Thursday, January 27, 2011

Wikisanakirjan sanat

a, aamu, aihe, aiheuttaa, aiheutua, aika, aika, aikainen, aikaisin, aikoa, aina, ainakin, aine, aineisto, ainoa, ainoastaan, aivan, ajaa, ajatella, ajatus, ala, alainen, alas, alkaa, alku, alla, alle, aloittaa, alue, amerikkalainen, ansio, antaa, apu, arvioida, arvo, arvokas, asema, asettaa, asetus, asia, asianomainen, aste, asti, asua, asukas, asunto, aurinko, auto, auttaa, avata, avoin, edelleen, edellinen, edellyttää, edellytys, edellä, edes, edessä, edullinen, eduskunta, edustaa, edustaja, ehdottaa, ehdotus, ehkä, ehtiä, ei, eilen, eli, ellei, elokuva, eläin, elämä, elävä, elää, enemmän, englanti, eniten, ennen, ensi, ensimmäinen, ensin, entinen, entä, enää, eri, erikoinen, erilainen, erinomainen, erittäin, erityinen, ero, erota, erottaa, erä, eräs, esiin, esiintyä, esillä, esim., esimerkki, esitellä, esittää, esitys, estää, eteen, eteenpäin, etsiä, että, etu, Eurooppa, hakea, hallita, hallitus, haluta, hankkia, harjoittaa, hauska, havaita, he, heikko, heittää, helppo, Helsinki, henki, henkilö, henkinen, herra, herättää, heti, hetki, hevonen, hidas, hieman, hieno, hinta, historia, hiukan, hoitaa, hoito, huolehtia, huoli, huolia, huomata, huomattava, huomattavasti, huomio, huone, huono, huutaa, hylätä, hyvin, hyvä, hyväksyä, hyöty, hän, hävitä, ihan, ihminen, ikkuna, ikä, ikään, ilma, ilmaista, ilman, ilmeinen, ilmestyä, ilmetä, ilmiö, ilmoittaa, ilmoitus, ilo, iloinen, ilta, iso, istua, isä, isäntä, itse, k, kahdeksan, kai, kaikki, kaikkiaan, kaikkialla, kaksi, kala, kallis, kannattaa, kansa, kansainvälinen, kanssa, kanta, kantaa, kasvaa, kasvi, kasvot, katsella, katsoa, katto, katu, kauan, kaunis, kauppa, kaupunki, kautta, kehittyä, kehittää, kehitys, keittiö, kello, kenttä, kerran, kerta, kertoa, kerätä, keskeinen, keskellä, kesken, keskustella, keskustelu, kestää, kesä, kevät, kieli, kieltää, kiertää, kiinni, kiinnittää, kiinteä, kiitos, kiittää, kilometri, kilpailu, kirja, kirjailija, kirjallisuus, kirje, kirjoittaa, kirkko, kivi, koe, kohde, kohdistua, kohota, kohta, kohtaan, kohti, koira, kokea, kokemus, koko, kokonaan, kokonaisuus, kokous, kolmas, kolme, komitea, kone, koota, korjata, korkea, korkeus, korvaus, koska, koskaan, koskea, koti, koulu, kova, kovin, kristillinen, kristitty, kristus, kuin, kuinka, kuitenkin, kuiva, kuka, kukaan, kukin, kuljettaa, kulkea, kulua, kumpikin, kun, kuningas, kunta, kunto, kuolema, kuolla, kustannus, kuten, kutsua, kuukausi, kuulla, kuulua, kuunnella, kuusi, kuva, kuvata, kyllä, kylmä, kylä, kymmenen, kysymys, kysyä, kärsiä, käsi, käsitellä, käsittely, käsittää, käsitys, käydä, käyttää, käyttö, käytännöllinen, käytäntö, kääntyä, laaja, laatia, laatu, lahja, laita, laitos, laiva, laji, laki, lappi, lapsi, laskea, laulaa, laulu, lausua, lausunto, lehti, levy, lienee, liha, liian, liike, liikenne, liikkua, liitto, liittyä, liittää, linja, lintu, lisäksi, lisätä, lisääntyä, lopettaa, loppu, lopullinen, lukea, luku, lukuisa, lukumäärä, lumi, luoda, luokka, luonne, luonnollinen, luonnollisesti, luonto, luulla, lyhyt, lyödä, lähellä, lähes, lähettää, lähinnä, lähteä, lämmin, lämpötila, läpi, lääkäri, löytyä, löytää, löytöretki, m, maa, maailma, maaseutu, mahdollinen, mahdollisuus, mainita, maksaa, maksu, markka, matka, matti, me, Meksiko, melkein, melko, melkoinen, menetelmä, menettää, mennä, meno, meri, merkittävä, merkitys, merkitä, merkki, metri, metsä, mielenkiintoinen, mieli, mielipide, mies, mihin, miksi, mikä, mikäli, mikään, miljoona, milloin, miltei, minuutti, minä, missä, mitata, miten, mitta, mitä, mk, mm, mm., molemmat, momentti, moni, moottori, muassa, muistaa, mukaan, mukainen, mukana, mukava, muodostaa, muodostua, muoto, musta, mutta, muu, muualla, muutama, muuten, muutos, muuttaa, muuttua, myydä, myöhemmin, myöntää, myös, myöskin, , määrä, määrätä, määräys, ., nainen, nauttia, ne, neljä, Neuvostoliitto, neuvottelu, niin, nimenomaan, nimi, nimittäin, nimittää, no, noin, nojalla, nopea, normaali, nostaa, noudattaa, nousta, nousu, ns., numero, nuo, nuori, nuoriso, nykyinen, nykyisin, nykyään, nyt, nähden, nähdä, näin, näkyvä, näkyä, näköinen, nämä, näyte, näytelmä, näyttää, odottaa, ohi, ohjata, ohje, ohjelma, oikea, oikeastaan, oikein, oikeus, olettaa, olla, olo, olosuhde, oma, ominaisuus, omistaa, ongelma, onni, onnistua, opettaa, opettaja, opetus, opiskelija, oppia, oppilas, osa, osallistua, osasto, osata, osittain, osoittaa, osoittautua, ostaa, osuus, ottaa, ottelu, ovi, oy., paha, paikallinen, paikka, painaa, paino, paitsi, palata, paljon, palkka, palvella, palvelus, panna, pappi, parantaa, paras, paremmin, parempi, pari, peittää, Pekka, pelätä, perhe, periaate, perustaa, peruste, perustua, pian, pieni, piiri, piirre, pinta, piste, pitkä, pituus, pitää, pohja, pohjoinen, poika, poiketa, pois, poistaa, poliisi, poliittinen, potilas, presidentti, prosentti, pudota, puhdas, puhe, puheenjohtaja, puhua, puite, punainen, puolesta, puoli, puolue, puu, puute, puuttua, pyhä, pykälä, pyrkiä, pystyä, pysyä, pyytää, päin, päivä, pää, päälle, päällä, päässä, päästä, päättyä, päättää, päätös, pöytä, raamattu, radio, raha, raja, rajoittaa, rakastaa, rakennus, rakentaa, rakkaus, ranta, raskas, ratkaista, ratkaisu, rauha, riippua, riittävä, riittää, rouva, runsas, ruoka, ruotsalainen, ruotsi, ryhmä, ryhtyä, s., saada, saakka, saapua, saari, saattaa, saavuttaa, sairaala, sairaus, saksa, sallia, sama, samalla, samanlainen, samoin, sana, sanoa, sarja, sata, sattua, se, seikka, seinä, seisoa, seitsemän, sekä, selittää, sellainen, selvittää, selvitä, selvä, seura, seuraava, seurakunta, seurata, seuraus, seutu, siellä, siihen, siinä, siirtyä, siirtää, siis, sija, sijata, sijoittaa, siksi, silloin, sillä, silmä, silti, sinne, sinä, sisäinen, sisältyä, sisältää, sisään, siten, sitten, sivu, soittaa, sopia, sopimus, sopiva, sosiaalinen, sota, soveltaa, soveltua, suhde, suhtautua, suhteellinen, suhteen, suinkaan, sulkea, sunnuntai, suomalainen, suomi, suora, suoraan, suorittaa, suu, suunnitella, suunnitelma, suunta, suuri, suuruus, sydän, syksy, synti, syntyä, syvä, syy, syödä, säilyttää, säilyä, säännös, sääntö, säätää, taas, tahansa, taho, tahtoa, tai, taikka, taistelu, taitaa, taito, taivas, takaisin, takana, takia, talo, taloudellinen, talvi, Tampere, tapa, tapahtua, tapahtuma, tapaus, tarjota, tarkastella, tarkka, tarkoittaa, tarkoitus, tarpeellinen, tarve, tarvita, tasainen, taso, taulukko, tavallinen, tavallisesti, tavara, tavata, tavoite, te, tehdas, tehdä, tehokas, tehtävä, tekeminen, tekijä, teknillinen, teko, teollisuus, teos, tie, tietenkin, tieto, tietty, tietysti, tietää, tila, tilaisuus, tilanne, todella, todellinen, todeta, toimenpide, toimi, toimia, toiminta, toimittaa, toinen, toisaalla, toistainen, toivoa, tosi, tosin, toteuttaa, Tšekkoslovakia, tukea, tuleva, tulevaisuus, tuli, tulla, tulo, tulos, tunnettu, tuntea, tunti, tuntua, tuo, tuoda, tuomita, tuotanto, tuote, tuottaa, turku, tuskin, tutkia, tutkimus, tuttu, tutustua, tuuli, tyhjä, tyttö, työ, työntekijä, tällainen, tällöin, tämä, tänne, tänään, tärkeä, tässä, täydellinen, täysin, täyttää, täytyä, täällä, ulkopuoli, ulos, unohtaa, usea, usein, usko, uskoa, uudelleen, uusi, v, v., vaan, vaara, vaate, vaatia, vaatimus, vahinko, vahva, vahvistaa, vai, vaihdella, vaihe, vaihtaa, vaikea, vaikeus, vaikka, vaikuttaa, vaikutus, vain, vakava, valita, valittaa, valkoinen, vallita, valmis, valmistaa, valmistua, valo, valta, valtakunta, valtio, valtioneuvosto, vanha, vanhempi, vapaa, vapaus, vara, varma, varmaan, varmasti, varsin, varsinainen, varsinkin, varten, varustaa, vasen, vasta, vastaan, vastaava, vastata, vastaus, vastuu, vene, verrata, verta, vesi, vetää, viedä, vielä, vieras, vieressä, viettää, viikko, viime, viimeinen, viimeksi, viisi, viitata, virallinen, viranomainen, virka, voi, voida, voima, voimakas, voittaa, voitto, vuoksi, vuoro, vuosi, vuosisata, vähemmän, vähentää, vähintään, vähäinen, vähän, väittää, välillä, välinen, välissä, välitön, välttämätön, väri, yhdessä, yhdistys, Yhdysvallat, yhteensä, yhteinen, yhteiskunta, yhteys, yhtiö, yhtä, yhä, yksi, yksilö, yksin, yksinkertainen, yksityinen, yleensä, yleinen, yleisö, yli, yliopisto, yllä, ym., ymmärtää, ympärillä, ympäristö, yrittää, yritys, ystävä, , äiti, ääni
















No comments: