki
vatsahapot suussa
vatsanalus jalkoja täynnä
vatupassi
vauhkoontua
vauhtihirmu
vautsi
vauvabuumi
vedellä
vedellä ja leivällä
vedä käteen
vedä V, vittu päähäsi
vedättää
veemäinen
veepee
vehdata
vehje
vehkeet
vehkeillä
veikkonen
veikö kissa kielen?
veisata
veistellä
veistetty puusta
veitikka
veitikka silmäkulmassa
veitsenterällä
veitsenterällä (olla)
veitsi kurkulla
veivata
vekara
veke
vekkari
vekkuli
vekotin
veli veikkonen
velikulta
veljeillä
velka on veli
vellihousu
vellinkeittäjä
velmu
vempula
vemputtaa
venaa
venakko
venkoilla
vennon vieras
ventata
ventata ja tsiigata
ventovieras
ventta holl
venyttää penniä
venyttää pinnaa
verellä ja raudalla
veren hehku
veren maku suussa
veren perintö
veren siteet
veret seisauttava vaalivoitto
veri karkaa kasvoille
veri kiehuu (yli), kuohuu, kuohahtaa
veri kuumenee
veri lentää
veri nousee, kuohahtaa päähän
veri on sakeaa, vettä sakeampaa
veri vetää
verilöyly
verissä päin
verkonpaino
vermeet
vesa
vesi kielellä
vesi kielellä, vesi herahtaa, kihahtaa kielelle
vesikello
vesilasi
vesipassi
vesittää
vespa
vessa
vessanpytty
veteen piirretty
vetimet
vetskari
vettä tulee kuin Esterin perseestä
vettä valaen, kuin
vetämätön
vetäytyä nahkaansa
vetäytyä selän taakse
vetää aamulla peittoa yli pään
vetää bisseä
vetää blosseja
vetää brenkkua
vetää crackia
vetää handuun
vetää hatusta
vetää henkeä
vetää hermosavut
vetää herneet nenään
vetää hihasta
vetää hirsiä
vetää housut jalkaansa
vetää huulesta
vetää höplästä
vetää imuja
vetää itsensä leukakiikkuun
vetää jurrit
vetää kaljaa
vetää kitusiinsa
vetää kossua
vetää kotiin
vetää kuivat
vetää kuiville
vetää käteen
vetää leukaa
vetää lonkkaa
vetää luut, luita kasaan
vetää lärvit
vetää markka soikeaksi
vetää matto jalkojen alta
vetää myssyt
vetää naamaansa
vetää nappeja
vetää nenästä
vetää nenästä/ höplästä
vetää nenään herne
vetää niskaansa
vetää nokasta
vetää paskat
vetää peitto korviin
vetää perseet olalle
vetää pilveä
vetää pitkää sylkeä
vetää pohjat
vetää poskareita
vetää päin naamaa
vetää pää täyteen
vetää päähän
vetää retkuun
vetää ränniin
vetää rönät
vetää röökiä
vetää samaa/ yhtä köyttä
vetää sauhuja
vetää sikeitä
vetää sileäksi
vetää stooria
vetää tilille
vetää turpaan
vetää V päähänsä
vetää V, vittu päähänsä
vetää vatsa sisään
vetää vauhtia
vetää vesiperä
vetää viikseen
vetää viimeisiään
vetää viinaa
vetää välistä
vetää yrjöt
vetää, motata päin naamaa
vetää, vetäistä herneet, porot, rypsit nenäänsä
vetää, viskata naamaansa
videot ja vehkeet
vie kielen mennessään
viedä aikaa
viedä henki
viedä käsistä
viedä leipä suusta
viedä nokan edestä
viedä piikille
viedä sanat suusta
viedä saunan taakse
viedä taju
viedä, ottaa sanat suusta
vieraissa
vierasta sikaa
vieteri
vihdoin viimein
viheltää poikki
viherpeukalo
viherpiipertäjä
vihreä peukalo
vihreää valoa
vihtahousu
viidakon laki
viikatemies
viikon sisällä
viikseen
viilata linssiin
viilata pilkkua
viilipunkka
viilipytty
viime aikoina
viime hetkessä
viime kädessä
viime tipassa
viimeinen henkäys
viimeinen naula
viimeiseen asti
viimeisen päälle
viimeistä huutoa
viimeistä päivää
viimeistä X:ää myöten
viinaa naamaan
viinakauppa
viipottaa
viirata siltä kohdin
viirusilmä
viis veisata
viisaat päänsä yhteen
viisata
viitata kintaalla
viitonen
viittä vaille
vika
vika kerta
vikatikki
vikitellä
vilahtaa silmissä
vilauttaa keskisormeaan
vilistä silmissä
vilistää
viljellä
vilkuilla muita
vilkuilla vieraita
villakoiran ydin
vilttiketju
vimma
vimpan päälle
vinguttaa
vinha
vinkee
vinksin vonksin
vinkuintiaani
vino pino
vinoilla
vinosilmä
vintti
vintti pimeänä
vinyyli
vipata
vipeltäjä
vipinä
vippaskonsti
viraapeli
viraaton
virittää
viritys
virkavalta
virkku
virsi
virsu
virtaska
viruttaa
visa
viskaali
viskata
viskata naamaansa
viskisieppo
viskutella
vislailla
vislata
vispilä
vispilänkauppa
vissiin
visto
vitivalkoinen...
vitivalkoinen
vitka
vitonen
vitsa
vitsi
vittuako se kenellekään kuuluu
vittuako sille mikään kuuluu
vittuilla
vittujen kevät
vitun ikenet
vitun posket
vitun tyhmät
vitun väliä
vitunko sillä on väliä
vitunko väliä millään on
viuhahtaa
voi hyvin
voi juma
voi pyhä pyssy
voi veljet
voida pahoin
voihan nenä
voikka
voimajohto
voimapaperi
voisin vannoa että
voisitko
voiteluraha
voiton kiilto silmissä
voittaa kielen mitalla
voittaa kynnenmitalla
vokottaa
volkkari
vollata
vongata
vonkua
vormu
vossikka
vosu
vot
vouhottaa
vuodattaa verta
vuonna yks ja kaks
vuosituhat vaihtuu ennen kuin
vuotaa kuin seula
vyllätä
vyöruusu
vyöryttää
vyöttää kupeensa
vähin äänin
vähä vähältä
vähälahjainen
vähältä piti
vähän aikaa
vähän päästä
vähän väliä
vähän äkkiä
vähät välittää
väittää vastaan
väkisillä
välikalja
välipala
välistä, vetää
välit poikki
väliäkö hällä
välkkä
välähtää mielessä
vängätä
vänkä
värittää
värkeissä varaa
värkätä
värvätty
väsyny
väsätä
väsätä myssyt
väsätä pienet selitykset
vätys
väännöt
vääntää
vääntää juttua
vääntää kättä
vääntää rautalangasta
vääntää vitsiä
väärti
vääräleuka
väärällään
väärään kurkkuun
völiin
vörskotti
webbi
X ei ole mitään
X ei ole Y:n vahvoja puolia
X miehen tiellä pitää
X on X eikä sitä voi miksikään muuttaa
X pakkaa päälle
X siellä, toinen täällä
X sinne ja X tänne
X toisensa perään
X:iä mahtuu viisitoista tusinaan
X:iä on joka lähtöön
X:llä ei ole mitään sanomista
X:llä ei ole mitään tekemistä X:n kanssa
X:llä ei ole nokan koputtamista
X:llä ei ole valittamista
X:llä ei päätä palele
X:llä pätkii
X:llä sytyttää
X:ltä ei herpoa Y:täkään
X:ltä irtoaa
X:n aika tulee pitkäksi
X:n arvo Y:n silmissä nousee
X:n kanssa on täysi tekeminen
X:n kanssa putoaa
X:n kukkaron nyörit heltiävät
X:n kunniaksi
X:n kärsivällisyys alkaa olla lopussa
X:n makuun
X:n naama on näkemisen arvoinen
X:n piikkiin
X:n päässä pätkii
X:n tahto on laki
X:n Y nyt tiedetään
X:ssä ei ole moittimista
X:ssä on iso mutta
X:stä jää märkä läntti
X:stä jää paha maku suuhun
X:t ja kaikki
X:ää ei saa sinne vaikka fledasta vetäisi
X:ää on kuin pipoa
X:ääkö minun pitäisi sitten
X:ään on koira haudattuna
yhdestoista hetki
yhteen menoon
yhteen mittaan
yhteen ääneen
yhteispelillä se sujuu
yhtä ja samaa
yhtä ja toista
yhtä matkaa
yhtä paljon
yhtä pitkää kuin leveääkin
yhtä tyhjän kanssa
ykkönen
yksi ja hailee
yksi jos toinen
yksi kaunis kerta
yksi punainen sekunti
yksi pää kesät talvet
yksi sun toinen
yksi sydän ja yksi sielu
yleisradiolähetin
yleisradiovastaanotin
yli kaiken
yli äyräiden
ylittää itsensä
yllin kyllin
yltä päältä
ylt’ ympäriinsä
yläkerta
ymmärrys hoi, äly älä jätä
ymmärrän
ymmärtää X:n päälle
ymmärtää yskä
ymmärtää yskän
ypöyksin
yrittää parhaansa
ystäväinen
ysäri
yön yli
yötä päivää
yötön yö
zoomata
äffä
äimän käkenä
äimän käkenä.
äimän käki
äksä
älkää iniskö
ällikällä lyöty
ällä
älynväläys
älyttää
älä nikottele
älä unta nää
ämmä
ämyri
änkyttää vastaan
ännä
Ärrä
ärräpäätä lentää
ässä
öin ja päivin
öö

No comments: